Tupakoinnista on tehty niin paheksuttavaa ja vaikeaa, että yhä harvempi kehtaa enää polttaa. Jotkut ovat piilotelleet tupakanpolttoa koko ikänsä. Kolme salapolttajaa kertoo, miksi sauhuttelu pitää tehdä katseilta piilossa.

Se oli hirveä hetki.

Kirsi, 37, oli 19-vuotias ja istui ystävänsä kanssa kotipaikkakuntansa kahvilassa – ja poltti tupakkaa. Tupakanpoltto oli alkanut muutama vuosi aiemmin, kun Kirsi oli siirtynyt pienestä maalaiskoulusta isommalle yläasteella ja kaveripaine oli ajanut kokeilemaan.

Yhtäkkiä kahvilaan käveli Kirsin äiti. Kirsi työnsi tupakan kiireesti kahvikupin alle piiloon, mutta äidin tiukasta katseesta näki, että käry oli käynyt.

– Illalla äiti tuli kireän oloisena huoneeseeni ja sanoi vain, ettei ota nyt asiaa esille, sillä minun pitää keskittyä meneillään oleviin ylioppilaskirjoituksiin.

Asiaan ei enää palattu, ja Kirsi huokaisi helpotuksesta.

Se oli ainoa kerta, kun Kirsin äiti näkin Kirsin polttavan tupakkaa. Sen jälkeen Kirsi on polttanut äidiltään salaa melkein kaksikymmentä vuotta. Hän ajattelee, ettei halua aiheuttaa äidilleen pettymystä, koska äidin elämä maatilalla on ollut muutenkin raskasta ja yksinäistä.

– Tiedän, että äitini inhoaa tupakansavua, sillä hänen lapsuudessaan poltettiin sisällä ja joka paikassa leijui paksu tupakansavu. En voi aiheuttaa äidilleni sellaista pettymystä, että polttaisin. Hän alkaisi syyttää itseään, että on ollut huono äiti.

Kirsi on kasvatettu kiltiksi tytöksi. Kiltin tytön rooliin ei kuulu esimerkiksi kiroileminen, tupakointi eikä humalassa oleminen. Eikä pettymysten aiheuttaminen vanhemmille.

Piilottelu vähän huvittaa Kirsiä, mutta hän on silti tosissaan vähän kauhuissaan, että paljastuisi äidilleen. Hän myös lahjoo ja välillä kiristää alakouluikäisiä lapsiaan, etteivät he kerro mummolle, mitä äiti käy pihalla tekemässä.

– Koen, että minulla roikkuu edelleen henkiset letit pään molemmilla puolilla. Salatupakointi on kai jonkinlaista kapinaa roolia kohtaan, Kirsi pohtii.

Glamourtavasta roskisten taakse

Hyh, hyh, tupakkaa. Se on nykyään yleinen mielipide tupakoinnista. 2000-luvulla tehdyt toimet tupakoinnin kitkemiseksi ovat olleet tehokkaita. Tuntuu hullulta, että reilut kymmenen vuotta sitten sai esimerkiksi vielä polttaa sisällä ravintoloissa. Nyt tupakka-askit on kaupoissakin piilotettu näkyviltä. Suomi on virallisesti päättänyt julistautua kokonaan savuttomaksi maaksi ensimmäisenä maailmassa vuoteen 2030 mennessä.

1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla tehtiin hyvä pohjatyö tupakoinnin hyväksi, sanoo tupakoinnista sosiologian alan väitöskirjan tehnyt Anu Katainen Helsingin yliopistosta.

Kun Hollywood-tähti Marlene Dietrich 1930-luvulla kietoutui elokuvissaan mystiseen tupakansavuun, tupakkayhtiöiden omistajat taputtivat karvaisia käsiään matkalla pankkiin. Miksi kukaan olisi polttanut salaa, kun tupakointi teki sinusta upean, salaperäisen sankarin? Tupakoitsija oli divaanilla silkkiaamutakissaan loikoileva kosmopoliitti, ei mikään lypsyhuivinen muija perähikiältä

Nyt tupakoinnin mainonnasta ja itse tupakoinnista on onnistuttu tekemään niin hankalaa ja vastenmielistä, etteivät edes elokuvissa polta enää kuin luuserit.

– Tupakkamainontaa kyllä näkyy vielä, selkeinä esimerkkeinä mieleen tulevat sellaiset tv-sarjat kuten Sinkkuelämää ja Mad Men, Anu Katainen sanoo.

