Toisinaan puhtaita alusvaatteita ei vain löydy vaikka kuinka etsisi. Kuva: Shutterstock
Toisinaan puhtaita alusvaatteita ei vain löydy vaikka kuinka etsisi. Kuva: Shutterstock

Mitkä asiat paljastavat, että on liian kiireinen? Naiset kertovat.

Tuntuuko sinustakin siltä, että koko ajan pitäisi elää ja tehdä enemmän, nopeammin, paremmin? Hoitaa työt, harrastukset, mahdolliset lapset ja parisuhde, ehtiä lenkille, opiskella uusia taitoja, lukea kirjoja, leipoa leipä oikeaan juureen, postata kuvia Instagramiin, tehdä päivitykset Facebookiin ja Twitteriin, ja ja... – ai niin, ja se joulukin lähestyy ja syntymäpäivät, lakkiaiset ja muut juhlat tupsahtavat eteen yhä kiihtyvällä tahdilla!

Ei ihme, että stressaa.

Siinä missä pieni myönteinen stressi voi olla ihan hyvästäkin, jatkuva stressi on jopa vaarallista. Myönteisen stressin erottaa kielteisestä siitä, että kun hankala tehtävä lopulta valmistuu, olo myös helpottuu.

Mutta missä pisteessä ihminen tunnistaa, että nyt menee liian kovaa? Naiset kertovat, mikä elämässä leviää, kun on todella stressaantunut:

Kaaos kotona

"Siinä vaiheessa tiedän kiireen (ja epätoivon) saavuttaneen maksimipisteensä, kun nöyrryn pyytämään äitiäni meille siivoamaan. Äitini koti on aina tiptop, kun itse taas suhtaudun siivoamiseen normielämässäkin suht boheemisti – vaikka puhdasta kotia rakastankin. Mutta siinä vaiheessa, kun koti on kiireen takia ollut siivoamatta viikkojen sijaan lähes kuukausia, katkeaa minunkin sietokykyni. Äidin hätiin kutsuminen on äärimmäinen keino, sillä tiedän hänen kauhistelevan kotini kuntoa pitkän aikaa. Pahinta on, kun hän alkaa marttyyrimaisesti päivitellä sitä, miten hän on epäonnistunut kasvattajana (kun lapsesta on tullut kaltaiseni hallitsematon sottapytty)." Nainen, 36.

"Äidin hätiin kutsuminen on äärimmäinen keino."

"Mulla jää muruset, tahrat ja läikät pyyhkimättä keittiön pöydiltä, lakanat vaihtamatta ja makuuhuoneen tuoli muuttuu ihan mielettömäksi vaatevuoreksi, kun vain riisun siihen vaatteet päivä toisensa jälkeen. Ja yäk: käytetyt sukat ja kalsarit kasautuvat siihen viereen, kun en saa kiikutettua niitä pyykkikoriin." Nainen, 40

"Kotiin kertyy epämääräisiä kasoja: vaatemyttyjä, lehtikasoja, likaisia astioita. Normaalisti vihaan epäsiisteyttä, mutta tosi hektisenä aikana suljen vain silmäni kaikelta kaaokselta, en vain näe mitä ympärilläni tapahtuu. Joskus stressi kyllä aiheuttaa ihan päinvastaista: jynssään koko kämpän lattiasta kattoon ja hinkkaan raivolla jotain lattialistoja. Se kyllä yleensä auttaa. Ajatukset selkenevät, kun ympäristö selkenee." Nainen, 28.

Pesemättömät pyykit

"Ystäväni kertoi, että heidän perheessään todella kiireiset elämäntilanteet tunnistaa siitä, kun pyykkivuori on kasvanut sellaiseksi, että pitää ruveta käyttämään uima-asuja alusvaatteina. Kysymmekin usein vitsaillen toisiltamme, että onko bikinit jo jalassa. Niin kauan kun ei ole, elämä on jonkinlaisessa tasapainossa." Nainen, 35.

"Pitää ruveta käyttämään uima-asuja alusvaatteina."

Rakoileva rakkauselämä

"Parisuhdeongelmat kärjistyvät, kun itsellä ei ole aikaa tai jaksamista olla hyvä puoliso, ja toinen alkaa vaistomaisesti ja ymmärrettävästi ottaa etäisyyttä raivopäiseksi hulluksi muuttuneesta kumppanistaan (siis minusta). Stressaantuneena on vaikeaa keskittyä hyviin puoliin, ja tulee haastettua riitaa kaikista pikkuasioista." Nainen, 27.

Unohtelua ja paniikkikohtauksia

"Tiedän, että olen stressaantunut, kun alan unohdan asioita. Siis minuuteissa, sekunneissa. Kävelen kolme askelta ja olen unohtanut vastauksen, jonka sain hetki sitten, tai tehtävän, mitä olin seuraavaksi tekemässä." Nainen, 31.

"Jos tilanne menee oikein pahaksi, alkaa oksettaa."

"Joudun paniikkiin. Mikään ei enää onnistu. Työ, jonka aikaisemmin tein rutiinilla, tuntuu tahmealta. Aivoissa ei tapahdu mitään. Pulssi kiihtyy, haukon henkeä, pyörryttää, olen ihan umpikujassa. Lopulta yleensä ”miniromahdan”. Ja sen jälkeen AINA tajuan, että stressaaminen nyt ei ainakaan auta selviämään hopussa. Fyysiset reaktiot viimeistään kertovat, että olen lopussa. Alan jännittää leukojani, siis purra hampaita yhteen. Kasvojen iho punoittaa, kuumottaa ja kutisee. Suu kuivuu. Hengitys on kiivasta ja pinnallista. Jos tilanne menee oikein pahaksi, alkaa oksettaa." Nainen, 31.

Jotta asiat eivät pääsisi näin pahaksi, kannattaa liiallisen kiireen tuntuun puuttua ajoissa. Täältä löydät ohjeet, jotka lupaavat häätää stressin viikossa.

Tai kokeile esimerkiksi näitä kännykkään ladattavia mindfulness-harjoituksia.

Ja ennen kaikkea, muista hengittää!

Narsistista persoonallisuushäiriötä ei voi diagnosoida itse. Suomalaisten psykiatrien käyttämän SCID-II lomakkeen kysymysten avulla voi kuitenkin pohtia, kannattaisiko asiaa tutkituttaa.

Yleisen näkemyksen mukaan sanotaan, että narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsiviä on väestöstämme yksi prosentti. Eriasteisesta narsistisesta vammasta kärsiviä henkilöitä on kuitenkin paljon enemmän, kerrotaan Narsistien uhrien tuki ry:n sivuilla.

Narsistinen persoonallisuushäiriö on syvälle juurtunut ja pitkäaikainen käyttäytymismalli, joka ilmenee joustamattomuutena monissa elämäntilanteissa.

– Tällaisella ihmisellä on suuria kuvitelmia itsestään, hän saattaa loukkaantua herkästi ja manipuloida toisia. Hänellä on kehutuksi tulemisen tarve. Narsistinen persoonallisuushäiriö ei ilmene ihan samalla tavalla kaikilla ihmisillä. Se voi ilmetä myös heikkona itseluottamuksena, kertoo psykiatrian professori, psykiatrian erikoislääkäri ja psykoterapeutti Jyrki Korkeila

Miten narsistisen persoonallisuushäiriön tunnistaa?

Vain psykiatrian ammattilainen voi tunnistaa ja diagnosoida narsistisen persoonallisuushäiriön.

– Täytyy olla esimerkiksi tietty määrä tiettyjä oireita ja toimintatapoja eri vuorovaikutussuhteissa. Niiden pitää olla pitkäaikaisia eli koko elämän aikana jollain tavalla ilmenneitä. Diagnoosia ei voi tehdä ilman, että ihminen tutkitaan ja haastatellaan ja katsotaan kattavasti hänen elämäntarinaansa.

Narsistisen persoonallisuushäiriön mahdollisuutta seulotaan Suomessa esimerkiksi SCID-II kyselyn kaavakkeen tiettyjen kysymysten avulla. Idea on, että lomakkeen täyttäjä vastaa kysymyksiin kyllä tai ei. Jos saa yli viisi kyllä-vastausta, on narsistinen persoonallisuushäiriö mahdollinen.

Jyrki Korkeila korostaa, että kysymykset ovat pohdinnan ja keskustelun tueksi eikä pelkästään niiden pohjalta voida tehdä diagnoosia.

