Vantaalainen Maaria Lehtinen, 30, pinkoi lukioikäisenä sadasosat silmissään. Nykyään hän on kirjailija, muusikko ja kuvataiteilija. Kuva Susanna Kekkonen
Vantaalainen Maaria Lehtinen, 30, pinkoi lukioikäisenä sadasosat silmissään. Nykyään hän on kirjailija, muusikko ja kuvataiteilija. Kuva Susanna Kekkonen

Vaikea lapsuus laukaisi paniikkihäiriön, joka tuhosi Maarian haaveen ammattiurheilijan urasta. Mutta samalla supersuorittaja löysi lempeämmän elämän.

"Kymmenisen vuotta sitten harrastin kilpatasolla pikajuoksua. En kyennyt liittämään urheiluun minkäänlaista mielihyväntunnetta, sillä mielessäni olivat pelkät sadasosat ja palkintopallit. Treenasin koko ajan, sillä paikallaan oleminen merkitsi minulle äärimmäistä laiskuutta.

Koulussa pidin yllä samaa linjaa. Maailmani romahti, jos en saanut kokeesta kiitettävää. Lukion ylioppilaskirjoitusten aikaan menin aivan kipsiin, koska halusin kuusi ällää. Tilanne purkautui yleisurheilutreeneissä. Pulssini nousi pilviin ja pyörryin, koska luulin sydämeni pysähtyvän.

Kun kohtaus yllätti uudelleen juoksulenkillä, jouduin käpertymään tien reunaan kokoamaan itseni. Pelkäsin sydämeni pysähtyvän, minkä vuoksi jouduin lopettamaan treenaamisen. Se oli todella pelottaa aikaa, koska en ymmärtänyt, mistä kaikki johtui ja mitä oikein tapahtui kehossani. Lääkäriin hakeutuessani sain diagnoosiksi paniikkihäiriön. Ylioppilaskirjoitukset menivät penkin alle, enkä päässyt hakemiini liikunta-alan kouluihin.

Aloin käydä terapeutilla. Puhuin ensimmäistä kertaa asioista, joista olin vaiennut koko elämäni. Olin joutunut erilleen neljästä sisaruksestani ja viettänyt osan lapsuudestani lastenkodissa, jossa jouduin taistelemaan huomiosta. Traumaattisen menneisyyden vuoksi ja epäinhimillisen vaatimustasoni takia mieleni murtui.

Urheilu vaihtui taiteeseen

Terapian myötä ymmärsin, kuinka vaativa olin ollut itseäni kohtaan. Olin kuvitellut, etten riittäisi sellaisena kuin olin, sillä biologiset vanhempani olivat hylänneet minut. Pelkäsin tulla uudelleen hylätyksi, joten hain hyväksyntää kasvattivanhemmiltani, opettajilta ja valmentajilta yrittämällä olla paras kaikessa mahdollisessa.

Olin pitkään surullinen, koska halusin tehdä juoksusta itselleni ammatin. Pikkuhiljaa ymmärsin kuitenkin, että urheilla voi myös vain hyvä olon takia. Koska jouduin viettämään paljon aikaa kotona, löysin taiteen pariin. Olin harrastanut taiteita lapsena. Aloin taas sanoittaa, laulaa ja kirjoittaa. Kirjoittamalla pääsin nopeasti käsiksi haavoihini, joita urheilu ei ollut parantanut.

Sairauteni vaatii edelleen lääkitystä. Pahimpina kausina en lähde ulos, mutta hyvinä käyn jumpissa, itsepuolustuskurssilla ja kuntosalilla. Parhaiten minulle sopii jumppaaminen videon tahtiin, sillä kotona koen olevani turvassa. Onnistuneen treenin jälkeen itken onnesta. Nykyään osaan nauttia liikkumisesta, vaikka siihen ei liitykään mitaleita.

En lenkkeile koskaan yksin, koska pelkään paniikkikohtausta. Ystävien lisäksi kaksivuotias saksanpaimenkoirani on tärkein tukeni. Friida on koulutettu kävelemään kanssani ja reagoimaan, kun ahdistustasoni nousee. Koirani menee maahan, katsoo minua silmiin ja odottaa merkkiäni. Vasta kun olen rauhoittunut, jatkamme matkaa.

Paniikkihäiriö ei ole onneksi pidätellyt minua taiteen tekemisessä. Olen pitänyt pari taidenäyttelyä, julkaissut kolme kirjaa ja soittanut useissa koonpanoissa. Vaikka minusta ei tullutkaan ammattijuoksijaa vaan taiteilija, en vaihtaisi titteliäni enää mihinkään muuhun. Urheilun kuuluu olla osa elämää, ei koko sisältö."

Maarian elämä ennen ja nyt

Lenkin pituus
Ennen: 7 km.
Nyt: 4 km hengähdystaukojen kera

Paino
Ennen: 39 kg / Nyt: 65 kg

Lue myös:

Kristoffer Ignatius – "Paahdoin duunissa ja bailasin, kunnes romahdin"

Fitness-menestyjä treenasi itsensä lähes sairaalakuntoon

Sanoin hyvästit superfoodille – tavisruoka paransi oloni

Astma ei ole este kovallekaan treenaamiselle, todistaa fysioterapeuttiopiskelija Tea Ahonen, 41. 

”Kolme vuotta sitten huomasin, että minun oli vaikea hengittää lenkillä. Kurkussani oli kuristava tunne ja rintakehääni painoi. Hengitys oli raskasta eikä meinannut tasaantua mäkijuoksun jälkeen. Olin juossut yksitoista vuotta ja treenasin neljästä kuuteen kertaan viikossa, joten ymmärsin nopeasti, että jokin on vialla. Lääkäri diagnosoi oireeni keskivaikeaksi astmaksi.

Kun luulin, että joudun luopumaan juoksusta, sydäntäni ahdisti ja oloni oli haikea. Olen aina rakastanut juoksemista. Se on paras tapa saada päivän liikunta-annos. Kun jalat ovat kevyet ja askel nousee, juoksu antaa vapauden tunteen. Flow-tilassa tunnen, että voisin juosta loputtomasti.

Lopettamisen sijaan päätin, että opettelen kuuntelemaan kehoani ja löydän oikean tavan juosta. Kun astmaani lopulta löytyi sopiva lääkitys ja hengitystieni rauhoittuvat, lähdin taas lenkille.

”En ota turhia riskejä. Jos oloni ei ole hyvä, en treenaa.”

Kannan kännykkää ja astmapiippua aina mukanani vyölaukussa tai juoksurepussa. Jos unohdan ne, minun on käännyttävä takaisin. Jos hengittäminen alkaa tuntua hankalalta, otan lääkettä ja juoksen loppumatkan rauhallisemmin tai kävelen. Puoli tuntia ennen kovaa treeniä otan avaavan lääkkeen.

Lääkärini on onneksi ollut alusta saakka motivoiva ja korostanut, että voin jatkaa liikkumista. Ainoastaan pakkasella juoksen sisällä juoksumatolla, koska kylmässä ja kosteassa saan helpoiten oireita.

Nykyään tiedän pikaisesti, koska kannattaa hidastaa: jos juoksu ei kulje tai hengitykseni muuttuu pinnalliseksi. En ota turhia riskejä. Jos oloni ei ole hyvä, en treenaa.

Kesäkuussa juoksin Rukalla 82 kilometriä ongelmitta. Piippu kulki mukanani repussa. Otin suorituksen aikana useamman kerran lääkettä. Olin luvannut itselleni, että jos keuhkoni alkaisivat oireilla, jättäisin leikin kesken. Terveys on tärkeintä.

Kun pääsin 15 tunnin jälkeen maaliin, fiilikseni oli sanoinkuvaamaton. Tein sen! Astmani voi paremmin, kun liikun. Rasitus tekee sopivassa määrin keuhkoilleni vain hyvää.”

Joka kymmenes suomalainen kärsii astmasta

  • Astma oireilee usein yskänä ja hengenahdistuksena, ja hoitamattomana se altistaa toistuville hengitystietulehduksille. 
  • Äärimmäisen harvat sairaudet ovat sellaisia, joihin liikunta ei auttaisi. Yleislääketieteen erikoislääkäri Jaakko Halosen mukaan liikunnan hyödyt ovat kiistattomia myös astmapotilaille. 
  • Kestävyysurheilu vähentää keuhkoputkien limakalvojen tulehtumisalttiutta. Ennen harrastuksen aloittamista on kuitenkin aina mietittävä ammattilaisen kanssa, kuinka laji sopii osaksi astman hoitoa. Kannattaa aloittaa kuitenkin varovasti, ja astmapiippua on aina pidettävä mukana.

 

Fysioterapeutin mukaan pelottelu jalkojen supinaatiolla ja ylipronaatiolla on turhaa. – Yksikään juoksukenkä ei ehkäise vammoja ja vaivoja.

Vanhat juoksukengät ovat tulleet tiensä päähän, ja uudet pitäisi ostaa. Kaupat ovat vaihtoehtoja väärällään, mutta ennen ostopäätöstä on liuta kysymyksiä, joihin pitäisi osata vastata: Millaisia matkoja juoksen? Millaisella alustalla? Ja se kaikkein vaikein: Millaista tukea jalkapohja tarvitsee?  

Tähän mennessä on ajateltu, että lenkkeilijän pitäisi olla tietoinen oman jalkansa pronaatioista ja supinaatioista.

Suomen Urheilufysioterapeutit ry:n puheenjohtaja ja urheilufysioterapeutti (sert.) OMT Peter Halénin mukaan huolet ylipronaatiosta ja supinaatiosta voi melkeinpä unohtaa. Sekä juoksu- että vapaa-ajan kengät kannattaa valita hänen mukaansa ihan muiden asioiden kuin juoksuaskeleen tekemän kenkäkuluman perusteella.

– Ei kannata haaskata aikaa sellaiseen. Ihmisiä, juoksijoita ja askellustyylejä on niin paljon erilaisia, että ei kannata kengän pohjaa tuijottamalla yrittää päätellä mitään omista vaivoista. Se on turhaa, Halén sanoo.

Millainen askel, sellainen kenkä?

Ylipronaatio tarkoittaa, että juoksuaskel on sisäänpäin kääntyvä, jolloin kengät kuluisivat erityisesti sisäsyrjien alueelta. Supinaatiossa puolestaan askeleen paino ohjautuu ulkosyrjälle, ja kenkä kuluu sen alueelta. Molempien on katsottu aiheuttavan erilaisia jalkojen ongelmia juoksijalle.

Tavoitteena on perinteisesti pidetty sitä, että kumpaakaan ei olisi liikaa eikä liian vähän, vaan jalka osuisi tasaisesti maahan ja painopiste olisi suunnilleen keskellä jalkaa.

Kenkien tietynlaisesta kulumisesta ei voi päätellä, että askeleessa tai jaloissa olisi ongelmia.

Halénin mukaan kenkien ylipronaatioon ja supinaatioon liittyvää tietoa sovelletaan nykyään uudemmalla tavalla. Muihin asioihin, kuten jalkojen lihaksien voimakkuuteen, keskittyminen on huomattavasti tärkeämpää, jos haluaa ehkäistä juoksuvammoja.

– Kenkien tietynlaisesta kulumisesta ei voi päätellä, että askeleessa tai jaloissa olisi ongelmia. Myös sen ajatuksen voi hylätä, että juoksukengät ehkäisisivät joitain juoksuvammoja ja -vaivoja. Yksikään kenkä ei sitä ole koskaan tehnyt, Halén sanoo.

Mihin kenkäostoksilla sitten kannattaa kiinnittää huomiota?

– Kun menee ostamaan juoksukenkiä, tärkeintä on, että väri miellyttää. Sitten kengät laitetaan jalkaan. Jos ne 5–10 minuutin testaamisen jälkeen tuntuvat yhä mukavilta ja miellyttävät silmää, kengät ovat hyvät, Halén summaa.