Arkiset asiat voivat tuntua masentuneesta vaikeilta, eikä normaalista rytmistä saa helposti kiinni. Kuva: Shutterstock
Arkiset asiat voivat tuntua masentuneesta vaikeilta, eikä normaalista rytmistä saa helposti kiinni. Kuva: Shutterstock

Hanna Virmalaisen mielestä masennusta ei saa vähätellä. – Riittää, että toinen on lähellä ja sanoo, että olen tässä, jos tarvitset. Pienikin tuki on tärkeää.

Joka viides suomalainen sairastuu masennukseen jossain vaiheessa elämäänsä. Näin kertoo THL. Jos joka viides suomalainen kärsii masennuksesta nyt, se tarkoittaa yli miljoonaa ihmistä.

Yleisyydestään huolimatta masennus on yhä vaikea asia ymmärtää. Mitä kuuluu sanoa ystävälle, joka kertoo masennuksestaan, tai mistä läheisen ihmisen masennuksen voisi tunnistaa?

Lue myös: Kaksi keinoa on ylitse muiden: asiantuntija kertoo, miten läheistä voi auttaa mielenterveyden ongelmissa

25-vuotias Hanna Virmalainen on kamppaillut masennuksen kanssa yli kymmenen vuotta. Hän sairastui 13-vuotiaana.

Virmalaisen mielestä on erityisen olennaista, että masennusta ei vähätellä. Pitäisi ymmärtää, että masentuneelle hyvin yksinkertaisetkin asiat voivat tuntua vaikeilta.

– Jo pelkästään kaupassa käynti saattoi olla minulle todella vaikeaa, ja tarvitsin siihen jonkun toisen ihmisen tueksi. Eri ihmiset kokevat masennuksen  ja väsymyksen hyvin eri tavoin. Masennus ei myöskään näy aina päällepäin: iloinen ja puhelias ihminen voi olla yhtä lailla masentunut ja tarvita tukea.

”Se riittää, että on lähellä ja sanoo, että olen tässä, jos tarvitset.”

Auttaminen ja tukeminen eivät kuitenkaan vaadi isoja tekoja, päinvastoin.

– Toisten ei tarvitse aina osata puhua tietyllä tavalla. Se riittää, että on lähellä ja sanoo, että olen tässä, jos tarvitset. Pienikin tuki on todella tärkeää. Uskon siihen, että moni kärsii masennuksesta, mutta ei uskalla puhua siitä ääneen. Siksi pitääkin korostaa, että ei ole pakko jaksaa yksin.

Päivärytmi, ruokahalu ja energia hukassa

Virmalainen sairastui masennukseen ensimmäisen kerran 7. luokalla siirtyessään uuteen kouluun. Silloin tavallinen arkirytmi meni kokonaan päälaelleen.

– Masennuksen ensioireena oli se, että aloin valvoa öisin, olin lähinnä tietokoneella. Päivisin olin tietenkin todella väsynyt, ruokahalu meni ja lintsasin todella paljon koulusta. Lähinnä nukuin kaikki päivät.

– Jossain vaiheessa se meni niin pahaksi, että olin myös itsetuhoinen ja viiltelin ihoani. Sitä tapahtui muutamia kertoja, enkä osannut puhua siitä yhtään kellekään.

”On turhauttavaa, kun moni ajattelee, että masentunut ei vain jaksa tai viitsi tehdä asioita.”

Juuri masennuksesta puhuminen on Virmalaisen mielestä yksi isoimmista ongelmista. Kun nuoresta asti on iskostettu päähän, että itse täytyy jaksaa, on vaikea myöntää, että omat voimavarat eivät riitä. Arjesta eristäytymisen takia ei oikeastaan ollut ystäviäkään, joille olisi voinut puhua.

–  Kynnys puhua asiasta koulumaailmassa tai vanhemmille on todella korkea. On lisäksi turhauttavaa, kun moni ajattelee, että masentunut ihminen ei vain jaksa tai viitsi tehdä asioita. Mietin silloin myös sitä, miten kertoa läheisille asiasta, koska tiesin, että kertominen satuttaa heitä ja asian ottaminen vastaan voi olla todella raskasta.

Hanna Virmalainen uskoo, että moni masentunut ei uskalla puhua vaikeista tunteistaan.
Hanna Virmalainen uskoo, että moni masentunut ei uskalla puhua vaikeista tunteistaan.

Kirjoittaminen auttoi kertomaan tunteista

Lopulta kasvokkain puhumisen sijaan omista tunteista kirjoittaminen onnistui, ja parantumisprosessi pääsi viimein alkuun.

– Itsetuhoisuutta ja eristäytymistä kesti muutaman kuukauden, kunnes kirjoitin äidilleni kirjeen, jossa kerroin, mitä elämässäni tapahtuu. Sen myötä äitini vei minut lääkäriin, ja masennustani hoidettiin lopulta ihan sairaalassa. Olin sairaalahoidossa noin kolme kuukautta ja opiskelin sairaalakoulussa. Sen jälkeen kävin koko yläasteen ajan psykologilla.

Psykologilla käynti auttoi huomattavasti, kun omista asioista sai kertoa jollekin ulkopuoliselle. Jaksamista auttoivat myös esimerkiksi liikunta ja musiikki.

”Pelkäsin vain niin paljon, että masennus puhkeaisi uudelleen, etten voinut myöntää asiaa.”

Masennuksen oireet palasivat kuitenkin uudestaan 21-vuotiaana, mutta vanhempana niiden olemassaoloa oli vielä vaikeampi myöntää edes itselle.

– Aloin oireilla uudelleen, kun aloitin lähihoitajan opinnot. Tein samoja asioita kuin aiemmin: vetäydyin kotiin, nukuin hirveästi ja ruokahalu hävisi. Sitä jatkui kolmisen vuotta, mutta työnsin vain ikäviä tunteitani jatkuvasti syrjään. Pelkäsin vain niin paljon, että masennus puhkeaisi uudelleen, etten voinut myöntää asiaa. Vähättelin tunteitani ja uskottelin itselleni, että masennukseen voi sairastua vain kerran elämässä.

– Masennukseni tuli esiin, kun menin flunssaoireiden takia työterveyslääkärille. Lääkärin luona aloin itkeä, johon lääkäri totesi, että ei taida olla pelkästään flunssasta nyt kyse. En koskaan tietoisesti lähtenyt lääkärille masennukseni takia, vaan romahtaminen tuli ihan yllättäen. En vain jaksanut enää.

Nyt Virmalaisella on masennukseen lääkitys, ja hän käy terapiassa. Säännöllisen elämänrytmin opettelu on hänelle jokapäiväinen haaste, kun masennuksen puhjettua uudelleen yöt kuluivat jälleen valvoessa ja päivät nukkuessa.

– On yllättävän vaikeaa opetella perusasioita uudestaan, kuten sitä, että syön säännöllisesti ja menen tarpeeksi ajoissa nukkumaan.

Käenpesä

Hanna, 25, sairastui masennukseen 13-vuotiaana: ”Turhauttaa, kun moni ajattelee, etten vain viitsi tehdä asioita”

Asiaa tuskin auttanee Suomalaisten mieliin (etenkin aikuisväen) päähän iskostunut vanhakantainen täysin väärä suhtautuminen mielenterveysongelmaisiin. Että niistä kärsivät ovat vain yksiulotteisesti "hulluja" ja heidän seuraansa tulisi välttää, tukemisen ja auttamisen sijaan. Heille on jäänyt ajatus paternalistisesta hoidosta, jossa "hullut" suljetaan mielisairaalaan lukittujen ovien taakse "pois silmistä ja pois mielestä" -tyyliin. Onneksi nykynuorille jo koulussa asioista puhutaan ja...
Lue kommentti
Jenni

Hanna, 25, sairastui masennukseen 13-vuotiaana: ”Turhauttaa, kun moni ajattelee, etten vain viitsi tehdä asioita”

Lollypop kirjoitti: Tälläiset uutiset on turhia, masennus on nykyään vain trendi. Jokaisesta pienestä vastoinkäymisestä tarjotaan sairaslomaa ja masennuslääkkeitä että kyllä näillä helpottaa. Kun on paha mieli niin se on automaattisesti aina masennus. Tästä aika hyvin huomaa sen, ettet ole koskaan itse sairastanut masennusta. Masennus kun on aivan jotain muuta kuin "paha mieli". Tuollainen vertaus on aikalailla sama, kuin sanoisit irronnutta raajaa paperihaavaksi. Masennus on sairautena todella...
Lue kommentti

Jos olet muutenkin itkuisella tuulella, ei välttämättä kannata tarttua väkeviin.

”No en kyllä enää ikinä juo tequilaa. Siitä tulee ihan hirveän aggressiivinen humalatila. Ja ai kauhea, punaviini on vihoviimeistä. Ensimmäisen lasillisen jälkeen on seuraavassa mutkassa ihan kanttuvei.”

Jos on elämänsä aikana testaillut erilaisia alkoholijuomia, pystyy todennäköisesti samastumaan jollain tasolla edelliseen kuvailuun. Arkikokemuksen mukaan eri alkoholijuomat aiheuttavat varsin erilaisia tuntemuksia ihmisissä.

Nyt mutulle on myös tutkittua tukea! BMJ-tiedelehdessä julkaistun brittitutkimuksen mukaan erilaiset alkoholit ihan oikeasti vaikuttavat eri tavoin siihen, millainen humala niistä tulee.

