Ryntäätkö sinäkin googlettamaan heti, kun huomaat itsessäsi jonkin epämääräisen oireen? Innokkaassa itsediagnosoinnissa on kuitenkin vaaransa. 

Tunnustelen vatsaani makkaroiden läpi. Siellä tuntuu selvästi jotakin kovaa. Mitä se on? Ei se ollut siellä vielä äsken. Googletan, ”miltä terve alavatsa tuntuu palpoidessa”. Jokainen, joka on joskus lukenut potilaskertomuksia tai katsonut Teho-osastoa, tietää, mitä palpoida tarkoittaa.

Hakutulosten mukaan terveessä vatsassa ei pitäisi tuntua mitään kyhmyjä. Löydän esimerkkejä sairauksista, joihin muhkurani voisi liittyä, mutta mitkään muut oireet eivät tunnu täsmäävän. Vatsaani ei esimerkiksi arista. Haluan tietää, mikä patti on!

Diagnoosin kanssa lääkäriin

En ole ainoa, joka ryntää googlettamaan, kun löytää epämääräisen patin tai huomaa jonkin muun normaalista poikkeavan oireen. Netissä on nykyään tarjolla kattavasti monenlaista terveystietoa, myös sellaista, joka ennen oli vain lääkäreiden saatavilla. Meitä myös kannustetaan tutkimaan ja tarkkailemaan itseämme. Aktiivisuusrannekkeet ja erilaiset terveyssovellukset ovat tehneet tarkkailusta entistäkin helpompaa. Ehkä tästä syystä myös siedämme epävarmuutta aiempaa huonommin: pienillekin kolotuksille täytyy löytää nimi ja syy.

Onko meistä tullut itsemme lääkäreitä?

Yleislääketieteen erikoislääkärin Ari Rosenvallin mukaan potilaan ja lääkärin välinen kuilu on pienentynyt. Ennen lääkäri oli auktoriteetti, jonka hallussa tieto oli. Nykyään potilaillakin on jo vastaanotolle tullessaan paljon tietoa –ja usein jopa valmis ehdotus diagnoosiksi.

– Joskus on oikein onnistuneitakin diagnooseja. Asian selvittelylle ei ole kuitenkaan aina edullista, että ihminen yrittää itse löytää diagnoosin, Rosenvall sanoo.

Suomalaiset ovat myös yhä koulutetumpia. Kouluttautumisen myötä tiedon etsimisestä on tullut monille rutiinia, ja moni myös luottaa omiin taitoihinsa tiedon etsimisessä entistä paremmin. Myös terveydenhuollon avoimuus on lisääntynyt viime vuosina. Nykyään lääkäreiden lausunnot ja verikokeiden tulokset löytyvät helposti Omakanta-verkkopalvelusta.

Tohtori Googlen konsultoimisessa on paljon hyviä puolia: se saattaa havahduttaa menemään ajoissa lääkäriin tai kannustaa hoitamaan paremmin omaa terveyttään.

Myös Rosenvallin mukaan lisääntynyt keskustelu potilaan ja lääkärin välillä on ensisijaisesti hyvä asia. Joskus lääkäri voi todella saada potilaan etsimistä tiedoista suuntaa diagnoosiin. Rosenvall haluaa kuitenkin muistuttaa, että diagnoosi ei ole yhtä kuin oireet laskettuna yhteen. Diagnosointi pitäisi jättää aina lääkärille, joka käyttää sen tekemiseen myös havainnointiperspektiiviään. Siihen vaikuttavat paitsi koulutus, myös kokemus.

– Oireet voivat potilaan mielestä täsmätä johonkin sairauteen. Saattaa kuitenkin olla, että sairaus on Suomessa äärimmäisen harvinainen. Siksi kannattaa ensiksi sulkea pois todennäköisemmät vaihtoehdot, Rosenvall sanoo.

Apua, onko se syöpä?

Ari Rosenvall uskoo innokkaan itsediagnosoinnin liittyvän yleisimmin tähän aikaan. Mitä enemmän ihmiset tietävät, sitä enemmän he myös haluavat vaikuttaa asioihin. Rosenvallin mukaan vastaanotolta tullaankin hakemaan paitsi oireelle tai sairaudelle nimeä myös ratkaisua ongelmaan.

– Ennen sairauksiin ehkä suhtauduttiin enemmän niin, että ne nyt vain ovat kohtalo eikä niille oikein voi mitään, Rosenvall sanoo.

Tunnistan itseni Rosenvallin sanoista. Minäkin toivon yleensä terveyshuoliini jonkinlaista selitystä ja tiedon, voiko asialle tehdä jotakin.

Vatsamuhkustani huolestuneena päätän mennä lääkäriin, ihan kaiken varalta. Vastaanotolla lääkäri tunnustelee vatsaani ja minä kyselen, mitä kaikkea hän siellä tuntee. Hän vastailee kärsivällisesti ja toteaa lopulta, että patti on vain ihan tavallinen vatsa-aortta, joka voi tuntua joillakin selvästi vatsan läpi. Mutta se voidaan varmistaa vielä ultraäänellä.

Ultrassa haluan nähdä, miltä haimani näyttää. Entä munuaiset? Ultraaja kääntää kiltistä näyttöä, jotta minäkin saan katsoa. Vatsa-aortassani ei näy mitään ihmeellistä, mutta maksassani näkyy pieni kasvain.

