Ammattivälttelijä työntää nenänsä syvälle luurin syövereihin. Kuva: Juha Salminen / Sanoma-arkisto
Ammattivälttelijä työntää nenänsä syvälle luurin syövereihin. Kuva: Juha Salminen / Sanoma-arkisto

Kun suomalainen rohkenee tervehtiä, se on rehellistä puuhaa se, arvioi psykologi suomalaisten kummaa tervehtimiskulttuuria.

Kuulostaako tutulta: etsit ruokakaupan hyllyköstä sitä täydellistä tomaattikastiketta ja näet, kuinka sinua lähestyy vanha puolituttavasi, oikeastaan ihan mukavakin tyyppi.

Aivojesi ensimmäinen signaali on kuitenkin epävarmuus – pitäisikö moikata? Riittääkö ystävällinen hymy? Oikeasti tekisi mieli ottaa hölkkäaskel kassalle ja olla, kuin et olisi huomannutkaan koko tyyppiä. Moikkaamatta jättäminen on epäkohteliasta, mutta itsensähän siinä lopulta nolaisi, jos toinen ei tunnista tai tervehdi takaisin.

Miksi tuttujen tervehtiminen on niin vaikeaa? Miksi suomalainen vaihtaa mielummin toiselle puolta katua tai kääntää katseen luuriinsa, kun tuttava kävelee vastaan?

Suomessa vallitseva normi on toki oman reviirin kunnioittaminen – sitä veteen piirrettyä viivaa ei sovi ylittää heppoisin perustein. Tv:stä tuttu psykologi Tony Dunderfelt arvioi, että syy moikkaamisen vaikeuteen piilee introverttisessa luonteessa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tässä vaiheessa on hyvä muistuttaa, että ei, introvertit eivät vihaa ihmisiä, ole kyvyttömiä sosiaalisuuteen tai ujostele muiden seuraa. Introvertit viihtyvät omissa ajatuksissaan ja vetäytyvät helpommin itseensä. Ja kun he avaavat suunsa, asian täytyy olla jotain harkittua ja merkityksellistä.

– Introverttien ihmisten voi olla vaikea puhua, jos päässä oleva asia ei ole oleellista. Jos asia ei ole timanttinen, ei ole mitään sanottavaa. Silloin moikkaamatta jättäminen tuntuu helpommalta, Dunderfelt sanoo.

Ekstrovertit sen sijaan moikkaavat helpommin. He voivat myös jäädä suustaan kiinni.


Suomalaisen tervehdys on rehti ja vilpitön

Toisen teorian mukaan tervehtimistilanteen pakoajatukset voi johtua supisuomalaisesta rehellisyydestä:

– Jos moikkaa, oletus on, että pitäisi aidosti tykätä toisesta ihmisestä. Voi olla, että tuttavan kanssa on ollut eriäviä mielipiteitä tai mielikuvasi on jostain syystä negatiivinen tai varautunut. Tässä tilanteessa tuntuu, ettei voi rehellisesti ja vilpittömästi moikata, Dunderfelt sanoo.

Monissa kulttuureissa, kuten Yhdysvalloissa, tervehtimiskulttuuria määrittää lyhyt small talk – riittää kun kysyy ”how are you?” ja jatkaa matkaansa. Silloin ei ole tarkoituskaan jäädä rupattelemaan.

Small talkin puute Suomessa voi kertoa siitä, että tervehtimisen koodisto ei ole suomalaisille täysin selvä.

Mutta mikä on paras ohjenuora selviytyä tilanteesta voittajana, mahdollisimman ei-vaivaannuttavasti?

– Päättää, että nyt harjoittelee tervehtimistä tietoisesti. Vaikka kuinka tekisi mieli kulkea toista kadunreunaa, moikkaa ja hymyile aina harjoittelun vuoksi, Dunderfelt vinkkaa.

Hän kertoo itse moikkaavansa naapurustonsa alueella kulkevia. Jos tervehtii ja jää vaihtamaan sääkuulumisia, yleensä ihmisillä on sisäänrakennettu koodisto, ettei jäädä pitkäksi aikaa juttelemaan.

– Jos juttukaveriksi sattuu suustaan kiinni jäävä ekstrovertti, silloin täytyy vaan reippaasti sanoa, että nyt on mentävä. 

Mielijako

Jos on introvertti ja vielä mahdollisesti erityisherkkä, ei välttämättä jaksa puhua niitä näitä jonkun puolitutun kanssa. Se on raskasta. Siitä välttelykäyttäytyminen. 

moimoi, terve vaan!

Voihan sitä nyt sanoa moi tai terve tai päivää. Jos on kyse puolitutusta niin tuskin sillä toisellakaan on mitään haluja siihen jäädä juttelemaan koko päiväksi! Miksi olisi? 

Sisältö jatkuu mainoksen alla