Miksi tässä näin kävi? Kuva: Shutterstock
Miksi tässä näin kävi? Kuva: Shutterstock

Ja voiko painon kertymisestä syyttää aina vain geenejään?

Yksi esimerkki elämän epäreiluudesta on, että kaksi ihmistä voi syödä ja liikkua täysin samalla tavalla, mutta siitä huolimatta toinen saattaa laihtua, toinen lihoa. Tai toisen paino pysyy samana, toisen muuttuu suuntaan tai toiseen.

Syö vähemmän kuin kulutat -neuvo kuulostaa silloin lähinnä törkeältä vedätykseltä. (Vaikka on siinäkin perää.)

Tutkimuksissa on havaittu, että lihavuuttakin on ainakin 59 eri tyyppiä. Siksi dieetti, joka toimii yhdellä, ei välttämättä toimi toisella.

Gwyneth Paltrow'n lifestyle-sivusto Goop haastatteli lääkäri Sara Gottfriediä, joka on ekspertti ikääntymis- ja painonhallinta-asioissa. Hänen mukaansa painoon vaikuttavia asioita on kaksi: geenit ja se, miten ympäristö vaikuttaa geeneihin. Ympäristö koostuu kaikesta muusta paitsi geeneistä: esimerkiksi ruuasta, liikunnasta, hormoneista, suoliston bakteerikannasta sekä stressistä.

Yksi teoria on, että lihomista aiheuttavista geeneistä oli evoluutiossa hyötyä. Kun ruokaa oli huonosti saatavilla, geenien ansiosta vähilläkin kaloreilla selviytyi hengissä. Enää ruuan saatavuus ei ole ongelma, mutta muinaisten geenien vuoksi toisten kehot varastoivat energiaa tehokkaammin kuin toisten.

Geenit eivät estä laihtumista

Gottfriedin mukaan omilla teoilla on kuitenkin enemmän merkitystä kuin geeneillä. Hän uskaltaa jopa väittää, että geenien merkitys esimerkiksi lihavuuteen on vain 10 prosenttia. Loput 90 prosenttia on omissa käsissä.

– Jos tuntuu, ettei painosi putoa vaikka yrität mitä tahansa, geeneillä saattaa olla näppinsä pelissä, vaikkakin vain vähän, Gottfried sanoo  Goopin artikkelissa.

”Jos tuntuu, ettei painosi putoa vaikka yrität mitä tahansa, geeneillä saattaa olla näppinsä pelissä.”

Tutkijat päätyivät samankaltaisiin tuloksiin viime syksynä julkaistussa kansainvälisessä tutkimuksessa, jossa oli mukana myös Itä-Suomen yliopisto. Tutkimuksen mukaan elämäntavat vaikuttavat lihomiseen geenejä enemmän, vaikka tietty geenimuoto altistaakin lihavuudelle. Painonpudotus on kuitenkin lihavuusgeenin kantajille yhtä helppoa – tai vaikeaa – kuin kaikille muillekin.

– Sinulla on geenien toimintaan enemmän valtaa kuin uskoimme mahdolliseksi, Gottfriedkin lohduttaa.

Arkisia muutoksia

Geeniensä toimintaa voi myös selvittää kalliiden geenitestien avulla, mutta se ei ole Gottfriedin mukaan välttämätöntä. Riittää, että kiinnittää huomiota päivittäisiin tapoihin, sekä tiedostamiin että tiedostamattomiin.

Tässä hänen parhaat vinkkinsä, joilla itsepäisimmätkin geenit saa taipumaan tahtoonsa ja samalla myös painon hallintaan:

