Kaikki unet eivät ole suoraviivaista. Joskus unen jälkeen voi joutua miettimään: olenko hereillä ensinkään?

Ai hitsi, kai tässä on pakko nousta.

Olen juuri havahtunut leppoisasta unesta, joka sijoittui lapsuudenkotiini. Unessa kävelin pitkin huoneita, kunnes hoksasin, että kas! Täältä komerosta pääseekin ihan uuteen ulottuvuuteen. Vähän kuin omaan henkilökohtaiseen Narniaani.

Mutta untahan se vain oli, harmin paikka. Nousen sängystä ja köpöttelen keittiöön. Kotona ei ole ketään. Kaadan kahvia kuppiin ja jostain syystä se kaatuu vauhdilla kupin reunojen ylitse. Olen jostain syystä ihan ilkosen alasti. Miksiköhän? Onpas erikoista.

Sitten tajuan makaavani edelleen sängyssäni. Oliko tuo äskeinen unta? Mitä tapahtui? Olenko edelleen unessa?

En taida olla, sanon itselleni kotvan päästä, kun olen saanut itseni sängynlaidalle istumaan.

Sen sijaan olen kokenut niin sanotun valeheräämisen, jota voidaan kutsua myös nimillä uni unessa ja sisäkkäinen uni.

Siis mikä homma tämä olikaan?

Toimittaja ja kirjailija Anna Tommola kertoo tuoreessa Yöllinen elämämme – miksi näemme unia -kirjassan (Atena), että ”sisäkkäiset unet lasketaan usein oudoiksi uni-ilmiöiksi”.

”Ne ovatkin tavallisia unia harvinaisempia ja usein jättävät erikoisen tunteen: Mistä tässä nyt oikein oli kyse? Olenko varmasti nyt hereillä?” Tommola kirjoittaa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kaikki unet unen sisällä eivät johda valeheräämiseen, vaan uni ikään kuin liikkuu yhdestä unesta toiseen niin, että unennäkijä on siitä tietoinen. Unen unessa saattaa huomata esimerkiksi siitä, että voi puhua edellisestä unestaan jollekulle.

Mitään erityisen poikkeuksellista sisäkkäisissä unissa ei ole. Ne näkyvät aivoissa samanlaisena toimintana kuin normiunetkin, eikä niissä ole kyse unen ja valvetilan sekoittumisesta.

Vaikka sisäkkäiset unet ovat aivojen kannalta ihan tavallisia unia, ne voivat joskus aiheuttaa pelkoa ihan samalla tavalla kuin muutkin unet.

Kun itse koin ensimmäisen kerran unen unen sisällä, olin sen jälkeen hyvän aikaa hämmentynyt. Eihän se kivalta tunnu, kun joutuu kyseenalaistamaan, onko oikeasti hereillä.

Kokemus toi väkisinkin mieleen Christopher Nolanin ohjaaman Inception-hittielokuvan, jossa Leonardo DiCaprio kavereineen loikkii erilaisten unimaailmojen välillä toisten ihmisten alitajunnan syövereissä. Leffan ajatuksena on se, että jos unitiloissa menee tarpeeksi syvälle, sieltä ulos pääseminen voi olla mahdotonta.

Mistä sitä varmaksi tietää, mikä on unta?

Olenko koskaan hereillä ollutkaan?

Heräänkö enää ikinä?

Siinäpä kammottavia kysymyksiä.

Heräsitkö hallusinaatioon?

Erikoisia uni-ilmiöitä on olemassa liuta: uni unen sisällä on vain yksi niistä.

Jotkut unenaikaiset tapahtumat voivat aiheuttaa jopa pelkoa siitä, uskaltaako mennä nukkumaan. Yksi esimerkki moisesta on unihalvaus, jonka kokee kyselytutkimusten mukaan elämänsä aikana 10–50 prosenttia väestöstä. Sen aikana ihminen tuntee olevansa hereillä, muttei pysty liikuttamaan kehoaan. Usein siihen liittyy pelottavia ja ahdistavia hallusinaatioita.

Toisin kuin valeherääminen, unihalvaus on aivoperäinen ilmiö, jossa valvetila ja REM-unen piirteet sekoittuvat. Unihalvauksessa aivot jäävät hetkeksi välitilaan: aivot ovat hereillä, mutta REM-unen aikainen lihashalvaus ei menekään jostain syystä pois päältä.

– Tärkeintä on kuitenkin tietää, ettei unihalvaus ole millään tavalla vaarallinen. Se menee aina ohi itsekseen eikä aiheuta minkäänlaisia haittoja, kertoi tutkijatohtori Katja Valli aiemmin Me Naisille.

Lue lisää unihalvauksesta tästä:

Me Naiset
Kuvat
Sanoma-arkisto / Handout