Kynä on sanaa vahvempi. ”Puhuminen voi olla vain roolista lähtevää maailman miellyttämistä, tyhjyyden täyttämistä, hiljaisuuden pelkoa”, Anne Lindholm-Kärki sanoo. Kuvat: Milka Alanen
Kynä on sanaa vahvempi. ”Puhuminen voi olla vain roolista lähtevää maailman miellyttämistä, tyhjyyden täyttämistä, hiljaisuuden pelkoa”, Anne Lindholm-Kärki sanoo. Kuvat: Milka Alanen

Tietoisuuskirjoittamisen tunnilla yritetään päästä arkisen ajatuskaaoksen taakse. Testasimme.

Suljen silmät ja nojaan varovasti pehmeään tyynykasaan. Jostain kuuluu liikenteen kohinaa, huoneen toiselta laidalta Ilona-koiran tassujen rapsutus.

Uniohjaaja ja psykoterapeutti Anne Lindholm-Kärki sekä uniohjaaja, kirjallisuusterapiaohjaaja Kirsi Virkkunen istuvat vieressäni ja kehottavat keskittymään hengitykseen. Lähteekö se keuhkojen yläosasta vai syvältä vatsanpohjasta? Tuntuuko raskaalta vai kevyeltä? Vähän raskaalta, mietin, ja korjaan asentoa, ettei jalka puutuisi.

Olen paikalla yksin, mutta yleensä tietoisuuskirjoittamisen kurssille tullaan ryhmissä. Ensin meditoidaan, sitten kirjoitetaan ja lopuksi keskustellaan kokemuksista yhdessä.

– Päässämme pyörii koko ajan hirveä ajatusmylly. Monet niistä ovat itseään toistavia ajatuksia tai ulkopuolelta tulevia toiveita siitä, miten kuuluisi elää, Kirsi selittää.

Tietoisuuskirjoittamisen tarkoitus on päästä näitä kehää kiertäviä ajatuksia ja ”kunnollisen ihmisen viittaa” syvemmälle – kiinni ”autenttiseen itseen”.

Kuulostaa niin ylevältä, että alan hermoilla. Pääsenkö oikeaan tilaan? Kehtaanko näyttää tekstiä kellekään? Mistä tässä oikeastaan pitäisi kirjoittaa?

Sitä ei onneksi tarvitse miettiä. Kirsi antaa lauseen alkuja, joita jatkan: Minä olen... Elämäni on... Juuri nyt haluan...


Tajunnanvirran kirjoittaminen on vapauttavaa.
Tajunnanvirran kirjoittaminen on vapauttavaa.

Ensimmäiset sanat nolottavat, mutta en välitä. Kirjaan tajunnanvirtaa, enkä pysähdy sensuroimaan tai miettimään, mihin kohtaan kuuluisi pilkku. Se tuntuu yllättävän vapauttavalta. Tämähän muistuttaa ikiaikaista itseterapointia eli päiväkirjan kirjoittamista. Paitsi että sitä tekee harvoin säännöllisesti ja täysin sensuroimatta.

Kun luen tekstin lopuksi läpi, huomaan, miten stressaantuneelta kuulostan. Vatvomisen joukossa on yksi hassu muisto, jonka kertominen vähän hävettää: Kellun Intian valtameressä. Vesi on tulikuumaa ja tuntuu turvalliselta, paluulta lapsuuteen. Mutta se nyt ei liity mihinkään, kiirehdin selittämään.

Ei pidä paikkaansa, Kirsi ja Anne korjaavat. Ihmisen mieli muodostaa ketjuja, ja hassultakin vaikuttavat asiat voivat liittyä toisiinsa. Ehkä meri tuli mieleeni, koska sen aalloissa tunsin oloni täysin huolettomaksi – sellaiseksi kuin haluaisin muutenkin tuntea.

”Puhe on yliarvostettua tässä ajassa.”