  1. Kiinnitä huomiota stressiin. Gottfriedin mukaan kalenterissa pitää olla aikaa myös rentoutumiselle, hidastamiselle ja palautumiselle. Jooga, meditointi ja mindfulness mainittu!
  2. Sauno. Me suomalaisethan jo tiesimme, että saunominen rentouttaa. Gottfried kertoo, että vastikään on saatu myös näyttöä siitä, että saunassa käyminen hidastaisi ikääntymistä.
  3. Liiku. Fyysisen aktiivisuuden terveysvaikutukset on tunnettu pitkään. Erityisen tärkeää olisi liikkua fiksusti, ei välttämättä aina kaloreiden polttaminen mielessä. Crossfit ja maratonjuoksu saattavat lisätä kehon stressikuormaa, mutta intervallitreenaamisessa kova treeni yhdistyy palauttavaan, keskiraskaaseen liikuntaan.
  4. Syö puhdistavaa ruokaa. Sillä tarkoitetaan tietenkin kasviksia ja pähkinöitä. Ei niistä ainakaan haittakaan ole monipuolisen ruokavalion lisänä.
  5. Juo teetä. Kahvin kofeiini saa monen kehon liian koville kierroksille, joten tee voi olla parempi vaihtoehto. Joidenkin tutkimusten mukaan vihreä tee suojelee sairauksilta ja auttaa painonpudotuksessa. Täysin kofeiiniton aamujuoma on joko yrttitee tai kuuma vesi, johon on sekoitettu  sitruunamehua.
  6. Pysy kohtuudessa. Alkoholi vaikuttaa kehoon esimerkiksi heikentämällä unenlaatua ja tekemällä nälkäiseksi, joten aineenvaihdunnan kannalta parempi vaihtoehto on juoda vain vähän tai ei ollenkaan. Gottfried suosittelee korkeintaan kahta alkoholiannosta viikossa.

Sydänsurut tuntuvat myös kehossa, ja pahimmillaan ne voivat olla kohtalokkaita.

Rakkaan ihmisen kuolema tai ero pitkästä parisuhteesta todella voi särkeä sydämen, kertoo sydänkirurgi Nikki Stamp kirjassaan Tunteva sydän. Ison menetyksen jälkeinen tuska ei tunnu vain mielessä, vaan myös sydämessämme. Rintaa puristaa ja tuntuu kuin joku olisi murskannut sydämen pieniksi sirpaleiksi. Kyseessä on niin kutsuttu särkyneen sydämen oireyhtymä.

Särkyneen sydämen oireyhtymä on lääketieteellinen tila, jossa tunteiden aiheuttama hormonivyöry hidastaa veren virtaamista sydänlihassoluihin. Tällöin ne voivat vaurioitua eivätkä pysty pumppaamaan verta kyllin hyvin. Oireyhtymä muistuttaa sydäninfarktia, ja sitä kutsutaan japaninkielisellä nimellä takotsubo-kardiomyopatia eli stressipohjainen sydänlihassairaus.

Särkyneen sydämen oireyhtymästä kärsivän sydän muistuttaa muodoltaan japanilaisten kalastajien käyttämää ruukkumaista mustekalapyydystä.

Japaninkielisen nimityksen oireyhtymä on saanut, koska siitä kärsivän sydän muistuttaa muodoltaan japanilaisten kalastajien käyttämää ruukkumaista mustekalapyydystä. Oireyhtymässä sydämen kapea kaula pumppaa ja supistuu normaalisti, mutta sen vasemman kammion alakärki laajenee pallomaiseksi, koska ei pysty pumppaamaan verta kunnolla.

Useimmiten aika parantaa haavat – muttei aina

Särkyneen sydämen oireyhtymä on nimensä mukaisesti usein seurausta rankasta menetyksestä, kuten läheisen kuolemasta tai pitkän suhteen päättymisestä. Toistaiseksi on epäselvää, miksi potilaista melkein 90 prosenttia on naisia. Stamp muistuttaa, ettei kyse ole siitä, että naiset olisivat heikompia tai tunteellisempia kuin miehet, vaan jakaumaa selittävät myös monet sellaiset tekijät kuin esimerkiksi kehon tapa käsitellä rasvahappoja.

Pitkittyessään menetyksen aiheuttama hormonitulva ja hermoston hälytystila vaurioittavat sydäntä.

Särkyneen sydämen oireyhtymän tarkkaa syntymekanismia tutkitaan vielä, mutta se johtuu todennäköisesti hormoneista, kuten adrenaliinista. Emotionaalinen järkytys saa kehon tuottamaan adrenaliinia, joka puolestaan saa sydämen verisuonet supistumaan ja verenpaineen kohoamaan. Sydän sairastuu, kun se joutuu korkean verenpaineen vuoksi pumppaamaan tavallista ankarammin. Pitkittyessään menetyksen aiheuttama hormonitulva ja hermoston hälytystila vaurioittavat sydäntä, joskus niin paljon, ettei sydän jaksaa enää pumpata. Toisin sanoen sydänsuruun voi jopa kuolla.

