Stressi vähenee jo pienillä muutoksilla. Kuva: Shutterstock
Stressi vähenee jo pienillä muutoksilla. Kuva: Shutterstock

Jos mikään isompi ei paina mieltä, syy stressiin löytyy todennäköisesti arkisista asioista.

Isot stressitekijät on helppoa havaita: on liikaa töitä, perhe sairastaa tai rahat ovat tiukalla. Olo saattaa kuitenkin tuntua tukalalta, vaikka kaikki olisi periaatteessa hyvin. Silloin vika on pienemmissä jutuissa, jotka nakertavat elämänlaatua salakavalasti.

Greatist-sivusto koosti listan ovelista mutta arkisista asioista, jotka saattavat olla syynä stressaantuneeseen oloon. Moniko osuu omalle kohdallesi?

1. Valvominen

Unenpuute ja stressi kulkevat tutkitustikin käsi kädessä. On havaittu, että myöhäinen nukkumaanmenoaika lisää stressin määrää riippumatta siitä, kuinka monta tuntia nukkuu. Jos uni ei meinaa tulla, muista aloittaa rauhoittuminen jo paria tuntia ennen kuin haluat olla unessa – keholla kestää hetken tajuta, että on levon aika.

2. Valehtelu

Sekä pienet palturipuheet että isommat valheet voivat haitata sekä kehon- että mielenterveyttä. Holistinen psykoterapeutti Victoria Lorient-Faibish kuitenkin varoittaa, että monesti isojen salaisuuksien tunnustaminen voi vain pahentaa asioita. Auttaisiko, jos avautuisit ensin terapeutille?

3. Kahvin kittaaminen

Kahvikuppiin tekee mieli tarttua, kun hommat eivät luista, mutta kannattaa muistaa, että liian suuri määrä kofeiinia voi saada kehon turhankin koville kierroksille. Ainakin iltakahvittelua kannattaa välttää, jos haluaa nukkua yönsä hyvin.

4. Alkoholin nauttiminen

Alkoholin juominen lisää stressihormoni kortisolin eritystä sekä vaikuttaa uneen. Siis täydellinen keino pakoilla levollista oloa! Kohtuukäyttö pitää stressin ja muut alkoholin aiheuttamat lieveilmiöt parhaiten loitolla.

5. Kuntoilu

Kuntoiluhan on mahtavaa: saa omaa aikaa ja voi purkaa paineita hikoilemalla. Siinäkin pitäisi kuitenkin pysyä kohtuudessa, sillä jatkuva omien rajojen ylittäminen saattaa johtaa ylikuntoon. Seurauksena on nukahtamisvaikeuksia, unen laadun heikkenemistä sekä jatkuvaa uupumusta. Pidä siis huoli taukopäivistä ja siitä, että treenit pysyvät tarpeeksi vaihtelevina.

6. Sähköposti

Kenenpä verenpaine ei nousisi, kun sähköpostissa odottaa sata vastaamatonta viestiä? Tutkimuksen mukaan stressitasoja kuitenkin nostaa enemmän se, että sähköpostejaan tarkistaa jatkuvasti. Terveyden kannalta olisi paras, jos sähköpostit voisi lukea kolmesti päivässä – mikäli se ei ole töissä mahdollista, pyri ainakin rajoittamaan meileissä roikkumista vapaa-ajalla.

7. Melu

Hälyinen ympäristö nostaa elimistön stressitasoja. Kaikkein pahimpia ovat äänet, jotka keskeyttävät sen, mitä olit juuri tekemässä, sekä sellainen meteli, johon ei voi itse vaikuttaa. Jos ei pysty hiljentämään mökää, kokeile valita kuulokkeisiin rauhoittavaa musiikkia, esimerkiksi nauhoitettuja luonnon ääniä.

8. Työmatkat

Ajoit tai olit vain kyydissä, matkustaminen paikasta toiseen voi olla stressaavaa – etenkin ruuhkassa. Greatistin haastattelema psykologian tohtori Sally Winston ehdottaa pientä haastetta: pyhitä työmatkat mindfulnessille. Tärkeintä on yrittää saavuttaa olotila, jossa asioiden antaa vain olla niin kuin ne ovat.

9. Valmisruuat

Yllätys yllätys, stressin kannalta on väliä, mitä pistää suuhunsa. Keho pitää mahdollisimman puhtaista, käsittelemättömistä raaka-aineista. Onneksi on myös ruokia, jotka taistelevat stressiä vastaan: esimerkiksi saksan- ja pekaanipähkinät sekä mantelit edistävät hyväolohormonin serotoniinin tuotantoa.

