Ylipainoisuuden syistä tiedetään koko ajan enemmän, mutta ei vieläkään tarpeeksi. Kuva: Shutterstock
Ylipainoisuuden syistä tiedetään koko ajan enemmän, mutta ei vieläkään tarpeeksi. Kuva: Shutterstock

Yhdelle sopii painonpudotukseen yksi tapa ja toiselle toinen, sehän jo tiedettiin. Nyt syykin on selvillä: ylipainon kertymiseen vaikuttavat lukemattomat geenit sekä muut tekijät, ja siksi eri lihavuustyyppejä on kymmeniä.

Lihavuutta ei ole vain yhdenlaista, ja siksi ylipainoa ei voi ehkäistä tai vähentää kaikilta ihmisiltä samalla tavalla, kirjoittaa New York Magazine. Lehden mukaan lihavuuteen suoraan vaikuttavia geenejä on ainakin 25, ja epäsuorasti vaikuttavia peräti yli 300.

Cambridgen yliopiston biokemian ja lääketieteen johtaja Stephen O'Rahilly kommentoi New York Timesissa, että mutaatio yhdessäkin suoraan vaikuttavassa geenissä melko lailla takaa sen, että henkilöstä tulee ylipainoinen. Tällainen on harvinaista, mutta sen sijaan on yleistä periä joukko geenejä, jotka tietyssä ympäristössä vaikuttavat jonkin verran ylipainon kertymiseen.

Kun tähän yhtälöön lisätään stressi, ruoka-, uni- ja liikuntatottumukset, mahdolliset sairaudet sekä lääkitykset ja muut elämän muuttujat, on lihavuuteen vaikuttavia tekijöitä todella suuri määrä. 

Tiedossa jo 59 lihavuustyyppiä

Massachusettsin yleissairaalan Lihavuuden, aineenvaihdunnan ja ravinnon instituutin johtaja Lee Kaplan kertoo New York Timesissa, että nyt erilaisia lihavuustyyppejä on tunnistettu jo 59. Tutkimuksissa lihavuustyyppejä voi löytyä lisääkin. Samalla yritetään selvittää lisää sitä, mitkä kaikki geenit vaikuttavat lihavuuteen.

Mitä merkitystä lihavuustyypeillä sitten on? Ainakin ne lisäävät ymmärrystämme siitä, että ylipaino ei todellakaan ole yksioikoinen asia – ja että kaikille pätevää painonpudotusdieettiä ei ole olemassakaan. Eri ylipainotyypeillä on New York Timesin mukaan yhtä paljon tekemistä toistensa kanssa kuin keuhkosyövällä on ihosyövän kanssa. 

Vaikka geeneillä on tutkimusten mukaan vaikutusta ylipainon kertymiseen, geenit eivät estä ihmisiä pudottamasta painoa. Tuoreessa tutkimuksessa todettiin, että lihavuuteen vahvasti vaikuttavan geenin kantajat reagoivat ruokavaliomuutoksiin ja liikuntaan siinä missä nekin ihmiset, joilla ei ole kyseistä geeniä. 

Vanha Maskuliini

Lihavuutta on ainakin 59 eri tyyppiä – siksi sama dieetti ei toimi kaikilla

Haluaisin itselleni paremman ja jollain tavoin henkilökohtaisemman lihavuuden. Olen vähän kyllästynyt olemaan "normipulska", joten jonkinlainen tuunaus tai bling-bling piristäisi, varsinkin nyt, pimeänä aikana. Voisiko asiaa lähestyä veriarvo-, insuliini- ja hormonimittauksilla, joiden jälkeen lääkäri konsultoisi minulle oman, normi-janatuisista eroavan ruumiinmallin. Tuloksia voisi tuotteistaakin: "Kardashian-peppu", "Vanha Maskuliini -kessi". En halua olla tavallinen. Olen upea lihava yksilö.
Lue kommentti
Vierailija