Kun nyt ajattelee tupakoitsijaa, mieleen eivät tule ihaillut kansainväliset julkkikset vaan pakkasessa roskisten vieressä tumppejaan värjötellen imevät työntekijät, jotka on häädetty ulos polttamaan omalla ajallaan.

”En voi aiheuttaa äidilleni sellaista pettymystä, että polttaisin. Hän alkaisi syyttää itseään.”

Salapolttaja Kirsi imaisee tupakkaansa työpaikkansa tupakkahuoneessa ja päivittelee sitä, miten ennen tosiaan vähän kaikkialla sai polttaa.

– Olin itsekin siihen aikaan ravintolassa töissä enkä voi nyt ymmärtää, miten oli mahdollista, että sisällä sai polttaa! En itse ikinä polttaisi sisällä, en edes autossa. Olisi kauheaa olla koko ajan savun keskellä, Kirsi sanoo.

Tupakoitsija = epäilyttävä ja epäsiisti

Naisten tupakointi alkoi Suomessa tulla hyväksytymmäksi sotien jälkeen, ja se kasvoi alemmissa koulutusryhmissä vielä kymmenen vuotta sitten, tutkija Anu Katainen kertoo.

– Julkisessa puheessa on nykyään yksi näkemys, ja se on, että tupakointi on paha asia. Tupakoitsijat ovat olleet jo pitkään alakynnessä, Katainen sanoo.

Nyt Suomessa tupakoi päivittäin 20–64-vuotiaista naisista 15 prosenttia. Miesten prosenttiluku on 16. Alemmissa koulutusryhmissä poltetaan enemmän. Miesten tupakointi on vähentynyt rivakammin kuin naisten. Kymmenen vuotta sitten 25 prosenttia työikäisistä miehistä ja 17 prosenttia työikäisistä naisista poltti päivittäin.

Katainen tutki vuonna 2011 valmistuneessa väitöskirjassaan, mitä muita merkityksiä tupakoinnilla on kuin vaikutuksia terveyteen. Kaikki tupakoitsijat nimittäin tietävät tupakan terveyshaitat, mutta tupakointi ei ole pelkästään terveyskäyttäytymistä. Siihen liittyy niin sosiaalisia kuin statusasioitakin. Suorittavilla matalan koulutustason työpaikoilla niin monet polttavat, ettei siinä ole mitään ihmeellistä eikä hävettävää.

– En halua, että tupakointi on osa minua. Kun tapasimme hiljattain kolme myyntiedustajaa, ostimme palvelun ainoalta, joka ei polttanut. Ajattelen jotenkin, että tupakoitsijat ovat vähän epäsiistejä ja epäilyttäviä, sanoo Nina, 32, yrittäjä, joka tosin itsekin polttaa salaa.

Ninaa ei nähdä kotipaikkakunnan S-marketin edessä vetämässä röökiä posket lommolla, mutta baarissa käydessään hän käy ulkona tupakalla.

– Siinä ympäristössä se on jotenkin hyväksyttävämpää.

”En halua, että tupakointi on osa minua.”

Parhaimmalta rööki maistuu, kun sen illan viimeisen imaisee kiireisen päivän jälkeen rauhassa autotallissa.

– Mielestäni kaikki, jotka polttavat, voisivat polttaa salassa, Nina nauraa.

Erityisen tärkeää Ninalle on, etteivät hänen appivanhempansa saa tietää hänen polttavan. Hän arvelee, että he paheksuisivat, vaikkei asiasta ole koskaan ollut mitään puhetta. Ninan vanhemmat taas ovat sanoneet Ninalle, että he eivät halua Ninan polttavan, mutta puolison tupakoinnilla ei niin ole väliä.

– Kai miehillä on siinä mielessä erilainen status, että heille on hyväksyttävämpää tehdä paheksuttavia asioita.

Lapsilta salaa toisessa sukupolvessa

Britanniassa selvitettiin vuonna 2012, että lähes 30 prosenttia tupakoitsijoista polttaa salaa. Salapolttajista yli puolet salasi tupakointinsa vanhemmiltaan. Salaamisen syiksi lueteltiin nolous omasta polttamisesta sekä se, ettei äidin haluttu olevan huolissaan tupakoivan jälkeläisensä terveydestä.

Salapolttajille oli myös yleistä vähätellä tupakointiaan ja arvioida poltettujen tupakoiden määrä alakanttiin.

Kun Jaanan, 42, lapset ovat päiväunilla, hän hipsii tupakalle.

– En missään tapauksessa halua, että lapseni näkevät, kun poltan! hän henkäisee.

Lapset ovat 2-, 3- ja 6-vuotiaat, ja salapolttaminen päiväunien aikaan ja iltaisin on onnistunut tähän asti hyvin. Tosin eskari-ikäinen saattaa kohta ruveta aavistelemaan jotain, ja se ahdistaa Jaanaa jo etukäteen.

– Olen ollut raskauksien ajan polttamatta, mutta aloittanut aina uudestaan. Se on ihan tyhmää. Mutta mieskin polttaa, joten uudelleen aloittaminen on ollut liian helppoa.

Jaana ei nauti tupakoinnistaan ollenkaan. Se on ärsyttävää ja ahdistavaa. Jaanaa nolottaa seistä jääkiekko-ottelun erätauolla hallin ovenpielessä tupakalla.

Vielä kamalammaksi tupakoinnin tekee Jaanan mielestä se, että hän on kotiäiti. Sellainen on Jaanan kirjoissa viimeinen ihminen, joka saisi polttaa.

– En osta koskaan tupakkaa, kun lapset ovat mukana kauppareissulla. En myöskään kehtaa ostaa tupakkaa meidän lähikaupasta, vaan haen kauempaa huoltoasemalta. Ihan päivittäin mietin, että tämän on loputtava, Jaana sanoo.

Omien lasten myötä monet asiat maailmassa ovat alkaneet näyttäytyä uhkaavina. Jos lapset eivät näkisi Jaanan polttavan, he ehkä voisivat itse välttyä tupakalta, hän järkeilee.

– Olen kova huolehtimaan ja murehtimaan asioita ja mietin, miten voisin suojella lapsiani tupakalta ja huumeilta.

Salaa polttavan Jaanan äitikin oli salapolttaja. Hän jäi tyttärelleen kiinni, kun Jaana oli yläasteikäinen.

– Muistan, että menin illalla jostain syystä parvekkeelle ja äiti oli siellä parvekkeen nurkassa kyykyssä tupakalla. Ihmettelin, että mitä hän siellä kyykkii, mutta en muista, että olisin ihmetellyt polttamista. Varmaan siksi, että poltin jo siinä vaiheessa itsekin.

Kaikki eivät salaile tai häpeile tupakointiaan, mutta moni Anu Kataisen haasttelemista ajatteli oman tupakointinsa olevan jotenkin erilaista tai ”parempaa” kuin muiden tupakointi.

– Toimihenkilötupakoitsijat ajattelivat, ettei oma tupakointi ole niin paha juttu, koska he kokivat, että omaa tupakointia pystyy kontrolloimaan.

Oma savuinen suojapaikka

Salapolttaja Kirsi ei tunne polttamisestaan syyllisyyttä eikä erityisesti piilottele sitä muilta kuin äidiltään.

– Tupakka on oma hetkeni, jolloin saan rauhassa pohtia asioita. Se on hyvä hengähdystauko, kun on töissä paineita. Se toimii tavallaan myös suojattuna tilana, kun on vaikka miehen kanssa riita meneillään. En ole löytänyt sille vielä korvaajaa.

Joskus, kun Kirsi oli nuorempi, tuntemattomat miehet saattoivat baarissa tai kadulla kommentoida, kuinka heidän mielestään on ällöttävää, kun nainen polttaa. Se ei ole vähentänyt Kirsin tupakointihaluja, päinvastoin.

– Mikä oikeus miehillä on määritellä, millainen naisen pitää olla.

Yksi tapa suhtautua omaan tupakointiin on myös uhmakkuus. Minähän poltan, koska pidän siitä, sanovat terveyshihhulit mitä tahansa.

Terveyskysymykset eivät ole yleensä tupakoitsijoiden kielen päällä, ellei itse ole sairastunut tupakoinnista. Anu Kataisen tutkimuksessa moni ajatteli, ettei sairastuminen minua koske. Niin tekee myös salapolttaja Kirsi.

– Lähipiirissä on ollut syöpää, mutta jotenkin ajattelen, ettei se minulle tule. Kun näen jonkun 90-vuotiaalta näyttävän papparaisen polttavan, ajattelen, että niin tuokin tuossa tupakkaa on vedellyt ja noin vanhaksi elänyt.

Teksti
Kuvat
Panu Pälviä