Itsesääliin on helppo upota, kun muilla näyttää menevän paremmin. ”Kaikki porskuttavat menemään kuin asiat olisivat tosi hyvin, mutta se ei ole koko kuva elämästä”, psykologi Minna Martin sanoo.
Itsesääliin on helppo upota, kun muilla näyttää menevän paremmin. ”Kaikki porskuttavat menemään kuin asiat olisivat tosi hyvin, mutta se ei ole koko kuva elämästä”, psykologi Minna Martin sanoo.

Surussa saa olla, jos siltä tuntuu. Kunhan ei tuomitse itseään epäonnistujaksi.

Pahimman sydänsuru-ulinan keskellä sitä usein toivoisi, että itsesäälissä vellomisesta olisi jotain hyötyä. Että uikuttaessa kehittyisi paremmaksi ihmiseksi ja itsensä tuntijaksi. Että sääli olisi kuin näkymätön paijaus – opettaisi hyväksymään itsensä.

Tavallaan niin onkin, mutta vain jos sääli on oikeasti surua ja myötätuntoa, ei itsensä surkuttelua.

– Surussa ja myötätunnossa on eteenpäin pyrkivää voimaa ja energiaa. Ne tekevät työtä meissä, jos niille antaa tilaa, psykologi Minna Martin sanoo.

Hyväksi olevan myötätunnon ja säälin erottaa siitä, miten suruun suhtautuu. Itsesäälin taustalla on usein ajatus omasta surkeudesta ja huonommuudesta. Miksi minulle käy aina näin? Ansaitsen tämän. Olen huonompi kuin kaikki muut.

– Sellaisesta ei ole mitään hyötyä, Martin sanoo.

– Myötätunnossa taas on paljon hyvää. Se auttaa työstämään surua, ottamaan sen todesta ja päästämään lopulta irti.

Myötätuntoinen tunnistaa surun, mutta myös sen, ettei se ole kohtalon lähettämää kiusaa: On surullista, että näin kävi. Menetin ehkä jotain itselleni tärkeää tai en saanutkaan sitä, mitä halusin. Näin olisi silti voinut käydä kelle vain.

Kohtalon kiusaa

Itsesäälissä rypevä kokee usein olevansa yksin jonkin asian kanssa. Muilla menee hyvin, minulla huonosti.

– Vaikka se ei pidä ollenkaan paikkaansa. Kaikilla on joskus surua, emme vain tiedä sitä, Minna Martin muistuttaa.

Itsesääli jää helposti päälle kuin paha tapa. Todisteita omasta surkeudesta alkaa yhtäkkiä löytyä kaikkialta.

– Tämäkin on merkki siitä, että en voi millään onnistua. Itsesääli on negatiivisen todistusaineiston keräämistä ja siinä piehtaroimista, uskoa kohtaloon, joka on tuominnut epäonnistumaan.

”Itsesääli on negatiivisen todistusaineiston keräämistä ja siinä piehtaroimista.”

Jumahtamisesta ja vellomisesta on kyse ainakin silloin, kun olo ei kuukausienkaan kuluessa etene mihinkään. Kurjasta olosta on tullut pysyvä olotila. Pahimmillaan epäonnistunut surutyö voi johtaa masennukseen.

Vaikka kohtalon merkeissä vellominen ei kannatakaan, surussa voi hyvin olla, jos haluaa.

– Kuunnella esimerkiksi musiikkia, joka voimistaa surua ja auttaa ymmärtämään, että joku muukin on kokenut vastaavaa.  Surua ei tarvitse työntää pois, Martin sanoo.

– Moni sureva sanoo, että yrittää vain tehdä töitä ja olla ajattelematta. Mutta missä se surun työstäminen tapahtuu, jos tekee niin?

Aktiivinen suru nimittäin menee joskus ohi. Mieli työstää aikansa ja päästää lopulta irti. Edetessään suru on kuin hyökyaalto, joka vie ensin uppeluksiin, mutta aalto alkaa sitten lyödä harvemmin.

– Yhtäkkiä huomaakin, ettei asiaa olekaan ajatellut moneen päivään.

Tilaa Me Naisten uutiskirje, voit tilata sen kautta lehden maksuttoman näytenumeron kotiisi.