Hyvä terveys

Luusto on vahvimmillaan 20–30-vuotiaalla, mutta jo nelikymppisellä se heikkenee. Moni sairastaa osteoporoosia tietämättään. Voit tehdä paljon pitääksesi luut vahvoina.   

Heippa! Huikkaan perheelleni ja kiirehdin aamulla töihin. Hups, alla onkin liukasta pintaa, ja makaan rähmälläni. Koska en ole vielä keski-iässä, seurauksena on vain jättimäinen mustelma takapuolessa. Moni minua varttuneempi liukastuu niin, että murtaa luunsa.

Murtuma on aina huolestuttava merkki, sillä vahva luu ei katkea kaatuessa. Ja se, miten vahvat luut sinulla on, vaikuttaa suoraan siihen, kuinka toimintakykyisenä pysyt. Esimerkiksi lonkkamurtuma vie usein viikoiksi vuodelepoon, jolloin yleiskunto ja lihaskunto laskevat ja olet alttiimpi sairauksille.

– Hyvä uutinen on kuitenkin se, että luiden vahvuuteen voi itse vaikuttaa, sanoo yleislääketieteen erikoislääkäri Ari Rosenvall.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Hypi, tanssi, juokse

Jopa 400 000 suomalaista sairastaa osteoporoosia, suurin osa tietämättään. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Parhaiten hoidat luustoasi hyvillä elintavoilla. Säännöllinen liikunta ylläpitää luun vahvuutta ja hidastaa osteoporoosia eli luukatoa. 

– Juoksu, hyppely, jumppa, tanssi, pallopelit ja kaikki sellainen liikunta, jossa on iskuja ja suunnanmuutoksia, on hyväksi, Rosenvall sanoo.

Nopeatempoisen liikkeen lisäksi luusto tarvitsee myös lihaskuntotreeniä, kuten kuntosaliharjoituksia, body pumpia tai  muuta lihaskuntojumppaa. Sekin vahvistaa luuta. Mitä enemmän luustoasi kuormitat, sitä vahvemmaksi se kehittyy.

Turhaa liikuntaa ei ole. Jo kävely auttaa luita pysymään kunnossa, kunhan pistät tossua toisen eteen säännöllisesti.

– Luut eivät tiedä, miksi liikut. Sen vuoksi murtumien estossa toimii kaikki liikunta, vaikka kauppareissu kävellen. Sekin parantaa
koordinaatiota, tasapainoa ja vähentää kaatumisen vaaraa. 

Puoli tuntia päivässä 

Vahvimmillaan luusto on 20–30-vuotiaana. Jo neljänkymmenen ikävuoden jälkeen luun massa ja rakenne alkavat heikentyä.

Keski-iästä eteenpäin luumassa vähenee jo prosentin vuodessa koko loppuiän ajan. Luu haurastuu kaikilla, mutta naisilla tahti on nopeampi. Tämä johtuu estrogeenin vähenemisestä vaihdevuosien myötä.

– Vaihdevuosi-iässä luumassan heikkeneminen on nopeaa ja osteoporoosin riski todellinen. Hormonikorvaushoidosta voi olla apua, mutta  pelkästään luuston lujittamiseksi sitä ei tule käyttää, sillä kaikille se ei sovi, Rosenvall sanoo.

Sen sijaan liikunnan lisääminen auttaa aina.

Erityisen tärkeää liikunta on naisille siksi, että heillä on keskimäärin hennommat luut kuin miehillä, etenkin jos on sirorakenteinen ja hoikka. Luuston lujittamiseksi hyödyn saa jo puolen tunnin päivittäisestä liikunnasta. Kaiken a ja o on säännöllisyys. Jos ottaa kahden viikon kuntosalispurtin ja lopettaa, hyöty on nolla.

– Liikunnan tulisikin olla hauskaa ja mukavaa, jotta sitä jaksaisi jatkaa koko lopun elämän. 

Elintärkeät vitamiinit

Luustoaan voi vahvistaa myös syömällä oikein. Tärkein ravintoaine on kalsium. Sitä tulisi saada ravinnosta 1 000 – 1 500 milligrammaa päivässä, mikä tarkoittaa esimerkiksi jogurttia, 2–3 juustoviipaletta ja paria desiä maitoa.

Jos ei käytä maitotuotteita lainkaan tai on vegaani, kalsiumin määrä voi jäädä liian vähäiseksi. Silloin voi ottaa vahvistusta purkista.

– Useimmat osteoporoosipotilaatkin pärjäävät 500 milligramman tabletilla tai kokonaan ilman. 

