Läheisen menettäminen voi laukaista surutulehduksen. Kuva: Shutterstock
Läheisen menettäminen voi laukaista surutulehduksen. Kuva: Shutterstock

Sydänsuru on kuin iso tulehdus, joka vaikuttaa sekä kroppaan että mieleen.

Murtunut sydän, kaipuu ja yksin jääminen ovat ahdistava ja vaarallinenkin yhdistelmä. Kun ihminen menettää läheisensä, hän käy läpi valtavan määrän erilaisia tunteita – negatiivisia ja kenties positiivisia.  Iloa. Surua. Häpeää. Helpotustakin, jos kuollut ihminen on kärsinyt vaikkapa kivuista pitkään.

Ristiriitaiset tunteet tekevät surutyöstä entistä vaikeamman. Eikä surun kokeminen jää pelkästään tunnetasolle: rakkaan ihmisen menettänyt on vaarassa sairastua erilaisiin tauteihin.

Uusi amerikkalaistutkimus kertoo, että leskeksi jääneillä ihmisillä on myös suurempi tulehdusriski. Tutkimus esitellään Psychoneuroendocrinology-julkaisussa. Sen koehenkilöinä oli 99 ihmistä, jotka olivat äskettäin menettäneet puolisonsa. Heillä oli takanaan yksineloa keskimäärin kolme kuukautta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tutkimusta johtanut lääkäri Chris Fagundes on aiemmin selvittänyt, kuinka puolisonsa menettäneillä henkilöillä on suurempi riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin. Tällä kertaa hän halusi tutkia surun aiheuttamaa tulehdusreaktiota ja siihen kytköksissä olevia masennusoireita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Tiedämme, että masennus liittyy korkeisiin tulehdusarvoihin. Puolisonsa menettäneillä henkilöillä on huomattavasti suurempi riski masennukseen, sydänkohtaukseen, aivohalvaukseen ja ennenaikaiseen kuolemaan, Fagundes sanoo Science Alert -lehdessä.

Koehenkilöiltä otettiin tulehdusarvoja mittaavia verikokeita ja heidän terveyttään tutkittiin myös haastatteluissa. Niissä kysyttiin muun muassa surun voimakkuudesta ja masennusoireista.

Tutkimuksessa selvisi, että jos puoliso oli kuollut vain hetki sitten ja surutyö oli vasta käynnistynyt, tulehdusarvot olivat korkeammalla kuin muilla. Erityisesti vanhemmat koehenkilöt kärsivät surun aiheuttamasta tulehdusreaktiosta, joka puolestaan lisää muiden vakavien sairauksien ja jopa kuoleman mahdollisuutta.

 

 

Yksistään masennuskin lisäsi selvästi puolisonsa menettäneiden tulehdustasoja. Vaikka masentuneet lesket kertoivat surutyön olevan melkein ohi, heidän tulehdusarvonsa olivat korkeammat kuin heidän, joilla ei ollut masennusoireita tai oli niitä vähemmän.

Kuoleman jälkeinen suru on tunne, jonka voimakkuus vaihtelee. Joillakin se voi pysyä pidempään, jopa vuosia; toisten suru taas haihtuu nopeammin.

Vaikka tunteiden voimakkuus vähenee ajan myötä, suru voi tulla uudestaan jopa vuosien tai vuosikymmenten päästä. Yksi syy siihen voi olla myös tulehdussairaus. Lääkärilehden mukaan on mahdollista, että korkeat tulehdusarvot ja suru liittyvät toisiinsa myös niin, että tulehdus voimistaa surureaktiota.

Sisältö jatkuu mainoksen alla