Suomessa tapahtuu vuosittain 10 000 keskenmenoa, joista 4 000 hoituu pelkällä seurannalla. Loput hoidetaan pääsääntöisesti lääkkeellä. Kuva: Shutterstock
Suomessa tapahtuu vuosittain 10 000 keskenmenoa, joista 4 000 hoituu pelkällä seurannalla. Loput hoidetaan pääsääntöisesti lääkkeellä. Kuva: Shutterstock

Keskenmenon hoito on sairaalalle tehokas mutta potilaalle yksinäinen kokemus. Keskenmenosta kannattaa kuitenkin puhua. Se lohduttaa heitä, jotka ovat kokeneet saman.

– Minun täytyy kertoa teille huonoja uutisia, kätilö sanoi.

Viikon 12 ultra oli aikaisin aamulla Naistenklinikalla Helsingissä. Sen jälkeen olin aikonut yrittää saada lippuja U2:n Suomen-keikalle, johon olisi aikaa tasan vuosi. Lapsemme olisi silloin neljä kuukautta, ehkä hän pärjäisi jo yhden illan isovanhemmilla.

Hän syntyisi huhtikuussa, meille tulisi ihana ensimmäinen kesä. ”Mulla on niin kauhea olo, että ainakin siellä on elämää”, olin nauranut ystävälle puhelimessa edellisenä päivänä.

Mutta siellä ei ollutkaan.

Nousin istumaan tutkimuspöydällä. Näin kätilön vakavan katseen, miehen kyyneleiset silmät, hyllystä otetun sinisen muovikansion, jonka selässä luki Keskenmeno. Kiharatukkaisen lääkärin käsi käväisi olkapäälläni. "Olet sairauslomalla loppuviikon. Menet huomenna Kätilöopiston sairaalaan, jossa tehdään lääkkeellinen tyhjennys."

Olin onnekas, koska minut otti vastaan kätilö, joka tunnisti, miten hajalla olin.

Kätilöopistolta minua ei lähetetty kotiin. Olin onnekas, koska minut otti vastaan kätilö, joka tunnisti, miten hajalla olin. "Ultrataan vain vielä uudestaan. Ymmärrän kyllä, että haluat olla ihan varma." "Muistathan, että tämä on myös sinun surusi", hän sanoi miehelleni. Tunteja myöhemmin oksensin kivusta. Kipupiikin jälkeen ilta hämärtyi, ja ehdin uskoa, että se oli nyt ohi.

Hoito ei tehonnut, niin joskus vain käy. Kuukautta myöhemmin ultran teki lääkäri, joka ei vilkaissutkaan minuun. Mutta huolehtiva kätilö selitti kärsivällisesti, mitä kaavinnassa tapahtuisi. Sairaalapäivänä kohtasin pelkkää empatiaa. "Olemme varovaisia, älä huoli", sanoi leikkaussalihoitaja. Lohdutti, että he näkivät suruni.

10 000 vuodessa

Tavallisesti keskenmeno on yksinäisempi kokemus.

Suomessa tapahtuu vuosittain noin 10 000 alkuraskauden keskenmenoa, joista 6 000 hoidetaan lääkkeillä. Noin 1 200 potilasta tarvitsee vielä lisäksi uuden hoidon: joko uuden lääkityksen tai kaavinnan. Alkuraskauden keskenmeno tapahtuu ennen raskausviikkoa 12. Keskenmenot hoidetaan julkisella sektorilla erikoissairaanhoidon päivystyksessä, ja resursseja jälkihoitoon on vähän.

Aikaisemmin alkuraskauden keskenmenot hoidettiin kaavinnalla nukutuksessa päiväkirurgisina toimenpiteinä.

– Silloin hoidettavalla syntyi kontakti hoitohenkilökuntaan ja kotiutuessaan hän tiesi, että kliinisesti asia on hoitunut. Jäljelle jäi toipuminen ja surutyö, naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Merja Tuomi-Nikula Mehiläinen Felicitas -keskenmenoneuvolasta sanoo.

Yksityinen neuvola avattiin Helsingissä tällä viikolla, ja se keskittyy erityisesti keskenmenojen jälkihoitoon.

– 1990-luvulla kaavinnalliset hoidot kaikissa keskenmenoissa kuitenkin kyseenalaistettiin. Aiemmin oli ajateltu, että jos kohtua ei kaavita, lisätään kohtutulehduksen riskejä. Nykyisin alkuraskauden keskenmeno hoidetaan yleensä ensisijaisesti lääkityksellä.

Käytännössä keskenmenopotilas saa sairaalassa lääkkeet, jotka hän itse laittaa kotona emättimeensä. Misoprostoli-niminen lääke käynnistää kohdun tyhjentymisen. Potilaalle se tarkoittaa kovaa kipua ja runsasta vuotoa, joka voi jatkua hiipuvana monta viikkoa. Kuukauden kuluttua tyhjennyksestä edessä on tavallisesti raskaustesti, jonka pitäisi näyttää negatiivista.

Joskus lääkityksen aloittaa lääkäri, kuten kävi 32-vuotiaalle naiselle. Raskauden keskeytyminen selvisi hänellekin ensimmäisessä ultraäänitutkimuksessa. Keskenmeno ei kuitenkaan käynnistynyt itsestään.

– Päiviin ei tapahtunut mitään, ja olo alkoi olla todella kurja. Sairaalassa minut otti vastaan nuori naislääkäri, joka totesi ykskantaan: ”Kuollut on” ja meni takaisin koneelle istumaan, nainen kertoo.

" Sairaalassa minut otti vastaan nuori naislääkäri, joka totesi ykskantaan: ”Kuollut on” ja meni takaisin koneelle istumaan."

– Yritin nousta, koska oletin, että keskustelemme jatkotoimenpiteistä, mutta hän kehotti pysymään paikoillani. Jos haluaisin keskeytyksen käynnistyksen pillerillä, hän laittaisi sen saman tien sisääni. Kaduin, etten ollut pyytänyt ketään mukaani sairaalaan. En ole koskaan tuntenut oloani niin avuttomaksi ja yksinäiseksi.

Kyse on rahasta

Keskenmenon nykyinen hoitotapa on keholle hyvä asia. Lisäksi se on nopea: hoito saadaan aloitettua heti, kun taas kaavintaa joutuisi odottelemaan mahdollisesti joitakin päiviä. Kohdun tyhjeneminen lääkkeillä on luonnonmukaisempaa ja kohdulle kaavintaa hellempi vaihtoehto, sanoo naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Leea Keski-Nisula Kuopion Yliopistollisesta sairaalasta.

– Julkinen terveydenhuolto on resurssoitu niin tiukasti, ettei potilaita ole mahdollista tukea enempää, vaikka haluja siihen olisikin, hän jatkaa.

" Potilaita ei ole mahdollista tukea enempää, vaikka haluja siihen olisikin."

Keski-Nisula näkee, että yksinjäämisen tunne on osa laajempaa yhteiskunnallista ilmiötä.

– Yhteiskunnallinen tilanne on tiukka, yhteisöllisyyden merkitys pieni, ja perusperhesuhteetkin ovat lyhyitä ja katkonaisia. Vastaavanlaista yksinjäämisen tunnetta on myös muissa elämäntapahtumissa. Lapsiperheet ovat pieniä, isovanhemmat kenties kaukana, vanheneminen yksinäistä, hän listaa.

– Toisaalta raskauksista on tehty suoritteita, joiden ajatellaan alkavan suunnitellusti sovittuna aikana. Raskauksien siirtäminen yhä vanhemmaksi lisää keskenmenon riskiä, ja joskus vaikea hyväksyä, ettei biologia toimi kuten itse haluaisi. Toisaalta vanhemmalla iällä raskauden päättyminen keskenmenoon aiheuttaa enemmän stressiä ja huolta, koska varsinaista hedelmällistä aikaa on vähemmän.

Kätilöopiston osastonylilääkäri Oskari Heikinheimo näkee ongelmana sen, että keskenmenopotilailla ei ole yhtenäistä hoitopolkua. Esimerkiksi raskaudenkeskeytys taas hoidetaan lainmukaisin askelin, aina samalla tavalla. Keskenmenopotilaat taas tulevat erikoissairaanhoidon päivystykseen monia eri reittejä.

