Kynä on sanaa vahvempi. ”Puhuminen voi olla vain roolista lähtevää maailman miellyttämistä, tyhjyyden täyttämistä, hiljaisuuden pelkoa”, Anne Lindholm-Kärki sanoo. Kuvat: Milka Alanen
Kynä on sanaa vahvempi. ”Puhuminen voi olla vain roolista lähtevää maailman miellyttämistä, tyhjyyden täyttämistä, hiljaisuuden pelkoa”, Anne Lindholm-Kärki sanoo. Kuvat: Milka Alanen

Tietoisuuskirjoittamisen tunnilla yritetään päästä arkisen ajatuskaaoksen taakse. Testasimme.

Suljen silmät ja nojaan varovasti pehmeään tyynykasaan. Jostain kuuluu liikenteen kohinaa, huoneen toiselta laidalta Ilona-koiran tassujen rapsutus.

Uniohjaaja ja psykoterapeutti Anne Lindholm-Kärki sekä uniohjaaja, kirjallisuusterapiaohjaaja Kirsi Virkkunen istuvat vieressäni ja kehottavat keskittymään hengitykseen. Lähteekö se keuhkojen yläosasta vai syvältä vatsanpohjasta? Tuntuuko raskaalta vai kevyeltä? Vähän raskaalta, mietin, ja korjaan asentoa, ettei jalka puutuisi.

Olen paikalla yksin, mutta yleensä tietoisuuskirjoittamisen kurssille tullaan ryhmissä. Ensin meditoidaan, sitten kirjoitetaan ja lopuksi keskustellaan kokemuksista yhdessä.

– Päässämme pyörii koko ajan hirveä ajatusmylly. Monet niistä ovat itseään toistavia ajatuksia tai ulkopuolelta tulevia toiveita siitä, miten kuuluisi elää, Kirsi selittää.

Tietoisuuskirjoittamisen tarkoitus on päästä näitä kehää kiertäviä ajatuksia ja ”kunnollisen ihmisen viittaa” syvemmälle – kiinni ”autenttiseen itseen”.

Kuulostaa niin ylevältä, että alan hermoilla. Pääsenkö oikeaan tilaan? Kehtaanko näyttää tekstiä kellekään? Mistä tässä oikeastaan pitäisi kirjoittaa?

Sitä ei onneksi tarvitse miettiä. Kirsi antaa lauseen alkuja, joita jatkan: Minä olen... Elämäni on... Juuri nyt haluan...


Tajunnanvirran kirjoittaminen on vapauttavaa.
Tajunnanvirran kirjoittaminen on vapauttavaa.

Ensimmäiset sanat nolottavat, mutta en välitä. Kirjaan tajunnanvirtaa, enkä pysähdy sensuroimaan tai miettimään, mihin kohtaan kuuluisi pilkku. Se tuntuu yllättävän vapauttavalta. Tämähän muistuttaa ikiaikaista itseterapointia eli päiväkirjan kirjoittamista. Paitsi että sitä tekee harvoin säännöllisesti ja täysin sensuroimatta.

Kun luen tekstin lopuksi läpi, huomaan, miten stressaantuneelta kuulostan. Vatvomisen joukossa on yksi hassu muisto, jonka kertominen vähän hävettää: Kellun Intian valtameressä. Vesi on tulikuumaa ja tuntuu turvalliselta, paluulta lapsuuteen. Mutta se nyt ei liity mihinkään, kiirehdin selittämään.

Ei pidä paikkaansa, Kirsi ja Anne korjaavat. Ihmisen mieli muodostaa ketjuja, ja hassultakin vaikuttavat asiat voivat liittyä toisiinsa. Ehkä meri tuli mieleeni, koska sen aalloissa tunsin oloni täysin huolettomaksi – sellaiseksi kuin haluaisin muutenkin tuntea.

”Puhe on yliarvostettua tässä ajassa.”

Puuhastelun puute

Myönnän, olen murehtija. Huolet tuplaantuvat päässäni minuutissa, vaikka tiedän, ettei vatvominen johda mihinkään. Kirsi ja Anne uskovat, että tietoisuuskirjoittaminen sopii hyvin juuri kaltaisilleni. Huolehtijoille, stressaantuneille ja niille, jotka kokevat olevansa vähän hukassa. On ihan kiva työ ja parisuhde, mutta silti kummallinen olo.

– Niille, joilla on tunne, että pitäisi tehdä jotain elämälleen, mutta ei oikein saa mistään kiinni. Emme väitä, että tämä on ainoa keino kuulla itseään, mutta tämä on yksi keino, Kirsi sanoo.

Samaan tapaan voisi toimia vaikka maalaaminen, jooga tai lenkkeily. Kirsi ja Anne nimittäin uskovat, että nykyarjessa on aivan liian vähän luontaista, mielen rauhoittavaa puuhastelua: ruuan hauduttelua, pyykinpesua käsin. Ajatuksilla on aikaa myllätä.

– Puhe on yliarvostettua tässä ajassa. Ajatellaan, että kaikki asiat ratkeavat aina puhumalla, Kirsi sanoo.

Mutta mistä tietää, että on kirjoittaessa tavoittanut sisimpänsä?

– Meillä molemmilla se tunne solahtaa tuonne vatsanpohjaan. Nyt olen kirjoittanut jotain totta, Anne sanoo.

Menisinkö uudestaan? Ehdottomasti, vaikka tekstien lukeminen muille varmasti jännittäisi.

Tietoisuuskirjoittaminen

Kirsi Virkkusen ja Anne-Lindholm-Kärjen kehittämä menetelmä, jossa etsitään syvintä itseä ja yritetään päästä arkisen ajatuskaaoksen taakse.

Menetelmä yhdistää meditaation ja intuitiivisen kirjoittamisen. Tavoitteena on siirtyä aivojen arkisilta beta-aalloilta alfa-aalloille, ja jopa meditatiiviseen tilaan, theta-aalloille.