Kaisa Kauppilan Toinen elämäni -näyttelyssä kuvat ja niissä esiintyvien alkoholistien tarinat muodostavat parin. Tässä kuvassa oleva 24-vuotias nainen on ollut 4 vuotta raitis. "Juovana alkoholistina pystyin vain haaveilla unelmien toteutumisesta.  Raitistuneena alkoholistina olen saanut toteuttaa lapsuudenunelmani ja esiintyä teatterilavoilla mitä mielenkiintoisimmissa hahmoissa." Kuva: Kaisa Kauppila / Toinen elämäni
Kaisa Kauppilan Toinen elämäni -näyttelyssä kuvat ja niissä esiintyvien alkoholistien tarinat muodostavat parin. Tässä kuvassa oleva 24-vuotias nainen on ollut 4 vuotta raitis. "Juovana alkoholistina pystyin vain haaveilla unelmien toteutumisesta. Raitistuneena alkoholistina olen saanut toteuttaa lapsuudenunelmani ja esiintyä teatterilavoilla mitä mielenkiintoisimmissa hahmoissa." Kuva: Kaisa Kauppila / Toinen elämäni

Valokuvaaja Kaisa Kauppila kuvasi näyttelyään varten kaksitoista suomalaista alkoholistinaista. Kolme heistä kertoi meille tarinansa.

– Alkoholismi on edelleen tabu, ja siihen liittyy paljon myyttejä, kuten vaikkapa se, että nuoret eivät sairastuisi siihen. Erityisesti naisille alkoholismi on edelleen paha leima. Alkoholismi koskettaa kuitenkin kaikkia yhteiskunnassamme: siitä on joko omia tai tuttujen kokemuksia, valokuvaaja Kaisa Kauppila sanoo.

Siksipä hän kuvasi 12 eri ikäistä naista marraskuussa avautuneeseen Toinen elämäni -valokuvanäyttelyynsä. Valokuvissa raitistuneet naiset kertovat uudesta elämästä, jonka he ovat raittiina saaneet. He haluavat näyttää, että se on mahdollista kaikille.

Kolme Kaisan kuvaamista naisista kertoi meille tarinansa.

21-vuotias nainen: "Kun täytin 18, tajusin olevani alkoholisti"

"13-vuotiaana kiinnostuin päihteistä ja vedin ensimmäiset kännit. Rakastuin siihen, että päihtyneenä pääsin pakoon itseäni ja tätä maailmaa. Kun täytin 18, tajusin olevani alkoholisti.

En kuitenkaan pystynyt myöntämään sitä ääneen, vaan yritin kuukausia lopettaa päihteiden käytön yksin. Joka kerta löysin itseni uudestaan samasta tilanteesta: lattialta itkemästä tuskaani. En halunnut elää. Yritin itsemurhaa ja olin mielisairaalassa ja katkaisuhoidoissa, mutta mikään ei auttanut. Vasta, kun pyysin apua ja sain vertaistukea, tajusin, että minussa ei ole mitään vikaa, olen vain sairas.

Olen aina ollut erityisen herkkä tyttö. Saatoin jo lapsena purskahtaa itkuun ilman syytä. Kouluaikoina minua kiusattiin, ja teinivuodet olivat raskaita ja vaikeita. Häpesin herkkyyttäni ja halusin peittää sen kovan kuoren alle. Siinä auttoi alkoholi.

Kun lopulta sain apua, alkoholi oli jättänyt minuun niin suuret haavat, että toipuminen ei tapahtunut ihan päivässä. Nyt olen ollut kaksi vuotta raitis. Raittiina olen opetellut rakastamaan itseäni sellaisena kuin olen.

43-vuotias nainen: "On ihme, että olen elossa"

"Alkoholismista ei voi parantua. Siitä voi ainoastaan toipua niin, että sairaus pysyy hallinnassa hoitojen avulla. Minulla on aina tämä sairaus, enkä koskaan voi ottaa pisaraakaan.

