Oletko aina ajatellut, ettei sinusta ole maailmanmatkaajaksi? Uuden tutkimuksen mukaan voit halutessasi muuttua sellaiseksi. Kuva: Shutterstock
Oletko aina ajatellut, ettei sinusta ole maailmanmatkaajaksi? Uuden tutkimuksen mukaan voit halutessasi muuttua sellaiseksi. Kuva: Shutterstock

Uuden tutkimuksen mukaan persoonallisuus ei ole pysyvä piirre, ja ihminen pystyy muuttamaan sitä yllättävän nopeasti. Helppoa se ei kuitenkaan ole. 

Pystyykö introvertti muuttumaan ekstrovertiksi? Voiko stressaajasta tulla rentoilun kuningatar?

Tieteen vastaus on tähän mennessä ollut useimmiten lannistava: persoonallisuus on pysyvä osa ihmistä. Esimerkiksi vuonna 2010 julkaistun tutkimuksen mukaan persoonallisuuden suuret linjat määrittyvät jo varhaisessa lapsuudessa ja pysyvät pitkälti samana läpi elämän. Käytännössä introvertti ei siis voi koskaan muuttua ekstrovertiksi tai stressaaja lungiksi tyypiksi.

Osa tutkijoista kallistuu päinvastaiseen tulokseen: heistä ihmisen persoonallisuus on niin epävakaa, ettei sen muutoksia ole edes järkeä mitata.

On myös niitä asiantuntijoita, joiden mielestä ihmisen persoona voi muuttua – mutta äärimmäisen hitaasti.

Uusi Psychological Bulletin -lehdessä julkaistu tutkimus tarjoaa täysin uuden näkemyksen persoonallisuuteen. Sen mukaan ihminen voi muuttaa persoonallisuuttaan paljonkin ja nopeasti.

Työtä vaaditaan paljon

Tutkimuksessa kuusi psykologiantutkijaa analysoi ja yhdisteli 207 kliiniseen psykologiaan (eli käytännön psykologiseen työhön) liittyvää tutkimusta.

Aiemmin monissa tutkimuksissa on huomattu, että ihmisen persoonallisuuden särmät pehmentyvät iän myötä. Esimerkiksi neuroottisuus voi hälventyä ikääntyessä.

Oikeanlaisella toiminnalla hommaa voi kiihdyttää huimasti. Uudessa tutkimuksessa huomattiin, että terapeutin pakeilla neuroottisuus hälventyi jo parissa kuukaudessa. Tämä tulos mullistaa psykologian piintyneen käsityksen, jonka mukaan persoonallisuuden isoja linjoja – kuten neuroottisuutta ja avoimuutta uusille asioille – ei voi tietoisesti muuttaa.

Helppoa muuttuminen ei ole.

– Jos haluaa muuttaa puolisonsa heti huomenna, ei tule onnistumaan. Mutta jos on valmis keskittymään yhteen asiaan itsessään ja on valmis tekemään sitä systemaattisesti, muutoksen mahdollisuus on huomattavasti suurempi, tutkija Brent Roberts kertoo LiveSciencelle.

”Jos haluaa muuttaa puolisonsa heti huomenna, ei tule onnistumaan.”

Tutkimuksen mukaan persoonallisuus muuttuu terapiassa iästä ja sukupuolesta huolimatta. Muutoksen avuksi ei tarvita lääkitystä.

Science of Us -sivuston mukaan tutkimuksen tulos ei ole aivan yksiselitteinen. Sivusto painottaa, että muutokset neuroottisuudessa saattavat johtua yksinkertaisesti siitä, että terapeutin vastaanotolla ihmiset saavat ongelmiinsa tarvitsemaansa apua. Jos ammattilaisen pakeille menee esimerkiksi masennuksen takia, apu voi palauttaa elämän takaisin raiteilleen mutta ei niinkään muuta persoonallisuutta.

Naiset vaikuttavat olevan miehiä alttiimpia häpeän tuntemiselle, arvioi psykoanalyytikko Elina Reenkola.

Häpeä on tunne, joka on meistä useimmille valitettavan tuttu. Olennaisuudestaan huolimatta sitä on hankala nähdä millään lailla positiivisena tunnetilana. Jotain hyvääkin häpeässä silti on.

– Lievä häpeä suojelee meitä ja auttaa muiden huomioimisessa, sanoo häpeämistä tutkinut psykoanalyytikko Elina Reenkola.

”Häpeä suojelee meitä ja auttaa muiden huomioimisessa.”

Reenkolan mukaan häpeä johtuu sisäisestä ristiriidasta minän ja erilaisten ihanteiden välillä. Jos siis emme toimi tai onnistu jossain asiassa niin kuin mielestämme pitäisi, tunnemme häpeää.

Vaikka häpeä onkin tärkeä osa meitä, sen ytimessä oleva pelko hyväksynnän ja rakkauden puutteesta ei tunnu kovin tarpeelliselta.

– Valitettavan usein häpeä lamaannuttaa ja aiheuttaa tuskaa. Mokaamisen pelko estää toteuttamasta itseään ja unelmiaan, Reenkola sanoo.

Reenkolan mukaan naiset vaikuttavat olevan miehiä alttiimpia häpeän tuntemiselle.

– Se voi johtua muun muassa siitä, että naisia ja tyttöjä on alistettu ja nöyryytetty yhteiskunnassa niin pitkään. Naisen anatomiaan liittyy myös monia intiimejä asioita, joita ei voi hallita, kuten kuukautisvuoto, raskaus, maidon valuminen rinnoista ja vaihdevuodet. Vaikka ne ovat luonnollisia, niiden hallitsemattomuus tekee niistä jotenkin häpeällisiä.

Häpeälle kannattaa altistaa itsensä

Epämiellyttävyydestään huolimatta häpeää ei pidä pakoilla. Pelottavien asioiden tekeminen saattaa auttaa pääsemään pahimmasta häpeän tunteesta eroon.

– Uskon, että häpeälle kannattaa jossain määrin altistaa itsensä. Minäkin pelkäsin pitkään julkista puhumista ja esiintymistä, mutta olen karaissut itseäni hakeutumalla pelottaviin tilanteisiin, Reenkola sanoo.

Lue torstaina 25.1. ilmestyvästä Me Naiset -lehdestä, miten Elina Reenkola ja kaksi muuta naista ovat kokeneet häpeän omassa elämässään ja miten he ovat päässeet siitä yli.

Narsistista persoonallisuushäiriötä ei voi diagnosoida itse. Suomalaisten psykiatrien käyttämän SCID-II lomakkeen kysymysten avulla voi kuitenkin pohtia, kannattaisiko asiaa tutkituttaa.

Yleisen näkemyksen mukaan sanotaan, että narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsiviä on väestöstämme yksi prosentti. Eriasteisesta narsistisesta vammasta kärsiviä henkilöitä on kuitenkin paljon enemmän, kerrotaan Narsistien uhrien tuki ry:n sivuilla.

Narsistinen persoonallisuushäiriö on syvälle juurtunut ja pitkäaikainen käyttäytymismalli, joka ilmenee joustamattomuutena monissa elämäntilanteissa.

– Tällaisella ihmisellä on suuria kuvitelmia itsestään, hän saattaa loukkaantua herkästi ja manipuloida toisia. Hänellä on kehutuksi tulemisen tarve. Narsistinen persoonallisuushäiriö ei ilmene ihan samalla tavalla kaikilla ihmisillä. Se voi ilmetä myös heikkona itseluottamuksena, kertoo psykiatrian professori, psykiatrian erikoislääkäri ja psykoterapeutti Jyrki Korkeila

Miten narsistisen persoonallisuushäiriön tunnistaa?

Vain psykiatrian ammattilainen voi tunnistaa ja diagnosoida narsistisen persoonallisuushäiriön.

– Täytyy olla esimerkiksi tietty määrä tiettyjä oireita ja toimintatapoja eri vuorovaikutussuhteissa. Niiden pitää olla pitkäaikaisia eli koko elämän aikana jollain tavalla ilmenneitä. Diagnoosia ei voi tehdä ilman, että ihminen tutkitaan ja haastatellaan ja katsotaan kattavasti hänen elämäntarinaansa.

Narsistisen persoonallisuushäiriön mahdollisuutta seulotaan Suomessa esimerkiksi SCID-II kyselyn kaavakkeen tiettyjen kysymysten avulla. Idea on, että lomakkeen täyttäjä vastaa kysymyksiin kyllä tai ei. Jos saa yli viisi kyllä-vastausta, on narsistinen persoonallisuushäiriö mahdollinen.

Jyrki Korkeila korostaa, että kysymykset ovat pohdinnan ja keskustelun tueksi eikä pelkästään niiden pohjalta voida tehdä diagnoosia.

”Jos asia kiinnostaa, testistä voi saada vastauksen siihen, kannattaisiko narsistista persoonallisuushäiriötä käydä arvioimassa. ”

– Tämä täytettävä lomake, jossa on valtavasti kysymyksiä, antaa osviittaa, että on aihetta epäillä [narsistista persoonallisuushäiriötä]. Vasta haastattelussa voidaan katsoa, onko sellaista oikeasti. Kaavake seuloo esille ihmisiä, joista kannattaa selvittää, onko heillä narsistista persoonallisuushäiriötä, Korkeila selventää.

Korkeila ei kiellä kaavakkeen silmäilyä ja täyttämistä, mutta hän korostaa, että testi johtaa helposti harhaan.

– Jos asia kiinnostaa, testistä voi saada vastauksen siihen, kannattaisiko narsistista persoonallisuushäiriötä käydä arvioimassa. Tosin yleensä niille, joilla tällaisia piirteitä on, eivät tällaiset kysymykset tule mieleen, ellei joku painosta tai ala selittämään asiaa.

Näiden SCID-II-lomakkeesta löytyvien kysymysten pohjalta voi pohtia narsistisen persoonallisuushäiriön mahdollisuutta:

1. Jäävätkö ihmisiltä usein huomaamatta erityiset kykynne tai saavutuksenne?

2. Onko Teille sanottu, että Teillä on liian korkea käsitys itsestänne?

3. Ajatteletteko paljon valtaa, mainetta tai tunnustusta, jota saatte vielä jonakin päivänä?

4. Ajatteletteko paljon täydellistä rakkaussuhdetta, jonka koette jonakin päivänä?

5. Kun Teillä on ongelma, vaaditteko melkein aina päästä johtajan puheille?

6. Onko Teistä tärkeää viettää aikaa vaikutusvaltaisten ja huomattavien ihmisten seurassa?

7. Onko Teistä tärkeää, että ihmiset kiinnittävät Teihin huomiota ja ihailevat Teitä jollakin tavalla?

8. Ajatteletteko, että ei ole välttämätöntä noudattaa tiettyjä sääntöjä tai tapoja, jos niistä on teille haittaa?

9. Tuntuuko Teistä, että olette henkilö joka ansaitsee erityiskohtelun?

10. Onko usein välttämätöntä astua muutamille varpaille, jotta saatte mitä haluatte?

11. Onko Teidän usein asetettava omat tarpeenne muiden tarpeiden edelle?

12. Odotatteko usein toisten tekevän kyselemättä, mitä pyydätte, koska olette kuka olette?

13. Oletteko kiinnostumaton toisten ongelmista tai tunteista?

14. Ovatko ihmiset valittaneet Teille, että ette kuuntele heitä tai välitä heidän tunteistaan?

15. Oletteko usein kateellinen toisille?

16. Tuntuu Teistä, että toiset usein kadehtivat Teitä?

17. Oletteko sitä mieltä, että vain hyvin harvat ansaitsevat huomionne ja aikaanne?

Vierailija

Saatko 5 kyllä-vastausta? Näillä kysymyksillä mahdolliset narsistit seulotaan Suomessa tarkempiin tutkimuksiin

Ahaaa, ehkä se selittää miksi en ole erityisen kovassa huudossa naismarkkinoilla, en ole riittävän narsisti. Luulin aina että se johtuu pienistä munista tai etten ole erikoisen varakas, mutta en ilmeisesti ole vain kyllin häiriintynyt. Olenkohan nyt sitten voittaja vai häviäjä elämän pitkässävedossa.
Lue kommentti