Puuhastelun puute

Myönnän, olen murehtija. Huolet tuplaantuvat päässäni minuutissa, vaikka tiedän, ettei vatvominen johda mihinkään. Kirsi ja Anne uskovat, että tietoisuuskirjoittaminen sopii hyvin juuri kaltaisilleni. Huolehtijoille, stressaantuneille ja niille, jotka kokevat olevansa vähän hukassa. On ihan kiva työ ja parisuhde, mutta silti kummallinen olo.

– Niille, joilla on tunne, että pitäisi tehdä jotain elämälleen, mutta ei oikein saa mistään kiinni. Emme väitä, että tämä on ainoa keino kuulla itseään, mutta tämä on yksi keino, Kirsi sanoo.

Samaan tapaan voisi toimia vaikka maalaaminen, jooga tai lenkkeily. Kirsi ja Anne nimittäin uskovat, että nykyarjessa on aivan liian vähän luontaista, mielen rauhoittavaa puuhastelua: ruuan hauduttelua, pyykinpesua käsin. Ajatuksilla on aikaa myllätä.

– Puhe on yliarvostettua tässä ajassa. Ajatellaan, että kaikki asiat ratkeavat aina puhumalla, Kirsi sanoo.

Mutta mistä tietää, että on kirjoittaessa tavoittanut sisimpänsä?

– Meillä molemmilla se tunne solahtaa tuonne vatsanpohjaan. Nyt olen kirjoittanut jotain totta, Anne sanoo.

Menisinkö uudestaan? Ehdottomasti, vaikka tekstien lukeminen muille varmasti jännittäisi.

Tietoisuuskirjoittaminen

Kirsi Virkkusen ja Anne-Lindholm-Kärjen kehittämä menetelmä, jossa etsitään syvintä itseä ja yritetään päästä arkisen ajatuskaaoksen taakse.

Menetelmä yhdistää meditaation ja intuitiivisen kirjoittamisen. Tavoitteena on siirtyä aivojen arkisilta beta-aalloilta alfa-aalloille, ja jopa meditatiiviseen tilaan, theta-aalloille.

Liikkuminen voi ehkäistä masennusta ja helpottaa sen oireita. Jo pienikin määrä vaikuttaa.

Moni aktiivinen liikkuja sen tietää: sopivasti rankan treenin jälkeen olo on parhaimmillaan euforinen. Hikoiluttavan session jälkeen tuntuu, kuin seisoisi hieman suorempana. Mielessä yleensä vauhdilla liikehtivät ajatukset rauhoittuvat. Tuntuu siltä, kuin maailma jäsentyisi pääkopassa hieman paremmin.

Liikunnan hyvää oloa synnyttävä vaikutus ei ole pelkästään urheiluhullujen urbaania legendaa. Vaikutus on tunnettu ja tunnistettu tutkimuksissakin pitkään.

Erityisesti aerobisen liikunnan hyödyistä on olemassa runsaasti tutkimustietoa. Tulokset ovat niin vakuuttavia, että sopivasti sydäntä sykähdyttävää liikuntaa, kuten kävelyä, juoksua, uintia ja pyöräilyä, suositellaan itsehoidoksi myös masennukseen.

Liikunnan hyvää oloa synnyttävä vaikutus ei ole pelkästään urheiluhullujen urbaania legendaa.

Tutkijoiden mukaan aerobinen liikunta voi parhaimmillaan aidosti auttaa masennuksessa. Mutta miten on lihaskuntoliikunnan laita?

Useita eri tutkimuksia yhdistelevä tuore amerikkalaisselvitys kertoo, että aerobisen liikunnan lisäksi ihan puhdas punttien nostelu voi toimia masennuksen hoidossa. Selvityksen mukaan lihaskuntoharjoittelu voi lieventää masennusoireita ja kohottaa mielialaa merkittävästi.

Yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa käytiin läpi 33 eri tutkimusta, joihin osallistui yhteensä liki 2000 eri-ikäistä miestä ja naista. Tutkimusten mukaan lihasten treenaaminen on hyödyllistä kaikenikäisille sukupuoleen katsomatta.

Kuinka paljon kannattaa liikkua?

