Villiä tanssia, niin kalorit palavat. Kuva: Shutterstock
Villiä tanssia, niin kalorit palavat. Kuva: Shutterstock

Onko liikuntaan aikaa kolme varttia? Se riittää hienosti vaikka mihin.

Hemmottelu hikoiluttaa

Treenaaminen tapahtuu joskus kuin huomaamatta. Esimerkiksi puolen tunnin perusteellinen hartiahieronta voi polttaa hierojalta reilut 40 kaloria. Myös suutelu käy kevyestä liikunnasta, ainakin jos sitä jaksaa pitkään, sillä tunnissa kaloreita karisee vajaat 70. Kolmen tunnin shoppailusta on jo näkyvää hyötyä: kaupoissa kiertely ja kassien kantaminen voi polttaa jopa 500 kaloria.

Jalalla koreasti

Tanssia voi muutenkin kuin muutaman lasillisen vauhdittamana. Hyödynnä paikkakunnallasi järjestettävät päivätanssit, sillä aina ne eivät ole vain senioreiden etuoikeus. Jos haluat pysyä kotona, laita lempimusiikkisi soimaan ja tanssi täysillä. Tanssiessa kalorit palavat ja kaupan päälle saat solakan figuurin.

Tehokasta lihaskuntoa

Tee 10 minuutin lämmittely hyppynarulla. Sen jälkeen tee 30 minuutin tehokas treeni, jossa yhdistät vuorotellen 10 kahvakuulaliikettä ja 10 punnerruksia ja hyppyjä yhdistävää burpee-liikettä. Toista muutama kierros. Tee loppuun viiden minuutin venyttely.

Lue lisää:

Näin treenaat itsesi hiihtokuntoon

Näin saat salitreenin hyödyt juomalla punaviiniä

Jessica Alban tehokas treeni