Me Naiset
|
Anna Wilkman
Kynä ja paperia, siinä kaikki, mitä nerokkaaseen muistikikkaan tarvitaan. Kuva: Shutterstock
Kynä ja paperia, siinä kaikki, mitä nerokkaaseen muistikikkaan tarvitaan. Kuva: Shutterstock

Hauki on kala, hauki on kala... Entäs jos piirtäisit sen hauen? Uusi tutkimus todisti, että asioiden piirtäminen on tehokkain keino painaa ne mieleen.

Muistamista helpottamaan on aikojen saatossa kehitetty erilaisia muistisääntöjä sekä -kikkoja, ja voipa muistiaan parantaa myös yksinkertaisesti sitä treenaamalla.

Luultavasti useimmiten muistin apuna turvaudutaan kirjoittamiseen: ennen kauppareissua listataan tarvittavat ruoka-ainekset ja opiskellessa luennoilla tai viimeistään kokeeseen valmistautuessa tehdään muistiinpanoja.

Tuoreen tutkimuksen mukaan kynää ja paperia voi hyödyntää tehokkaamminkin. Paras keino saada tieto tarttumaan mieleen on nimittäin piirtäminen. Vastaavanlaisia tuloksia on saatu myös toisessa, vuonna 2016 julkaistussa tutkimuksessa:

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Yksinkertaista, mutta tehokasta

Waterloon yliopiston tutkijat vertailivat useita muistitekniikoita, mutta kirjoittamisen lisäksi mielikuvaharjoitteet ja kuvien passiivinen katselu hävisivät piirtämiselle. Konstin toimimiseen ei vaadita mestaripiirtäjää, vaan se tepsii yhtä lailla, vaikkei olisikaan taiteellisesti lahjakas.

Tutkijat uskovat tehon perustuvan siihen, että piirtämisessä yhdistyy useita eri tapoja esittää tietoa: visuaalinen, avaruudellinen, sanallinen, motorinen ja semanttinen eli asioiden merkityksiin liittyvä. Konsti on niin yksinkertainen, että sitä on helppo hyödyntää muistin apuna päivittäisessä elämässä.

Apua erityisesti ikääntyville

Tutkimuksessa 48 aikuista sai tehtäväkseen ensin kirjoittaa viisitoista sanaa ja piirtää toiset viisitoista. Heidän ikänsä vaihtelivat ylioppilasikäisistä kahdeksankymppisiin.

Tämän jälkeen muisti ikään kuin nollattiin täytetehtävällä ennen varsinaista muistitestiä. Täytetehtävässä piti luokitella 60 ääntä sen mukaan, olivatko ne matalia, keskikorkeita vai korkeita. Lopulta tutkittavilla oli kaksi minuuttia aikaa muistella mahdollisimman monta sanaa ensimmäisestä tehtävästä.

Sekä nuoret että vanhat muistivat paremmin piirretyt kuin kirjoitetut asiat, mutta vaikutus oli erityisen huomattava ikääntyneemmillä. Vaikka aihe vaatii vielä lisää tutkimuksia, tuloksilla voi olla iso merkitys ikääntyville ja etenkin dementikoille.

Kun ikää karttuu, ihmisen kyky painaa mieleen uutta tietoa laskee, koska muistin kannalta kriittiset aivorakenteet, kuten hippokampus ja otsalohko, heikkenevät. Aivojen visuaalisilla alueilla kuitenkin tapahtuu vähemmän heikkenemistä kuin sanallisen tiedon käsittelystä huolehtivilla aivoalueilla. Siksi piirtäminen on todennäköisesti parempi muistitekniikka kuin sanojen merkityksen ajatteleminen, jota vanhuksille usein suositellaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla