Miltä tuntuu, kun rinnat pienenevät muutamassa tunnissa noin viisi kuppikokoa?

Kirurgilla on valpas katse ja tarkka käsi. Hän kumartuu eteenpäin ja alkaa piirtää vihreällä tussilla viivoja paljaaseen ihooni. Hän hahmottelee minulle uusia rintoja.

Olen helsinkiläisen sairaalan rintarauhaskirurgian yksikössä, pienessä huoneessa, jota valaisee kalsea loisteputki. Tänään on se päivä, jolloin runsaista rinnoistani tulee monta kuppikokoa pienemmät. Olen jonottanut pääsyä julkisen puolen rinnanpienennysleikkaukseen viisi kuukautta.

Pari tuntia kirurgin piirtelyn jälkeen makaan leikkauspöydällä. Sali on täynnä väkeä, moni henkilökunnasta esittäytyy minulle ystävällisesti, mutta tiedän, etten tule muistamaan heistä ketään. Esilääkitys vaikuttaa jo, raukaisee. Pian saan tippaletkun kautta unilääkettä suoraan suoneen. Se kirveltää hieman oikeaa kättä. Hoitaja kehottaa ajattelemaan jotakin mukavaa.

Mietin kesämökin rantaa, auringonpaistetta järven aalloilla ja vihreää nurmikkoa.

Sitten tulee uni.

Povekkaan naisen arkea

Olen ollut rintava nuoresta asti. Yliopistossa aiemmin tuntematon ihminen bongasi minut luennon jälkeisestä väentungoksesta, koska eräs yhteinen tuttu oli kuvaillut minua hänelle määritelmällä ”sellainen tissikäs blondi”.

Samoilta vuosilta muistan baarista tilanteen, kun känninen, vieras mies astui eteeni ja puristi minua kovaa oikeasta rinnasta vaatteiden läpi. Hänen vieressä nauraneiden kavereidensa mielestä se oli hauska vitsi. Minusta ei.

Ensimmäisissä työpaikoissani parikymppisenä miespuoliset esimiehet juttelivat usein enemmän rinnoilleni kuin minulle.

Isommat pulmat alkoivat kuitenkin vasta lasteni syntymän ja pitkän imetyksen jälkeen. Rintani olivat nyt entistäkin suuremmat. En enää voinut käyttää paitapuseroita, en edestä istuvia vaatteita. Markettirintaliivien koot loppuivat kesken. Sovituskoppien peilien edessä minua kiinnosti itse vaatetta enemmän tapa, jolla sen malli häivytti muhkeuttani.

Mittanauha kertoi, että rinnanympärykseni oli kasvanut yli metriseksi. Olin kyllästynyt siihen, miten poveni pullotti esiin vaatteesta kuin vaatteesta. Ja siihen, kuinka liivin mallista riippuen 75G–I-kokoiset rintani juostessa tai hyppiessä hölskyivät hassusti ja näkyvästi, vaikka olisin sullonut ne millaisiin sporttiliiveihin tahansa.

Neljäkymmentä täytettyäni alkoivat myös kivut, ikävät vetävät tuntemukset niskassa ja olkapäissä. Istumatyö pahensi jomotuksia, jotka veivät lopulta minut työterveyslääkärille. Hän tutki ja mittaili hetken. Yksi kiireettömän leikkauksen kriteereistä on niin sanottu jugulum-mitta eli matka kaulakuopasta nännin kärkeen:

Lääkäri totesi minun täyttävän julkisen puolen rintojenpienennysleikkauksen kriteerit ja pisti lähetteen matkaan.

Päätös leikkauksesta syntyy

Ensimmäinen kutsu sairaalaan tuli yllätyksekseni jo kolmisen viikkoa myöhemmin. Silloin tapasin tulevan kirurgini ensimmäisen kerran. Täytät tosiaan kriteerit. Tervetuloa leikkaukseen, hän summasi.

Toki lääkäri muisti luetella myös leikkaukseen liittyvät riskit. Erilaiset infektiot, vaikeasti paranevat haavat, tuntopuutokset, mahdollisen jälkiverenvuodon ja kuolion riskit. Mahdollista olisi kuulemma sekin, ettei tulos tyydyttäisi, vaan leikatut rinnat tuntuisivat liian isoilta tai pieniltä ja arvet liian näkyviltä.

Kirurgi korosti myös, että voisin muuttaa mieltäni koska tahansa. Leikkausaikaa pitäisi kuulemma jonottaa puolisen vuotta, joten miettimisaikaa oli.

Ajatus uudesta, keveämmästä olemuksesta tuntui hienolta, mutta myös hurjalta. Millainen lopputuloksesta tulisi? Katoaisivatko kivut heti? Tuntuisiko olo omalta muuttuneessa kehossa? Katuisinko jälkeenpäin? Syvin pelkoni oli, että menehtyisin leikkauspöydälle. Se kummitteli mielessäni, vaikka miten komensin itseäni olemaan murehtimatta.

Vertaistuen toivossa aloin googlailla aihetta. Netistä löytyi paljon sekä asiallista tietoa että vuolaita henkilökohtaisia tilityksiä. Oli niitä, jotka olivat päässeet julkisen puolen leikkaukseen ja hehkuivat iloa tuloksesta. Niitä, jotka oli leikattu julkisella, mutta olivat lopputulokseen tyytymättömiä. Ja niitä, jotka eivät olleet täyttäneet kriteereitä ja olivat katkeria siitä. Sain lukea, että yksityisellä puolella vastaava leikkaus maksaisi useita tuhansia euroja.

Jokaisesta aihetta sivuavasta keskusteluketjusta löytyi aina myös ne pari miestä, jotka kehottivat povekkaita naisia unohtamaan leikkaukset ja olemaan ylpeitä muhkeista tisseistään, koska he sattuvat tykkäämään sellaisista kovasti. Siis naisilla, eivät itsellään.

Lopulta pamautin läppärin kannen kiinni ja päätin, ettei jahkailu tai muiden mielipiteiden ja kokemusten loputon pyörittely veisi minua eteenpäin. Päätös oli tehtävä itse.

Syteen tai saveen, tekisin tämän.


Entistä kevyempi olo

Heräämössä leikkauksen jälkeen olen tokkurainen ja höpisen hoitajille vähän sekavia. Heitä naurattaa.

Vähän toivuttuani saan kuulla, että leikkaus on onnistunut ja aikaa siihen on mennyt kahdelta kirurgilta kolmisen tuntia. Ylävartaloani peittää karkeatekoinen, hiekanvärinen tukitoppi, jonka alla tunnen paksut kääreet. Yhtään ei satu, olen niin vahvoissa lääkkeissä.

Poveni koosta minulla ei nyt ole mitään käsitystä. Kirurgi ei ottanut etukäteen kantaa tulevaan kuppikokoon. Kun yritin tiedustella asiaa, sain vastauksen:

– Liika poistetaan. Tilannetta katsotaan leikkauksen edetessä.

Tunnustelen rintakehääni. Makuuasennossa se tuntuu oudon litteältä, melkein poikamaiselta.

Kun myöhemmin osastolla pääsen sängystä ja kävelen ensi kertaa vessaan, ylävartalo tuntuu vieraalta, keveältä. Vältän kurkistelemasta siteiden alle, mutta wc:n peilistä näen, että koko olemukseni on nyt kapoisempi.

Ikään kuin olisin laihtunut monta kiloa.

Vaatii vähän totuttelua vaihtaa melonit appelsiineihin.
Vaatii vähän totuttelua vaihtaa melonit appelsiineihin.

Mustelmia ja teippiä

Leikkauksen jälkeisen yön vietän rintarauhaskirurgian osastolla. Vuodepaikkoja ympäröivät ohuet verhot, joiden takaa naapureiden äänet kuuluvat selvästi. Lakanat kahisevat, joku kääntää kylkeä, toinen soittaa hoitajaa ja pyytää lisää kipulääkettä. Tällä samalla osastolla tehdään kiireettömien pienennysleikkausten ohella myös vaativia rintasyöpäleikkauksia.

Saan muistutuksen siitä, kun naapuripedin tuntematon nainen kertoo puhelimessa jollekin rakkaalleen leikkauksessa löytyneestä etäpesäkkeestä. Hävettää vähän. Tunnen oloni vapaamatkustajaksi, joka särkylääkkeiden suomassa raukeudessa lähinnä pohtii, miltä omat, uudenlaiset rinnat siteiden alla näyttävät.

Se selviää seuraavana päivänä. Sairaalan toppi leikataan edestä auki ja paksut kääreet poistetaan: mustelmia, teippiä, tussinjälkiä. Vasemmalla on iso, violetti verenpurkaus, joka saa rinnan näyttämään Rocky Balboan poskelta.

– Hyvältä näyttää, sanoo sairaanhoitaja iloisesti ja antaa minulle lapulla jälkitarkastusajan kahden viikon päähän.

Tästä on suunta vain ylöspäin, mietin.

Osastolta saan kotiin viemisiksi tuhdit, mustat tukiliivit. Niitä on käytettävä seuraava kuukausi yötä päivää, jotta turvotus ja mustelmat helpottavat ja kipu vähenee. Fysioterapeutti käy vielä osastolla antamassa jumppaohjeita, joilla pidetään yllä yläraajojen liikkuvuutta.

800 grammaa kudosta

Kuukauden mittaisen sairausloman otan rauhallisesti. Teen pitkiä kävelyretkiä, tuijotan Netflixiä, nukun päiväunia, autan lapsia läksyissä.

Saamiani hoito-ohjeita noudatan säntillisesti. En halua mokata tätä, joten teen jumppaliikkeet joka päivä ja suihkutan haavoja kiltisti. Otan särkylääkkeet säännöllisesti ja käytän tukiliivejä yötä päivää, vaikka ne kutittavat ja hiostavat etenkin nukkuessa.

Haavojen kivut laantuvat hiljalleen. Mustelmien väripaletti muuttuu violetista vaaleansiniseksi ja lopulta hailakan keltaiseksi. Tikkien pitäisi sulaa itsekseen, mutta pari niistä kohoaa esiin ihosta ja niitä joudutaan siistimään jälkitarkastuksessa.

Siellä selviää, että minulla on ollut onnea matkassa. Olen parantunut hyvin. Tunto on tallella, tulehduksen merkkejä ei ole, paranen vauhdilla.

Kirurgi kertoo poistaneensa rinnoistani yhteensä 800 grammaa kudosta. Yritän hahmottaa määrää. Jostain syystä mieleeni kohoaa kuva kaupan vakuumipaketista, jossa on vastaava määrä marinoimattomia kanan rintaleikkeitä:

Saan myös kuulla, että yksilöllinen rintasyövän riskini on jatkossa pienempi, koska rintarauhasen määrä on nyt entistä vähäisempi. Mammografiaseulonnoissa on silti hyvä käydä aina, kun kutsu käy, ja omaseuranta on tärkeää, minua muistutetaan.

Kun myöhemmin kyselen asiasta tarkemmin, saan kuulla lääkärikieltä: rintojen suuri koko tosiaan vaikuttaa olevan yksi rintasyövän riskitekijöistä, mutta yhteys on melko heikko. Muut tekijät ovat kuulemma merkityksellisempiä.

Jo ennen leikkausta allekirjoitin suostumukseni siihen, että poistettu kudokseni menee rintasyöpätutkimuksen käyttöön. Ajatus siitä, että muutkin naiset hyötyvät tästä, lämmittää.

Lopuksi lääkäri hymyilee, puristaa kättäni ja toivottaa hyvää jatkoa. Yritän hillitä itseäni, jotten kapsahtaisi hänen kaulaansa ja pillahtaisi nolosti itkuun.

On oudon koskettava ajatus, että Suomessa yhteiskunta auttaa naisia tällaisessa asiassa. En ihmettele enää yhtään sitä, että erään tutkimuksen mukaan rintojen pienennysleikkauksen läpikäyneiden elämänlaatu kohenee suunnilleen yhtä paljon kuin tekonivelleikkauksen kokeneiden.

Päätän, että tästä lähtien olen iloinen veronmaksaja.

Uusi kuppikoko

Etukäteen kuukauden sairausloma kuulosti pitkältä. Töihin palatessani tajuan kuitenkin selvästi, ettei tässä ole kyse pikkukohennuksesta, vaan isosta leikkauksesta. Arpiin ei enää varsinaisesti satu, mutta tunnen niissä vetoa kurottaessani ylös tai sivulle. Ensimmäiset työpäivät vedän läpi miedon Buranan voimalla.

Tässä vaiheessa ankkurinmuotoiset arvet rintojen alaosassa ovat siistejä, syvänpinkkejä viivoja. Ajan myötä ne varmasti haalistuvat, mutten usko niiden katoavan aivan täysin koskaan.

