Älä kärsi turhaan, tarkistamisen noidankehästä pääsee eroon. Voit kokeilla vaikka heti vapauttavaa ajatusharjoitustamme.

Pakko tarkistaa vielä hella ja kahvinkeitin. Ja silitinhän minä sen lakanankin. Kaikki sähkölaitteet ovat kiinni, mutta jokin ei täsmää. Tarkistusruletti on pakko aloittaa alusta. Kahvinkeitin, hella, silitysrauta – ajatukset kiertävät kehää. Minuutit harppovat. Nyt myöhästyn töistä. Mutta entä jos syttyy tulipalo...

Jos edellä kuvattu tuntuu tutulta, saatat kärsiä pakko-oireisesta häiriöstä eli OCD:stä (obsessive compulsive disorder).

– On ihan järkevää tarkistaa kotoa lähtiessään, että ovi on lukossa ja sähkölaitteet sammutettu. Mutta jos homma vie kohtuuttomasti aikaa, puhutaan pakko-oireisesta käyttäytymisestä. Pahimmillaan tarkistukset voivat kestää tunteja eikä ihminen tahdo päästä ovesta ulos, kertoo erikoispsykologi Jan-Henry Stenberg.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ei ihan tavallisia ajatuksia

Aivojen tehtävä on tuottaa ajatuksia, mutta pakkoajatus on jotenkin erityinen, usein sisällöltään väkivaltainen tai seksuaalinen. Mieleen voi tunkea vastustamattomalta tuntuva halu vahingoittaa läheistä ihmistä, koskettaa toista sopimattomalla tavalla tai huutaa törkeyksiä väkijoukossa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

 Autoillessa mieleen voi iskeä pelko, että on ajanut vahingossa jonkun päälle.

– Vaikeat pakko-oireet murentavat elämänlaatua sekä työ- ja toimintakykyä. Ihminen tekee oireiden kanssa tavallaan yhden ylimääräisen työpäivän, toteaa psykiatrian professori Hannu Koponen.

Häiriö voi painottua pakkoajatuksiin tai olla sekä pakkotoimintoja että pakkoajatuksia, mutta useimmiten jompikumpi muodoista on vallitsevampi.

Siivoamisesta keräilyyn

Pakko-oireinen häiriö voi ilmetä esimerkiksi pesemis- tai siivoamisvimmana, tarkistamispakkona, asioiden tai lukusarjojen toistamisena, pakonomaisena järjestämisenä tai keräilynä.

Joku saattaa pestä kätensä verille, toinen tarkistaa jatkuvasti, sulkeutuuko ikkuna ”oikealla” tavalla.

Tarkistaminen helpottaa ahdistusta hetkeksi, mutta rituaalin suoritettuaan onkin entistä ahdistuneempi.

Syntyy noidankehä.

Pahimmillaan pakko-oireet suistavat ihmisen yksinäisyyteen. Jotkut ovatkin kamppailleet oireiden kanssa vuosia, jopa vuosikymmeniä.

Moni saattaa ajatella, ettei hoitoa ole, osa myös häpeää oireitaan niin paljon, ettei uskalla puhua niistä kenellekään, toteaa Jan-Henry Stenberg.

Pakko-oireisiin saattaa liittyä masennusta, ahdistusta ja jopa itsetuhoisia ajatuksia. Kun masennus saadaan lievittymään, usein myös pakko-oireet hellittävät otettaan.

Käyttäytymisterapia tehoaa

Pakko-oireita voidaan lievittää keskusteluterapialla, erilaisilla harjoitteilla ja lääkehoidolla.

Vanhanaikaiset, paljastavat psykoanalyyttiset terapiat eivät juuri auta oireista kärsivää. Tehokkain terapiamuoto on kognitiivinen käyttäytymisterapia, jossa opitaan tunnistamaan omia toimintamalleja ja oireiden aiheuttajia.

 Jos oireet ovat vaikeita tai terapia ei yksin auta, harkitaan lääkehoitoa.

Ahdistukseen taipuvaisella mantelitumake toimii liian vilkkaasti.

– Vaikeissa pakko-oireissa lääkehoito voi auttaa vain osittain,mutta se ei tee sitä kannattamattomaksi.

Jos yksi lääke ei toimi, kokeillaan toista tai erilaisia yhdistelmiä.

 

JOS SINULLA ON PAKKOJA, KOKEILE AJATUSHARJOITUSTA

Mieti, mitä voisi tapahtua, jos jättäisit pakko-oireisia rituaaleja tekemättä? Mikä olisi pahin seuraus? Kirjoita pelkosi ylös, niin voit pohtia niitä rauhassa.

Ajatteletko esimerkiksi:

”Jos jätän rituaalit tekemättä, tapahtuu varmasti onnettomuus tai syttyy tulipalo.”

VASTA-AJATUS: Elämässä ei voi olla täysin varma mistään. Edes rituaalit eivät takaa sitä, etteikö mitään pahaa voisi sattua.

”Jos joudun kohtaamaan ahdistukseni, sekoan.”

VASTA-AJATUS: Ahdistus voi olla pahimmillaan todella tuskallinen tunne, mutta se ei ole vaarallista eikä sen ole tutkimuksissa todettu altistavan esimerkiksi psykoosisairauksille.

”Minun ei kannata hakea apua, jos oireet eivät kuitenkaan häviä kokonaan.”

VASTA-AJATUS: Kaikki tai ei mitään tyylinen -ajattelu on tavallista pakko-oireista kärsivälle. Todellisuudessa pienikin oireiden lievittyminen parantaa elämääsi.

Asiantuntijat: Jan-Henry Stenberg, erikoispsykologi, HYKS. Hannu Koponen, psykiatrian professori, HYKS.

MIELENTERVEYSTALO.FI on terveysalan ammattilaisten kehittämä valtakunnallinen nettipalvelu. Se on uusi menetelmä, joka soveltuu erityisesti lieviin pakko-oireisiin. Potilas käy läpi terapiaohjelmaa erilaisten nettiharjoitusten avulla. Ne voi tehdä milloin tahansa ja terapeutti seuraa edistymistä. Nettiterapiaan pääsee lääkärin lähetteellä.

Vierailija

Minä olen ymmärtänyt, että pakkoajattelussa ei ole kyse halusta, vaan nimenomaan sitkeästä ajatuksesta tai mielikuvasta, jota EI halua. "Haluan satuttaa tuota" ja "en todellakaan halua satuttaa tuota enkä ikinä tekisi niin mutta jostain syystä minulla on päässäni elävä mielikuva siitä että satutan tuota ja pelkään että niin jostain syystä tapahtuu" välillä on valtava ero.

Sisältö jatkuu mainoksen alla