Brittitutkijoiden mukaan kirjastossa käynti on yksi asioista, jotka lisäävät eniten ihmisten onnellisuutta. Kuva: Shutterstock
Brittitutkijoiden mukaan kirjastossa käynti on yksi asioista, jotka lisäävät eniten ihmisten onnellisuutta. Kuva: Shutterstock

Painaako mieltä? Kokosimme tieteellisesti todistettuja keinoja saada parempi fiilis.

1. Auta muita

Tutkimusten mukaan yksi tehokkaimpia tapoja olla onnellinen on tehdä hyvää muille. Yllättävää kyllä, muiden auttaminen parantaa oloa jopa tehokkaammin kuin itsensä hemmottelu. Pienetkin hyvät teot vähentävät sosiaalista ahdistusta, laskevat verenpainetta ja nostavat itsetuntoa.

Voisitko vaikka alkaa tehdä vapaaehtoistyötä jonkin tärkeänä pitämäsi asian hyväksi? Tai kysy naapurin mummolta, tarvitseeko hän apua kauppareissulle. Auttaminen voi tarkoittaa myös pieniä arkisia asioita kuten työkaverin kehuminen tai kumppanille tehty aamupala.

Lue myös: 10 suloista tapaa tehdä toisen päivästä parempi

2. Ikuista kivat hetket

Valokuvaaminen ei välttämättä tarkoita, ettei keskity hetkeen – päinvastoin. Kuvan ottaminen saa nauttimaan mukavista asioista enemmän, selvisi tänä vuonna ilmestynessä tutkimuksessa. Jopa kuvan ottamisen suunnitteleminen lisäsi tutkittavien iloa.

3. Painu metsään

Metsään uppoutuminen on uusi hyvinvointitrendi. Ei ehkä mitään uutta suomalaisille, mutta hyvä muistutus siitä, kuinka terapeuttinen paikka metsä voi olla. Tutkimusten mukaan metsässä vietetty aika muun muassa vähentää stressiä, parantaa työmuistia ja saa ihmisen tuntemaan olevansa enemmän elossa. 

4. Siivoa vähemmän

Ruotsalainen mikrobiologian professori Agnes Wold sanoi hiljattain Expressen-lehdessä, että ihmiset stressaavat siivoamisesta turhaan. Hänen mukaansa pöly on vaaratonta.

”On todella omituista, että ihmiset omistautuvat tällaiselle hölynpölylle.”

– Kaikki valittavat ajanpuutetta. Siksi on todella omituista, että ihmiset omistautuvat tällaiselle hölynpölylle, professori sanoi.

Selvä pyy! Maailmassa todella on monia kiinnostavampia ja rentouttavampia asioita kuin siivoaminen.

Okei, jos kuulut siihen harvinaiseen ihmisryhmään, joka oikeasti nauttii siivouksesta, niin anna toki palaa.

5. Anna meditaatiolle mahdollisuus

Uusia tutkimustuloksia meditaation hyödyistä pulpahtelee sellaista tahtia, että niitä on mahdotonta kiistää. Meditaatio lievittää stressiä, lisää onnellisuutta, parantaa vastustuskykyä ja vähentää kipua. Jo pari rauhallista hengitystä auttavat rentouttamaan kehon ja mielen.

Lue myös: Ahdistaako kiire? Rauhoitu meditaatiolla näillä helpoilla vinkeillä

6. Popsi kasviksia

Joo joo, kaikki tietävät, että vihannesten ja hedelmien syöminen on terveellistä. Se kuitenkin lisää myös onnellisuutta, kertoo viime kesänä ilmestynyt tutkimus. Kasvikset kohentavat mielialaa jopa enemmän kuin terveyttä.

7. Ole yksin

Mitä jos alkaisit varata kalenterista joka viikko omaa aikaa, jolloin menisit treffeille itsesi kanssa? Vapaaehtoinen yksinolo tekee monin tavoin hyvää mielenterveydelle. Se auttaa irtautumaan arjen paineista ja rentouttaa. Yksin viihtyvät arvostavat sisäistä rauhaa, luovuutta, itsenäisyyttä, rohkeutta ja vapautta tehdä omia valintojaan. Yksin olemalla voi kehittää näitä ominaisuuksia itsessään.