Ultraaja toteaa, että todennäköisesti sattumalöydös on vain hyvälaatuinen maksakasvain, jollaiset ovat todella yleisiä, mutta syövän mahdollisuus täytyy silti sulkea magneettikuvalla pois.

Tutkimuspöydältä päästyäni ryntään googlettamaan tietoa maksan FNH-kasvaimesta. Aivan, monella on se tietämättään.

Sana 'syöpä' jää kuitenkin kummittelemaan mielessäni. Onhan niin, että syöpähoidot tehoavat nykyään tosi hyvin?

Huomaan nopeasti, ettei olisi kannattanut selvittää, moniko maksasyöpää sairastavista on viiden vuoden jälkeen hengissä.

Pari psykologista kuoppaa

Myös psykoterapeutti Marjo Savukoski tunnistaa ilmiön itsediagnosoinnin yleistymisestä. Hän haluaa muistuttaa, että omatoimisessa tiedonhaussa lymyilee pari psykologista kuoppaa, jotka kannattaa tiedostaa. Mieli voi esimerkiksi haksahtaa niin sanottuun vahvistusvinoumaan. Se tarkoittaa ihmisten taipumusta hahmottaa havaintojaan juuri tietyllä lailla.

– Meillä on tapana etsiä vahvistusta asioille, joiden ajattelemme olevan tosia. Luemme tietoa valikoiden sen mukaan, mihin uskomme. Muistiin jäävät helposti ne asiat, jotka meitä kiinnostavat ja jotka vahvistavat uskomustamme.

Eli jos on mielessään jo aivan varma, että nyt on vakava syöpä iskenyt, tietoa myös etsii sillä silmällä – ja sairauden mahdollisuus alkaa näyttää entistä todennäköisemmältä.

Savukosken mukaan moni voi myös luottaa liikaa kykyynsä tulkita tietoa. Kun esimerkiksi verikokeiden tulokset löytyvät helposti nettipalvelusta, ihminen saattaa ruveta itse tulkitsemaan kilpirauhasarvojaan tai arvioimaan punasolujensa määrää.

– Puhutaan ylivertaisuusvinoumasta, joka tarkoittaa, että uskomme pystyvämme enempään kuin oikeasti pystymmekään. Saatamme alkaa pitää itseämme yhtä pätevinä kuin lääkärit, vaikka hyvin tiedämme, että sairauksien diagnosoiminen on monimutkaista, Savukoski sanoo.

Savukoski ymmärtää silti hyvin ihmisten tiedonhalua, samoin sitä, jos haluaa tuoda tietonsa julki myös lääkärille. 20 minuutin lääkärikäyntiin kohdistuu kovat paineet.

– On ymmärrettävää, jos potilas haluaa varmistaa, että lääkäri saa varmasti hyvän kokonaiskuvan omasta tilanteesta. Ehkä se liittyy ajatukseen siitä, että jokainen on lopulta vastuussa omasta itsestään, terveysasioissakin, Savukoski sanoo.

Tarvitseeko kaikkea löytää?

– Haluamme löytää sairaudet ajoissa ja päästä vaikuttamaan niihin. Kaikki ajoissa löytäminen ei kuitenkaan ole hyväksi, sanoo radiologian erikoislääkäri Eila Lantto.

Tähän liittyy myös niin kutsuttu Too Much Medicine, parantuneen lääketieteen lieveilmiö. Nykytekniikalla ja tutkimuksilla on mahdollista löytää jo sellaisiakin sairauksia, joita ei oikeastaan tarvitsisi löytää.

– Kun tarpeeksi tutkitaan, melkein kaikilta löytyy jokin oireeton vaiva, esimerkiksi nivelen kuluma, hyvänlaatuinen kasvain tai jopa kiltti syöpä, Eila Lantto kertoo.

– Jos näitä vaivoja ei koskaan löydettäisi, ne eivät välttämättä ikinä aiheuttaisi oireita, eikä ihminen tietäisi sairastavansa niitä.

Mutta kun ne löydetään, ne on pakko tutkia loppuun asti, jolloin potilasta voi alkaa pelottaa. Äsken vielä terve ihminen voi alkaa mieltää itsensä vakavasti sairaaksi.

Joskus myös hoito voi aiheuttaa enemmän haittaa kuin sairaus. Lanton mukaan esimerkiksi ”kilttiä” laatua oleva kilpirauhassyöpä ei välttämättä tarvitse hoitoa.

– Jos sitä aletaan hoitaa, potilas joutuu kärsimään hoitojen sivuvaikutuksista ja elämänlaatu huononee, Lantto sanoo.

Parhaimmillaan tiedon etsiminen itse on hyvä tapa hoitaa terveyttään ja saada mielenrauha siitä, että tärkeimmät omaan terveyteen liittyvät asiat on otettu huomioon. Huonoimmillaan se voi ruokkia terveys­huolia entisestään.

Minun kasvaimeni osoittautuu magneettikuvassa hyvälaatuiseksi. Lääkärini mukaan tarvitaan yksi kontrollikerta, mutta sen jälkeen voin unohtaa sen. Nyt ajattelen, että olisi ollut parempi, etten olisi tiennyt koko kasvaimesta.