Haaveiletko pienestä piristyksestä arkeen tai suuresta täyskäännöksestä? Kuusi naista kertoo, miten he onnistuivat muutoksessa. 

Anna muutti Skotlantiin urahaaveen perässä

Sairaanhoitaja Anna Heikkinen, 30:

”Halusin jo lapsena näyttelijäksi. Vuonna 2015 koukutuin Netflixissä skotlantilaiseen Outlander-sarjaan. Matkustin Skotlantiin, ihastuin maan upeaan luontoon ja tutustuin ihmisiin, jotka tekevät töitä Outlanderissa. Ajattelin, että tuota haluan tehdä ja tuonne päästä.

Palasin Suomeen vielä vuodeksi ja hain työluvan, jotta voin työskennellä Skotlannissa myös sairaanhoitajana. Otin kaikki mahdolliset työvuorot ja myin kaikki mahdolliset tavarat. Kesällä 2017 pakkasin koirat autoon ja ajoin tänne. Minulla ei ollut kämppää eikä työpaikkaa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Pikkuhiljaa pääsin tekemään erilaisia rooleja ja näkemään läheltä Hollywood-näyttelijöiden työskentelyä. Olin jopa mukana Outlanderin neljännellä kaudella! Minulle se oli iso juttu, vaikka en ollut puheroolissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Asun nyt Glasgow’ssa. Viime syksynä pääsin ammattikouluun opiskelemaan näyttelijäntyötä.

Toivon, että pääsen tekemään lisää töitä näyttelijänä ja opiskelemaan alaa yliopistoon. En haaveile perheestä tai omakotitalosta vaan siitä, että voin olla onnellinen ja tehdä mitä haluan.” 

Anna Heikkinen toteutti haaveensa näyttelemisestä. 

Maria löysi keinon lääkitä syysahdistusta

Maria Vuonokari, 36: 

”Syksyt ovat aina olleet vaikeita minulle, ja olen kokenut syysahdistusta. Toissa syksynä huomasin herääväni aamulla hyvällä mielellä – se oli minulle uutta. Mielialani muutti se, että jatkoin luonnonvesissä uimista kesän loputtua. Jäin heti koukkuun avantouintiin, ja käyn talvisinkin vähintään kahdesti viikossa uimassa.

Minulla on neljä lasta ja hektinen työ. Uinti antaa omaa aikaa, rentouttaa ja tuo hyvän olon pidemmäksi aikaa. Uinnin myötä olen oppinut rakastamaan jokaista vuodenaikaa. Näen kauneutta myös räntäsateessa marraskuun pimeydessä.

Arjessa koen välillä riittämättömyyttä, mutta vedessä tunnen itseni vahvaksi.” 

Maria Vuonokari löysi mielenrauhan avannosta. 

Anu päätti ryhtyä vauraaksi naiseksi

Anu Kankarjärvi, 39:

”Aiemmin en ole osannut nähdä itseäni vauraana. En pitänyt rahaa tärkeänä, mutta olin silti kateellinen rahasta.

Vuonna 2016 kuulin tulojen jakamisesta eri tileille: pitkän ja lyhyen ajan säästöihin, välttämättömyyksiin, sijoituksiin, koulutukseen, hauskanpitoon ja hyväntekeväisyyteen. Päätin säästää muuhun kuin välttämättömyyksiin yhteensä 60 euroa kuussa ja nostaa summaa kuukausittain. Tällä hetkellä eri säästötileille menee noin 500 euroa kuussa.

Aiemmin pelkäsin, että jos otan rahaa säästöön kuun alussa, en pärjää loppukuuta. Oivalsin, että pitää uskaltaa luottaa siihen, että rahaa tulee. Tuloni ovat kasvaneet, enkä koe, että olisin joutunut pihistelemään mistään.” 

Anu Kankarjärvi päätti ottaa taloutensa haltuun. 

Ella uskalsi ottaa apua vastaan

Ella Pöyhiä, 23:

”Koko elämäni ajan minulla on ollut vaikea suhde kehooni, mutta kevättalvella 2018 syömishäiriöoireeni pahenivat. Samana syksynä kävin lääkärintarkastuksessa. Lääkäri tarjosi apua, mutta en ollut valmis ottamaan sitä vastaan.

Sen jälkeen fyysinen kuntoni romahti. Kerran koetin juosta, ja parin askeleen päästä olin naamallani, kun jalkani pettivät.

Tajusin, että tarvitsen ammattiapua, ja jos en pyydä sitä, kuolen tähän sairauteen.

Kerroin ensin äidilleni, ja tammikuussa 2019 pääsin hoitoon. En voinut enää livistää.

Valitsin psykiatrisen päiväosaston, jossa hoitoni keskittyi ravitsemukseen. Fyysinen puoli lähti nopeasti paranemaan, mutta mieli tulee perässä. Pitkäaikaista masennustani on nyt hoidettu, mikä on auttanut syömishäiriöajatusten kanssa. On vaikea sanoa, kuinka kauan toipuminen kestää, mutta jos vertaa lähtötilanteeseen, on jo tapahtunut tosi isoja muutoksia.

En osaa olla toipumisestani ylpeä, vaikka ehkä pitäisi. On tämä sen verran rankka asia.”

Niina jätti alkoholin ja tupakan

Niina Kotkasaari, 43:

”Keväällä 2018 tein työssäoppimista 4H-yhdistyksessä ja ajattelin, ettei ole kiva, jos haisen tupakalta. Vaikka olin aloittanut tupakoinnin jo 12-vuotiaana, lopettaminen onnistui yllättävän hyvin. Kolmantena päivänä oli hirveät vieroitusoireet, mutta siitä kun selvisin, oli helpompaa.

Aloin syödä tupakoinnin korvikkeeksi, ja pian olin aika turvonnut. Syksyllä 2018 ryhdyin katsomaan mitä suuhuni laitan ja käymään ryhmäliikuntatunneilla – koska jaksoin. Kun vielä tupakoin, en jaksanut edes kävellä, ja minua yskitti koko ajan.

Helmikuussa 2019 lopetin myös alkoholinkäytön. Alkoholi ei enää sopinut kuvioon.

Olen ylpeä itsestäni ja toivon, että tämä on loppuelämän juttu. Hajuaistini ja hapenottokykyni ovat parantuneet. Teen kuuden kilometrin lenkkejä, käyn monta kertaa viikossa salilla, enkä joudu enää huilaamaan portaissa. Voin näyttää lapsilleni esimerkkiä, ja on kivempi antaa suukkoja ja halata. Minulla on nyt kaikki balanssissa elämän ja terveyden suhteen.”

Maria opetteli uuden taidon – ja mielikin rauhoittui

Maria Mäkelä, 39:

”Olen aina ihaillut ihmisiä, jotka osaavat kutoa. Olen varmaan kolmesti ostanut puikot ja langat ajatellen, että opettelen. Sitten olen heittänyt ne roskiin.

Mummojen nukuttua pois mieheni veljen vaimo oli suvussa ainoa, joka osasi kutoa. Ajattelin, että nyt on pakko opetella.

En kysynyt keneltäkään neuvoa vaan aloitin Youtube-videoita katsomalla. Ensin tein villasukat. Ei mennyt kuin ehkä alle viikko, kun kutomiseen tuli hirveä himo, enkä raaskinut lopettaa ollenkaan.

Nyt minulla on projektina villapaita. Kirjoneuleet ja pitsit ovat suosikkejani, koska niihin pitää kunnolla keskittyä. Harrastus tasapainottaa rauhatonta mieltäni – ja lämmittää koko perheen jalkoja.”

Sisältö jatkuu mainoksen alla