Rintojen muoto on myös niin pinkeän täydellinen, että uimahallin pukuhuoneessa tuskin kukaan minut näkevä erehtyy luulemaan niitä luomuiksi.

Ja silti – edut voittavat haitat. Vetävät tuntemukset ovat poissa, koko olemukseni on entistä sirompi. Tuntuu siltä kuin olisin saanut takaisin palan kadonnutta nuoruutta.

Kuukausi leikkauksen jälkeen kiertelen vaatekaupoissa. Rekkien edessä hämmennyn vähän. Mitä kokoja minun pitäisi nyt katsoa? Yllätyksekseni huomaan mahtuvani L- ja XL-kokojen sijaan M-koon puseroihin. Napit sujahtavat kiinni, kangas ei vedä kainaloista, takit ja jakut istuvat edestä kuten tarkoitus on.

Hassuin hetki koittaa alusvaateliikkeen sovituskopissa. Kokenut myyjä löytää liikkeen arkistosta vanhat mittani, arvioi muuttuneen tilanteen ja alkaa tuoda minulle malleja, jotka näyttävät aika erilaisilta kuin aiemmat, ensisijaisesti tukevat rintaliivini:

Tummat liivit ovat kokoa 75H, vaaleat kokoa 75D. Joissakin liivimalleissa käytin jopa I-kokoa.
Tummat liivit ovat kokoa 75H, vaaleat kokoa 75D. Joissakin liivimalleissa käytin jopa I-kokoa.

Uusien liivien olkaimet ovat kapeita ja siroja, kupit kuultavaa pitsiä. Ne istuvat minulle täsmälleen. Kokolapussa lukee 75D. Siis noin viisi kuppikokoa vähemmän kuin edellisellä kerralla tässä samassa liikkeessä käydessäni. Silkasta ilosta ostan kahdet uudet liivit kerralla.

Kotimatkalla olen vähällä myöhästyä bussista. Pinkaisen juoksuun ja harpon lujaa viimeiset metrit.

Vasta penkkiin istahtaessani tajuan, mitä juuri tapahtui. Juokseminen tuntui yhtä vaivattomalta ja kivuttomalta viimeksi 90-luvulla.

Jutun taustaksi on haastateltu kirurgi Tuomo Meretojaa HUSin rintarauhaskirurgian yksiköstä. 

Harkitsetko rinnanpienennysleikkausta? Katso kiireettömän leikkauksen kriteerit jutun lopusta!

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran menaiset.fissä 27.1.2019.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kuka pääsee rintojenpienennysleikkaukseen?

Sosiaali- ja terveysministeriö on laatinut kriteerit, joilla julkisen puolen kiireettömään rintojenpienennysleikkaukseen voi päästä. Lopullisen päätöksen tekee aina lääkäri yksilöllisin perustein.

Rinnan koko kaulakuopasta nänniin (jugulum-mitta, ks. kuva alla)

  • 40 pistettä Alle 27 cm
  • 50 pistettä 27–31 cm
  • 60 pistettä yli 31 cm

Niska- ja hartiaoireet

  • 0–20 pistettä, kun painoindeksi on alle 30
  • 0–10 pistettä, kun painoindeksi on 30–35
  • 0 pistettä, kun painoindeksi on yli 35

Toimintakyvyn rajoittuminen

  • 0–20 pistettä, kun painoindeksi on alle 30
  • 0–10 pistettä, kun painoindeksi on 30–35
  • 0 pistettä, kun painoindeksi on yli 35

Hoitoon pääsyn perusteena on 50 pisteen raja. Tarve arvioidaan kuitenkin aina yksilöllisesti, sillä onnistunut potilasvalinta on tärkeää.

Tupakointi on este, sillä se lisää komplikaatioita, samoin huomattava liikalihavuus.

Leikkausten määrä Suomessa on kasvanut tasaisesti 2000-luvulla. Vuonna 2016 julkisella puolella tehtiin yhteensä noin 1700 rintarauhasen pienennysleikkausta. Leikkausten määrät ovat lisääntyneet sen jälkeen, kun ne tulivat osaksi julkisen terveydenhuollon hoitotakuuta vuonna 2005.

Me Naiset
Kuvat
Ninna Lindström