Kuvat
Shutterstock
Hyvät kuulokkeet ovat misofoonikon pelastus. Kuvituskuva.
Hyvät kuulokkeet ovat misofoonikon pelastus. Kuvituskuva.

Anu, 37, ei aikoinaan ymmärtänyt, miksi hän suuttui niin helposti arkipäiväisistä äänistä. Sittemmin hän on kehittänyt monta pakokeinoa ikäviltä ääniltä suojautumiseen.

”Outo oireiluni alkoi jo lapsena. Muistan ainakin, kun viisivuotiaana istuin keittiönpöydässä ja sain kamalan raivarin, kun veljeni maiskutti ruokaansa.

Myöhemmin hermostuin aina, kun isäni vihelsi.

Tai kun äitini imuroi tai mummoni hyräili.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tai kun joku vieressäni puri purkkaa. Rapisteli karkkipussia. Haravoi. Föönäsi hiuksiaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Monet tavalliset äänet herättivät minussa todellisen suuttumuksen, kun olin nuori. Mitä kauemmin jouduin kuuntelemaan niitä, sitä voimakkaammin reagoin.

Äänen voimakkuudella ei ollut merkitystä. Se saattoi olla todella hentokin ääni, joka saattoi ärsyttää niin, että toisinaan tärisin raivosta.

Jokaisella kerralla, kun veljeni mässytti ruokaansa,  huusin kasvot punaisena, että ’lopeta’ ja liukenin paikalta mahdollisimman nopeasti. Usein vedin kuulokkeet päähäni. Walkman-kasettisoitin oli parhaita kavereitani jo ala-asteelta saakka.

En ymmärtänyt syytä reagoinnilleni, ja teinivuosina se hävettikin. En uskaltanut kertoa kenellekään hulluista tuntemuksistani, jotka heräävät arkipäiväisistä äänistä.

Pelkäsin, että saan superkummajaisen leiman, jos avautuisin sisälläni leiskuvasta suuttumuksesta.

Vasta myöhemmin olen tajunnut, että oireilulleni on nimikin: misofonia.

Korvapumppukammo tuli varhain

Joidenkin asiantuntijoiden mukaan misofonia liittyy stressinsietokykyyn ja se pahenee, mitä enemmän ikää tulee lisää.

Pidän stressinsietokykyäni erinomaisena, eivätkä oireeni ole pahentuneet aikuisena – vaan ne ovat lieventyneet. Misofoniaoireeni nousevat kyllä pintaan vieläkin, kun olen erittäin stressaantunut.

Mutta lapsena ja teininä olin ylikuormittunut ja misofonia oli läsnä jokapäiväisessä elämässäni. Kärsin jo syntymästäni saakka monenlaisista sairauksista. Osittain niiden vuoksi olen jo aikaisin tuntenut epämääräistä pahaa oloa myös mielen tasolla.

Misofonia tunnetaan huonosti, eikä sen puhkeamissyitä tunneta. Termi ’misofonia’ keksittiin vasta 2000-luvun alussa.

Puhuin oireistani opiskelijaterveydenhuollossa. Lääkäri totesi, että ääniyliherkkyys on tyypillistä kuormittavissa tilanteissa. En saanut diagnoosia enkä lääkkeitä enkä muutakaan hoitoa.

Kun ensimmäisen kerran kuulin misofiasta, koin suuren helpotuksen; tajusin, että en ole mielipuolinen. Kyseessä ei ole psykiatrinen sairaus vaan neurobiologinen häiriötila. Tällainen on myös esimerkiksi tinnitus.

Myöhemmin olen jutellut aiheesta lääketieteen ammattilaisten kanssa ja yksi selitys misofonialleni voi löytyä lapsuudessani jatkuvasti kärsimistäni korvatulehduksista ja muutoksista korvissani. Pahimmillaan kävin korvalääkärillä kerran kuukaudessa ja korvani puhkaistiin monta kertaa.

Korvapumpun puhina on yhä yksi kammottavimmista äänistä ja saan kylmiä väreitä jo, kun näen pumpun mielessäni.

Pakomatka vessaan pelastaa

Minulla on aikoja, jolloin siedän kollegan porkkanan rouskuttamista tai palaveripapereiden hiissausta.  Parhaiten siedän niitä hälyisässä tilassa.

Mutta joskus nämä ja muut ikävät äänet saavat minut katoamaan yllättäen vessaan tai neuvottelutilaan, joissa saan olla omassa rauhassani.

Olen työskennellyt lähes 20 vuotta avokonttoreissa, mutta vastamelukuulokkeita en siedä. Niiden läpi maailma kuuluu ärsyttävänä huminana.

En tykkää ilmastointilaitteenkaan huminasta, mutta rakastan lentokoneen ilmastoinnin hurinaa. Koneessa olen lomalla. En ole koskaan loma-aikoinani kärsinyt misofonian oireista.

Ystävieni tai kumppanieni seurassa en myöskään ole kärsinyt ääniherkkyydestä. Pidemmät 24/7-yhdessäolot saattavat joskus tuoda äänihermoheikkoutta. Mutta yleensä olen heidän seurassaan rentoutunut ja uskon, että yhteinen nauru pitää oireeni loitolla.

Äänikirjojen, podcastien ja netin asmr-videoiden kuluttaminen on  mahdotonta, sillä en ole löytynyt vielä yhtään miellyttävää ääntä.  Joskus pidin kotona päällä kaikki sähköiset laitteet; television, radion, netin… Nykyään nautin usein hiljaisesta kodista.

Siedätystä kahviloissa

Raitiovaunujen kirskuntaa. Liikennevalojen piippausta Lokkien kirkunaa. Ihmisten keskusteluja.

Kaikki nämä äänet sulautuvat yhteen urbaanissa äänimaisemassa, jossa olen kuin kotonani.

Rakastan kaupungin meluisuutta enkä ole koskaan tullut vihaiseksi niistä äänistä.  En myöskään ärsyynny kynsien kirskumisesta liitutaululla enkä kuorsauksesta. Enemmänkin kiusaannun pehmeistä ja hempeistä äänistä.

Olen yrittänyt siedättää itseäni käymällä muun muassa suosikkikahviloissa ja kuuntelemalla siellä vaikkapa kahvikoneen suhinaa ja paistoöljyn tirinää.

Julkisissa liikennevälineissä joudun yhä toisinaan pakenemaan ääniä. Kuuntelen niissä usein suosikkimusiikkiani, joka rauhoittaa minua. Olen joskus jäänyt monta pysäkkiä ennen pois, kun jonkun purkan jauhaminen tai banaanin maiskutus ovat repineet hermojani.

”Olen joskus jäänyt monta pysäkkiä ennen pois bussuista, kun purkan jauhaminen on repinyt hermojani.”

Lapsena olin temperamenttisempi enkä tiennyt siedätyskeinoista. Tärisin usein itkuun saakka ja välttelin tilanteita, joissa kuulin ärsyttäviä ääniä.

En sietänyt löylyveden pihinää kiukaalla, sähkövatkaimen pärinää enkä luistinradan liukuja.  

Opiskeluaikoinani tein paljon kursseja tenttimällä ja välttelin opiskelijaravintoloita. Luentosaleissa stressini kasvoi, kun kuuntelin epäolennaisuuksia, kuten kynän teroitusääniä. Tenttitilanteessa kiehuin vaikkapa, kun vieruskaveri kirjoitti nitisevällä kynällä.

Nyt olen oppinut sietämään noita ääniä. Jos en pysty piiloutumaan ääniltä, yritän hillitä kiukkuani laskemalla numeroita. Tai alan miettiä ikävän äänen rytmiä.

Olen kuullut, että misofoonikot ovat tutkimusten mukaan muita luovempia ja älykkäämpiä. Ajattelen tätä asiaa usein pahassa tilanteessa – ja alan helposti nauraa.

Meditaatio on paras lääkkeeni

Nautin erityisesti musiikkikonserteista ja merenrannoista, joissa nollaan helposti ajatukseni ja kuulen vain suosikkiäänimaailmojani.  

Olen yrittänyt seurata netistä misofonisista oireista kärsivien keskusteluja ja etsiä vertaistukea, mutta niin moni on jäänyt kiinni oireisiinsa ja luettelee niitä. Minä taas kaipaisin enemmän selviytymiskeinojen jakamista.

Viime vuosina olen löytänyt meditoinnin, joka auttaa minua parhaiten. Meditoidessani rentoudun ja vaikutus jatkuu usein päiviä.

Rakkaiden ihmisten kanssa olen myös parhaimmillani eivätkä äänet silloin häiritse. Pidän myös huolen, että nukun tarpeeksi. Väsyneenä ja nälkäisenä jään helposti kiinni minua ärsyttäviin ääniin.

Raivon partaalla olen ollut enää viime vuosina vain muutaman kerran inhottavan äänen vuoksi, mutta toki saan välillä kylmiä väreitä ja puistatuksia ärsyttävistä äänistä.  

Nuorempana en ymmärtänyt käytöstäni lainkaan ja menin jo solmuun siitä, että minusta nousi niin kammottava raivo. Nyt osaan paremmin hillitä tunteitani ja lievittää misofonisia oireitani.

Olen huomannut, että esimerkiksi suosikkipaikkaani elokuviin voin mennä vain erittäin rentoutuneena. Jos menen katsomaan elokuvaa kiireisen työpäivän jälkeen, saatan helposti jäädä kuuntelemaan vierustovereiden karkkipussien rapinaa ja popcornin rouskutusta ja koko elokuvakokemus kärsii siitä.

Toivottavasti joskus vielä järjestettäisiin ääniherkillekin elokuvanäytöksiä, jonne eväiden tuominen olisi kielletty.”

Kärsitkö misofonisista oireista?

Kerro kokemuksistasi alla olevassa keskustelukentässä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla