Me Naiset
|
Marjut Laukia
Guacamole on yksi parhaista avokadoherkuista. Kuva: Shutterstock
Guacamole on yksi parhaista avokadoherkuista. Kuva: Shutterstock

Tuoreen tutkimuksen mukaan avokadojen syöminen saattaa vähintään sydänsairauksien riskiä.

Vaikka avokadopasta on suomalaisten mielestä ruokalajeista tylsimpiä, kaikki tietävät, että vihreä herkku on pullollaan hyviä rasvoja ja vitamiineja.

Tuore Journal of the American Heart Associationissa julkaistu tutkimus vieläpä pönkittää avokadon mainetta todellisena terveysherkkuna. Avokadojen syöminen saattaa nimittäin pienentää sydänsairauksien riskiä.

Tutkimuksessa 45 ylipainoista aikuista jaettiin kolmeen ryhmään, joista kullekin määriteltiin erilainen dieetti. Yksi dieeteistä oli vähärasvainen ja sisälsi lähinnä hedelmiä, vihanneksia, kanaa ja täysjyväviljoja. Toisessa oli kohtuullisesti rasvaa – ensimmäiseen dieettiin verrattuna siihen oli lisätty öljyjä ja pähkinöitä. Kolmas oli muunnelma kohtuullisesti rasvaa sisältävästä dieetistä. Siinä hyvät rasvat tankattiin syömällä yksi avokado päivässä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kaikki kolme dieettiä vähensivät LDL- ja kokonaiskolesterolin määrää. Kaikkein eniten veriarvot paranivat avokadodieetillä. Tutkijat tulivatkin siihen tulokseen, että sen lisäksi että avokadot ovat hyvin vitamiinipitoisia, ne auttavat alentamaan kolesterolitasoja, kun ne nautitaan osana kohtuudella rasvaa sisältävää dieettiä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vaikka kolesterolin ja sydänsairauksien yhteys ei olekaan ihan niin yksinkertainen, avokado päivässä tuskin on haitaksi kenellekään. Terveellisyytensä lisäksi se on hyvää – joko pastassa tai vaikkapa guacamoleksi muussattuna.

Lähde: Refinery29

Lue myös:

3 parasta avokadoreseptiä

Naurettavan helppo niksi: näin estät avokadon tummumisen

Olisitko uskonut – nämä terveysherkut ovat rasvaisempia kuin donitsi

Sisältö jatkuu mainoksen alla