Omaan suruunsa kannattaa suhtautua lempeydellä. Tutkimusten mukaan ihmiset, jotka kieltävät surunsa tai piilottelevat sitä, ovat helpommin huonommassa kunnossa sekä fyysisesti että psyykkisesti kuin he, jotka pystyvät käsittelemään kielteisiä tunteitaan. Kuva: Shutterstock
Omaan suruunsa kannattaa suhtautua lempeydellä. Tutkimusten mukaan ihmiset, jotka kieltävät surunsa tai piilottelevat sitä, ovat helpommin huonommassa kunnossa sekä fyysisesti että psyykkisesti kuin he, jotka pystyvät käsittelemään kielteisiä tunteitaan. Kuva: Shutterstock

Vaikka suru on tavallinen osa ihmiselämää, sitä ei tarvitse tuntea loputtomiin.

Ero, läheisen kuolema, potkut, sairastuminen.

Suuret elämänmullistuksen tuovat usein mukanaan valtavan surun. Vaikka apea mieli on luonnollinen osa tapahtumien käsittelyä, jossain vaiheessa ihminen alkaa toivoa, että siitä pääsisi eroon.

Healthista-sivusto listasi keinot, joiden avulla surun käsitteleminen voi olla hieman helpompaa.

1. Ole rehellinen itsellesi

Omien ajatustensa jakaminen ja käsitteleminen niiden kaikessa laajuudessa on tärkeää. Jos yrität hukuttaa tunteesi työntekoon, alkoholiin tai urheiluun, ne todennäköisesti tulevat myöhemmin esiin entistä voimakkaampina.

Esimerkiksi eron jälkeen on normaalia tuntea runsaasti erilaisia tunteita surusta vihaan ja pelkoon. Hyväksy kaikki tunteet ja anna niille tilaa.

Lue myös: Näin selviät erosta – 5 vaihetta

2. Älä kiirehdi

Kun ihminen on kuumeessa, hänen on saatava parantua rauhassa. Samalla tavalla ihmisen on saatava parantua, kun elämään astuu suuri suru.

Surun käsitteleminen vie jokaiselta ihmiseltä erimittaisen ajan.

– Vuoden kuluttua menetyksestä on yleensä jo vähän helpompi olo. Jos ei ole, surun kanssa on ehkä jumissa, erikoispsykologi ja psykoterapeutti Nina Pyykkönen kertoi Me Naisille alkuvuodesta.

Omassa surussaan kannattaa tukeutua myös muiden apuun. Jos läheisten kanssa keskusteleminen ei auta, voi olla paikallaan hakeutua ammattilaisen, kuten terapeutin, juttusille.

Lue myös: Pääse jo yli! Näin lohdutat ystävää väärin

3. Kirjoita tunteesi ylös

Läheisen menettäminen yllättäen on kova isku. Päässä voi pyöriä ajatuksia siitä, sanoiko toiselle varmasti kaiken vielä silloin, kun siihen oli tilaisuus. Tässä vaiheessa kirjeen kirjoittaminen edesmenneelle tai ylipäätään omien ajatusten kirjoittaminen ylös voi auttaa. Kun päässä pyörivät ajatukset purkaa koneelle tai paperille, ne eivät kuormita mieltä samalla tavalla kuin ennen.

4. Anna liikunnalle mahdollisuus

Suurimman surun hetkellä lenkkipolulle lähteminen ei välttämättä kiinnosta pätkääkään. Kehon aktivoiminen kuitenkin kannattaa.

Liikunta kohentaa tutkitusti mielialaa. Hiljattain päivitetyn Käypä hoito -suosituksen mukaan liikunta tehoaa masennukseen yhtä hyvin kuin terapia ja lääkehoito. Liikkuminen voi tutkimustulosten perusteella sekä ehkäistä masennusta että helpottaa sen oireita.

Lue myös: 13 syytä harrastaa liikuntaa – ja ei, yksikään ei liity laihduttamiseen

5. Älä väheksy rituaaleja.

Hautajaiset ovat yksi maailmanhistorian perinteisimmistä rituaaleista. Eri kulttuurit ovat juhlineet edesmenneitään jo esihistoriallisista ajoista saakka. Myös suurten katastrofien aikaan ihmiset ovat perinteisesti kokoontuneet yhteen suremaan.

Kollektiivinen sureminen voi auttaa omaan oloon. Se osoittaa, ettei ole yksin surunsa kanssa.

6. Pysy kiinni rutiineissa

Jos elämä mullistuu yhtäkkiä täysin, ihminen kaipaa ympärilleen järjestystä. Pienet, arjen rutiinit voivat helpottaa mielen kaaosta. Niistä on hyvä pitää kiinni. 

Esimerkiksi työpaikalle meneminen, lemmikin ulkoiluttaminen tai iltakahvit ystävän kanssa voivat antaa turvaa muuten sekavassa elämäntilanteessa.

7. Pidä huolta terveydestäsi.

Tunteet vaikuttavat oleellisesti elämäntapoihin. Suuren surun keskellä yksi alkaa ahmia holtittomasti ja toinen menettää kokonaan ruokahalunsa. Vaikka surulle saa antaa tilaa, sen ei pidä heittää koko elämää mutkalle. Yritä pitää huolta siitä, että syöt riittävästi energiaa antavaa ravintoa.

Lue myös: 6 vinkkiä: Näin opit syömään terveellisesti 

Murheellinen mieli vaikuttaa myös energiatasoihin eri tavoilla. Yksi haluaa nukkua halki harmaiden päivien, ja toinen menettää yöunensa. Tässä tilanteessa kannattaa olla itselleen armollinen. Yritä korjata omaa unirytmiäsi, mutta ymmärrä myös se, että tilanne liittyy suruun ja voi hellittää ajan kanssa.

Lue myös: Vaivaako unettomuus? Levätä voi muutenkin kuin nukkumalla

8. Hae apua luonnosta

Tutkimusten mukaan metsässä vietetty aika muun muassa vähentää stressiä, parantaa työmuistia ja saa ihmisen tuntemaan olevansa enemmän elossa

Näitä vaikutuksia jokainen kaipaa suuren surun hetkellä, ja siksi kannattaa harkita metsän rauhaan vetäytymistä.

Lue myös: Metsä on Seijalle kuin toinen koti: ”Eihän mitään tuttua pelkää”

9. Älä jää yksin

Surun kanssa ei tarvitse selvitä ilman muiden apua. Perheen ja ystävien kanssa keskusteleminen auttaa. Viime vuonna rintasyöpään sairastunut Merja Lietu totesi Me Naisille, että avoimuudesta on hyötyä myös läheisille.

– On sairastuneita, jotka peittelevät tilannettaan jopa lähimmiltä ihmisiltään. Se on väärin heitä kohtaan ja kamalaa sairastuneelle, joka jää yksin totuuden kanssa.

 

Tilaa Me Naisten uutiskirje, voit tilata sen kautta lehden maksuttoman näytenumeron kotiisi.

Narsistista persoonallisuushäiriötä ei voi diagnosoida itse. Suomalaisten psykiatrien käyttämän SCID-II lomakkeen kysymysten avulla voi kuitenkin pohtia, kannattaisiko asiaa tutkituttaa.

Yleisen näkemyksen mukaan sanotaan, että narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsiviä on väestöstämme yksi prosentti. Eriasteisesta narsistisesta vammasta kärsiviä henkilöitä on kuitenkin paljon enemmän, kerrotaan Narsistien uhrien tuki ry:n sivuilla.

Narsistinen persoonallisuushäiriö on syvälle juurtunut ja pitkäaikainen käyttäytymismalli, joka ilmenee joustamattomuutena monissa elämäntilanteissa.

– Tällaisella ihmisellä on suuria kuvitelmia itsestään, hän saattaa loukkaantua herkästi ja manipuloida toisia. Hänellä on kehutuksi tulemisen tarve. Narsistinen persoonallisuushäiriö ei ilmene ihan samalla tavalla kaikilla ihmisillä. Se voi ilmetä myös heikkona itseluottamuksena, kertoo psykiatrian professori, psykiatrian erikoislääkäri ja psykoterapeutti Jyrki Korkeila

Miten narsistisen persoonallisuushäiriön tunnistaa?

Vain psykiatrian ammattilainen voi tunnistaa ja diagnosoida narsistisen persoonallisuushäiriön.

– Täytyy olla esimerkiksi tietty määrä tiettyjä oireita ja toimintatapoja eri vuorovaikutussuhteissa. Niiden pitää olla pitkäaikaisia eli koko elämän aikana jollain tavalla ilmenneitä. Diagnoosia ei voi tehdä ilman, että ihminen tutkitaan ja haastatellaan ja katsotaan kattavasti hänen elämäntarinaansa.

Narsistisen persoonallisuushäiriön mahdollisuutta seulotaan Suomessa esimerkiksi SCID-II kyselyn kaavakkeen tiettyjen kysymysten avulla. Idea on, että lomakkeen täyttäjä vastaa kysymyksiin kyllä tai ei. Jos saa yli viisi kyllä-vastausta, on narsistinen persoonallisuushäiriö mahdollinen.

Jyrki Korkeila korostaa, että kysymykset ovat pohdinnan ja keskustelun tueksi eikä pelkästään niiden pohjalta voida tehdä diagnoosia.

”Jos asia kiinnostaa, testistä voi saada vastauksen siihen, kannattaisiko narsistista persoonallisuushäiriötä käydä arvioimassa. ”

– Tämä täytettävä lomake, jossa on valtavasti kysymyksiä, antaa osviittaa, että on aihetta epäillä [narsistista persoonallisuushäiriötä]. Vasta haastattelussa voidaan katsoa, onko sellaista oikeasti. Kaavake seuloo esille ihmisiä, joista kannattaa selvittää, onko heillä narsistista persoonallisuushäiriötä, Korkeila selventää.

Korkeila ei kiellä kaavakkeen silmäilyä ja täyttämistä, mutta hän korostaa, että testi johtaa helposti harhaan.

– Jos asia kiinnostaa, testistä voi saada vastauksen siihen, kannattaisiko narsistista persoonallisuushäiriötä käydä arvioimassa. Tosin yleensä niille, joilla tällaisia piirteitä on, eivät tällaiset kysymykset tule mieleen, ellei joku painosta tai ala selittämään asiaa.

Näiden SCID-II-lomakkeesta löytyvien kysymysten pohjalta voi pohtia narsistisen persoonallisuushäiriön mahdollisuutta:

1. Jäävätkö ihmisiltä usein huomaamatta erityiset kykynne tai saavutuksenne?

2. Onko Teille sanottu, että Teillä on liian korkea käsitys itsestänne?

3. Ajatteletteko paljon valtaa, mainetta tai tunnustusta, jota saatte vielä jonakin päivänä?

4. Ajatteletteko paljon täydellistä rakkaussuhdetta, jonka koette jonakin päivänä?

5. Kun Teillä on ongelma, vaaditteko melkein aina päästä johtajan puheille?

6. Onko Teistä tärkeää viettää aikaa vaikutusvaltaisten ja huomattavien ihmisten seurassa?

7. Onko Teistä tärkeää, että ihmiset kiinnittävät Teihin huomiota ja ihailevat Teitä jollakin tavalla?

8. Ajatteletteko, että ei ole välttämätöntä noudattaa tiettyjä sääntöjä tai tapoja, jos niistä on teille haittaa?

9. Tuntuuko Teistä, että olette henkilö joka ansaitsee erityiskohtelun?

10. Onko usein välttämätöntä astua muutamille varpaille, jotta saatte mitä haluatte?

11. Onko Teidän usein asetettava omat tarpeenne muiden tarpeiden edelle?

12. Odotatteko usein toisten tekevän kyselemättä, mitä pyydätte, koska olette kuka olette?

13. Oletteko kiinnostumaton toisten ongelmista tai tunteista?

14. Ovatko ihmiset valittaneet Teille, että ette kuuntele heitä tai välitä heidän tunteistaan?

15. Oletteko usein kateellinen toisille?

16. Tuntuu Teistä, että toiset usein kadehtivat Teitä?

17. Oletteko sitä mieltä, että vain hyvin harvat ansaitsevat huomionne ja aikaanne?

Vierailija

Saatko 5 kyllä-vastausta? Näillä kysymyksillä mahdolliset narsistit seulotaan Suomessa tarkempiin tutkimuksiin

Ahaaa, ehkä se selittää miksi en ole erityisen kovassa huudossa naismarkkinoilla, en ole riittävän narsisti. Luulin aina että se johtuu pienistä munista tai etten ole erikoisen varakas, mutta en ilmeisesti ole vain kyllin häiriintynyt. Olenkohan nyt sitten voittaja vai häviäjä elämän pitkässävedossa.
Lue kommentti

”Lukeminen on oma terveystekijänsä, joka vaikuttaa samoin kuin vaikka tupakoinnin lopettaminen,” neurologi Markku T. Hyyppä sanoo.

Muistin parantaminen, muistisairauksilta välttyminen ja pitkä elämä terveenä kuuluvat monen meistä toivelistalle. Ei siis ole ihme, että muistin parantamista on vuosien varrella tutkittu runsaasti.

Muistinparannuskeinoiksi on eri tasoisissa tutkimuksissa löytynyt kutakuinkin kaikkea mahdollista: esimerkiksi nukkuminen, lenkkeily, lehtivihannekset, mustikat, rasvainen kala, tietyt lisäravinteet, meditaatio, aivojumppa, punttitreeni ja jopa seksi sekä kotitöiden tekeminen.

Kaikista edellämainituista ei kuitenkaan tieteen valossa ole muistille hyötyä. Neurologi, kirjailija Markku T. Hyyppä kumoaa harhaluuloja muistin toiminnan tehostamisesta tuoreessa Ikääntyvän muistikirjassaan, ja esimerkiksi mustikoiden muistivaikutukset saavat Hyypän arvioinnissa kyytiä. 