Toinen tärkeä luuston rakennusaine on D-vitamiini. Sitä tarvitaan, jotta kalsium voisi imeytyä ja kulkeutua luustoon. Rasvainen kala, rypsiöljy ja pähkinät ovat hyviä lähteitä, samoin maitotuotteet, joihin on lisätty D-vitamiinia. Deetä saa myös auringosta, mutta vain kesällä.

Aikuisille suositellaan 10 mikrogramman Dvitamiinilisää, jos ravinnosta ei saa tarpeeksi vitamiinia. Osteoporoosin hoidossa sopivaa D-vitamiinin määrää on vaikeampi arvioida, sillä tarve on yksilöllinen. Turvallisena pidetään 50 mikrogrammaa päivässä. Lääkärin määräyksellä suurempiakin annoksia voidaan joskus käyttää.

Diagnoosi usein yllätys

Mistä sitten tietää, ovatko omat luut vahvat vai eivät? Ei mistään. Osteoporoosi ei näet oireile mitenkään.

– Arviolta 400 000 suomalaista sairastaa osteoporoosia, mutta heistä suurin osa ei sitä tiedä, Rosenvall vahvistaa.

Ensimmäinen merkki onkin usein murtuma. Nuorellakin voi olla hauraat luut, sillä esimerkiksi autoimmuunitaudit, kuten suolistosairaudet
ja nivelreuma, altistavat osteoporoosille. Sama vaikutus on keliakialla, sillä se heikentää kalsiumin ja D-vitamiinin imeytymistä. 

Myös tietyt lääkkeet, kuten kortisoni sekä jotkut diabetes- ja syöpälääkkeet, lisäävät osteoporoosin riskiä.

Hyvä hoito parantaa

Osteoporoosi todetaan luuntiheysmittauksella esimerkiksi työterveyshuollossa tai terveysasemalla. Jos yksikin aiemmin mainituista luuston haurastumiseen altistavista tekijöistä löytyy, kannattaa keskustella lääkärin kanssa luuntiheysmittauksen tarpeesta.

Riskiryhmässä ovat myös ne, joilla on aikaisempia luunmurtumia tavallisten kaatumisten seurauksena. Jos osteoporoosi todetaan, ei
kannata hätääntyä, sillä sairaus on parannettavissa. Hoidon kannalta keskeistä on murtumavaaran pienentäminen terveellisiä elintapoja noudattamalla sekä luuston tilan seuranta.

– Jos osteoporoosi diagnosoidaan ennen ensimmäistä murtumaa eikä luukadolle altistavia sairauksia ole, lääkehoitoa ei yleensä tarvita. Riittää, että lisää luustoystävällistä liikuntaa ja tankkaa ravinnosta tarpeeksi kalsiumia ja D-vitamiinia. 

Murtumariskin arviointi on kuitenkin aina paikallaan. Jos riski on iso, lääkehoito voi suojata. Lääkäri arvioi luulääkkeiden tarpeen aina yksilöllisesti. Oikeilla elintavoilla osteoporoosin voi välttää. Ennalta ehkäisy on paljon helpompaa kuin murtuminen hoito.

Ennakoi osteoporoosi! Kiinnitä huomiota näihin merkkeihin:

  • Murtuma, joka tulee arkisessa tilanteessa kuten kaaduttaessa, viittaa osteoporoosiin. Onnettomuudessa tullut murtuma ei ennakoi luukatoa.
  • Muutokset pituudessa. Jos pituus lyhenee vanhemmiten viisi senttiä tai enemmän, se ennakoi osteoporoosia.
  • Rankka liikunta. Ultrapitkät suoritukset, kuten maraton, eivät vahvista luuta, päinvastoin. Keho tarvitsee lepoa kuormituksen jälkeen, jotta kudokset vahvistuisivat.
  • Perimä. Jos omalla vanhemmalla on ollut murtuma nikamassa, lonkassa tai olkavarren yläosassa, murtuman riski on kohonnut.

Asiantuntija: Ari Rosenvall, yleislääketieteen erikoislääkäri Mehiläisen osteoporoosiklinikka.

Tämä on Hyvä terveys -lehden artikkeli, joka on julkaistu menaiset.fissä. Lisää Hyvän terveyden juttuja löydät osoitteesta menaiset.fi/hyväterveys.

Vierailija


Perimä. Jos omalla vanhemmalla on ollut murtuma nikamassa, lonkassa tai olkavarren yläosassa, murtuman riski on kohonnut. "

Jos sukulainen on omilla elintavoillaan sairastunut, niin riskisi sairastua on tasan nolla (0).

Vierailija

Osteo­po­roosia on Suomessa jo lap­silla. Vuoden 2011 tutkimuksen mukaan helsinkiläislasten luunmurtumat ovat selvästi lisääntyneet. Luuston haurastumisen syynä on mm. D-vitamiinin puutos.

Dosentti Outi Mäkitie ennustaa, että osteoporoosista on tulossa merkittävä lasten sairaus. Hänen mukaansa lapsista noin puolella on vakava D-vitamiinin puutos jo vastasyntyneenä.

.

Mäkitien arvelee myös, että Suomessa on suuri joukko nuoria aikuisia, joilla on merkittävä riski sairastua osteoporoosiin jo ennen keski-ikää. Vain 14% :lla murtumapotilaista on ollut normaali luuntiheys vuonna 2011. 

.

Hauras luusto on riskitekijä osteoporoosin lisäksi myös varhaiselle nivelrikolle ja muille tuki- ja liikuntaelinsairauksille. n. 400 000 suomalaista sairastaa osteoporoosia (osteoporoosi eli luukato on luustoa haurastuttava ja luunmurtumille altistava yleissairaus) ja n. 400 000 suomalaista sairastaa osteopeniaa (osteporoosiin johtavaa alkavaa luukatoa). Jopa 70 prosenttia osteoporoositapauksista jää diagnosoimatta, joten sairastuneiden määrä on huomattavasti suurempi kuin 400 000.

.

Tyypillisiä osteoporoosin aiheuttamia murtumia ovat pienienerginen rannemurtuma, rasitusmurtumat, lonkkamurtuma sekä selän nikaman murtuma.

.

Verisuoni- ja luustonterveyden kannalta tärkeimmät ravinteet ovat kaikki antioksidantit (marjat, kasvikset, juurekset, vihannekset, hedelmät), C-vitamiini, D-vitamiini, magnesium, kalan Omega-3 -rasvahapot (EPA ja DHA) ja K2-vitamiini, joten varmista näiden riittävä saanti ruuasta ja ravintolisistä.

.

Joka viides 50 vuotta täyttänyt mies saa vähintään yhden osteoporoosiperäisen murtuman ja naisista joka kolmas. Naisten suurempi lukumäärä johtuu siitä, että naisilla on hennompi luuston rakenne. 

.

Ranne-, olkavarsi -, lonkka- ja selkänikamien murtumat sekä rasitusmurtumat ovat tyypillisimpiä osteoporoottisia murtumia. Ensimmäiseksi luukadossa murtuu yleensä ranne, kun kaadutaan ja otetaan kädellä vastaan putoamista maahan.

.

Myöhemmällä iällä, kun refleksit vaimenee ja kättä ei ehdi laittaa kompastuessa alle, murtuu lonkka. Lonkkamurtumat ovat vakavimpia, koska pahimmillaan niihin voi menehtyä tai ne voivat invalidisoida pysyvästi. Reisiluun kaulan murtumia todetaan Suomessa noin 8000 vuosittain.

.

Kaikkein yleisin osteoporoottinen murtuma on selkänikaman murtuma. Nämä ilmenevät pituuden lyhentymänä tai kumarana ryhtinä.

.

Luuston voi pitää kunnossa huolehtimalla siitä, että saa päivittäin riittävästi proteiinia (1-2 grammaa per normaali painokilo), C-vitamiinia 400 mg, D-vitamiinia 50-100 µg, magnesiumia 200-400 mg sekä K2-vitamiinia 50-100 µg. Liikunta ennaltaehkäisee luukatoa oikean ravitsemuksen kanssa sekä auttaa myös luustoa tukevan lihaksiston ylläpidossa. Luukudos uusiutuu jatkuvasti luun hajoamisen ja luun muodostumisen vuorotellessa. 

.

Osteoporoosi on luuston keripukki eli puutostauti.

Sen saa jokainen, joka jättää ravintolisät syömättä.

Toki on esim. sairauksia ja lääkityksiä, jotka heikentävät ravintoaineiden imeytymistä, mutta tällöin pitää vielä paremmin pitää huolta, että näitä ravinteita saa ja lääkäri verikokeilla säännöllisesti tutkii, jotta ne imeytyy.

.

Luuston tarvitsemat ravintolisät maksavat kuukaudessa alle 10 euroa eli vuodessa n. 100 euroa, mutta jos sairastut pysyvästi, kun kaadut ja loukkaat itsesi, niin menetät työkyvyttömyyden takia kymmeniä tuhansia euroja vuodessa pelkästään palkan menetyksenä. Myös sairaalamaksuihin ja lääkkeisiin menee rahaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla