Olo on kuin karusellissä. Hankalaa huimausta aiheuttava Menieren tauti alkaa kuten muukin huimaus eikä sitä ole helppo tunnistaa.

Huone pyörii hurjasti ympäri.Tuntuu kuin maa vajoaisi jalkojen. Huimausta kokeva ei voi luottaa tasapainoonsa. Olo on hutera, keinuttava tai kaatava.

– Harmiton, hyvänlaatuinen huimaus voi olla todella voimakasta, ja siihen saattaa liittyä kuvotuksen tunnetta ja oksentelua, kuvailee korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri Riina Niemensivu.

Yksi hyvänlaatuista korvaperäistä huimausta aiheuttava sairaus on Menieren tauti, joka voi iskeä missä iässä tahansa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Taudille on huimauksen lisäksi ominaista kohtauksellinen pahoinvointi ja oksentelu, johon liittyy korvan huminaa, lukkoisuutta ja kuulon heikentymistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Potilaille tehdään aivojen magneettikuvaus, jolla varmistetaan, ettei oireiden taustalla ole mitään muuta, esimerkiksi kuulo-tasapainohermon hyvänlaatuista kasvainta.

– Sairauden tunnistamiseen voi mennä parikin vuotta, sillä ensin voi olla pelkkää korvaoireilua ja vasta myöhemmin kuulonalenemaa tai huimausta tai toisinpäin, Riina Niemensivu sanoo.

Suolan vähentäminen kannattaa

Pahoinvointia voidaan lievittää lääkkeillä, ja jotkut saavat apua sisäkorvan verenkiertoa vilkastuttavasta lääkityksestä, mutta tärkeimmässä roolissa ovat terveelliset elämäntavat:

  • vähäsuolainen ruoka
  • liikunta
  • riittävä yöuni
  • rentoutuminen.

Vähäsuolainen ruoka vähentää natriumia myös sisäkorvan nesteestä, lievittää lukkoisuutta ja paineen tunnetta. Absoluuttista suolattomuutta ei tavoitella, sillä elimistö tarvitsee myös natriumia. Riittää, että vähentää näkyvän suolan määrää.

Joskus Menieren tautia sairastavat alkavat välttää liikkumista kohtausten pelossa. Lihasvoima ja tasapaino heikkenevät, mikä pahentaa huimausta.

– Surullisinta on, jos elämä alkaa pyöriä sairauden ympärillä. Kohtaus voi toki tulla, mutta toisaalta ei meistä kukaan tiedä, mitä voi sattua, kun poistuu kotoa, Riina Niemensivu sanoo.

Lue lisää Meneren taudista Suomen Meniere Liiton sivuilta.

Asiantuntijat: Riina Niemensivu, korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri, audiologi, Helsingin Kirurgisen sairaalan korvaklinikka.

Tämä on Hyvä terveys -lehden artikkeli, joka on julkaistu menaiset.fissä. Lisää Hyvän terveyden juttuja löydät osoitteesta menaiset.fi/hyväterveys.

Sisältö jatkuu mainoksen alla