– Lisäravinteissa ei oikein ole mitään vaikutuksia. Jotkut satsaavat mustikoihin, jotkut puolukoihin ja jotkut E12-vitamiiniin. Jos niistä on apua, se on lumetta, placeboa, Hyyppä toteaa.

Yksilölle vaikkapa vitamiinista, jonka tieteellistä tehoa ei ole todistettu, saatava lumevaikutus on positiivinen juttu. Se ei silti tarkoita, että samaa vitamiinia voisi suositella kaikille. 

”Vanhukset säilyvät pidempään hengissä ja terveinä, jos he lukevat.”

Romaanit pitävät muistin reilassa

Onneksi tehokkaiksikin todistettuja muistinvahvistuskeinoja on olemassa. Yksi tärkeimmistä on, ehkä hieman yllättäen, kaunokirjallisuuden lukeminen. 

– Lukeminen on ihan oma terveystekijänsä, joka vaikuttaa samoin kuin tupakoinnin lopettaminen, viinanjuonnin lopettaminen, varallisuus tai hyvä sosiaalinen asema. Tiedetään, että vanhukset säilyvät pidempään hengissä ja terveinä, jos he lukevat, Markku T. Hyyppä sanoo. 

Hän kertoo, että lukemisen vaikutukset aivoihin pystytään nykyään kuvantamaan. Aivokuvista nähdään, että aivoverkostojen yhteydet kiinteytyvät, kun lukee romaania. 

– Lukemisen hyödyllisyys ei hämmästyttänyt minua, mutta se hämmästytti, että erityisen tehokasta on romaanien lukeminen, Hyyppä sanoo.

”Hikiliikunta yksin metsässä ei edistä muistia millään tavalla.”

Tiede ei vielä ole pystynyt täysin selvittämään, miksi juuri kaunokirjallisuus pitää muistin parhaiten reilassa. Hyypällä on kuitenkin teoria. 

– Ihminen on sosiaalinen olento, joka pärjää aina paremmin, kun on sosiaalisesti jossakin läsnä. Kaunokirjallisuutta lukiessaan ihminen elää mukana ja samastuu. Silloin syntyy sosiaalisen läsnäolon tunne.

Kirjaa lukiessaan ihminen on siis henkisesti toisten ihmisten kanssa, vaikka fyysisesti köllöttäisikin yksin kotisohvallaan.

Musisointi tehostaa muistia

Lukemisen lisäksi moni muukin muistia aidosti tehostava keino perustuu sosiaalisuuteen. Hyypän mukaan esimerkiksi liikunta sinänsä ei vaikuta muistiin.

– Hikiliikunta yksin metsässä ei edistä muistia millään tavalla, mutta jos menet kavereiden kanssa lenkille, se edistää, Hyyppä sanoo. 

Useat tutkimukset tukevat sitä, että sosiaaliset suhteet ovat todella merkittävässä roolissa eivät vain muistin, vaan koko hyvinvointimme kannalta.

Ryhmäliikunnan ja romaanien ahmimisen lisäksi Hyyppä suosittelee muistin kohentamiseen tutkimusten perusteella seuraavia konsteja:

  • Musisoinnin on todettu vaikuttavan muistiin erityisen tehokkaasti.
  • Vieraan kielen opetteleminen tai uudelleen aktivoiminen asettaa aivoille muistin kaipaamaa haastetta.
  • Hyvä uni on toimivan muistin kannalta olennainen asia.
  • Stressitön elämä kannattaa. Muistikatkojen syynä on usein se, että mieli on kuormittunut.
  • Kahvikupillinen tarjoaa hetkellisen pika-avun muistamiseen, sillä kofeiini avittaa muistin toimintaa lyhytaikaisesti.

Muistilääkkeitä tai -laitteita Hyyppä ei kehota kokeilemaan. Vaikka kaikenlaisia ratkaisuja muistin parantamiseen ja muistisairauksien ehkäisyyn kehitellään koko ajan, ei muistilaitteista ja -lääkkeistä toistaiseksi ole saatu apua.

kulttuurimummo

Haluatko elää pitkään? Lue romaaneja, se tepsii paremmin kuin liikunta tai lisäravinteet

Hohhoijaa,lukemisesta oli kyse ei kauppakassien kannosta !? Olen lukenut koko ikäni-heti kun opin lukemaan 7vuotiaana.nyt olen 63 ja muisti ym pelaa tosi hyvin.Lukeminen,EI kuunteleminen, Omille kolmelle lapsellemme on luettu heidän syntymästään asti ja lapsenlapseni,kohta 6,saavat ilokseni lukuperinteen vanhemmiltaan ja miulta luku-ja kulttuurimummolta ja olen varma että lukeminen tulee kuulumaan heidän elämäänsä heti kun lukutaito saavutetaa. Lukekaa,liikkukaa ja nauttikaa elämästä!
Lue kommentti