– Yksi potilas tulee erikoissairaanhoitoon ensimmäisestä ultrasta, joku yksityisen lääkäriaseman kautta, jollakulla on alkanut vuoto kotona. Hoitopolkua pitäisi parantaa, mutta miten, se on hyvä kysymys, Heikinheimo sanoo.

– Jälkitarkastus on toki resurssiasia. Kuitenkin jos kohdun tyhjentyminen tarkistettaisiin ultralla, on mahdollista, että lääkäri tulkitsee sinne jääneitä verihyytymiä väärin ja määrää uuden lääkityksen tai kaavinnan. On tutkittu, että näissä tapauksissa tehdään ainakin kaksi kertaa enemmän hoitotoimenpiteitä kuin olisi tarpeen.

– Mutta jos lääke ei toimi, hoito pitkittyy ja se harmittaa kaikkia, Heikinheimo jatkaa.

Toistuvien keskenmenojen hoitoa ollaan tarkentamassa: jos lääkitys ei ole aiemmin toiminut, kaavintaa ehdotetaan aiemmin. Henkinen toipuminen käy kuitenkin jokaisella eri tavalla, sanoo Heikinheimo.

– Jaksamisen arviointia pitäisi tehdä paremmin. Siinä ihmiset ovat toki erilaisia. Jos potilas on jo neuvolan asiakas, häntä voi ohjeistaa olemaan yhteydessä sinne. Toki jokaisessa tapauksessa pitää arvioida erikseen, miten henkinen toipuminen sujuisi mahdollisimman hyvin.

Onko minussa vikaa?

Keskenmenon aiheuttama suru voi olla niin yksinäinen kokemus, että sen jakaminen pelottaa. Ne pelot ovat tuttuja kaikille saman kokeneille. Tapahtuuko sama uudelleen? Saanko ikinä lapsia? Onko minussa vikaa?

– Harva meistä haluaa jakaa tietoa keskenmenoistaan. Moni keskenmenon kokenut voi luulla, että raskauden päätyminen keskenmenoon kertoisi hänestä jotakin negatiivista – että hänessä olisi jotain vikaa, kun raskaus ei jatku, Keski-Nisula sanoo.

Surun kokoa ei välttämättä ymmärrä heti itsekään. Minusta suru tuntui vuoroin konkreettiselta lapsen menettämiseltä, vuoroin siltä, että joku olisi pystyttänyt äkkiarvaamatta seinän eteeni. En enää päässytkään kulkemaan sinne, minne olin jo ollut onnellisena matkalla.

"Yritin alkuun vakuutella itselleni, ettei keskenmeno ole mikään iso asia, mutta ystävieni empatia auttoi minua suremaan."

Toinen keskenmenon kokenut huomasi, että hän tarvitsi muita pystyäkseen käsittelemään asiaa.

– Yritin alkuun vakuutella itselleni, ettei keskenmeno ole mikään iso asia, mutta ystävieni empatia auttoi minua suremaan. Muistan yhä jokaisen lämpimän sanan, joka minulle sanottiin. Ystäväni ulkomailta lähetti kukkia. Olin yllättynyt, miten hyvältä se tuntui. Sen jälkeen olen aina lähettänyt kukkia ystävilleni, jotka ovat kohdanneet jonkin surun, hän kertoo.

Ja vaikka kokemus on kamala, koko loppuelämää se ei määrittele. Noin 80 prosenttia alkuraskauden keskenmenon kokeneista naisista saa lapsen seuraavan viiden vuoden aikana. Yksi kaavinta ei Oskari Heikinheimon mukaan vaaranna lisääntymisterveyttä mitenkään. Uutta raskautta saa yrittää heti ensimmäisten kuukautisten jälkeen.

Vuotta myöhemmin vilkutin Bonolle Olympiastadionin katsomon takakaarteessa. Myyntiin tulleista lisälipuista oli riittänyt meillekin. Tunnustelin lapsen liikkeitä ja lauloin.

Hän syntyi joulukuussa. Ilman keskenmenoa en olisi saanut juuri häntä.

Vierailija

"Elämäni yksinäisin hetki" – keskenmenon kokeneet kertovat

15 vuotta keskenmenon jälkeen, psykoterapiassa käydessäni, tajusin, että usein tiettyyn vuodenaikaan toistuva voimakas ahdistukseni on peruja keskenmenosta. Ilmeisesti sen aiheuttama suru ja syyllisyydentunteet jäivät aikoinaan jotenkin käsittelemättä. Silloin aikoinaan en osannut suhtautua siihen mitenkään, koska raskaus oli alunperin vahinko. Olin silti päättänyt pitää lapsen. Viisitoista vuotta myöhemmin ahdistus ja pelko iski taas kuin moukari, ilman mitään ulkoista syytä. Lähes päivälleen...
Lue kommentti

Narsistista persoonallisuushäiriötä ei voi diagnosoida itse. Suomalaisten psykiatrien käyttämän SCID-II lomakkeen kysymysten avulla voi kuitenkin pohtia, kannattaisiko asiaa tutkituttaa.

Yleisen näkemyksen mukaan sanotaan, että narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsiviä on väestöstämme yksi prosentti. Eriasteisesta narsistisesta vammasta kärsiviä henkilöitä on kuitenkin paljon enemmän, kerrotaan Narsistien uhrien tuki ry:n sivuilla.

Narsistinen persoonallisuushäiriö on syvälle juurtunut ja pitkäaikainen käyttäytymismalli, joka ilmenee joustamattomuutena monissa elämäntilanteissa.

– Tällaisella ihmisellä on suuria kuvitelmia itsestään, hän saattaa loukkaantua herkästi ja manipuloida toisia. Hänellä on kehutuksi tulemisen tarve. Narsistinen persoonallisuushäiriö ei ilmene ihan samalla tavalla kaikilla ihmisillä. Se voi ilmetä myös heikkona itseluottamuksena, kertoo psykiatrian professori, psykiatrian erikoislääkäri ja psykoterapeutti Jyrki Korkeila

Miten narsistisen persoonallisuushäiriön tunnistaa?

Vain psykiatrian ammattilainen voi tunnistaa ja diagnosoida narsistisen persoonallisuushäiriön.

– Täytyy olla esimerkiksi tietty määrä tiettyjä oireita ja toimintatapoja eri vuorovaikutussuhteissa. Niiden pitää olla pitkäaikaisia eli koko elämän aikana jollain tavalla ilmenneitä. Diagnoosia ei voi tehdä ilman, että ihminen tutkitaan ja haastatellaan ja katsotaan kattavasti hänen elämäntarinaansa.

Narsistisen persoonallisuushäiriön mahdollisuutta seulotaan Suomessa esimerkiksi SCID-II kyselyn kaavakkeen tiettyjen kysymysten avulla. Idea on, että lomakkeen täyttäjä vastaa kysymyksiin kyllä tai ei. Jos saa yli viisi kyllä-vastausta, on narsistinen persoonallisuushäiriö mahdollinen.

Jyrki Korkeila korostaa, että kysymykset ovat pohdinnan ja keskustelun tueksi eikä pelkästään niiden pohjalta voida tehdä diagnoosia.

”Jos asia kiinnostaa, testistä voi saada vastauksen siihen, kannattaisiko narsistista persoonallisuushäiriötä käydä arvioimassa. ”

– Tämä täytettävä lomake, jossa on valtavasti kysymyksiä, antaa osviittaa, että on aihetta epäillä [narsistista persoonallisuushäiriötä]. Vasta haastattelussa voidaan katsoa, onko sellaista oikeasti. Kaavake seuloo esille ihmisiä, joista kannattaa selvittää, onko heillä narsistista persoonallisuushäiriötä, Korkeila selventää.

Korkeila ei kiellä kaavakkeen silmäilyä ja täyttämistä, mutta hän korostaa, että testi johtaa helposti harhaan.

– Jos asia kiinnostaa, testistä voi saada vastauksen siihen, kannattaisiko narsistista persoonallisuushäiriötä käydä arvioimassa. Tosin yleensä niille, joilla tällaisia piirteitä on, eivät tällaiset kysymykset tule mieleen, ellei joku painosta tai ala selittämään asiaa.

Näiden SCID-II-lomakkeesta löytyvien kysymysten pohjalta voi pohtia narsistisen persoonallisuushäiriön mahdollisuutta:

1. Jäävätkö ihmisiltä usein huomaamatta erityiset kykynne tai saavutuksenne?

2. Onko Teille sanottu, että Teillä on liian korkea käsitys itsestänne?

3. Ajatteletteko paljon valtaa, mainetta tai tunnustusta, jota saatte vielä jonakin päivänä?

4. Ajatteletteko paljon täydellistä rakkaussuhdetta, jonka koette jonakin päivänä?

5. Kun Teillä on ongelma, vaaditteko melkein aina päästä johtajan puheille?

6. Onko Teistä tärkeää viettää aikaa vaikutusvaltaisten ja huomattavien ihmisten seurassa?

7. Onko Teistä tärkeää, että ihmiset kiinnittävät Teihin huomiota ja ihailevat Teitä jollakin tavalla?

8. Ajatteletteko, että ei ole välttämätöntä noudattaa tiettyjä sääntöjä tai tapoja, jos niistä on teille haittaa?

9. Tuntuuko Teistä, että olette henkilö joka ansaitsee erityiskohtelun?

10. Onko usein välttämätöntä astua muutamille varpaille, jotta saatte mitä haluatte?

11. Onko Teidän usein asetettava omat tarpeenne muiden tarpeiden edelle?

12. Odotatteko usein toisten tekevän kyselemättä, mitä pyydätte, koska olette kuka olette?

13. Oletteko kiinnostumaton toisten ongelmista tai tunteista?

14. Ovatko ihmiset valittaneet Teille, että ette kuuntele heitä tai välitä heidän tunteistaan?

15. Oletteko usein kateellinen toisille?

16. Tuntuu Teistä, että toiset usein kadehtivat Teitä?

17. Oletteko sitä mieltä, että vain hyvin harvat ansaitsevat huomionne ja aikaanne?

Vierailija

Saatko 5 kyllä-vastausta? Näillä kysymyksillä mahdolliset narsistit seulotaan Suomessa tarkempiin tutkimuksiin

Ahaaa, ehkä se selittää miksi en ole erityisen kovassa huudossa naismarkkinoilla, en ole riittävän narsisti. Luulin aina että se johtuu pienistä munista tai etten ole erikoisen varakas, mutta en ilmeisesti ole vain kyllin häiriintynyt. Olenkohan nyt sitten voittaja vai häviäjä elämän pitkässävedossa.
Lue kommentti

”Lukeminen on oma terveystekijänsä, joka vaikuttaa samoin kuin vaikka tupakoinnin lopettaminen,” neurologi Markku T. Hyyppä sanoo.

Muistin parantaminen, muistisairauksilta välttyminen ja pitkä elämä terveenä kuuluvat monen meistä toivelistalle. Ei siis ole ihme, että muistin parantamista on vuosien varrella tutkittu runsaasti.

Muistinparannuskeinoiksi on eri tasoisissa tutkimuksissa löytynyt kutakuinkin kaikkea mahdollista: esimerkiksi nukkuminen, lenkkeily, lehtivihannekset, mustikat, rasvainen kala, tietyt lisäravinteet, meditaatio, aivojumppa, punttitreeni ja jopa seksi sekä kotitöiden tekeminen.

Kaikista edellämainituista ei kuitenkaan tieteen valossa ole muistille hyötyä. Neurologi, kirjailija Markku T. Hyyppä kumoaa harhaluuloja muistin toiminnan tehostamisesta tuoreessa Ikääntyvän muistikirjassaan, ja esimerkiksi mustikoiden muistivaikutukset saavat Hyypän arvioinnissa kyytiä. 

– Lisäravinteissa ei oikein ole mitään vaikutuksia. Jotkut satsaavat mustikoihin, jotkut puolukoihin ja jotkut E12-vitamiiniin. Jos niistä on apua, se on lumetta, placeboa, Hyyppä toteaa.

Yksilölle vaikkapa vitamiinista, jonka tieteellistä tehoa ei ole todistettu, saatava lumevaikutus on positiivinen juttu. Se ei silti tarkoita, että samaa vitamiinia voisi suositella kaikille. 

”Vanhukset säilyvät pidempään hengissä ja terveinä, jos he lukevat.”

Romaanit pitävät muistin reilassa

Onneksi tehokkaiksikin todistettuja muistinvahvistuskeinoja on olemassa. Yksi tärkeimmistä on, ehkä hieman yllättäen, kaunokirjallisuuden lukeminen. 

– Lukeminen on ihan oma terveystekijänsä, joka vaikuttaa samoin kuin tupakoinnin lopettaminen, viinanjuonnin lopettaminen, varallisuus tai hyvä sosiaalinen asema. Tiedetään, että vanhukset säilyvät pidempään hengissä ja terveinä, jos he lukevat, Markku T. Hyyppä sanoo. 

Hän kertoo, että lukemisen vaikutukset aivoihin pystytään nykyään kuvantamaan. Aivokuvista nähdään, että aivoverkostojen yhteydet kiinteytyvät, kun lukee romaania. 

– Lukemisen hyödyllisyys ei hämmästyttänyt minua, mutta se hämmästytti, että erityisen tehokasta on romaanien lukeminen, Hyyppä sanoo.

”Hikiliikunta yksin metsässä ei edistä muistia millään tavalla.”

Tiede ei vielä ole pystynyt täysin selvittämään, miksi juuri kaunokirjallisuus pitää muistin parhaiten reilassa. Hyypällä on kuitenkin teoria. 

– Ihminen on sosiaalinen olento, joka pärjää aina paremmin, kun on sosiaalisesti jossakin läsnä. Kaunokirjallisuutta lukiessaan ihminen elää mukana ja samastuu. Silloin syntyy sosiaalisen läsnäolon tunne.

Kirjaa lukiessaan ihminen on siis henkisesti toisten ihmisten kanssa, vaikka fyysisesti köllöttäisikin yksin kotisohvallaan.

Musisointi tehostaa muistia

Lukemisen lisäksi moni muukin muistia aidosti tehostava keino perustuu sosiaalisuuteen. Hyypän mukaan esimerkiksi liikunta sinänsä ei vaikuta muistiin.

– Hikiliikunta yksin metsässä ei edistä muistia millään tavalla, mutta jos menet kavereiden kanssa lenkille, se edistää, Hyyppä sanoo. 

Useat tutkimukset tukevat sitä, että sosiaaliset suhteet ovat todella merkittävässä roolissa eivät vain muistin, vaan koko hyvinvointimme kannalta.

Ryhmäliikunnan ja romaanien ahmimisen lisäksi Hyyppä suosittelee muistin kohentamiseen tutkimusten perusteella seuraavia konsteja:

  • Musisoinnin on todettu vaikuttavan muistiin erityisen tehokkaasti.
  • Vieraan kielen opetteleminen tai uudelleen aktivoiminen asettaa aivoille muistin kaipaamaa haastetta.
  • Hyvä uni on toimivan muistin kannalta olennainen asia.
  • Stressitön elämä kannattaa. Muistikatkojen syynä on usein se, että mieli on kuormittunut.
  • Kahvikupillinen tarjoaa hetkellisen pika-avun muistamiseen, sillä kofeiini avittaa muistin toimintaa lyhytaikaisesti.

Muistilääkkeitä tai -laitteita Hyyppä ei kehota kokeilemaan. Vaikka kaikenlaisia ratkaisuja muistin parantamiseen ja muistisairauksien ehkäisyyn kehitellään koko ajan, ei muistilaitteista ja -lääkkeistä toistaiseksi ole saatu apua.

kulttuurimummo

Haluatko elää pitkään? Lue romaaneja, se tepsii paremmin kuin liikunta tai lisäravinteet

Hohhoijaa,lukemisesta oli kyse ei kauppakassien kannosta !? Olen lukenut koko ikäni-heti kun opin lukemaan 7vuotiaana.nyt olen 63 ja muisti ym pelaa tosi hyvin.Lukeminen,EI kuunteleminen, Omille kolmelle lapsellemme on luettu heidän syntymästään asti ja lapsenlapseni,kohta 6,saavat ilokseni lukuperinteen vanhemmiltaan ja miulta luku-ja kulttuurimummolta ja olen varma että lukeminen tulee kuulumaan heidän elämäänsä heti kun lukutaito saavutetaa. Lukekaa,liikkukaa ja nauttikaa elämästä!
Lue kommentti