Kodin Kuvalehti
Laura (vas.) ja Susanna perustivat Ex-suorittajat Facebook-sivun vertaistueksi muille työuupuneille. Kuvat: Jenni Kivimäki
Laura (vas.) ja Susanna perustivat Ex-suorittajat Facebook-sivun vertaistueksi muille työuupuneille. Kuvat: Jenni Kivimäki

Tältä työuupumus tuntuu: Fingerpori-sarjakuvat ovat hepreaa, kiukku arkipäivää, hiuksia lähtee ja vessasta tulee paikka itkulle. Susanna ja Laura kertovat uupumuksestaan Kodin Kuvalehden jutussa.

Porilaiset Susanna Tiljander, 44, ja Laura Ruotsalainen, 35, sairastuivat työuupumukseen, josta toipuminen vei vuosia. Kokemuksista syntyi Facebookiin Ex-suorittajat-sivu, jonka sanoma on selvä:

– Uupumus ei ole häpeä. Et ole yksin. 

Susanna ja Laura kertovat nyt, miltä työuupumus tuntuu, ja miten siitä selviää.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Päällimmäisenä oli häpeä

– Miksi minulla on oikeus jäädä sairauslomalle, kun meillä kaikilla on valtavasti töitä. Olenko enää koskaan työkykyinen ja halutaanko minua sinne takaisin, Susanna mietti, kun lääkäri oli passittanut hänet kotiin lepäämään. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tilanne oli uusi, sillä vuosikaudet Susanna oli ajatellut: ”Minä, minä ja minun työni.”

Ajattelin, että nyt on hankalaa, mutta ensi viikolla helpottaa.

Susannan uupumus kehittyi vaivihkaa 11 vuoden aikana. Hän rakasti media-alan toiminnanjohtajan työtään ja teki sitä niin täysillä kuin pystyi. Ylitöitä hän ei tehnyt vaan oli työpaikalla kahdeksan tuntia kahdeksasta neljään ja piti huolta kahvitauoista. Silti työstä katosi ilo, ja työ muuttui suorittamiseksi.

– Mietin työprosesseja koko ajan. Pää ei rauhoittunut missään vaiheessa. En pystynyt keskittymään kotona. En ollut läsnä teini-ikäisille lapsilleni.

Susanna suuttui helposti, kun mies mainitsi, ettei käytös ollut enää normaalia.

En missään vaiheessa ajatellut, että työnteon ei kuuluisi olla puurtamista. Ajattelin, että nyt on hankalaa, mutta ensi viikolla helpottaa. En ollut koskaan väsynyt.

Susannan toipuminen on vienyt yli neljä vuotta. Hän on yhä samassa työpaikassa, mutta uudessa työtehtävässä.
Susannan toipuminen on vienyt yli neljä vuotta. Hän on yhä samassa työpaikassa, mutta uudessa työtehtävässä.

Susanna oli käynyt juttelemassa olostaan työpsykologilla. Kontrolliaika sovittiin puolen vuoden päähän. Kun tuo hetki tuli, oli Susannalla kiire eikä hän olisi millään ehtinyt tapaamiseen. Mutta aikaa ei voinut enää perua, ja Susannan oli pakko mennä.

Tapaaminen oli pelkkää itkua. Seuraava osoite oli työterveyslääkäri.

Lääkäristä Susanna palasi töihin. Hän teki töitä muutaman päivän normaalisti ja ilmoitti vasta sitten jäävänsä sairauslomalle.

– Kun lopulta jäin kotiin, olin niin kipeä, että sattui joka paikkaan. Keho alkoi päästää irti ja tajusin, että olen ihan oikeasti huonossa kunnossa. Tipahdin ja kunnolla. Olen jälkikäteen miettinyt, että minulla meni niin lujaa, että olisin voinut kuolla sydänkohtaukseen.

Romahdus tapahtui neljä vuotta sitten joulukuussa. Seuraavat vuodet Susanna oli sairauslomalla, osa-aikaisella sairauslomalla, sairauslomalla, osa-aikaisella sairauslomalla, kunnes hänelle räätälöitiin uusi työtehtävä.

– Lopulta olen tajunnut, että laitoin työn arvoasteikolla ihan liian korkealle. Siitä kärsin minä itse, mutta siitä kärsivät myös mies ja lapset. En pysähtynyt ennen romahtamista miettimään, mikä on tärkeää.

Olettamus: Työnteon kuuluu olla raskasta

Talouspäällikkönä startup-yrityksessä työskennellyt Laura puolestaan uuvutti itsensä vuodessa sairauslomakuntoon. Hän teki töitä vuorokaudet ympäri ja oli koko ajan väsynyt.

– En osannut kysyä itseltäni: Kuuluuko työnteon olla näin raskasta? Kuuluuko tämän aiheuttaa pahaa mieltä? Tajusin kyllä, että mulla on ihan liikaa töitä, mutta en osannut yhdistää väsymystä ja jatkuvaa sairastelua uupumukseen.

Laura itkeskeli töissä, mutta kukaan ei huomauttanut turvonneista kasvoista. Kavereiden kanssa Laura joskus vitsaili, että tulipa taas itkettyä.

– Olin todella helpottunut, kun menin terveydenhoitajalle ja sain kuulla kärsiväni vakavasta työuupumuksesta. Heti perään mietin, että jos olenkin huijari enkä olekaan lääkärin mielestä väsynyt.

Laura uupui kaksi vuotta sitten. Hän irtisanoutui puoli vuotta myöhemmin ja alkoi suunnitella oman yrityksen perustamista.
Laura uupui kaksi vuotta sitten. Hän irtisanoutui puoli vuotta myöhemmin ja alkoi suunnitella oman yrityksen perustamista.

Mutta kyllä Laura oli virallisestikin väsynyt ja sairausloma alkoi välittömästi. Silloin iski viha. 

– Mietin, miksi työpaikkani teki mulle näin.

Laura yritti palata samaan työhön, mutta irtisanoi itsensä puoli vuotta sairastumisen jälkeen. Hän oli alkanut opiskella elämäntaitovalmentajaksi jo ennen romahtamistaan ja nyt, kaksi vuotta myöhemmin, hänellä on oma yritys.

Keho ja mieli yrittävät varoittaa! Ota hälytysmerkit tosissasi

Sekä Susanna että Laura sanovat, että uupumisen vaara leijui ilmassa jo pitkään ennen romahtamista.

Ensin työstä katosi ilo. Sitten suorittaminen valui töistä myös arkeen.

– En ollut enää läsnä kotona, vaan olin ikään kuin käymistilassa. Leikkasin nurmikkoa ja valmistauduin haastaviin tilanteisiin. Lopetin lenkkeilyn, koska en halunnut olla yksin ajatusteni kanssa, Susanna sanoo.

Uni alkoi kärsiä.

– En mennyt illalla nukkumaan, koska en halunnut, että tulee uusi päivä, Laura sanoo.

Susanna alkoi nukkua koiranunta ja havahtua jokaiseen rasahdukseen.

En osannut järkeillä, mistä paha olo johtuu vaan komensin: miksi ette tee nopeammin ja miksi ette toimi.

Mieli oli kireänä koko ajan.

– Minullahan oli aina kiire töihin. Oli epämiellyttäviä aamuja, kun hoputin ja suutuin joka asiasta. Myöhästyin silti joka aamu, Susanna sanoo.

– Siirsin pahan olon töihinmenosta lapsiin ja mieheen. En osannut järkeillä, mistä paha olo johtuu vaan komensin: miksi ette tee nopeammin ja miksi ette toimi, Laura kertoo.

Muisti meni ja olo tuntui tyhmältä.

– Aloin sekoilla sanoissa. Lapset nauroivat, kun saatoin sanoa, et ”toi lapio tossa”, vaikka tarkoitin haarukkaa, Laura kuvailee.

Susanna puolestaan ei kyennyt lukemaan sarjakuvia, koska ei ymmärtänyt enää niiden vitsejä.

– En kehdannut myöntää, etten ymmärrä, mistä toiset puhuvat.

