Metsää suositellaan nyt rauhoittumiseen ja stressinhoitoon, mutta mitä jos sinne meneminen vain pelottaa? Pelosta voi oppia eroon pienin askelin.

Niin moni siinä pelottaa. Karhut, punkit, pimeys, eksyminen. Tuntematon.

Pelko suojaa meitä vaaroilta ja on siksi ihan terve ja tarpeellinen reaktio. Haitallista se on vain aiheettomana – silloin, kun pelkäämme ilman syytä.

Onneksi turhasta pelosta voi oppia eroon. Metsäkokemuksia tutkinut psykologi Kirsi Salonen vinkkaa, miten.

1. Pohdi, miten metsäpelkosi on syntynyt

Mieti ensin, mistä tunne kumpuaa. Peloteltiinko metsällä lapsena? Liittyykö metsäretkiin nihkeitä muistoja? Hirvikärpäsen puremia mustikkametsällä? Tai onko metsässä tapahtunut jotakin ikävää? Oletko joskus eksynyt?

Metsäpelon taustalla voi olla myös vieraantuminen. Jos metsässä ei vietä aikaa, se ei ole tuttu paikka. Vieras pelottaa aina tuttua enemmän.

2. Asenteella on merkitystä

Metsää ei ole vain ihmistä varten olemassa, Salonen muistuttaa. Kun sen ymmärtää, alkaa tunnistaa realistisia vaaroja. On esimerkiksi ihan normaalia varoa kallionkielekkeellä keikkumista tai tarkistaa taipeet heinikossa kahlaamisen jälkeen.

– Itse laitan aina nöyrästi karhunkellon kilisemään. On syytä huomioida, että metsässä on muitakin kuin minä. Ja se on heidän kotinsa, Salonen sanoo.

3. Etsi turvasatama

Kun olet metsässä, mieti, mikä tuntuisi turvalliselta. Jykevä puu? Kivi sen vieressä? Jos joku paikka tuntuu turvallisemmalta kuin toinen, pysy siinä niin kauan, kunnes rauhoitut.

4. Aloita pehmeästi

Salonen ei usko rajuun karaisuun. Moni kannustaa metsäpelkoista lähtemään saman tien vaellukselle – pienessä sokissa se pelkokin karisee.

– Minusta karaisumenetelmä ei ole hyvä. Se voi aiheuttaa jopa traumoja, Salonen sanoo.

– Ei heti tarvitse mennä kohti sitä, mikä tuntuu pahimmalta.

Sen sijaan voi aloittaa läheltä. Vietä aikaa pihapiirin tai lähiympäristön metsissä, vaikka vartti kerrallaan.

5. Hanki luontoystävä

Jos yksin metsään meneminen pelottaa, lähde aluksi vaikka nuotiokahveille ystävän kanssa. Turvallisuuden tunne lisääntyy pikkuhiljaa.

– Kun turvallisuuden tunne lisääntyy, pelko häviää. Niitä ei voi tuntea yhtä aikaa.

Mitä tapahtui, kun metsää pelkäävä kaupunkilainen vietti yön taivasalla? Lue juttu Me Naisten numerosta 25/26 tai MN+-palvelusta.

Tilaa Me Naisten uutiskirje, voit tilata sen kautta lehden maksuttoman näytenumeron kotiisi.

Naiset vaikuttavat olevan miehiä alttiimpia häpeän tuntemiselle, arvioi psykoanalyytikko Elina Reenkola.

Häpeä on tunne, joka on meistä useimmille valitettavan tuttu. Olennaisuudestaan huolimatta sitä on hankala nähdä millään lailla positiivisena tunnetilana. Jotain hyvääkin häpeässä silti on.

– Lievä häpeä suojelee meitä ja auttaa muiden huomioimisessa, sanoo häpeämistä tutkinut psykoanalyytikko Elina Reenkola.

”Häpeä suojelee meitä ja auttaa muiden huomioimisessa.”

Reenkolan mukaan häpeä johtuu sisäisestä ristiriidasta minän ja erilaisten ihanteiden välillä. Jos siis emme toimi tai onnistu jossain asiassa niin kuin mielestämme pitäisi, tunnemme häpeää.

Vaikka häpeä onkin tärkeä osa meitä, sen ytimessä oleva pelko hyväksynnän ja rakkauden puutteesta ei tunnu kovin tarpeelliselta.

– Valitettavan usein häpeä lamaannuttaa ja aiheuttaa tuskaa. Mokaamisen pelko estää toteuttamasta itseään ja unelmiaan, Reenkola sanoo.

Reenkolan mukaan naiset vaikuttavat olevan miehiä alttiimpia häpeän tuntemiselle.

– Se voi johtua muun muassa siitä, että naisia ja tyttöjä on alistettu ja nöyryytetty yhteiskunnassa niin pitkään. Naisen anatomiaan liittyy myös monia intiimejä asioita, joita ei voi hallita, kuten kuukautisvuoto, raskaus, maidon valuminen rinnoista ja vaihdevuodet. Vaikka ne ovat luonnollisia, niiden hallitsemattomuus tekee niistä jotenkin häpeällisiä.

Häpeälle kannattaa altistaa itsensä

Epämiellyttävyydestään huolimatta häpeää ei pidä pakoilla. Pelottavien asioiden tekeminen saattaa auttaa pääsemään pahimmasta häpeän tunteesta eroon.

– Uskon, että häpeälle kannattaa jossain määrin altistaa itsensä. Minäkin pelkäsin pitkään julkista puhumista ja esiintymistä, mutta olen karaissut itseäni hakeutumalla pelottaviin tilanteisiin, Reenkola sanoo.

Lue torstaina 25.1. ilmestyvästä Me Naiset -lehdestä, miten Elina Reenkola ja kaksi muuta naista ovat kokeneet häpeän omassa elämässään ja miten he ovat päässeet siitä yli.

Narsistista persoonallisuushäiriötä ei voi diagnosoida itse. Suomalaisten psykiatrien käyttämän SCID-II lomakkeen kysymysten avulla voi kuitenkin pohtia, kannattaisiko asiaa tutkituttaa.

Yleisen näkemyksen mukaan sanotaan, että narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsiviä on väestöstämme yksi prosentti. Eriasteisesta narsistisesta vammasta kärsiviä henkilöitä on kuitenkin paljon enemmän, kerrotaan Narsistien uhrien tuki ry:n sivuilla.

Narsistinen persoonallisuushäiriö on syvälle juurtunut ja pitkäaikainen käyttäytymismalli, joka ilmenee joustamattomuutena monissa elämäntilanteissa.

– Tällaisella ihmisellä on suuria kuvitelmia itsestään, hän saattaa loukkaantua herkästi ja manipuloida toisia. Hänellä on kehutuksi tulemisen tarve. Narsistinen persoonallisuushäiriö ei ilmene ihan samalla tavalla kaikilla ihmisillä. Se voi ilmetä myös heikkona itseluottamuksena, kertoo psykiatrian professori, psykiatrian erikoislääkäri ja psykoterapeutti Jyrki Korkeila

Miten narsistisen persoonallisuushäiriön tunnistaa?

Vain psykiatrian ammattilainen voi tunnistaa ja diagnosoida narsistisen persoonallisuushäiriön.

– Täytyy olla esimerkiksi tietty määrä tiettyjä oireita ja toimintatapoja eri vuorovaikutussuhteissa. Niiden pitää olla pitkäaikaisia eli koko elämän aikana jollain tavalla ilmenneitä. Diagnoosia ei voi tehdä ilman, että ihminen tutkitaan ja haastatellaan ja katsotaan kattavasti hänen elämäntarinaansa.

Narsistisen persoonallisuushäiriön mahdollisuutta seulotaan Suomessa esimerkiksi SCID-II kyselyn kaavakkeen tiettyjen kysymysten avulla. Idea on, että lomakkeen täyttäjä vastaa kysymyksiin kyllä tai ei. Jos saa yli viisi kyllä-vastausta, on narsistinen persoonallisuushäiriö mahdollinen.

Jyrki Korkeila korostaa, että kysymykset ovat pohdinnan ja keskustelun tueksi eikä pelkästään niiden pohjalta voida tehdä diagnoosia.

”Jos asia kiinnostaa, testistä voi saada vastauksen siihen, kannattaisiko narsistista persoonallisuushäiriötä käydä arvioimassa. ”

– Tämä täytettävä lomake, jossa on valtavasti kysymyksiä, antaa osviittaa, että on aihetta epäillä [narsistista persoonallisuushäiriötä]. Vasta haastattelussa voidaan katsoa, onko sellaista oikeasti. Kaavake seuloo esille ihmisiä, joista kannattaa selvittää, onko heillä narsistista persoonallisuushäiriötä, Korkeila selventää.

Korkeila ei kiellä kaavakkeen silmäilyä ja täyttämistä, mutta hän korostaa, että testi johtaa helposti harhaan.

– Jos asia kiinnostaa, testistä voi saada vastauksen siihen, kannattaisiko narsistista persoonallisuushäiriötä käydä arvioimassa. Tosin yleensä niille, joilla tällaisia piirteitä on, eivät tällaiset kysymykset tule mieleen, ellei joku painosta tai ala selittämään asiaa.

Näiden SCID-II-lomakkeesta löytyvien kysymysten pohjalta voi pohtia narsistisen persoonallisuushäiriön mahdollisuutta:

1. Jäävätkö ihmisiltä usein huomaamatta erityiset kykynne tai saavutuksenne?

2. Onko Teille sanottu, että Teillä on liian korkea käsitys itsestänne?

3. Ajatteletteko paljon valtaa, mainetta tai tunnustusta, jota saatte vielä jonakin päivänä?

4. Ajatteletteko paljon täydellistä rakkaussuhdetta, jonka koette jonakin päivänä?

5. Kun Teillä on ongelma, vaaditteko melkein aina päästä johtajan puheille?

6. Onko Teistä tärkeää viettää aikaa vaikutusvaltaisten ja huomattavien ihmisten seurassa?

7. Onko Teistä tärkeää, että ihmiset kiinnittävät Teihin huomiota ja ihailevat Teitä jollakin tavalla?

8. Ajatteletteko, että ei ole välttämätöntä noudattaa tiettyjä sääntöjä tai tapoja, jos niistä on teille haittaa?

9. Tuntuuko Teistä, että olette henkilö joka ansaitsee erityiskohtelun?

10. Onko usein välttämätöntä astua muutamille varpaille, jotta saatte mitä haluatte?

11. Onko Teidän usein asetettava omat tarpeenne muiden tarpeiden edelle?

12. Odotatteko usein toisten tekevän kyselemättä, mitä pyydätte, koska olette kuka olette?

13. Oletteko kiinnostumaton toisten ongelmista tai tunteista?

14. Ovatko ihmiset valittaneet Teille, että ette kuuntele heitä tai välitä heidän tunteistaan?

15. Oletteko usein kateellinen toisille?

16. Tuntuu Teistä, että toiset usein kadehtivat Teitä?

17. Oletteko sitä mieltä, että vain hyvin harvat ansaitsevat huomionne ja aikaanne?

Vierailija

Saatko 5 kyllä-vastausta? Näillä kysymyksillä mahdolliset narsistit seulotaan Suomessa tarkempiin tutkimuksiin

Ahaaa, ehkä se selittää miksi en ole erityisen kovassa huudossa naismarkkinoilla, en ole riittävän narsisti. Luulin aina että se johtuu pienistä munista tai etten ole erikoisen varakas, mutta en ilmeisesti ole vain kyllin häiriintynyt. Olenkohan nyt sitten voittaja vai häviäjä elämän pitkässävedossa.
Lue kommentti