8. Lorvi rauhassa

Kun ei häärää koko ajan ympäriinsä, on helpompi keskittyä hetkeen. Se tekee hyvää mielenterveydelle. Vetelehtiminen ruokkii luovuutta, ja aivot tarvitsevat hengähdystaukoja. Jatkuva höösääminen ei usein edes ole kovin tehokasta. Itse asiassa se voi olla myös keino paeta epämiellyttäviä tunteita ja ajatuksia.

Lähde hortoilemaan ilman päämäärää, tuijota ulos ikkunasta tai makoile. Lue tästä jutustamme lisää vinkkejä löysäilyyn.

9. Harrasta seksiä

Tuoreen Väestöliiton Perhebarometrin mukaan parisuhde lisää suomalaisten onnellisuutta ja seksi lisää onnea parisuhteessa. Yllättävää oli, että seksi lisää suomalaisnaisten onnellisuutta parisuhteessa vielä enemmän kuin miesten.

Seksin vaikutukset kehoon ja mieleen pätevät myös silloin, kun harrastaa itsetyydytystä tai harjoittaa seksiä ilman tunnesidettä. Seksi vahvistaa onnellisuushormoni oksitosiinin eritystä. 

Lue myös: Haluatko tehdä hyvää sydämellesi? Harrasta rakkausseksiä

10. Pidä kiitollisuuspäiväkirjaa

Valittaminen on malli, joka jää helposti päälle. Ihmiselle on luontaista ajatella ennemmin huonoa kuin hyvää. Juuri siksi olisi tärkeää treenata sitä, että osaa arvostaa hyviä asioita ympärillään.

Kiitollisuudesta jo parikymmentä vuotta luennoinut hyvinvointikouluttaja Marika Borg suosittelee kiitollisuuspäiväkirjan pitämistä. Sen toimivuudesta on tieteellistäkin näyttöä.

Vaikka olisi kurjaa, elämässä on aina myös asioita, jotka ovat hyvin.

Idea on yksinkertainen: Kirjaa joka ilta, mieluiten käsin, ylös asioita, joista olet kiitollinen sinä päivänä. Asiat voivat olla arkisia, kuten toisen tekemä leipä tai naurut kahvitauolla. Tarkoitus on herättää huomaamaan, että vaikka olisi kurjaa, elämässä on aina myös asioita, jotka ovat hyvin.

11. Tartu unelmiin heti eikä sitten joskus

Marika Borgilla on myös lisää yksinkertaisia vinkkejä. Mieti esimerkiksi tätä: Mitä asioita tekisit enemmän, jos kuulisit, että sinulla on vain vuosi elinaikaa? Kirjaa asiat ylös paperille. Mutta hetkinen! Miksi sinun pitäisi olla kuolemassa? Etkö voisi saman tien alkaa elää niin kuin haluat?

12. Ryhdy kulturelliksi

Kesällä ilmestyneessä tutkimuksessa selvitettiin, mitkä asiat tekevät britit onnellisiksi. Ykköseksi nousivat läheisyys ja rakastelu, mutta kärjessä komeili myös monia kulttuuriharrastuksia. Kakkosijan saivat teatteri, tanssi ja konsertti. Kolmantena olivat näyttely, museo ja kirjasto. Kuudennelle sijalle taas selvisivät laulaminen ja esiintyminen.

13. Pese kädet

Tutkijoiden mukaan käsien huolellinen pesu työpäivän jälkeen voi auttaa puhdistamaan mielen. Kuulostaako liiankin simppeliltä? Käsien kuuraamisesta on toki muutakin hyötyä, kuten pöpöjen karkottaminen. Ja ehkä jos vaikutukseen uskoo, se myös toimii.

14. Nuku päikkärit

Nokoset virkistävät kehoa, valpastavat aivoja ja parantavat muistia. Onko mitään nautinnollisempaa puuhaa kuin nukkuminen?

15. Lähde lenkille

Liikunta tekee hyvää keholle, mutta vaikuttaa monin tavoin myös mieleen. Tutkimusten mukaan se toimii masennukseen yhtä tehokkaasti kuin terapia ja lääkkeet. Lisäksi liikunta vahvistaa itsetuntoa.