10. Laihduttaminen

On hyvä olla tarkka syömisistään, mutta laihduttajat joutuvat myös monesti käyttämään paljon tahdonvoimaa houkutusten välttämiseen. Stressiähän siitäkin aiheutuu. Ehkä herkkupäivä silloin tällöin ei ole pahitteeksi – etenkin kun stressi yleensä haittaa painonpudotusta.

Lue myös:

Yle: Kolme syytä, miksi stressi lihottaa – ”taustalla pitkiä, hermostuneita työpäiviä”

Negatiivinen neurootikko oppi rennoksi – näin sinäkin pääset eroon stressistä

Helpot mindfulness-ohjeet: näin irrotat ajatukset töistä

Bakteereita voi joutua vääriin paikkoihin sooloseksissäkin. 

Moni tietää, että virtsatietulehdusten ehkäisemiseksi seksin jälkeen on hyvä hipsiä pikimmiten vessaan. Tyydyttävän seksin jälkeen ei aina tekisi mieli heti nousta ja lähteä pissalle, mutta jos on kokenut joskus oikein kivuliaan virtsatietulehduksen, motivaatio on lopulta helppo löytää.

Virtsatietulehdus johtuu vieraiden bakteerien joutumisesta virtsaputkeen ja virtsarakkoon, ja pissaaminen huuhtoo virtasputkea – hyvällä tuurilla bakteerit tulevat siis huuhdotuiksi pois ennen kuin tulehdus ehtii kehittyä.

Vähemmän tunnettua tietoa on, että myös itsetyydytyksen jälkeen voi olla järkevää käydä pissalla virtsatieinfektioiden ehkäisemiseksi.

Vessareissu on Refinery29:n haastatteleman lääkärin mukaan fiksu veto, jos itsetyydytykseen on sisältynyt minkäänlaista penetraatiota, esimerkiksi sormella tai vibraattorilla. Jos taas itsetyydytys on keskittynyt vaikkapa vain klitoriksen hyväilyyn, on virtsatietulehduksen riski pienempi. 

Pissalle myös ennen seksiä

Joillakin naisilla virtsatietulehdukset ovat Terveyskirjaston mukaan seurausta nimenomaan yhdynnöistä. Tulehdusta aiheuttavat bakteerit eivät kuitenkaan yleensä ole vierasperäistä tavaraa, vaan ne ovat tyypillisesti peräisin naisen omista nivusista, välilihasta tai peräaukon seutuvilta.

Penetraatio vain aiheuttaa sen, että bakteerit siirtyvät virtsaputken suulle ja sieltä eteenpäin virtsaputkeen ja -rakkoon. Samaa bakteerien siirtymistä voi tapahtua myös sooloseksissä, jos mukana on esimerkiksi vibraattori. 

Terveyskirjasto suosittelee yhdyntään liittyvien virtsatietulehdusten ehkäisyyn pissalla käyntiä juuri ennen seksiä, käsien pesemistä ja tavallista intiimihygieniaa – joskin liialliset alapesut saattavat altistaa tulehdukselle. Samat neuvot lienevät käypää tavaraa myös itsetyydytystä ajatellen. 

Rintojen kivut ovat naisille yleinen vaiva. Useimmiten turvotuksesta ja aristuksesta ei tarvitse olla huolissaan.

Kipu rinnoissa tai toisessa rinnassa on yleinen vaiva kaikenikäisillä naisilla, ja se liittyy useimmiten ihan normaaliin rintarauhasen toimintaan. Yleisyydestään huolimatta turvotus, kosketusarkuus ja kipu herättävät monissa huolta. Ensimmäinen ajatus kivun iskiessä on helposti rintasyöpä.

Jos syöpäpaniikki on iskenyt sinuunkin, muista, että rinnassa tuntuvan kivun syy on harvoin pahanlaatuinen. Rintojen kivuista kärsivän naisen mammografialöydös on useimmiten normaali, eli syöpää ei löydy.

Listasimme yleisimmät syyt, joista rintojen tai rinnan kiputilat voivat johtua:

1. Kuukautiset

70–80 prosenttia rintojen kivusta on syklistä, eli se liittyy kuukautiskiertoon ja toistuu yleensä noin viikkoa ennen kuukautisia. Syypää on kehon estrogeeni- ja progesteronitasoissa, jotka heittelehtivät kierron mukaan.

70–80 prosenttia rintojen kivusta on syklistä, eli se liittyy kuukautiskiertoon ja toistuu yleensä noin viikkoa ennen kuukausia.

Syklinen kipu tuntuu useimmiten kummassakin rinnassa turvotteluna ja arkuutena. Se voi säteillä rinnoista myös kainaloihin ja olkavarsiin.

2. Raskaus tai imettäminen

Raskauden aikana rintakudos kasvaa, maitorauhaset kehittyvät ja nännit muuttuvat herkemmiksi. Samalla rinnat voivat kipeytyä. Raskauden aiheuttama rintojen kipu hellittää usein raskauden toisella kolmanneksella.

Lapsen syntymän jälkeen imettäminen voi aiheuttaa rintojen arkuutta ja kipuja. Nännit ovat imetyksen aikana kovilla, ja rinnat voivat olla turvoksissa.

3. Lääkitys

Hormonaalinen ehkäisy ja jotkut lapsettomuushoidoissa käytettävät hormonihoidot voivat aiheuttaa rintojen kipuja. Myös vaihdevuosioireiden hormonikorvaushoitojen on huomattu aiheuttavan yleisenä sivuvaikutuksena rintojen arkuutta ja turvotusta. Oire menee yleensä melko nopeasti ohi, mutta se saattaa olla myös merkki vääränlaisesta annostuksesta.

Hormonaalinen ehkäisy ja jotkut lapsettomuushoidoissa käytettävät hormonihoidot voivat aiheuttaa rintojen kipuja.

Yleensä lääkkeiden sivuvaikutus johtuu siitä, että ne sisältävät runsaasti estrogeenia. Rintojen kivuista voi mahdollisesti päästä eroon, jos lääkitys vaihdetaan vähemmän estrogeenia sisältävään vaihtoehtoon.

Myös jotkut masennuslääkkeet ja sydänlääkkeet voivat aiheuttaa rintojen kipuja.

4. Vyöruusu

Vesirokkoviruksen aiheuttama vyöruusu voi aiheuttaa rinnoissa voimakkaan toispuoleisen kiputilan. Se voi säikäyttää pahastikin, koska oireet ovat usein kovia ja vyöruusulle tyypillinen rakkulainen ihottuma ilmestyy vasta pari päivää kivun jälkeen.

5. Jumiutuneet lihakset

Kipu rintojen alueelle voi säteillä monesta paikasta vartaloa, kuten kipeästä selästä tai jopa jaloista. Lihaskipuun tehoaa parhaiten venyttely ja lepo.

Jos kipu lähtee säteilemään vasempaan käteen tai hengittäminen on vaikeaa, ota heti yhteyttä lääkäriin. Kyseessä voi olla sydänkohtaus.

Liian isot tai liian pienet rintaliivit voivat aiheuttaa kipuja missä tahansa rintojen alueella.

6. Suuret rinnat

Kookkaat rinnat voivat aiheuttaa monenlaisia vaivoja kovista selkäkivuista aina rintojen venymiseen, joka sekin aiheuttaa kipuja. Isorintaisen kannattaa hankkia tarpeeksi tukevat liivit. Myös rintojenpienennysleikkaus voi olla vaihtoehto.

7. Vääränlaiset liivit

Liian isot tai liian pienet rintaliivit voivat aiheuttaa kipuja missä tahansa rintojen alueella. Jos kaipaat vinkkejä sopivien liivien ostamiseen, lue tämä juttu:


8. Rintatulehdus

Rintatulehdusta esiintyy kaikenikäisillä naisilla. Erityisen yleinen se on imettävillä naisilla, mutta sitä esiintyy myös naisilla, jotka eivät imetä. Tulehdus voi olla bakteerin aiheuttama, mutta aina ulkoista syytä ei löydy. Nykytiedon mukaan kylmä ei aiheuta tulehdusta, vaikka monet imettävät äidit kokevatkin kylmän herkistävän tulehduksille.

9. Rinnan kysta

Rintoihin voi myös muodostua hyvänlaatuisia kystia, jotka voivat aiheuttaa arkuutta ja kipuja. Kystat voivat kasvaa jopa parin senttimetrin kokoisiksi. Kystat näkyvät selvästi ultraäänitutkimuksessa ja ne voidaan tyhjentää lääkärin vastaanotolla.

Mitä jos kipu on sittenkin rintasyöpä?

Kipu rinnassa saattaa toki olla merkki rintasyövästä. Kipu rinnassa on kuitenkin hyvin harvoin ainoa tai ensimmäinen syövän merkki. Ensimmäinen oire on yleensä kivuton kyhmy, joka aristaa. Tästä syystä omat rinnat kannattaa tarkistaa tasaisin väliajoin.

Jos rintojen tai rinnan kipu on epätavallista, selvästi tiettyyn kohtaan paikantuvaa ja jatkuvaa, tilanne kannattaa käydä selvittämässä lääkärin pakeilla. 

Lähteet: Mehiläinen, Terveyskirjasto, Terveyskirjasto, Duodecim, Health