Tutkijoilla ei ole vielä antaa tarkkaa liikuntamäärää, josta olisi hyötyä masennuksen hoidossa. Hyvänä yleisohjeena voi kuitenkin pitää esimerkiksi liikuntapiirakkaa.

Tärkeintä on, että liikkuu.

Selvityksen ehkä kaikista mukavin havainto on se, että treenaaminen kohentaa mielialaa riippumatta siitä, kuinka paljon lihakset oikeasti kasvavat. Ei siis tarvitse omistaa elämäänsä liikunnalle, jotta saisi oman osansa treenaamisen hyvistä vaikutuksista. Tärkeintä on, että liikkuu.

Tämä havainto tukee muitakin viimeaikaisia tutkimuksia, joiden mukaan jo pienikin aktiivisuus edistää terveyttä.


Mistä liikunnan mielialaa kohentava vaikutus kumpuaa?

Tutkimuksen johtaja Brett Gordonin mukaan vaikutus on todennäköisesti yhdistelmä fysiologisia ja sosiaalisia syitä.

Todennäköisesti yksi syistä siihen, että liikunta kohottaa mielialaa piilee siinä, että harrastuksen avulla elämäänsä saa uusia, tsemppaavia ihmissuhteita. Positiivisten ihmissuhteiden on moneen kertaan huomattu tepsivän hoidoksi masennukseen.

Finni, tuo nuoruusmuistoista niljakkain, on yhä useammin myös aikuisen riesa. 

Otsassa, suun ympärillä, leuassa ja nenässä, toki. Mutta miksi finnejä tulee joskus pakaroihin? Korvaan! Nenän sisäpuolelle! Ja miksi kivuliaimmat finnit ovat juuri hölmöimmissä paikoissa?

Ihotautilääkäri Anna Haahtela Mehiläisestä valaisee, että finni voi ilmestyä mihin tahansa, missä on ihohuokonen, joka voi tukkeutua ja tulehtua.

– Jalkapohjissa ja käsissä en ole finnejä nähnyt, mutta kaikkialla muualla kyllä. 

Pakaroiden ihon rakenne on monilla jo valmiiksi näppyläisyyteen taipuvaista, pilari-keratoosimaista. Silloin huokosten tukkeumia ja tulehduksia tulee helpommin. Usein pakaran näppylä on karvatupen tulehdus, joka voi levitä ja olla hyvin kipeä. Nenä taas on tyypillistä aknealuetta. Sen iho on kireää, joten finni aiheuttaa kovaa painetta ja kipua.

– Myös päänahkaan voi tulla hyvin kipeitä finnejä. Useammin miehille, mutta kyllä naisillekin, Haahtela sanoo.

Kaikkihan sitä tekevät

Mistä se sitten kertoo, jos aikuisella naisella on finnejä? Haahtelan mukaan aikuisiän akne on yleistynyt voimakkaasti. Tarkkaan ei tiedetä, miksi.

– Stressi on yksi tekijä, mutta taustalla on muitakin syitä. Huonosta hygieniatasosta tai epäterveellisestä ruokavaliosta aikuisiän akne ei kerro. Tehokkaita lääkkeitä on, ja aknea kannattaa hoitaa.

Haahtela tarkoittaa esimerkiksi akneen käytettäviä lääkegeelejä tai e-pillereitä: puristelua ei lasketa hoidoksi. Finnejä kielletään aina puristelemasta, vaikka kädellisen on lähes mahdotonta olla nypeltämättä ihoaan. Haahtela toteaa sortuvansa puuhaan itsekin.

– Kaikkihan niitä puristelevat, joten ehkä on parempi neuvoa ihmisiä tekemään sitä puhtain käsin ja varovaisesti. Puristelusta varoitellaan siksi, että aggressiivisella kotikirurgialla ja liian kovalla puristamisella voi saada aikaan arven. Kosmetologilla käynti voi joskus olla hyvä idea – ammattilaisella kun ei liity asiaan samanlaista tunnetilaa.