Luomista puhutaan paljon, mutta myös muut ihomuutokset voivat olla merkki syövästä. Suomessa yleisin ihosyöpä on tyvisolusyöpä, toiseksi yleisin okasolusyöpä ja kolmanneksi yleisin melanooma. Kuva: Shutterstock
Luomista puhutaan paljon, mutta myös muut ihomuutokset voivat olla merkki syövästä. Suomessa yleisin ihosyöpä on tyvisolusyöpä, toiseksi yleisin okasolusyöpä ja kolmanneksi yleisin melanooma. Kuva: Shutterstock

Ihotautilääkärin mukaan luomet eivät ole ainoita ihomuutoksia, jotka saattavat olla merkkejä ihosyövästä. Melanoomaa paljon yleisempi ihosyöpä Suomessa on tyvisolusyöpä, jonka ennuste on onneksi hyvä.

Näyttelijä Antti Holma, 34, kertoi taannoin Instagramissa, että syylä olikin syöpä.

– Viime kuussa poistettu syylä olikin syöpä, tänään raavittiin varmuuden vuoksi vähän lisää lihaa jätkästä, jotta varmistettaisiin että kaikki on saatu pois, hän kirjoitti.

Hän käytti julkaisemassaan kuvassa nimimerkkiä Mela-Ana, jolla hän saattoi viitata melanoomaan. Melanooma on ihosyövistä vaarallisin, ja siitä puhutaan eniten. Mutta melanoomaa yleisimpiä syöpiä Suomessa ovat tyvisolysyöpä ja okasolusyöpä.

”Uusia tyvisolusyöpätapauksia tulee vuosittain arviolta 15–20 000.”

– Tarkkoja lukuja ei tiedetä, mutta Suomessa uusia tyvisolusyöpätapauksia tulee vuosittain arviolta 15–20 000. Jos ihotautilääkäri työskentelee täysipäiväisesti, hän kohtaa tyvisolusyöpiä viikoittain. Okasolusyöpätapauksiakin on vuodessa arviolta 1500, kun melanoomaa on 1400, ihotautien erikoilääkäri Carl Kyrklund Mehiläisestä kertoo.

Kyrklundin mukaan myös aurinkokeratoosi, joka on syövän esiaste, on hyvin yleinen.

– Arviolta joka kolmannella eläkeiässä olevalla on aurinkokeratoosi.

Missä vaiheessa lääkäriin?

Luomista puhutaan paljon, mutta myös muut ihomuutokset voivat olla merkki syövästä. 

– Hyvin usein ihmiset ovat huolissaan luomista, mutta ihossa voi olla jotain muitakin muutoksia, jotka kiinnittävät ihotautilääkärin huomion. Usein tarkkaillaan ruskeita luomia, mutta myös vaikkapa punaiseen kohoumaan kannattaa kiinnittää huomiota, Kyrklund sanoo.

Kyrklundin mukaan seuraavissa tilanteissa ihomuutosta kannattaa käydä näyttämässä lääkärille.

  1. Jokin kohta ihossa vuotaa helposti. ”Jos esimerkiksi suihkun jälkeen joku kohta ihossa alkaa vuotaa verta helposti ja usein, se ei ole normaalia. Terve iho ei vuoda.”
  2. Jokin kohta ihossa muuttuu tai kasvaa. ”Varsinkin jos on jo enemmän ikää, kannattaa tarkkailla sitä, jos jokin kohta ihossa muuttuu tai vaikkapa kasvaa. Silloin kannattaa tulla näyttämään muutosta, olipa kohta minkä värinen tahansa. Kannattaa verrata ihomuutoksia myös muualla ihossa oleviin kohtiin. Jos esimerkiksi kädessä on paljon ruskeita ja pyöreitä ja luomia ja yhtäkkiä tuleekin yksi läiskä, joka on vaaleanpunainen, siihen kannattaa kiinnittää huomiota.”
  3. Syylät epätyypillisissä paikoissa/syylä ei parane. ”Kädet ja jalkapohjat ovat tyypillisiä paikkoja syylille, mutta jos syyliä tulee epätyypillisiin paikkoihin, siihen kannattaa reagoida.  Jos syylä ei parane, eivätkä apteekista saatavat syylähoidot tehoa, kannattaa myös tulla näyttämään sitä. Joissain tapauksissa syylässä on ollut kyse okasolusyövästä. Myös melanooma ja tyvisolusyöpä voivat joskus näyttää syylältä.
  4. Riskiryhmässä olevat. Kyrklundin mukaan erityisen tarkkaan ihoaan kannattaa tarkkailla, jos A) itsellä on ollut ihosyöpä aikaisemmin tai jos suvussa on ollut paljon ihosyöpää. B) Jos on altistunut paljon auringolle, esimerkiksi palanut usein tai asunut esimerkiksi Australiassa tai Afrikassa. C) Jos ihotyyppi on sellainen, että palaa helposti.

Tyvisolusyövän ja okasolusyövän ennuste?

Tyvisolusyövän ennuste on usein hyvä, sillä se kasvaa vain paikallisesti eli se ei leviä. Leikkaus on parantava hoito – eli kun leikkaus on tehty, syöpä on hoidettu. Aina tyvisolusyöpä ei vaadi edes leikkausta, vaan joissakin tapauksissa se on mahdollista jäädyttää tai hoitaa erityislääkevoiteella, Carl Kyrklund kertoo.

Okasolusyövän ennuste on myös hyvä, jos se havaitaan ajoissa. Mutta jos sen jättää hoitamatta pitkäksi aikaa, se voi levitä.

Sydänsurut tuntuvat myös kehossa, ja pahimmillaan ne voivat olla kohtalokkaita.

Rakkaan ihmisen kuolema tai ero pitkästä parisuhteesta todella voi särkeä sydämen, kertoo sydänkirurgi Nikki Stamp kirjassaan Tunteva sydän. Ison menetyksen jälkeinen tuska ei tunnu vain mielessä, vaan myös sydämessämme. Rintaa puristaa ja tuntuu kuin joku olisi murskannut sydämen pieniksi sirpaleiksi. Kyseessä on niin kutsuttu särkyneen sydämen oireyhtymä.

Särkyneen sydämen oireyhtymä on lääketieteellinen tila, jossa tunteiden aiheuttama hormonivyöry hidastaa veren virtaamista sydänlihassoluihin. Tällöin ne voivat vaurioitua eivätkä pysty pumppaamaan verta kyllin hyvin. Oireyhtymä muistuttaa sydäninfarktia, ja sitä kutsutaan japaninkielisellä nimellä takotsubo-kardiomyopatia eli stressipohjainen sydänlihassairaus.

Särkyneen sydämen oireyhtymästä kärsivän sydän muistuttaa muodoltaan japanilaisten kalastajien käyttämää ruukkumaista mustekalapyydystä.

Japaninkielisen nimityksen oireyhtymä on saanut, koska siitä kärsivän sydän muistuttaa muodoltaan japanilaisten kalastajien käyttämää ruukkumaista mustekalapyydystä. Oireyhtymässä sydämen kapea kaula pumppaa ja supistuu normaalisti, mutta sen vasemman kammion alakärki laajenee pallomaiseksi, koska ei pysty pumppaamaan verta kunnolla.

Useimmiten aika parantaa haavat – muttei aina

Särkyneen sydämen oireyhtymä on nimensä mukaisesti usein seurausta rankasta menetyksestä, kuten läheisen kuolemasta tai pitkän suhteen päättymisestä. Toistaiseksi on epäselvää, miksi potilaista melkein 90 prosenttia on naisia. Stamp muistuttaa, ettei kyse ole siitä, että naiset olisivat heikompia tai tunteellisempia kuin miehet, vaan jakaumaa selittävät myös monet sellaiset tekijät kuin esimerkiksi kehon tapa käsitellä rasvahappoja.

Pitkittyessään menetyksen aiheuttama hormonitulva ja hermoston hälytystila vaurioittavat sydäntä.

Särkyneen sydämen oireyhtymän tarkkaa syntymekanismia tutkitaan vielä, mutta se johtuu todennäköisesti hormoneista, kuten adrenaliinista. Emotionaalinen järkytys saa kehon tuottamaan adrenaliinia, joka puolestaan saa sydämen verisuonet supistumaan ja verenpaineen kohoamaan. Sydän sairastuu, kun se joutuu korkean verenpaineen vuoksi pumppaamaan tavallista ankarammin. Pitkittyessään menetyksen aiheuttama hormonitulva ja hermoston hälytystila vaurioittavat sydäntä, joskus niin paljon, ettei sydän jaksaa enää pumpata. Toisin sanoen sydänsuruun voi jopa kuolla.

Aina aika ei siis paranna särkynyttä sydäntä, vaikka useimmiten niin käykin. Mutta miten hoitaa särkynyttä sydäntä? Avuksi voi olla sydämen toimintaa helpottava lääkitys, kuten sydänsuonia rentouttavat lääkkeet. Vaikeimmissa tapauksissa voidaan tarvita lääkkeitä, jotka auttavat sydäntä pumppaamaan verta tai kohottavat verenpainetta. 

 

Nikki Stampin kirjoittama Tunteva sydän (Minerva Kustannus) ilmestyy viikolla 37.

Yhtäkkiä tapahtuva painonnousu voi olla merkki sairaudesta tai elämäntavasta, joka sekoittaa hormonitoiminnan.

Miksi paino on alkanut yhtäkkiä nousta, vaikka syön terveellisesti ja liikun säännöllisesti?

On vaarallisen helppoa arvioida syömänsä kalorit alakanttiin, mutta syy painonnousuun voi olla myös muualla. Jos nopeaan tahtiin nouseva vaakalukema huolestuttaa, on hyvä käydä kysymässä asiaa lääkäriltä. Kyse voi olla hormoneista – ja ongelma on yleensä ratkaistavissa.

Kilpirauhasen vajaatoiminta

Kilpirauhanen vaikuttaa muun muassa aineenvaihduntaan, kehon lämmönsäätelyyn, yleiseen vireystilaan ja mielialaan. Tätä tehtävää se hoitaa säätelemällä hormoneja, joista tärkein on tyroksiini. Vajaatoiminnassa rauhanen ei tuota tarpeeksi tyroksiinia, mikä voi aiheuttaa painonnousun lisäksi muun muassa voimakasta väsymystä, lihasheikkoutta ja palelua. Kilpirauhasen vajaatoiminta voidaan todeta verikokeilla ja sitä hoidetaan hormonikorvaushoidolla.

Munasarjojen monirakkulaoireyhtymä

Painonnousu voi johtua myös munasarjojen monirakkulaoireyhtymästä, joka on tavallisin naisten hormonihäiriö. Hormonien epätasapaino oireilee muun muassa kuukautisten epäsäännöllisyytenä ja liikakarvoituksena. Tavallista on myös, että oireyhtymään liittyy aineenvaihdunnallisia häiriöitä. Kudokset ovat tavallista herkempiä insuliinille, mikä häiritsee rasva-aineenvaihduntaa ja puolestaan saattaa altistaa lihomiselle.

Krooninen stressi

Stressi laukaisee elimistössä ”taistele tai pakene” -reaktion, joka aiheuttaa pitkään jatkuvana monenlaisia ongelmia. Stressi vaikuttaa autonomiseen eli tahdosta riippumattomaan hermostoon, joka jakautuu kahteen osioon: toimintaan valmistavaan sympaattiseen ja rauhoittavaan parasympaattiseen hermostoon. Kun toinen hermosto aktivoituu, toinen menee lepotilaan.

Stressitilassa kaikki energia käytetään selviytymiselle tärkeisiin toimintoihin, jolloin ruoansulatusprosessi hidastuu. Stressi lisää myös ruokahalua kohottavan kortisoli-hormonin välitystä, mikä saattaa osaltaan edesauttaa painonnousua.

Vähäinen uni

Univajeen ja painonnousun suhteesta on puhuttu viime aikoina paljon. Myös tässä tapauksessa kyse on hormoneista. Liian vähäisten yöunien jälkeen kylläisyyden tunteesta huolehtivan leptiinin määrä laskee ja nälästä viestivän greliinin määrä nousee.

Väsymys tuottaa siis normaalia isomman ruokahalun. Univajeessa keho tuottaa enemmän stressihormoni kortisolia ja lisää insuliinin tuotantoa. Molemmilla on todettu yhteys lihomiseen.

Lähteet: Women’s Health, Terveyskirjasto

Nainen - 68

Nouseeko paino, vaikka syöt terveellisesti ja liikut? 4 yllättävää syytä äkilliseen painonnousuun

Olen syönyt tyroksiinia 20 vuotta. Vajaatoiminta tuli struuman hoitoon saadun radiojodihoidon jälkeen. Aluksi meni monta vuotta ennen kuin päästiin jonkinlaiseen tasapainoon lääkityksen kanssa. Liikatoimintaoireita tuli edelleen välillä. Nykyään menee aika hyvin. Ilman seleeniä kyllä saan sydämenrytmihäiriöitä. Kävin niiden vuoksi lääkärissäkin joskus. Myös muuten kuntoni tuntui huonolta ja oli suolistovaiboja. Lääkäri ei tosin osannut antaa niihin mitään neuvoja. Ostin seleenin oma-...
Lue kommentti