Valokuvaaja-ohjaaja Viivi Huuska on luonut musiikkivideoita muun muassa Cheekille ja veljelleen Cristal Snow'lle. Kuva: Sanoma arkisto / Juha Salminen
Valokuvaaja-ohjaaja Viivi Huuska on luonut musiikkivideoita muun muassa Cheekille ja veljelleen Cristal Snow'lle. Kuva: Sanoma arkisto / Juha Salminen

Kuvia Suomen tunnetuimmista julkkiksista, visuaalista ilotulitusta ja pettämätöntä tyylitajua. Joko olet kuullut näistä naisista?

Meikkaajat, kuvaajat ja muut luovan alan taustahenkilöt ovat alkaneet Suomessakin nousta valokeilaan. Hyviä esimerkkejä ovat ohjaaja Viivi Huuska, dj Taika Mannila, meikkaaja-stylisti Senay Coco ja valokuvaaja Janita Autio: heillä kaikilla on oma, persoonallinen tyylinsä, tuhansia Instagram-seuraajia ja ikä vain parikymmentä vuotta.

Viivi Huuska

 

A photo posted by VIIVI HUUSKA 🍒 (@vitunviivi) on

Viivi Huuska on yksi viime aikojen puhutuimmista musiikkivideoiden ohjaajista. Kohutut Antti Tuiskun Peto on irti ja Cheekin Me Ollaan Ne Part 2 -videot ovat naisen käsialaa.

Värikäs ja räväkkä tyyli on helposti tunnistettava ja usein myös provosoiva. Monet otokset ovat päätyneet otsikoihin, kuten esimerkiksi kuva Sini Sabotagesta istumassa alushousut nilkoissa vessanpöntöllä. Viivi on myös ollut mukana tekemässä veljensä Cristal Snow'n musiikkivideota.

Lue myös: Cristal Snow: ”Kasvatin siskoani kuin omaa tytärtä”

Taika Mannila

 

A photo posted by Taika Mannila (@magicmannila) on

Taika Mannila on radiotoimittaja, kuvittaja ja dj. Yhdessä Lina Schifferin kanssa he muodostavat D.R.E.A.M.-dj-duon. Räppiä ja r'n'b:ta soittava parivaljakko on kovassa nosteessa. Jos Helsingissä järjestetään avajaiset, muotinäytös tai jokin muu pr-tapahtuma, ovat nämä naiset todennäköisesti puikoissa. Syyskuusta lähtien D.R.E.A.M.:ia voi kuulla radio Basson taajuuksilla. 

Senay Coco

Stylisti ja meikkitaiteilija Senay Cocon työnjälkeä näkee tv-mainoksissa, mainoskuvissa ja esimerkiksi Evelinan ja Sini Sabotagen musiikkivideoilla. Senayn tyyli on usein tumma ja dramaattinen.

Janita Autio

 

A photo posted by JANITA AUTIO (@janitaautio) on

Vain 23-vuotias itseoppinut valokuvaaja Janita Autio tuntuu olevan kaikkialla: muotinäytöksistä Suviseuroille, Tubeconiin ja sieltä Flow-festivaaleille. Janitan kuvissa vilahtelee paljon tuttuja naamoja, kuten Benjamin Peltonen, Jekku Berglund, Alma, Sofia Ruutu ja Seksikäs Suklaa – räppäreitä, bloggaajia, juontajia ja muuten vain tunnettuja tyyppejä. Parasta kuvissa on niiden rento backstage-tunnelma.

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä.

Vaikka kumppaniaan rakastaisi kuinka paljon, toisen ”äitinä” ei ole erityisen palkitsevaa olla.

Siivousvastuu on lähestulkoon aina itsellä ja kaikenlaisista asioista laskuja myöten pitää muistuttaa, vaikka toinen lupasi hoitaa ne. Hetkinen – onkos tämä todella kumppanin heiniä vai enemmänkin äidin?

Välillä saattaa tuntua, että parisuhteessa ei ole kahta kumppania vaan äiti ja lapsi. Kun olo on suhteessa epätasa-arvoinen, syntyy auttamatta ongelmia, joita ei ihan hetkessä pysty ratkaisemaan vaikka kuinka haluaisi.

Neljä naista kertoo, millaista elämä on kun tuntuu, että joutuu olemaan oman kumppaninsa äiti.

Fyysisiä oireita ja katkeruutta

”Olen parisuhteessamme edelleen kumppanini äiti, vaikka meillä on puhuttu tästä kuviosta harva se päivä. Minä etsin mieheni likaiset vaatteet pesuun, joita hän jätti milloin mihinkin. Siivosin sohvan alta tyhjät karkkipussit, putsasin viemärien hajulukot, pesin saunan ja kodin matot. Lisäksi tiskasin, pakkasin hänelle vaatteet matkalaukkuun ja hoidin laskujen maksamiset kunnes fysiikkani alkoi pettää ja oireilla kipujen ja ärtyisyyden kautta.

”Olen katkera siitä, mihin rääkkiin itseni asetin.”

Olen kyllä yrittänyt kertoa miehelleni tästä ongelmasta, mutta viesti ei oikein tuntunut menevän perille. Nykyään olen katkera siitä, mihin rääkkiin olen itseni laittanut pelkästään sen takia, että olen ollut ihan liian kiltti. Miehelleni ei ole vielä nykyäänkään selvää, että kotityöt kuuluvat myös hänelle. Jatkan yhä kotitöiden suorittamista ja apua saan vain ruinaamalla.”

Äiti ja kotiapulainen, ei kumppani

”Olin ex-mieheni kotiapulainen ja lasten äiti, en juuri muuta. Kaikki kodinhoito oli vastuullani, vaikka tein ex-miehen yritykselle töitä. Hänen työnsä yrittäjänä oli ilmeisesti arvokkaampaa, eikä hän jaksanut nousta sohvalta kuin hakemaan olutta. Tilanne ratkesi erolla.”


Väsyttävää muistaa kaikki toisen puolesta

”Meillä molemmat kyllä huolehtivat pääosin kotitöistä ja siisteydestä, mutta tunnistan silti roolituksen siinä, että huolehdin asioista todella paljon enemmän. Muistutan menoista, kirjaan ne kalenteriin ja kysyn monta kertaa onko kaikki mukana. Muistutan myös ottamaan eväät mukaan töihin ja varaamaan hammaslääkärin. Lisäksi huolehdin ajoissa, että vaatteet pestään matkaa varten ja laskut maksetaan. Kyllästyttää olla se muistuttaja ja huolehtija.

”Välillä päätän olla huolehtimatta.”

Välillä päätän olla huolehtimatta. Usein seurauksena on se, ettei asioita tapahdu ollenkaan tai sitten todella myöhässä. Toivon, että oppimista tapahtuisi kantapään kautta.”

Tekisi mieli lopettaa vahtiminen

”Toisinaan on todella raskasta, kun tuntuu, että joutuu huolehtimaan ihan kaikesta. Kyse ei tunnu olevan edes kumppanin laiskuudesta vaan puhtaasta välinpitämättömyydestä: mitäs sitten, vaikka ei olla siivottu kahteen viikkoon, vaatteita lojuu lattioilla pitkin kämppää ja tavarat ovat ihan missä sattuu?

Olen useampaan otteeseen yrittänyt selittää, että mielestäni on vain reilua pitää koti sellaisessa kunnossa, että molemmat viihtyvät. Mutta yhteisymmärryksestä huolimatta tilanne palaa usein nopeasti ennalleen. Tuskin kumppani sitä tahallaan tekee, mutta ärsyttää silti.

”Usein tekisi mieli vain olla muistuttamatta laskujen maksamisesta”

Sama juttu myös muussa asioiden vahtimisessa: usein tekisi mieli vain olla muistuttamatta laskujen maksamisesta tai muusta, mutta en tietenkään halua kumppanini joutuvan ongelmiin. Kauheasti haluaisin ymmärtää, mutta aika hankalaa se on. Ehkä minua voisi ymmärtää välillä kovemmin.”

Miisa58

Neljä naista kertoo, miltä tuntuu olla kumppanille kuin äiti: ”Apua saan vain ruinaamalla”

Olen jo keski-iän ohittanut nainen, lapset maailmalla ja olen eronnut heidän isästään jo vuosia sitten. Pari vuotta sitten löysin uuden miehen, mukavan, kiltin ja rauhallisen. Pikkuhiljaa on vain käynyt niin, että kun hän asuu omillaan ja minä omillani, vietetään yhteiset viikonloput, joulut ja juhannukset ja viikollakin tavataan aina minun luonani. Minä tarjoan aamupalat, ruuat, välipalat, iltapalat. Hän tuo joskus kahvipaketin tai jotakin pientä ja kaljansa, ei maksa edes elokuvalippuani!...
Lue kommentti
Jinjan

Neljä naista kertoo, miltä tuntuu olla kumppanille kuin äiti: ”Apua saan vain ruinaamalla”

Voi miten tutun kuuloista tekstiä. Meillä on usein ihan kauhea seutu, en vain enää yksinkertaisesti jaksa välittää rankan vuorotyö jälkeen. Toinen ei tee yhtään mitään pyytämättä, omien astioiden koneeseen laittaminen tuntuu olevan kunniamaininnan arvoinen suoritus. Erotahan tässä pitäisi, mutta sitkutetaan nyt kunnes lapsi on isompi, isänä on kuitenkin ihan hyvä. Muuten vaan saamaton vätys.
Lue kommentti

Kun häpeämiseen tottuu ja siitä tulee riippuvuus, ihminen kaahaa elämässä eteenpäin jatkuvasti häpeänappula pohjassa.

Lounaalla kaveri kysyy, voiko tarjota ruuan päätteeksi kahvin ja pullan. Moni varmaan vaatimattomasti kiittäisi, mutta toisille viaton ehdotus voi olla hikoilun paikka. ”Mitä se nyt tuolla lailla kyselee, kai minulla nyt on pullaan varaa.” Ärsyttää, hävettää.

Tällaisella esimerkillä sosiaalipsykologi ja tietokirjailija Janne Viljamaa kuvailee tilannetta, jossa ihmiselle on muodostunut riippuvuus häpeämisestä. Riippuvuuden takia ihminen ei osaa olla ilman häpeää, vaan jopa haluaa olla muita huonompi ja velloo häpeän tunteessa lähes nauttien siitä.

Miten sellaiseen tilanteeseen päätyy?

”Kun ihminen tottuu elämään jatkuvan häpeän kanssa, hän myös oppii häpeän suhteen avuttomaksi.”

– Kyseessä on usein paha itsearvostusongelma. Kun ihminen tottuu elämään jatkuvan häpeän kanssa, hän myös oppii häpeän suhteen avuttomaksi. Silloin mikä tahansa riittää eikä ihminen usko, että hän ansaitsisi parempaa missään asiassa, Viljamaa kuvailee.

Viljamaa on kirjoittanut aiemmin muun muassa narsismista ja addiktioista. Parhaillaan hän viimeistelee teosta häpeästä.

Viljamaan mukaan jatkuvaan häpeään tottunut ja tunteesta riippuvaiseksi tullut ihminen kokee, että oma elämä tapahtuu jossain toisaalla eikä siihen voi vaikuttaa.

– Esimerkiksi ihmissuhteissa tai työpaikan valinnassa häpeämisriippuvuus näkyy varman päälle pelaamisena ja riskittömyytenä. Kun häpeä liimautuu osaksi identiteettiä, se saa tarkastelemaan muita henkisestä poterosta. Kaikki, mitä muut tekevät, vaikuttaa hienolta. Kaikki, mitä itse tekee, taas on arvotonta. Arvottomuus saa tekemään tyhmiä valintoja, kuten tarttumaan aina vaatimattomimpaan vaihtoehtoon ja lopettamaan nopeasti yrittämisen, Viljamaa kuvailee.


Enemmän itsetuntemusta

Ongelman voi tunnistaa Viljamaan mukaan esimerkiksi siitä, että omia reaktioita erilaisissa tilanteissa ei osaa selittää.

– Ihmisen pitäisi oppia tunnistamaan, mistä erilaiset tunteet ja reaktiot johtuvat. Kun on hyvä itsetuntemus, ihminen tietää, minkälainen tilanne saa oman häpeänappulan juuttumaan pohjaan.

”Häpeäpäiväkirjan pitäminen voi auttaa syy-seuraus-suhteiden tunnistamista ja häpeäriippuvuudesta irrotautumista.”

Tällä tavoin esimerkiksi kahvin ja pullan tarjoamisesta nolostunut voi ymmärtää, mistä oma negatiivinen reaktio mahdollisesti johtuu. Ehkä paniikki johtui vuosien takaisesta huonosta taloudellisesta tilanteesta, ja häpeä siitä on pinttynyt turhan syvälle.

Entä jos ei osaa hahmottaa vastaavien tilanteiden syy–seuraus-suhteita?

– Ajatuksenvirtaan perustuvan häpeäpäiväkirjan pitäminen voi auttaa yhteyksien tunnistamista ja siten irrotautumista häpeäriippuvuudesta. Silloin voi oppia huomaamaan, mikä tai kuka sorkkii sitä omaa häpeänappulaa.

Viljasen mukaan muutaman vinkin avulla vääränlaisesta häpeästä on mahdollista päästä eroon.

– Haasta itsesi ja häpeäsi, jotta opit hiljalleen rohkeammaksi, ja opettele hyväksymään virheitäsi. Erilaisia häpeän syitä on myös syytä erotella toisistaan: on normaalia hävetä esimerkiksi omaa ylimielisyyttä, mutta väärin ajatella itsestään tyylillä ”minä nyt vain olen tällainen”.

Janne Viljamaan 12. kirja Hirveä häpeä ilmestyy syyskuussa 2018.