”Jos asia kiinnostaa, testistä voi saada vastauksen siihen, kannattaisiko narsistista persoonallisuushäiriötä käydä arvioimassa. ”

– Tämä täytettävä lomake, jossa on valtavasti kysymyksiä, antaa osviittaa, että on aihetta epäillä [narsistista persoonallisuushäiriötä]. Vasta haastattelussa voidaan katsoa, onko sellaista oikeasti. Kaavake seuloo esille ihmisiä, joista kannattaa selvittää, onko heillä narsistista persoonallisuushäiriötä, Korkeila selventää.

Korkeila ei kiellä kaavakkeen silmäilyä ja täyttämistä, mutta hän korostaa, että testi johtaa helposti harhaan.

– Jos asia kiinnostaa, testistä voi saada vastauksen siihen, kannattaisiko narsistista persoonallisuushäiriötä käydä arvioimassa. Tosin yleensä niille, joilla tällaisia piirteitä on, eivät tällaiset kysymykset tule mieleen, ellei joku painosta tai ala selittämään asiaa.

Näiden SCID-II-lomakkeesta löytyvien kysymysten pohjalta voi pohtia narsistisen persoonallisuushäiriön mahdollisuutta:

1. Jäävätkö ihmisiltä usein huomaamatta erityiset kykynne tai saavutuksenne?

2. Onko Teille sanottu, että Teillä on liian korkea käsitys itsestänne?

3. Ajatteletteko paljon valtaa, mainetta tai tunnustusta, jota saatte vielä jonakin päivänä?

4. Ajatteletteko paljon täydellistä rakkaussuhdetta, jonka koette jonakin päivänä?

5. Kun Teillä on ongelma, vaaditteko melkein aina päästä johtajan puheille?

6. Onko Teistä tärkeää viettää aikaa vaikutusvaltaisten ja huomattavien ihmisten seurassa?

7. Onko Teistä tärkeää, että ihmiset kiinnittävät Teihin huomiota ja ihailevat Teitä jollakin tavalla?

8. Ajatteletteko, että ei ole välttämätöntä noudattaa tiettyjä sääntöjä tai tapoja, jos niistä on teille haittaa?

9. Tuntuuko Teistä, että olette henkilö joka ansaitsee erityiskohtelun?

10. Onko usein välttämätöntä astua muutamille varpaille, jotta saatte mitä haluatte?

11. Onko Teidän usein asetettava omat tarpeenne muiden tarpeiden edelle?

12. Odotatteko usein toisten tekevän kyselemättä, mitä pyydätte, koska olette kuka olette?

13. Oletteko kiinnostumaton toisten ongelmista tai tunteista?

14. Ovatko ihmiset valittaneet Teille, että ette kuuntele heitä tai välitä heidän tunteistaan?

15. Oletteko usein kateellinen toisille?

16. Tuntuu Teistä, että toiset usein kadehtivat Teitä?

17. Oletteko sitä mieltä, että vain hyvin harvat ansaitsevat huomionne ja aikaanne?

Vierailija

Saatko 5 kyllä-vastausta? Näillä kysymyksillä mahdolliset narsistit seulotaan Suomessa tarkempiin tutkimuksiin

Ahaaa, ehkä se selittää miksi en ole erityisen kovassa huudossa naismarkkinoilla, en ole riittävän narsisti. Luulin aina että se johtuu pienistä munista tai etten ole erikoisen varakas, mutta en ilmeisesti ole vain kyllin häiriintynyt. Olenkohan nyt sitten voittaja vai häviäjä elämän pitkässävedossa.
Lue kommentti

Kiinnostaisiko jooga, mutta kundaliini ja yin ovat täyttä hepreaa? Helpolla kotiharjoituksella pääset jyvälle eri tyyleistä ja voit testata neljää suosituinta joogaa.

Eri joogatyylejä on olemassa niin monia, etteivät kaikki joogaa harrastavatkaan pysy perillä niistä. On voimaa kehittäviä joogasuuntauksia ja myös lempeämpiä, rentouttavia joogatyylejä. Kaikilla niillä on kuitenkin sama perimmäinen tavoite: hiljentää laukkaavat ajatukset ja saavuttaa yhteys omaan sisäiseen totuuteen eli todelliseen itseen.

Anna liikkeen viedä – Kundaliinijooga

Ominaista: Tunnilla tehdään musiikin tahtiin sekä nopeita että hitaita liikkeitä: nopeat valmistavat kehoa meditatiivisiin eli hitaisiin liikkeisiin. Samaa liikettä toistetaan tarpeeksi pitkään, jotta liikettä ei tarvitse enää miettiä ja mieli alkaa vähitellen hiljentyä. Myös hengitystapaa vaihdellaan: lyhyt ja nopea hengitys lisää energiaa, pitkä ja syvä hengitys taas rauhoittaa.

Kenelle sopii: Loistava valinta etenkin istumatyöntekijälle, koska tunnilla tehdään paljon selkärangan kiertoja.

Valitse tämä, kun… Haluat kehittää tahdonvoimaasi pitkien sarjojen avulla.

Asennoissa pysytään viiden hengityksen ajan ja siirrytään suoraan seuraavaan.

Löydä sisäinen soturisi – Astangajooga

Ominaista: Liikesarja tehdään aina samassa järjestyksessä, ja opettaja neuvoo oppilaille uusia liikkeitä edistymisen mukaan. Liikkeet tehdään syvän ja voimakkaan hengityksen tahtiin, joka kuulostaa meren kohinalta. Asennoissa pidetään vahva tuki lantionpohjasta ja vatsasta. Mielen keskittymistä autetaan kohdistamalla katse kulmakarvojen väliin. Asennoissa pysytään viiden hengityksen ajan ja siirrytään suoraan seuraavaan. Liikkeet tehdään aina oman hengityksen tahtiin.

Kenelle sopii: Niille jotka haluavat lisää voimaa ja liikkuvuutta sekä kehittää keskittymiskykyä.

Valitse tämä, kun… Tahdot lisäenergiaa aamuun tai alkuiltaan, voimaa koko kehoon ja selkeän, samaa kaavaa toistavan harjoituksen.

Tunnilla annetaan vaihtoehtoisia liikkeitä eri kehotyypeille.

Lempeää liikettä – Hathajooga

Ominaista: Lempeitä ja kokonaisvaltaisia liikkeitä tehdään hitaasti oman hengityksen tahtiin. Yhteen asentoon keskitytään rauhassa. Tunnilla annetaan vaihtoehtoisia liikkeitä eri kehotyypeille. Opettajasta riippuen tunneilla on sekä fyysisesti haastavia dynaamisia liikkeitä että lempeitä ja rauhoittavia asentoja. Tunneilla tehdään myös usein erillisiä hengitysharjoituksia.

Kenelle sopii: Kaikille, myös aloittelijoille. Hidas tahti helpottaa oppimaan asentojen oikeat linjaukset sekä yhdistämään hengityksen ja liikkeen.

Valitse tämä, kun… Haluat lisää voimaa ja rentoutta päivääsi sekä pysähtyä kuuntelemaan kehoasi.

Liikkeet avaavat etenkin lantion seutua ja alakroppaa.

Päästä kaikesta irti – Yin jooga

Ominaista: Pitkät ja rauhalliset venytykset hiljentävät mielen ja parantavat sidekudosten aineenvaihduntaa. Asennoissa pysytään 2–7 minuuttia ja käytetään usein apuvälineinä esim. joogablokkeja eli palikoita, joogavyötä ja tyynyjä. Liikkeet avaavat etenkin lantion seutua ja alakroppaa. Yin yhdistää joogaperinteen ja kiinalaisen lääketieteen, koska asennot vaikuttavat kehon meridiaani- eli energiaratoihin. Yin-harjoitus on meditatiivinen.

Kenelle sopii: Kaikille, jotka kaipaavat rentoutumista ja lisää liikkuvuutta. Loistovalinta etenkin niille, jotka haluavat päästä liiallisesta suorittamisesta. Koska liikkeissä ollaan pitkän aikaa, yin voi olla haastava ensimmäiseksi joogatyyliksi.

Valitse tämä, kun… Kehosi käy kierroksilla ja haluat rauhoittua ennen nukkumista.

Katso oheiselta videolta joogaopettaja Kaisa Kärkkäisen neljän joogatyylin kotiharjoitus, saat pienen maistiaisen yinistä, kundaliinista, hathasta ja astangasta.