Voiko kilpirauhaslääkitys aiheuttaa hiustenlähtöä?

”Minulla todettiin eteisvärinä pari vuotta sitten. Siitä lähtien olen käyttänyt Marevania tukosten estoon ja pientä annosta Emconcor-beetasalpaajaa.

Häiritseviä eteisvärinäkohtauksia ei ole enää ollut, mutta voisiko lääkitys olla syypää siihen, että minulta lähtevät hiukset? Päänahassa on kutinaa, ja ulkoa sisälle tullessa kasvoihin ilmaantuu punaisia läikkiä.

Ehkä olen vähän masentunutkin. Reilu vuosi sitten aloitettiin Thyroxin lievään kilpirauhasen vajaatoimintaan. Olisiko tuo vajaatoiminta voinut laukaista eteisvärinän?”

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Kaija

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Yleislääkäri Risto Laitila ei pidä Kaijan esittämiä vaihtoehtoja todennäköisinä.

– Kilpirauhasen liikatoiminta voi kyllä aiheuttaa eteisvärinän, mutta lievä kilpirauhasen vajaatoiminta ei. Eivätkä Marevan tai Emconcor oikein sovi aiheuttamaan alavireyttä, iho-oireita tai hiustenlähtöäkään.

Laitilan mukaan hiustenlähdön syy voi olla vaikkapa melko yleinen naistyyppinen kaljuuntuminen.

– Kaljuuntumiseen kuten myös kutinaankin on olemassa tepsivää hoitoa. Ehkä sinun kannattaisi piipahtaa ihotautilääkärillä.

Tämä on ET-lehden artikkeli, joka on julkaistu menaiset.fi:ssä. Lisää ET:n juttuja löydät osoitteesta menaiset.fi/et.

Sisältö jatkuu mainoksen alla