Aina aika ei siis paranna särkynyttä sydäntä, vaikka useimmiten niin käykin. Mutta miten hoitaa särkynyttä sydäntä? Avuksi voi olla sydämen toimintaa helpottava lääkitys, kuten sydänsuonia rentouttavat lääkkeet. Vaikeimmissa tapauksissa voidaan tarvita lääkkeitä, jotka auttavat sydäntä pumppaamaan verta tai kohottavat verenpainetta. 

 

Nikki Stampin kirjoittama Tunteva sydän (Minerva Kustannus) ilmestyy viikolla 37.

Yhtäkkiä tapahtuva painonnousu voi olla merkki sairaudesta tai elämäntavasta, joka sekoittaa hormonitoiminnan.

Miksi paino on alkanut yhtäkkiä nousta, vaikka syön terveellisesti ja liikun säännöllisesti?

On vaarallisen helppoa arvioida syömänsä kalorit alakanttiin, mutta syy painonnousuun voi olla myös muualla. Jos nopeaan tahtiin nouseva vaakalukema huolestuttaa, on hyvä käydä kysymässä asiaa lääkäriltä. Kyse voi olla hormoneista – ja ongelma on yleensä ratkaistavissa.

Kilpirauhasen vajaatoiminta

Kilpirauhanen vaikuttaa muun muassa aineenvaihduntaan, kehon lämmönsäätelyyn, yleiseen vireystilaan ja mielialaan. Tätä tehtävää se hoitaa säätelemällä hormoneja, joista tärkein on tyroksiini. Vajaatoiminnassa rauhanen ei tuota tarpeeksi tyroksiinia, mikä voi aiheuttaa painonnousun lisäksi muun muassa voimakasta väsymystä, lihasheikkoutta ja palelua. Kilpirauhasen vajaatoiminta voidaan todeta verikokeilla ja sitä hoidetaan hormonikorvaushoidolla.

Munasarjojen monirakkulaoireyhtymä

Painonnousu voi johtua myös munasarjojen monirakkulaoireyhtymästä, joka on tavallisin naisten hormonihäiriö. Hormonien epätasapaino oireilee muun muassa kuukautisten epäsäännöllisyytenä ja liikakarvoituksena. Tavallista on myös, että oireyhtymään liittyy aineenvaihdunnallisia häiriöitä. Kudokset ovat tavallista herkempiä insuliinille, mikä häiritsee rasva-aineenvaihduntaa ja puolestaan saattaa altistaa lihomiselle.

Krooninen stressi

Stressi laukaisee elimistössä ”taistele tai pakene” -reaktion, joka aiheuttaa pitkään jatkuvana monenlaisia ongelmia. Stressi vaikuttaa autonomiseen eli tahdosta riippumattomaan hermostoon, joka jakautuu kahteen osioon: toimintaan valmistavaan sympaattiseen ja rauhoittavaan parasympaattiseen hermostoon. Kun toinen hermosto aktivoituu, toinen menee lepotilaan.

Stressitilassa kaikki energia käytetään selviytymiselle tärkeisiin toimintoihin, jolloin ruoansulatusprosessi hidastuu. Stressi lisää myös ruokahalua kohottavan kortisoli-hormonin välitystä, mikä saattaa osaltaan edesauttaa painonnousua.

Vähäinen uni

Univajeen ja painonnousun suhteesta on puhuttu viime aikoina paljon. Myös tässä tapauksessa kyse on hormoneista. Liian vähäisten yöunien jälkeen kylläisyyden tunteesta huolehtivan leptiinin määrä laskee ja nälästä viestivän greliinin määrä nousee.

Väsymys tuottaa siis normaalia isomman ruokahalun. Univajeessa keho tuottaa enemmän stressihormoni kortisolia ja lisää insuliinin tuotantoa. Molemmilla on todettu yhteys lihomiseen.

Lähteet: Women’s Health, Terveyskirjasto