Keho alkoi reagoida. Susannalta lähti hiuksia ja kasvoihin kehittyi ruusufinni. Tuli lonkkatulehduksia ja leukaluut alkoivat poistua paikoiltaan.

– Olin syönyt vuosia kahdeksan tuntia purkkaa joka päivä. Sain lääkäriltä purkansyöntikiellon ja ohjeen elää stressitöntä elämää, Susanna kertoo.

Laura sairasti kolme angiinaa putkeen.

”Kiitos, että olemme saaneet toipua rauhassa”

Kun Laura jäi sairauslomalle, hän teki lukujärjestyksen:

– Tein päiviini aikataulun, johon kuului meditointia, asioiden visualisointia, joogaa, hidasta kävelyä luonnossa, lukemista ja päiväkirjaa. Suorittajana suoritin toipumisen.

Laura kävi myös terapiassa, samoin Susanna, joka aloitti lisäksi masennuslääkityksen.

– Lääkäri kysyi minulta ottaisinko sydänlääkettä, jos se auttaisi sydäntäni voimaan paremmin. Mielen kanssa on sama homma. Uupumuksesta johtuva masennus on sairaus, jota täytyy hoitaa.

Molemmilla perhe on ollut suuri tukija. 

– Mies on harmitellut, ettei ole osannut auttaa. Sanon siihen, että oot ollut siinä silloin ja oot nyt, Laura sanoo.

– Olemme miehen kanssa ajelleet pitkin Poria ja syöneet jätskiä. Pienet arjen teot ovat auttaneet toipumisessa. Olen saanut maata sohvalla ilman, että tarvitsee tehdä jotain, Susanna kertoo.

Tavoite: Vertaistukea kaikille uupuneille

Onko heikkoutta, kun uupuu? Tätä kysymystä Laura ja Susanna ovat pohtineet toipumisensa aikana.

– Aikaisemminkin on tehty paljon töitä, mutta teollisessa yhteiskunnassa työ on ollut fyysisesti kuormittavaa. Nyt henkinen paine on täysin erilainen, ja toivotun lopputuloksen saamiseksi voi joutua tekemään omien arvojensa vastaisia päätöksiä, Laura sanoo.

– Kun kaikkea voi mitata, voi unohtua se, minkä takia työtä tehdään. Jos työstä katoaa merkitys, ei sitä jaksa enää tehdä, Susanna miettii.

Tällä hetkellä noin joka neljäs työssä käyvä kokee lievää työuupumusta. Silloin, kun Susanna uupui, työuupumuksesta ei vielä juuri puhuttu.

– Ajattelin, että olen ainoa maailmassa, joka ei jaksa. 

Susanna ja Laura ovat samaa kaveripiiriä. Porukassa tavatessaan he eivät puhuneet uupumuksestaan, vaikka tiesivät mitä toinen oli kokenut, että molemmat olivat päässeet eteenpäin.

Susanna ja Laura haluavat puhua työuupumuksestaan avoimesti, jotta muutkin uskaltaisivat.
Susanna ja Laura haluavat puhua työuupumuksestaan avoimesti, jotta muutkin uskaltaisivat.

Helmikuussa Susanna otti Lauraan yhteyttä ja ehdotti yhteisen Facebook-sivun perustamista. Tavoitteena oli kanava, jonne naiset tekisivät kerran viikossa videon työuupumuksesta.

– Jokaisen tarina on erilainen, mutta häpeä, viha, pettymys, suru ja ahdistus ovat yhteisiä, Laura sanoo.

– Törmäämme helposti sankaritarinoihin, joissa elämä on uupumuksen jälleen mahtavaa. Usein näissä tarinoissa kerrotaan suuresta elämänmuutoksesta, vaikka aika moni palaa siihen samaan työhön, mistä on lähtenyt. Haluamme kertoa, että uupumuksesta selviää, mutta toipuminen voi viedä aikaa, Susanna sanoo.

Tämä on Kodin Kuvalehden artikkeli, joka on julkaistu menaiset.fissä. Lisää Kodin Kuvalehden juttuja löydät osoitteesta menaiset.fi/kodinkuvalehti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla