Atooppinen iho kuivuu ja kutisee. Kuva: Shutterstock
Atooppinen iho kuivuu ja kutisee. Kuva: Shutterstock

Atooppinen ihottuma voi vaikuttaa voimakkaasti jopa jaksamiseen ja ihmissuhteisiin.

Atooppinen ihottuma on yleinen sairaus, jonka oireita ovat erityisesti ihon kuivuus, kutina ja rikkoutuminen. Jopa 25–30 prosenttia suomalaisista saa atooppisen ihottuman oireita jossain vaiheessa elämäänsä.

–  Onneksi suurimmalla osaalla atoopikoista ihottuma on lievä, mutta vaikea-asteisena se voi haitata päivittäistä elämää paljonkin, kertoo Kuopion yliopistollisen sairaalan ihotautien ja allergologian erikoislääkäri Tiina Lipitsä.

Tuoreen Allergia-, iho- ja astmaliiton kyselyn mukaan atooppinen ihottuma vaikuttaa voimakkaasti koko elämään, kuten työssä pärjäämiseen, uneen, jaksamiseen ja jopa ihmissuhteisiin.

– Ihosairauksia pidetään helposti vain kosmeettisena haittana, mutta todellisuudessa ne ovat pitkäaikaisia elämänlaatuun ja moniin valintoihin vaikuttavia sairauksia, sanoo asiantuntija Kaisa Toikko Allergia-, iho ja astmaliitosta.

Sairauteen voi kuitenkin vaikuttaa monilla tavoilla. Tiina Lipitsä ja atooppista ihottumaa sairastava Kariitta Korpela kertovat, millaiset asiat pahentavat atooppista ihottumaa. 

  1. Ylimääräiset ärsyttävät kemikaalit pahentavat atooppista ihottumaa. Ihoa saattavat ärsyttää esimerkiksi hajustetut pyykinpesuaineet ja shampoot.
  2. Märät ja likaiset työt pahentavat ihottumaa. Erityisesti vaikeaa ihottumaa sairastavien tulisi valita ammatti ja harrastukset sen mukaan, että ne olisivat mahdollisimman puhtaita ja kuivia. 
  3. Suihkussa käyntiä ei saa missään tapauksessa vältellä! Nykyään suositellaan, että atoopikko kävisi kerran päivässä suihkussa. Tämä on tärkeää myös siksi, että päivittäin käytetään niin monenlaisia voiteita iholle, ja suihku vähentää myös bakteerien määrää iholla.
  4. Vaikka suihkussa saa ja pitääkin käydä, saippuan käyttöä ei suositella. Suihkussa tulisi peseytyä haalealla vedellä käyttäen tarvittaessa pesuvoiteita, jotka eivät kuivata ihoa. Jos ihottuma lisääntyy, ihoa voi pestä kerran viikossa happamalla ihon pesuaineella (pH alle 5).
  5. Ihottuman hoitamista ei kannata lykätä. Rikkonainen ja huonokuntoinen iho lisää riskiä tulehdukseen. 
  6. Tietyt ruoka-aineet saattavat pahentaa ihon kuntoa. Korpelan iho lehahtaa joka kerta, kun hän syö suklaata. Lipitsä korostaa, että aikuisiällä ihottumaa aiheuttavat ruoka-aineallergiat ovat harvinaisia
  7. Rasvaamista ei saa unohtaa! Ihon säännöllinen rasvaaminen perusvoiteilla on keskeistä hoidon kannalta ja ihottuman pahentuessa käytetään kortisonivoiteita.
  8. Myös epäterveelliset elämäntavat ja stressi voivat pahentaa atooppista ihottumaa. Korpela on huomannut, että esimerkiksi valvominen on myrkkyä hänen ihollensa. Siksi hän pitää säännöllistä päivärytmiä tärkeänä. 

Tiina Lipitsä muistuttaa, että atooppinen ihottuma on jokaisella hieman erilainen. On vaikeaa antaa yleispäteviä sääntöjä tai ohjeita, jotka sopivat kaikille. 

– Hoitomuoto valitaan aina potilaskohtaisesti. Yleensä ihottumaa hoidetaan perusvoiteilla, mutta tarvittaessa myös hoitavilla voiteilla, valohoidolla, tableteilla ja pistosmuotoisilla lääkkeillä, Tiina Lipitsä kertoo. 

Nykyään myös "riskivauvoja" eli niitä lapsia, joiden perheessä esiintyy paljon atooppista ihottumaa, aletaan jo syntymästä asti rasvata. Tällä ennakoivalla hoitomuodolla pyritään ehkäisemään ihottuman puhkeamista. 

Vierailija

Suihkun välttely ja 7 muuta asiaa, jotka vaikeuttavat atoopikon elämää

Onneksi lääketieteessä on tehty uusia löytöjä suihkussa käymisen vaikutuksesta atooppiseen ihoon. Vielä 90-luvulla lääkäri neuvoi painokkaasti, ettei suihkussa kannattaisi ainakaan joka päivä käydä, koska tämä kuulemma kuivattaa ihoa. Teini-ikäiselle tätä ohjetta oli sosiaalisesti rankka paikka noudattaa! Ruoka-aineiden merkitystä myös liioiteltiin ennen, suklaa oli aina pannassa vaikka mitään yhteyttä sillä en ole koskaan todennut ihoni vointiin. Stressi taas omalla kohdalla tuntuvasti...
Lue kommentti