Ai että vegaani pillastuu, jos itse tilaat pihvin? Tuskinpa. Kuva: Shutterstock
Ai että vegaani pillastuu, jos itse tilaat pihvin? Tuskinpa. Kuva: Shutterstock

Kyllä, lihansyöjä, saat tilata ravintolassa ihan mitä haluat – pihvin näkeminen harvemmin saa vegaanin heittelemään tavaroita.

”Usko pois, että onnellinen olen vaan kun saan lihaa ja perunaa!”

Näin laulaa Pate Mustajärvi Popedan suositussa kappaleessa Lihaa ja perunaa. Sanoma on monille totta: kyllä kunnon ruuassa lihaa pitää olla.

Eikä siinä mitään, kunhan antaa myös vegaanien ja kasvissyöjien nauttia omasta ruokavaliostaan rauhassa. Vaikka lihattomuus ei ole nykyään tavatonta, saavat vegaanit edelleen osakseen oudoksuvia katseita ja ihmetteleviä kommentteja.

Refinery29-sivuston mielipidejutussa selvitettiin, mitä asioita vegaanit toivoisivat muiden jättävän sanomatta. He esimerkiksi tuskailevat ruokavalionsa kertomisesta ensimmäisillä treffeillä, koska usein lihansyöjät eivät valintaa ymmärrä.

Kokosimme ärsyttävimmät kysymykset ja kommentit, joiden möläytystä kannattaa harkita vielä toisenkin kerran.

1. ”Mitä sinä sitten oikein syöt?”

No, kaikkea muuta kuin lihaa ja eläinperäisiä tuotteita. Pastaa, salaatteja, riisiruokia, wokkia – vaikka ja mitä hyvää.

Monia vegaaneja ärsyttää joutua vastailemaan samaan kysymykseen jatkuvasti. Lihaton ruokavalio ei tarkoita automaattisesti yksipuolista ruokaa, ja esimerkiksi proteiinia saa oikein mukavasti kasvisperäisistäkin tuotteista.

2. ”Itse en voisi koskaan luopua juustosta.”

Ei se kovin helppoa ole aina vegaanillekaan, onhan juusto yksi ihanimmista asioista maailmassa. Vegaani on kuitenkin voittanut juustottomuustaistelunsa ja on todennäköisesti ylpeä siitä. Ei kannata hieroa suolaa haavoihin.

3. ”Etkö todella syö kinkkua edes jouluna?”

Vastaus on ei: kasvissyöjät ja vegaanit ovat kasvissyöjiä ja vegaaneja juhlapäivinäkin. Toki kinkku on perinteinen ja rakas jouluruoka, mutta niin ovat myös porkkana- ja lanttulaatikko, jotka voi tehdä vegaanisina.

4. ”Itsekin olen kasvissyöjä. Paitsi että syön myös kanaa ja kalaa.”

Kenenkään ei ole pakko olla kasvissyöjä tai vegaani. Älä esittäydy sellaiseksi, jos et ole. Vegaania voi ilahduttaa kuulla, että olet jättänyt ruokavaliostasi punaisen lihan, mutta kasvissyöjänä esittäytyminen ja kananuggettien mutustaminen samaan aikaan saa lähinnä suonen sykkimään otsalla.

via GIPHY

5. ”Haittaako, jos tilaan itselleni pihvin?”

Okei, kysymyksen on tarkoitus olla kohtelias. Se on hölmöydessään kuitenkin vähän samaa sarjaa, kuin jos kysyisi juuri läheisensä menettäneeltä, mitä kuuluu. Vegaani huolehtii vain omasta syömisestään, ja muut saavat kaikessa rauhassa syödä ihan mitä haluavat – niin kauan kuin pihviään ei tuputa lihattomalle.

6. ”Etkö voisi tehdä poikkeusta edes tämän kerran ja syödä lihaa?”

Ei voi, ellei itse päätä luopua vegaanisen tai kasvisruokavalion syömisestä.

7. ”Onko kumppanisikin sitten vegaani?”

Ymmärrettävä kysymys varsinkin yhdessä asuville, mutta parisuhteessa eläminen ei tarkoita, että puolisot tekevät tismalleen samanlaisia valintoja. Olisi kiva jakaa yhteiset arvot, ja saman ruuan syöminen olisi kätevääkin, mutta ei toisesta voi tehdä lihatonta pakottamalla.

Yhden lautasmallin perusteella ei siis kannata tehdä johtopääöksiä puolisosta. Se, mitä syö, olkoon aina jokaisen oma valinta.

Kasvissyöjä vs vegaani

Kasvissyöjä ei syö kuolleista eläimistä peräisin olevaa ravintoa eikä teurastuksen sivutuotteina tehtyjä elintarvikkeita. Näin myöskään liivate ja juoksetteet eivät kuulu kasvissyöjän ruokavalioon.  