16. Työnnä kädet multaan

Puutarhanhoito on tutkitusti tehokasta terapiaa. Se muun muassa lievittää masennusta, purkaa stressiä ja pitää mielen virkeänä. Kuten japanilaiset sen sanovat: kaikki paitsi puutarhanhoito on turhaa.

Narsistista persoonallisuushäiriötä ei voi diagnosoida itse. Suomalaisten psykiatrien käyttämän SCID-II lomakkeen kysymysten avulla voi kuitenkin pohtia, kannattaisiko asiaa tutkituttaa.

Yleisen näkemyksen mukaan sanotaan, että narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsiviä on väestöstämme yksi prosentti. Eriasteisesta narsistisesta vammasta kärsiviä henkilöitä on kuitenkin paljon enemmän, kerrotaan Narsistien uhrien tuki ry:n sivuilla.

Narsistinen persoonallisuushäiriö on syvälle juurtunut ja pitkäaikainen käyttäytymismalli, joka ilmenee joustamattomuutena monissa elämäntilanteissa.

– Tällaisella ihmisellä on suuria kuvitelmia itsestään, hän saattaa loukkaantua herkästi ja manipuloida toisia. Hänellä on kehutuksi tulemisen tarve. Narsistinen persoonallisuushäiriö ei ilmene ihan samalla tavalla kaikilla ihmisillä. Se voi ilmetä myös heikkona itseluottamuksena, kertoo psykiatrian professori, psykiatrian erikoislääkäri ja psykoterapeutti Jyrki Korkeila

Miten narsistisen persoonallisuushäiriön tunnistaa?

Vain psykiatrian ammattilainen voi tunnistaa ja diagnosoida narsistisen persoonallisuushäiriön.

– Täytyy olla esimerkiksi tietty määrä tiettyjä oireita ja toimintatapoja eri vuorovaikutussuhteissa. Niiden pitää olla pitkäaikaisia eli koko elämän aikana jollain tavalla ilmenneitä. Diagnoosia ei voi tehdä ilman, että ihminen tutkitaan ja haastatellaan ja katsotaan kattavasti hänen elämäntarinaansa.

Narsistisen persoonallisuushäiriön mahdollisuutta seulotaan Suomessa esimerkiksi SCID-II kyselyn kaavakkeen tiettyjen kysymysten avulla. Idea on, että lomakkeen täyttäjä vastaa kysymyksiin kyllä tai ei. Jos saa yli viisi kyllä-vastausta, on narsistinen persoonallisuushäiriö mahdollinen.

Jyrki Korkeila korostaa, että kysymykset ovat pohdinnan ja keskustelun tueksi eikä pelkästään niiden pohjalta voida tehdä diagnoosia.

”Jos asia kiinnostaa, testistä voi saada vastauksen siihen, kannattaisiko narsistista persoonallisuushäiriötä käydä arvioimassa. ”

– Tämä täytettävä lomake, jossa on valtavasti kysymyksiä, antaa osviittaa, että on aihetta epäillä [narsistista persoonallisuushäiriötä]. Vasta haastattelussa voidaan katsoa, onko sellaista oikeasti. Kaavake seuloo esille ihmisiä, joista kannattaa selvittää, onko heillä narsistista persoonallisuushäiriötä, Korkeila selventää.

Korkeila ei kiellä kaavakkeen silmäilyä ja täyttämistä, mutta hän korostaa, että testi johtaa helposti harhaan.

– Jos asia kiinnostaa, testistä voi saada vastauksen siihen, kannattaisiko narsistista persoonallisuushäiriötä käydä arvioimassa. Tosin yleensä niille, joilla tällaisia piirteitä on, eivät tällaiset kysymykset tule mieleen, ellei joku painosta tai ala selittämään asiaa.

Näiden SCID-II-lomakkeesta löytyvien kysymysten pohjalta voi pohtia narsistisen persoonallisuushäiriön mahdollisuutta:

1. Jäävätkö ihmisiltä usein huomaamatta erityiset kykynne tai saavutuksenne?

2. Onko Teille sanottu, että Teillä on liian korkea käsitys itsestänne?

3. Ajatteletteko paljon valtaa, mainetta tai tunnustusta, jota saatte vielä jonakin päivänä?

4. Ajatteletteko paljon täydellistä rakkaussuhdetta, jonka koette jonakin päivänä?

5. Kun Teillä on ongelma, vaaditteko melkein aina päästä johtajan puheille?

6. Onko Teistä tärkeää viettää aikaa vaikutusvaltaisten ja huomattavien ihmisten seurassa?

7. Onko Teistä tärkeää, että ihmiset kiinnittävät Teihin huomiota ja ihailevat Teitä jollakin tavalla?

8. Ajatteletteko, että ei ole välttämätöntä noudattaa tiettyjä sääntöjä tai tapoja, jos niistä on teille haittaa?

9. Tuntuuko Teistä, että olette henkilö joka ansaitsee erityiskohtelun?

10. Onko usein välttämätöntä astua muutamille varpaille, jotta saatte mitä haluatte?

11. Onko Teidän usein asetettava omat tarpeenne muiden tarpeiden edelle?

12. Odotatteko usein toisten tekevän kyselemättä, mitä pyydätte, koska olette kuka olette?

13. Oletteko kiinnostumaton toisten ongelmista tai tunteista?

14. Ovatko ihmiset valittaneet Teille, että ette kuuntele heitä tai välitä heidän tunteistaan?

15. Oletteko usein kateellinen toisille?

16. Tuntuu Teistä, että toiset usein kadehtivat Teitä?

17. Oletteko sitä mieltä, että vain hyvin harvat ansaitsevat huomionne ja aikaanne?

Vierailija

Saatko 5 kyllä-vastausta? Näillä kysymyksillä mahdolliset narsistit seulotaan Suomessa tarkempiin tutkimuksiin

Ahaaa, ehkä se selittää miksi en ole erityisen kovassa huudossa naismarkkinoilla, en ole riittävän narsisti. Luulin aina että se johtuu pienistä munista tai etten ole erikoisen varakas, mutta en ilmeisesti ole vain kyllin häiriintynyt. Olenkohan nyt sitten voittaja vai häviäjä elämän pitkässävedossa.
Lue kommentti

”Lukeminen on oma terveystekijänsä, joka vaikuttaa samoin kuin vaikka tupakoinnin lopettaminen,” neurologi Markku T. Hyyppä sanoo.

Muistin parantaminen, muistisairauksilta välttyminen ja pitkä elämä terveenä kuuluvat monen meistä toivelistalle. Ei siis ole ihme, että muistin parantamista on vuosien varrella tutkittu runsaasti.

Muistinparannuskeinoiksi on eri tasoisissa tutkimuksissa löytynyt kutakuinkin kaikkea mahdollista: esimerkiksi nukkuminen, lenkkeily, lehtivihannekset, mustikat, rasvainen kala, tietyt lisäravinteet, meditaatio, aivojumppa, punttitreeni ja jopa seksi sekä kotitöiden tekeminen.

Kaikista edellämainituista ei kuitenkaan tieteen valossa ole muistille hyötyä. Neurologi, kirjailija Markku T. Hyyppä kumoaa harhaluuloja muistin toiminnan tehostamisesta tuoreessa Ikääntyvän muistikirjassaan, ja esimerkiksi mustikoiden muistivaikutukset saavat Hyypän arvioinnissa kyytiä. 

– Lisäravinteissa ei oikein ole mitään vaikutuksia. Jotkut satsaavat mustikoihin, jotkut puolukoihin ja jotkut E12-vitamiiniin. Jos niistä on apua, se on lumetta, placeboa, Hyyppä toteaa.

Yksilölle vaikkapa vitamiinista, jonka tieteellistä tehoa ei ole todistettu, saatava lumevaikutus on positiivinen juttu. Se ei silti tarkoita, että samaa vitamiinia voisi suositella kaikille. 

”Vanhukset säilyvät pidempään hengissä ja terveinä, jos he lukevat.”

Romaanit pitävät muistin reilassa

Onneksi tehokkaiksikin todistettuja muistinvahvistuskeinoja on olemassa. Yksi tärkeimmistä on, ehkä hieman yllättäen, kaunokirjallisuuden lukeminen. 

– Lukeminen on ihan oma terveystekijänsä, joka vaikuttaa samoin kuin tupakoinnin lopettaminen, viinanjuonnin lopettaminen, varallisuus tai hyvä sosiaalinen asema. Tiedetään, että vanhukset säilyvät pidempään hengissä ja terveinä, jos he lukevat, Markku T. Hyyppä sanoo. 

Hän kertoo, että lukemisen vaikutukset aivoihin pystytään nykyään kuvantamaan. Aivokuvista nähdään, että aivoverkostojen yhteydet kiinteytyvät, kun lukee romaania. 

– Lukemisen hyödyllisyys ei hämmästyttänyt minua, mutta se hämmästytti, että erityisen tehokasta on romaanien lukeminen, Hyyppä sanoo.

”Hikiliikunta yksin metsässä ei edistä muistia millään tavalla.”

Tiede ei vielä ole pystynyt täysin selvittämään, miksi juuri kaunokirjallisuus pitää muistin parhaiten reilassa. Hyypällä on kuitenkin teoria. 

– Ihminen on sosiaalinen olento, joka pärjää aina paremmin, kun on sosiaalisesti jossakin läsnä. Kaunokirjallisuutta lukiessaan ihminen elää mukana ja samastuu. Silloin syntyy sosiaalisen läsnäolon tunne.

Kirjaa lukiessaan ihminen on siis henkisesti toisten ihmisten kanssa, vaikka fyysisesti köllöttäisikin yksin kotisohvallaan.

Musisointi tehostaa muistia

Lukemisen lisäksi moni muukin muistia aidosti tehostava keino perustuu sosiaalisuuteen. Hyypän mukaan esimerkiksi liikunta sinänsä ei vaikuta muistiin.

– Hikiliikunta yksin metsässä ei edistä muistia millään tavalla, mutta jos menet kavereiden kanssa lenkille, se edistää, Hyyppä sanoo. 

Useat tutkimukset tukevat sitä, että sosiaaliset suhteet ovat todella merkittävässä roolissa eivät vain muistin, vaan koko hyvinvointimme kannalta.

Ryhmäliikunnan ja romaanien ahmimisen lisäksi Hyyppä suosittelee muistin kohentamiseen tutkimusten perusteella seuraavia konsteja:

  • Musisoinnin on todettu vaikuttavan muistiin erityisen tehokkaasti.
  • Vieraan kielen opetteleminen tai uudelleen aktivoiminen asettaa aivoille muistin kaipaamaa haastetta.
  • Hyvä uni on toimivan muistin kannalta olennainen asia.
  • Stressitön elämä kannattaa. Muistikatkojen syynä on usein se, että mieli on kuormittunut.
  • Kahvikupillinen tarjoaa hetkellisen pika-avun muistamiseen, sillä kofeiini avittaa muistin toimintaa lyhytaikaisesti.

Muistilääkkeitä tai -laitteita Hyyppä ei kehota kokeilemaan. Vaikka kaikenlaisia ratkaisuja muistin parantamiseen ja muistisairauksien ehkäisyyn kehitellään koko ajan, ei muistilaitteista ja -lääkkeistä toistaiseksi ole saatu apua.

kulttuurimummo

Haluatko elää pitkään? Lue romaaneja, se tepsii paremmin kuin liikunta tai lisäravinteet

Hohhoijaa,lukemisesta oli kyse ei kauppakassien kannosta !? Olen lukenut koko ikäni-heti kun opin lukemaan 7vuotiaana.nyt olen 63 ja muisti ym pelaa tosi hyvin.Lukeminen,EI kuunteleminen, Omille kolmelle lapsellemme on luettu heidän syntymästään asti ja lapsenlapseni,kohta 6,saavat ilokseni lukuperinteen vanhemmiltaan ja miulta luku-ja kulttuurimummolta ja olen varma että lukeminen tulee kuulumaan heidän elämäänsä heti kun lukutaito saavutetaa. Lukekaa,liikkukaa ja nauttikaa elämästä!
Lue kommentti