Tutkimuksessa tarkasteltiin vahvojen viinojen, puna- ja valkoviinin sekä oluen vaikutuksia ihmisten positiivisiin ja negatiivisiin tunteisiin. Tutkimukseen osallistui lähes 30 000 ihmistä 21 valtiosta. Osallistujat olivat 18–34-vuotiaita nuoria aikuisia. Tutkimuksessa heitä pyydettiin arvioimaan omia tuntemuksiaan tietyn alkoholin nauttimisen jälkeen.

Näin kukin alkoholityyppi vaikuttaa ihmisiin tutkimuksen mukaan:

1. Väkevät – Itsevarmuus saattaa äityä liian hurjaksi.

Korkeavolttiset juomat saavat tutkimuksen mukaan olon kohoamaan huomattavan energiseksi, itsevarmaksi ja seksikkääksi. Positiivinen vaikutus näihin tunteisiin on paljon suurempi kuin viineillä ja oluella.

Tujuilla aineilla on kuitenkin synkkä kääntöpuoli. Tutkijoiden mukaan ne aiheuttavat muita juomia enemmän aggressiivisuutta, levottomuutta ja itkuisuutta.

Kyllä, Meredith. tequila saattaa ihan oikeasti olla se ongelma.

2. Punaviini – Väsymystä tiedossa.

Kaipaatko elämään rauhaa? Valitse lasi punaviiniä.

Tutkimuksen mukaan punkku rentouttaa valkoviiniä, tiukkoja ja olutta paremmin. Samaan aikaan se kuitenkin aiheuttaa eniten väsymystä. Seksikkyyttä ja itsevarmuutta punaviini tuo fiilikseen kohtuudella. Se lisää hieman taipumusta itkuisuuteen, mutta ei todellakaan yhtä paljon kuin vahvat viinat.

Tyylillä, yksi lasi vain rentouden vuoksi.

3. Valkoviini – Keskitien kulkijan valinta.

Kun haluat kohtuullisen määrän seksikkyyttä, itsevarmuutta ja rentoutta, valkoviini on valintasi. Se vaikuttaa useimmiten ihmisiin samalla tavalla kuin punaviini, mutta ei tuo mukanaan yhtä voimakasta väsymystä.

Vaikka valkoviini onkin hyvää, kehotamme kaikki juomaan vastuullisesti.

4. Olut – Ei vaikuta suuntaan tai toiseen.

Muihin alkoholijuomiin verrattuna olut aiheuttaa kaikista vähiten mitään tunnereaktioita. Se toki antaa lisäbuustia itsetunnolle ja saa olon tuntumaan seksikkäämmältä, mutta muihin juomiin verrattuna vaikutus ei ole merkittävä.

Mekin olemme epävarmoja siitä, mitä tässä kuvassa tapahtuu.

Oletko aina halunnut tietää, mikä on ”kännipersoonallisuutesi”. Tee testi: 

 

Yksin asuvan koiranomistajan riski kuolla on 33 prosenttia pienempi kuin koirattoman.

Koiranomistajat sen tietävät kokemuksesta, että lemmikistä on paljon iloa ja hyötyä. Sen kanssa tulee lähdettyä ulos olipa sää mikä tahansa – ja siitä on aina seuraa. Nyt uusi tutkimus viittaa siihen, että koirasta on myös terveyshyötyjä. Tutkimuksen mukaan koiranomistajat elävät nimittäin pidempään kuin ne, joilla koiraa ei ole.

Ruotsalaistutkimus oli poikkeuksellisen laaja. Siihen osallistui noin 3,4 miljoonaa ihmistä, jotka olivat 40–80-vuotiaita. Seuranta-aika oli 12 vuotta. Tutkimuksen julkaisi Scientific Reports.

Seuranta-aikana koiranomistajia kuoli sydän- ja verisuonitauteihin vähemmän kuin niitä, joilla ei ole koiraa. Tutkimuksen mukaan eniten koirista on hyötyä yksin asuville. Heidän riskinsä kuolla oli 33 prosenttia pienempi kuin koirattoman. Riski sydän- ja verisuonitauteihin oli puolestaan 11 prosenttia pienempi.

Koiraroduista eniten hyötyä vaikuttaa olevan metsästykseen jalostetuilla koirilla. Lue lisää aiheesta täältä (ruotsiksi).

Tutkimuksesta uutisoi Suomessa ensimmäisenä Tiede-lehti.

Vierailija

Jättitutkimus: Koiranomistajat elävät pidempään – eniten hyötyä yksin asuville

Huolehtikaa te kerrostaloasujat myös sitten siitä, että teidän huutavat kakaranne (vrt. räksyttävät piskit) eivät metelöinnillään aiheuta stressiä lapsettomille viattomalle kanssaeläjillenne! Tästä ainakin pitäisi tehdä tutkimus, että kuinka paljon tämä aiheuttaa stressiä naapureille. Varsinkin kun tuntuu olevan ihan ok vihata koiria, vaikka koiranomistajat eivät elätä koiriaan yhteiskunnan piikkiin, kuten lapsenomistajat.
Lue kommentti