Vegaani on yhdenlainen kasvissyöjä. Vegaani ei syö mitään elävistä eläimistä saatua ja eläinten avulla saatuja tuotteita. Esimerkiksi  hunajaa ei näin ollen päädy vegaanin lautaselle.

Ravitsemusterapeutti Kirsi Englund vinkkaa seitsemän asiaa, joita ainaisesta nälästä kärsivän kannattaa kokeilla.

Onko koko ajan vähän sellainen tunne, että jotakin tekisi mieli? Se on valitettavan tavallinen fiilis.

Vaikka söisi mielestään ihan järkevästi ja kohtalaisen usein, eikä olisi 3 000 kaloria päivässä kuluttava huippu-urheilija, nälkä voi tuntua vaivaavan jatkuvasti.

Laillistettu ravitsemusterapeutti Kirsi Englund kertoo, mistä ainainen nälkä voi johtua ja miten siitä pääsee eroon.

1. Tarkkaile laatua

Jos ainainen nälän tunne vaivaa, syy voi olla ruuan määrän sijaan sen laadussa.

– Ensimmäisenä kannattaa miettiä ruokavalionsa laatua: onko ruokavalio riittävä ravintoaineiden ja energiamäärän kannalta, Kirsi Englund sanoo. 

Varsinkaan kuntoilija ei aina saa ruuasta tarvitsemaansa energiamäärää, jos ruokavaliota pyrkii tarkkailemaan ja rajoittamaan.

Jatkuva nälän tunne voi johtua siitä, että keho ei saa ruuasta riittävästi tarvitsemiaan ravintoaineita: hiilihydraatteja, hyvää rasvaa, proteiinia tai kuitua. 

”Hiilihydraatit ovat tärkeä ravinnon lähde myös aivoille.”

2. Muista hiilarit

Englundin mukaan nykyään on tavallista, että ruokavaliosta jätetään jokin osio kokonaan pois. Karsittua ruokavaliota noudattavan nälkä yllättää helposti.

Vaikka hiilihydraatit ovat 2000-luvulla olleet välillä huonossa maineessa, niistä ei Englundin mukaan kannata täysin luopua.

– Hiilihydraatit ovat esimerkiksi aivoille välttämätön energianlähde. 

Erityisen hyödyllistä on kasviksista ja täysjyväleivästä saatava kuitu. Se pitää verensokerin tasaisena ja auttaa säilyttämään kylläisyyden tunteen pitkään. 

Kaikissa hiilihydraateissa ei tosin ole kuitua. 

– Jos syö vain valkoista leipää ja pastaa, ei tule kylläiseksi. Jos jotakin haluaa ruokavaliostaan rajoittaa, valkoiset vehnät ja leivonnaiset sekä sokeriset tuotteet voi jättää pois, Englund sanoo. 

3. Syö säännöllisesti

Itsestäänselvää, mutta niin totta: jotta pysyisi kylläisenä, pitää syödä usein. Kirsi Englund suosittelee syömistä kolmen tai neljän tunnin välein ja aterioiden pitämistä monipuolisina. 

– Ainakin useimmilla aterioilla olisi hyvä olla jotakin proteiinin lähdettä, hyviä rasvoja, kuitupitoisia hiilihydraatteja ja puoli lautasta jotakin tuoretta, Englund sanoo. 

Ei haittaa, vaikka iltapalat ja välipalat eivät sisältäisi kaikkia mahdollisia ravintoaineita. Aamiainen ja lämpimät ateriat ovat tärkeimmät. 

4. Luota kehoosi

– Ihmiset pelkäävät usein syövänsä liikaa. On tärkeää luottaa kylläisyyden tunteeseen, Englund toteaa. 

Jos uskoo kehonsa viestejä nälän ja kylläisyyden tunteesta, ei ruuan määrää tarvitse Englundin mukaan muuten kontrolloida. 

Ihanteellista olisi syödä silloin kun on nälkä, muttei vielä kiljuva nälkä, ja lopettaa syöminen silloin, kun on kylläinen, muttei vielä ähkyssä. 

”Salaatti, kurkku ja tomaatti eivät vielä ole riittävä ateria.”

5. Katso, mitä salaatissasi on

Iltapäivällä yllättävä makeannälkä voi johtua tottumuksesta tai siitä, että ihmisellä nyt vain on halu hakea mielihyvää, jota saa esimerkiksi makeaa syömällä. Ne eivät kuitenkaan ole ainoat tai välttämättä edes yleisimmät syyt iltapäivällä iskevälle nälälle. 