Halusin muuttua, koska olin aivan tyhjä ja loppu. Ymmärsin, etten halua kuolla. Alkoholi ja päihteet eivät olleet minua varten. Olin elänyt niiden kanssa jo yli 25 vuotta. En vain enää jaksanut sitä elämää.

Alkoholia ja huumeita aloin käyttää jo nuorena. Jo alle täysi-ikäisenä olin toivoton tapaus. Esikuvani oli Sid Viciousin ex-tyttöystävä Nancy Spungen, ja yritin toteuttaa hänen elämäntyyliään mahdollisimman hyvin. Kiersin kaikki laitokset: lastenkodin, mielisairaalan, koulukodin. Ja jokaisesta minut heitettiin ulos. Vankila oli ainoa paikka, missä pysyin, mutta olin siellä onneksi vain muutaman viikon. Olin prostituoitu, seurustelin rikollisten kanssa ja elin erittäin itsetuhoista elämää.

Vuonna 2005 hakeuduin terapiaan ja kävin peruskoulun loppuun. En ollut tuolloin vielä valmis lopettamaan alkoholin ja huumeiden satunnaiskäyttöä, vaan jatkoin itsetuhoista elämääntapaani. Opiskelin ammatin ja muutin Helsinkiin.

Uusi elämä oli kuitenkin liikaa. Jäin sairauslomalle, menin A-klinikalle ja hakeuduin vertaistuen piiriin. Sillä tiellä olen. Myönsin olevani alkoholisti vuoden 2011 lopulla. Raittiuden aloitin alkuvuodesta 2012.

Nyt olen elossa ja raitis. Se on ihme. Tarinani on rankka, mutta osoittaa, että mistä tahansa voi selvitä, jos kykenee ottamaan apua vastaan ja on motivoitunut muuttamaan elämänsä."

51-vuotias nainen: "Salasin sairauteni, koska pelkäsin, että lapseni viedään"

"Huomasin olevani alkoholisti jo varhain, mutta koska olin äiti, salasin sairauteni pitkään. Alkoholi oli ollut minulle ongelma jo 16-vuotiaasta lähtien.

Äitien ajatellaan olevan täydellisiä ja hallitsevan kaiken. Heillä ei saisi olla päihde- tai mielenterveysongelmia. Siksi salasin kaiken. Hain apua kaikkiin muihin ongelmiini, mutta oleellisimmat vaivat kätkin. Pelkäsin, että jos haen apua alkoholismiin, lapseni otetaan huostaan.

Kuusi vuotta sitten poliisit pysäyttivät minut rattijuopumuksesta. Silloin tajusin muuttaa elämäni.

Nyt olen kahden lapsen onnellinen yksinhuoltaja ja voin tarjota heille raittiin perhe-elämän.

Raitistuttuani katkaisin sukupolvien ketjun. Opin alkoholistiksi jo kotona. Isäni on edelleen alkoholisti. Kun olin nuori, ajateltiin, että vapaa-aika ja hauskanpito tarkoittavat viinanjuomista. Kaikki tekivät niin, myös ystäväni, mutta minulle siitä tuli ongelma."

Valokuvaaja Kaisa Kauppilan Toinen elämäni -näyttely alkoholismista selviytyneistä naisista Hei Helsinki -galleriassa (Aleksanterinkatu 28, Kiseleffin talo) 20.11.–9.12. Tarkemmat tiedot aukioloista täällä.

Narsistista persoonallisuushäiriötä ei voi diagnosoida itse. Suomalaisten psykiatrien käyttämän SCID-II lomakkeen kysymysten avulla voi kuitenkin pohtia, kannattaisiko asiaa tutkituttaa.

Yleisen näkemyksen mukaan sanotaan, että narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsiviä on väestöstämme yksi prosentti. Eriasteisesta narsistisesta vammasta kärsiviä henkilöitä on kuitenkin paljon enemmän, kerrotaan Narsistien uhrien tuki ry:n sivuilla.

Narsistinen persoonallisuushäiriö on syvälle juurtunut ja pitkäaikainen käyttäytymismalli, joka ilmenee joustamattomuutena monissa elämäntilanteissa.

– Tällaisella ihmisellä on suuria kuvitelmia itsestään, hän saattaa loukkaantua herkästi ja manipuloida toisia. Hänellä on kehutuksi tulemisen tarve. Narsistinen persoonallisuushäiriö ei ilmene ihan samalla tavalla kaikilla ihmisillä. Se voi ilmetä myös heikkona itseluottamuksena, kertoo psykiatrian professori, psykiatrian erikoislääkäri ja psykoterapeutti Jyrki Korkeila

Miten narsistisen persoonallisuushäiriön tunnistaa?

Vain psykiatrian ammattilainen voi tunnistaa ja diagnosoida narsistisen persoonallisuushäiriön.

– Täytyy olla esimerkiksi tietty määrä tiettyjä oireita ja toimintatapoja eri vuorovaikutussuhteissa. Niiden pitää olla pitkäaikaisia eli koko elämän aikana jollain tavalla ilmenneitä. Diagnoosia ei voi tehdä ilman, että ihminen tutkitaan ja haastatellaan ja katsotaan kattavasti hänen elämäntarinaansa.

Narsistisen persoonallisuushäiriön mahdollisuutta seulotaan Suomessa esimerkiksi SCID-II kyselyn kaavakkeen tiettyjen kysymysten avulla. Idea on, että lomakkeen täyttäjä vastaa kysymyksiin kyllä tai ei. Jos saa yli viisi kyllä-vastausta, on narsistinen persoonallisuushäiriö mahdollinen.

Jyrki Korkeila korostaa, että kysymykset ovat pohdinnan ja keskustelun tueksi eikä pelkästään niiden pohjalta voida tehdä diagnoosia.

”Jos asia kiinnostaa, testistä voi saada vastauksen siihen, kannattaisiko narsistista persoonallisuushäiriötä käydä arvioimassa. ”

– Tämä täytettävä lomake, jossa on valtavasti kysymyksiä, antaa osviittaa, että on aihetta epäillä [narsistista persoonallisuushäiriötä]. Vasta haastattelussa voidaan katsoa, onko sellaista oikeasti. Kaavake seuloo esille ihmisiä, joista kannattaa selvittää, onko heillä narsistista persoonallisuushäiriötä, Korkeila selventää.

Korkeila ei kiellä kaavakkeen silmäilyä ja täyttämistä, mutta hän korostaa, että testi johtaa helposti harhaan.

– Jos asia kiinnostaa, testistä voi saada vastauksen siihen, kannattaisiko narsistista persoonallisuushäiriötä käydä arvioimassa. Tosin yleensä niille, joilla tällaisia piirteitä on, eivät tällaiset kysymykset tule mieleen, ellei joku painosta tai ala selittämään asiaa.

Näiden SCID-II-lomakkeesta löytyvien kysymysten pohjalta voi pohtia narsistisen persoonallisuushäiriön mahdollisuutta:

1. Jäävätkö ihmisiltä usein huomaamatta erityiset kykynne tai saavutuksenne?

2. Onko Teille sanottu, että Teillä on liian korkea käsitys itsestänne?

3. Ajatteletteko paljon valtaa, mainetta tai tunnustusta, jota saatte vielä jonakin päivänä?

4. Ajatteletteko paljon täydellistä rakkaussuhdetta, jonka koette jonakin päivänä?

5. Kun Teillä on ongelma, vaaditteko melkein aina päästä johtajan puheille?

6. Onko Teistä tärkeää viettää aikaa vaikutusvaltaisten ja huomattavien ihmisten seurassa?

7. Onko Teistä tärkeää, että ihmiset kiinnittävät Teihin huomiota ja ihailevat Teitä jollakin tavalla?

8. Ajatteletteko, että ei ole välttämätöntä noudattaa tiettyjä sääntöjä tai tapoja, jos niistä on teille haittaa?

9. Tuntuuko Teistä, että olette henkilö joka ansaitsee erityiskohtelun?

10. Onko usein välttämätöntä astua muutamille varpaille, jotta saatte mitä haluatte?

11. Onko Teidän usein asetettava omat tarpeenne muiden tarpeiden edelle?

12. Odotatteko usein toisten tekevän kyselemättä, mitä pyydätte, koska olette kuka olette?

13. Oletteko kiinnostumaton toisten ongelmista tai tunteista?

14. Ovatko ihmiset valittaneet Teille, että ette kuuntele heitä tai välitä heidän tunteistaan?

15. Oletteko usein kateellinen toisille?

16. Tuntuu Teistä, että toiset usein kadehtivat Teitä?

17. Oletteko sitä mieltä, että vain hyvin harvat ansaitsevat huomionne ja aikaanne?

Vierailija

Saatko 5 kyllä-vastausta? Näillä kysymyksillä mahdolliset narsistit seulotaan Suomessa tarkempiin tutkimuksiin

Ahaaa, ehkä se selittää miksi en ole erityisen kovassa huudossa naismarkkinoilla, en ole riittävän narsisti. Luulin aina että se johtuu pienistä munista tai etten ole erikoisen varakas, mutta en ilmeisesti ole vain kyllin häiriintynyt. Olenkohan nyt sitten voittaja vai häviäjä elämän pitkässävedossa.
Lue kommentti

”Lukeminen on oma terveystekijänsä, joka vaikuttaa samoin kuin vaikka tupakoinnin lopettaminen,” neurologi Markku T. Hyyppä sanoo.

Muistin parantaminen, muistisairauksilta välttyminen ja pitkä elämä terveenä kuuluvat monen meistä toivelistalle. Ei siis ole ihme, että muistin parantamista on vuosien varrella tutkittu runsaasti.

Muistinparannuskeinoiksi on eri tasoisissa tutkimuksissa löytynyt kutakuinkin kaikkea mahdollista: esimerkiksi nukkuminen, lenkkeily, lehtivihannekset, mustikat, rasvainen kala, tietyt lisäravinteet, meditaatio, aivojumppa, punttitreeni ja jopa seksi sekä kotitöiden tekeminen.

Kaikista edellämainituista ei kuitenkaan tieteen valossa ole muistille hyötyä. Neurologi, kirjailija Markku T. Hyyppä kumoaa harhaluuloja muistin toiminnan tehostamisesta tuoreessa Ikääntyvän muistikirjassaan, ja esimerkiksi mustikoiden muistivaikutukset saavat Hyypän arvioinnissa kyytiä. 

– Lisäravinteissa ei oikein ole mitään vaikutuksia. Jotkut satsaavat mustikoihin, jotkut puolukoihin ja jotkut E12-vitamiiniin. Jos niistä on apua, se on lumetta, placeboa, Hyyppä toteaa.

Yksilölle vaikkapa vitamiinista, jonka tieteellistä tehoa ei ole todistettu, saatava lumevaikutus on positiivinen juttu. Se ei silti tarkoita, että samaa vitamiinia voisi suositella kaikille. 

”Vanhukset säilyvät pidempään hengissä ja terveinä, jos he lukevat.”

Romaanit pitävät muistin reilassa

Onneksi tehokkaiksikin todistettuja muistinvahvistuskeinoja on olemassa. Yksi tärkeimmistä on, ehkä hieman yllättäen, kaunokirjallisuuden lukeminen. 

– Lukeminen on ihan oma terveystekijänsä, joka vaikuttaa samoin kuin tupakoinnin lopettaminen, viinanjuonnin lopettaminen, varallisuus tai hyvä sosiaalinen asema. Tiedetään, että vanhukset säilyvät pidempään hengissä ja terveinä, jos he lukevat, Markku T. Hyyppä sanoo. 

Hän kertoo, että lukemisen vaikutukset aivoihin pystytään nykyään kuvantamaan. Aivokuvista nähdään, että aivoverkostojen yhteydet kiinteytyvät, kun lukee romaania. 

– Lukemisen hyödyllisyys ei hämmästyttänyt minua, mutta se hämmästytti, että erityisen tehokasta on romaanien lukeminen, Hyyppä sanoo.

”Hikiliikunta yksin metsässä ei edistä muistia millään tavalla.”

Tiede ei vielä ole pystynyt täysin selvittämään, miksi juuri kaunokirjallisuus pitää muistin parhaiten reilassa. Hyypällä on kuitenkin teoria. 

– Ihminen on sosiaalinen olento, joka pärjää aina paremmin, kun on sosiaalisesti jossakin läsnä. Kaunokirjallisuutta lukiessaan ihminen elää mukana ja samastuu. Silloin syntyy sosiaalisen läsnäolon tunne.

Kirjaa lukiessaan ihminen on siis henkisesti toisten ihmisten kanssa, vaikka fyysisesti köllöttäisikin yksin kotisohvallaan.

Musisointi tehostaa muistia

Lukemisen lisäksi moni muukin muistia aidosti tehostava keino perustuu sosiaalisuuteen. Hyypän mukaan esimerkiksi liikunta sinänsä ei vaikuta muistiin.

– Hikiliikunta yksin metsässä ei edistä muistia millään tavalla, mutta jos menet kavereiden kanssa lenkille, se edistää, Hyyppä sanoo. 

Useat tutkimukset tukevat sitä, että sosiaaliset suhteet ovat todella merkittävässä roolissa eivät vain muistin, vaan koko hyvinvointimme kannalta.

Ryhmäliikunnan ja romaanien ahmimisen lisäksi Hyyppä suosittelee muistin kohentamiseen tutkimusten perusteella seuraavia konsteja:

  • Musisoinnin on todettu vaikuttavan muistiin erityisen tehokkaasti.
  • Vieraan kielen opetteleminen tai uudelleen aktivoiminen asettaa aivoille muistin kaipaamaa haastetta.
  • Hyvä uni on toimivan muistin kannalta olennainen asia.
  • Stressitön elämä kannattaa. Muistikatkojen syynä on usein se, että mieli on kuormittunut.
  • Kahvikupillinen tarjoaa hetkellisen pika-avun muistamiseen, sillä kofeiini avittaa muistin toimintaa lyhytaikaisesti.

Muistilääkkeitä tai -laitteita Hyyppä ei kehota kokeilemaan. Vaikka kaikenlaisia ratkaisuja muistin parantamiseen ja muistisairauksien ehkäisyyn kehitellään koko ajan, ei muistilaitteista ja -lääkkeistä toistaiseksi ole saatu apua.

kulttuurimummo

Haluatko elää pitkään? Lue romaaneja, se tepsii paremmin kuin liikunta tai lisäravinteet

Hohhoijaa,lukemisesta oli kyse ei kauppakassien kannosta !? Olen lukenut koko ikäni-heti kun opin lukemaan 7vuotiaana.nyt olen 63 ja muisti ym pelaa tosi hyvin.Lukeminen,EI kuunteleminen, Omille kolmelle lapsellemme on luettu heidän syntymästään asti ja lapsenlapseni,kohta 6,saavat ilokseni lukuperinteen vanhemmiltaan ja miulta luku-ja kulttuurimummolta ja olen varma että lukeminen tulee kuulumaan heidän elämäänsä heti kun lukutaito saavutetaa. Lukekaa,liikkukaa ja nauttikaa elämästä!
Lue kommentti