Lihavuutta on ainakin 59 eri tyyppiä – siksi sama dieetti ei toimi kaikilla

Lihominen on lähes yksinomaan hormonaalinen ilmiö. Ja tuo lihottava hormoni on insuliini. Vähentämällä insuliinia systeemissä, elimistö käyttää rasvaa energiana ja näin pysyy paino kurissa. Insuliinia voi vähentää vähentämällä sokeria ja tärkkelystä ruokavaliosta. Ne voi korvata rasvalla, joka ei nosta insuliinitasoja ja pitää nälän pois pitkään. Vähärasvaisesta dieetistä ei ole mitään hyötyä, sen osoitti jo vuonna 2006 tehty massiivinen satunnaistettu WHI (Women's Heath Initiative) tutkimus.
Lue kommentti

Sydänsurut tuntuvat myös kehossa, ja pahimmillaan ne voivat olla kohtalokkaita.

Rakkaan ihmisen kuolema tai ero pitkästä parisuhteesta todella voi särkeä sydämen, kertoo sydänkirurgi Nikki Stamp kirjassaan Tunteva sydän. Ison menetyksen jälkeinen tuska ei tunnu vain mielessä, vaan myös sydämessämme. Rintaa puristaa ja tuntuu kuin joku olisi murskannut sydämen pieniksi sirpaleiksi. Kyseessä on niin kutsuttu särkyneen sydämen oireyhtymä.

Särkyneen sydämen oireyhtymä on lääketieteellinen tila, jossa tunteiden aiheuttama hormonivyöry hidastaa veren virtaamista sydänlihassoluihin. Tällöin ne voivat vaurioitua eivätkä pysty pumppaamaan verta kyllin hyvin. Oireyhtymä muistuttaa sydäninfarktia, ja sitä kutsutaan japaninkielisellä nimellä takotsubo-kardiomyopatia eli stressipohjainen sydänlihassairaus.

Särkyneen sydämen oireyhtymästä kärsivän sydän muistuttaa muodoltaan japanilaisten kalastajien käyttämää ruukkumaista mustekalapyydystä.

Japaninkielisen nimityksen oireyhtymä on saanut, koska siitä kärsivän sydän muistuttaa muodoltaan japanilaisten kalastajien käyttämää ruukkumaista mustekalapyydystä. Oireyhtymässä sydämen kapea kaula pumppaa ja supistuu normaalisti, mutta sen vasemman kammion alakärki laajenee pallomaiseksi, koska ei pysty pumppaamaan verta kunnolla.

Useimmiten aika parantaa haavat – muttei aina

Särkyneen sydämen oireyhtymä on nimensä mukaisesti usein seurausta rankasta menetyksestä, kuten läheisen kuolemasta tai pitkän suhteen päättymisestä. Toistaiseksi on epäselvää, miksi potilaista melkein 90 prosenttia on naisia. Stamp muistuttaa, ettei kyse ole siitä, että naiset olisivat heikompia tai tunteellisempia kuin miehet, vaan jakaumaa selittävät myös monet sellaiset tekijät kuin esimerkiksi kehon tapa käsitellä rasvahappoja.

Pitkittyessään menetyksen aiheuttama hormonitulva ja hermoston hälytystila vaurioittavat sydäntä.

Särkyneen sydämen oireyhtymän tarkkaa syntymekanismia tutkitaan vielä, mutta se johtuu todennäköisesti hormoneista, kuten adrenaliinista. Emotionaalinen järkytys saa kehon tuottamaan adrenaliinia, joka puolestaan saa sydämen verisuonet supistumaan ja verenpaineen kohoamaan. Sydän sairastuu, kun se joutuu korkean verenpaineen vuoksi pumppaamaan tavallista ankarammin. Pitkittyessään menetyksen aiheuttama hormonitulva ja hermoston hälytystila vaurioittavat sydäntä, joskus niin paljon, ettei sydän jaksaa enää pumpata. Toisin sanoen sydänsuruun voi jopa kuolla.