– Liian kevyellä syömisellä ja liian pitkillä ateriaväleillä voi olla osuutta asiaan. Jos esimerkiksi syö liian kevyen aamupalan, saattaa tulla makeannälkä, joka on merkki liian vähäisestä energiansaannista, Englund kertoo. 

Esimerkiksi salaattilounas voi helposti jäädä turhan kevyeksi.

– Toki salaattia on hyvä syödä, mutta salaatti, kurkku ja tomaatti eivät vielä ole riittävä ateria. Mukana pitää olla kuitupitoisia viljatuotteita, juureksia, palkokasveja tai muuta proteiinia ja rasvaa.

6. Kokeile vesilasillista

Toisinaan epämääräinen tunne siitä, että jotakin tekisi mieli, voi olla janoa. 

– Joskus voi testata, että auttaako lasillinen vettä, Englund sanoo. 

Yletön vedenjuominen ei kuitenkaan Englundin mukaan ole suositeltavaa. Pari litraa päivässä riittää. 


7. Pidä ruokapäiväkirjaa

Syömänsä ruuan määrää ja laatua sekä ruokarytmiä voi olla vaikea tarkastella objektiivisesti. Silloin ruokapäiväkirjan pitäminen voi auttaa huomaamaan, mitkä syyt ainaisen nälän taustalla ovat. 

Yhä vain nälkä?

Yleensä jatkuva nälän tunne vähenee, kun ruuan laatu ja määrä sekä ateriarytmi saadaan kuntoon.

Jos ateriarytmin ja ruokavalion korjaaminen ei auta ja nälkään liittyy muitakin oireita, voi Kirsi Englundin mukaan olla tarpeen tarkistaa, ettei taustalla ole terveydellisiä syitä.

Syömme liikaa ja liian usein

Onko sinullakin koko ajan nälkä? Ravitsemusterapeutti kertoo, mistä on kyse

Nykyään kehotetaan syömään vähän väliä, ja sitten ihmetellään kun kansa lihoo. Ranskalaiset ovat hoikkia, koska syövät vain ateriat: Aamukahvi pelkällä croissantilla (ei täytteitä), lounas klo 13, päivällinen klo 20. Ei välipaloja. Eikä mitään tarvitse karttaa kun syö tarpeeksi vähän.
Lue kommentti

Herkkuövereitä sattuu ympäri vuotta, mutta saatat haluta tallentaa tämän artikkelin joulua varten.

Älyttömän sokerin nauttimisen jälkeen tilanne on sillä tavalla vakaa, että ähkyyn asti herkuttelemiselle ei enää voi mitään. Tukalaa oloa voi silti helpottaa lukuisin kotikonstein – ja löytyy myös joitakin asioita, jotka on paras tehdä juuri sokeriöverien kourissa.

  1. Lepää. Tuhdisti syöneenä päiväunet maistuvat, ja levon jälkeen akuutein ähky on todennäköisesti helpottanut. 
  2. Syö kuituja ja proteiinia. Kun pahin ällötys on laantunut, syö jotakin järkevää, eli kuituja ja proteiinia. Esimerkiksi omena, kananmuna, pähkinät ja vihannekset estävät Healthin mukaan verensokeria romahtamasta, kun sokerin vaikutus lakkaa.
  3. Syö probiootteja. Healthin mukaan kannattaa nauttia myös hyvien suolistobakteerien kasvua edistäviä ruokia, jos on tullut vedettyä sokeriöverit. Sokeri nimittäin edistää haitallisten suolistobakteerien lisääntymistä. Esimerkiksi fermentoidut ruuat, kuten hapankaali ja kimchi, tiedetään suoliston hyvinvoinnille hyödyllisiksi. 
  4. Käy vessassa. Itsestäänselvää, mutta niin totta: vessavisiitti helpottaa todennäköisesti paineista vatsaa.
  5. Mieti, mitä syöt huomenna. Ehkäise tulevat överit miettimällä järkeviä ruokia seuraaville aterioille ja päiville. Heti sokeriherkuttelun jälkeen saatat jopa selvitä ruokakaupasta ilman sokerisia heräteostoksia, kun mitään ei tee mieli. 
    Lue myös: Näin kehosi reagoi, kun syöt liikaa sokeria
  6. Liiku. Kevyt liikunta, kuten kävely, auttaa monenlaisissa vatsavaivoissa. Jos turvottaa, voi kokeilla vaikka ravitsemusterapeutin suosittelemaa pierulenkkiä.
  7. Juo vettä. Pieni määrä vettä säännöllisesti helpottaa tuskaista oloa. 
  8. Ota rennosti. Morkkista on turha tuntea, kun sokeri on jo vatsassa. Ihminen on ohjelmoitu tykkäämään makeasta, ja siksi snäksidenttejä sattuu meille kaikille.