Aina aika ei siis paranna särkynyttä sydäntä, vaikka useimmiten niin käykin. Mutta miten hoitaa särkynyttä sydäntä? Avuksi voi olla sydämen toimintaa helpottava lääkitys, kuten sydänsuonia rentouttavat lääkkeet. Vaikeimmissa tapauksissa voidaan tarvita lääkkeitä, jotka auttavat sydäntä pumppaamaan verta tai kohottavat verenpainetta. 

 

Nikki Stampin kirjoittama Tunteva sydän (Minerva Kustannus) ilmestyy viikolla 37.

Yhtäkkiä tapahtuva painonnousu voi olla merkki sairaudesta tai elämäntavasta, joka sekoittaa hormonitoiminnan.

Miksi paino on alkanut yhtäkkiä nousta, vaikka syön terveellisesti ja liikun säännöllisesti?

On vaarallisen helppoa arvioida syömänsä kalorit alakanttiin, mutta syy painonnousuun voi olla myös muualla. Jos nopeaan tahtiin nouseva vaakalukema huolestuttaa, on hyvä käydä kysymässä asiaa lääkäriltä. Kyse voi olla hormoneista – ja ongelma on yleensä ratkaistavissa.

Kilpirauhasen vajaatoiminta

Kilpirauhanen vaikuttaa muun muassa aineenvaihduntaan, kehon lämmönsäätelyyn, yleiseen vireystilaan ja mielialaan. Tätä tehtävää se hoitaa säätelemällä hormoneja, joista tärkein on tyroksiini. Vajaatoiminnassa rauhanen ei tuota tarpeeksi tyroksiinia, mikä voi aiheuttaa painonnousun lisäksi muun muassa voimakasta väsymystä, lihasheikkoutta ja palelua. Kilpirauhasen vajaatoiminta voidaan todeta verikokeilla ja sitä hoidetaan hormonikorvaushoidolla.

Munasarjojen monirakkulaoireyhtymä

Painonnousu voi johtua myös munasarjojen monirakkulaoireyhtymästä, joka on tavallisin naisten hormonihäiriö. Hormonien epätasapaino oireilee muun muassa kuukautisten epäsäännöllisyytenä ja liikakarvoituksena. Tavallista on myös, että oireyhtymään liittyy aineenvaihdunnallisia häiriöitä. Kudokset ovat tavallista herkempiä insuliinille, mikä häiritsee rasva-aineenvaihduntaa ja puolestaan saattaa altistaa lihomiselle.

Krooninen stressi

Stressi laukaisee elimistössä ”taistele tai pakene” -reaktion, joka aiheuttaa pitkään jatkuvana monenlaisia ongelmia. Stressi vaikuttaa autonomiseen eli tahdosta riippumattomaan hermostoon, joka jakautuu kahteen osioon: toimintaan valmistavaan sympaattiseen ja rauhoittavaan parasympaattiseen hermostoon. Kun toinen hermosto aktivoituu, toinen menee lepotilaan.

Stressitilassa kaikki energia käytetään selviytymiselle tärkeisiin toimintoihin, jolloin ruoansulatusprosessi hidastuu. Stressi lisää myös ruokahalua kohottavan kortisoli-hormonin välitystä, mikä saattaa osaltaan edesauttaa painonnousua.

Vähäinen uni

Univajeen ja painonnousun suhteesta on puhuttu viime aikoina paljon. Myös tässä tapauksessa kyse on hormoneista. Liian vähäisten yöunien jälkeen kylläisyyden tunteesta huolehtivan leptiinin määrä laskee ja nälästä viestivän greliinin määrä nousee.

Väsymys tuottaa siis normaalia isomman ruokahalun. Univajeessa keho tuottaa enemmän stressihormoni kortisolia ja lisää insuliinin tuotantoa. Molemmilla on todettu yhteys lihomiseen.

Lähteet: Women’s Health, Terveyskirjasto