Kodin Kuvalehti
Pimeässä mieleen voi nousta myös ajatuksia, jotka päivänvalossa saattavat tuntua järjenvastaisilta.
Pimeässä mieleen voi nousta myös ajatuksia, jotka päivänvalossa saattavat tuntua järjenvastaisilta.

Moni aikuinenkin pelkää pimeää, koska pimeän pelko on meihin koodattu hyödyllinen ominaisuus. Pelkoa kannattaa opetella hallitsemaan, jos se rajoittaa elämää, rohkaisee psykologi Kodin Kuvalehden jutussa.

”Välttelen sysipimeitä paikkoja ja reittejä ja pingon tuhatta ja sataa, jos on pakko, tai kaivan avainnipun käteen turvaksi ja olen puhuvinani puhelimessa. Jos rappukäytävässä sammuu valo, kun olen rapuissa, minusta tulee ihan avuton. Tunne pahan ja yliluonnollisen olemassaolosta korostuu.”

Näin kirjoitti Kodin Kuvalehden verkkokyselyyn vastannut aikuinen nainen.

Tuttua tarinaa, vaikka sitä ei kehtaisi ääneen tunnustaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mikä siinä onkin, että itseään ihan järkevänä pitävä aikuinen muuttuu pimeässä uudelleen lapseksi, joka säikkyy jokaista varjoa?

Ei pelko tarkoita sitä, että aikuinen ihminen olisi jotenkin heikko tai järjelliseen ajatteluun kykenemätön, vastaa työterveyspsykologi Tanja Hirvonen Joensuun Terveystalosta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Vaikka jokin saa hänet pelkäämään, hän voi olla muissa asioissa hyvinkin vahva, rohkea ja järkevä.

”Pelko on aivoihimme koodattu ominaisuus, joka suojelee meitä vaaroilta.”

Hirvosen mukaan pelkojen taustalla eivät ole niinkään pelottavat kokemukset vaan ennen kaikkea mielikuvat, joita ihminen liittää pelkonsa kohteeseen.

– Pelko on aivoihimme koodattu ominaisuus, joka suojelee meitä vaaroilta. On järkevää reagoida hyvissä ajoin vaarallisiin tilanteisiin, ettei kävisi mitään pahaa.

Niinpä. Pimeän pelko on tunne, joka suojasi jo esivanhempiamme aikana, jolloin sapelihammaskissat metsästivät yössä.


”Mitä kauheaa voi tapahtua...”

Tanja Hirvosen mukaan pelko syntyy kolmesta tekijästä.

Ensinnäkin tarvitaan pelon kohde, esimerkiksi pimeys.

Toiseksi ihmisellä pitää olla mielikuva siitä, mitä kauheaa pimeydessä saattaisi tapahtua. Kodin Kuvalehden kyselyyn vastanneet kertoivat esimerkkejä omista mielikuvistaan:

”Jos olen ulkona, pelkään, että minua seuraa murhaaja tai vastaavasti karhu hiippailee takanani.”

”Pelottaa se, että ikkunan takana näyttäisi siltä, että siinä seisoisi joku tumma hahmo.”

Mikä tuo ääni oli?
Mikä tuo ääni oli?

Kolmanneksi pelkoreaktioon tarvitaan välttämisstrategia.

– Se tarkoittaa toimintatapaa, jolla pyrimme huolehtimaan siitä, ettemme joudu kohtaamaan pelottavia tilanteita, Hirvonen selittää.

Kyselyyn vastanneet kirjoittivat myös tästä:

”Ulkona ollessa kierrän pidemmän kautta kotiin enkä oikaise pimeän puiston poikki.”

”Yöllä jouduin laittamaan tabletilta lastenleffoja pyörimään, jotten kuvittelisi kuulevani mitään epämääräistä. Jos olen joutunut menemään huussiin pimeässä, olen pyytänyt miehen mukaan tai sitten olen pidätellyt.”

”Sisällä yksin ollessa kurkin kaappeihin ja sänkyjen alle ennen nukkumaan menoa ja nukun valot päällä.”


Aikuinenkin pelkää yliluonnollista

Monet pimeänpelon kohteista ovat perustaltaan aivan järkeenkäypiä. Pimeyden suojissa on oikeasti tapahtunut ja tapahtuu väkivallantekoja.

Mutta entäpä sitten, jos aikuinen pelkää yliluonnollista? Jotain yössä vaanivaa henkimaailman olentoa? Tanja Hirvosen mukaan se ei ole ollenkaan tavatonta.

– Pimeässä ihmiselle tärkeän aistin tarkkuus ja kyky antaa tarpeellista informaatiota heikkenee olennaisesti. Kun emme näe, mieli herkistyy myös ajatuksille, jotka päivänvalossa saattavat tuntua järjenvastaisilta.

”Pimeällä mielikuvitus lähtee laukalle. Ulkona puut ja pensaat saavat ihmisen piirteitä, ne liikkuvat kohti.”

Hirvosella on siitä omakohtaistakin kokemusta.

– Katsoin alaikäisenä jonkin K18-kauhuelokuvan. Se vaivaa minua edelleen aikuisena, kun liikun pimeässä. Tässä on suutarin lapsi ihan ilman kenkiä”, hän nauraa.

Hirvonen ei ole kokemuksensa kanssa yksin. Näin kertovat KK:n kyselyyn vastanneet:

”Olin n. 7–8-vuotias kun siskoni näytti minulle Manaajoita, scary movieja, halloweenia jne. Minulla on edelleen traumoja kyseisistä elokuvista.”

”Möröt pelottavat. Pimeällä mielikuvitus lähtee laukalle. Ulkona puut ja pensaat saavat ihmisen piirteitä, ne liikkuvat kohti. Kaikki rasahdukset saavat sydämen hyppäämään kurkkuun.”


Rohkea ei ole se, joka ei pelkää

Kun ihminen on epävarma tai varuillaan, hänen ajatuksensa pyörivät voimakkaasti mielikuvien varassa.

Kukaan meistä ei ole niin rautainen, ettei jossain tilanteessa pelkäisi, Tanja Hirvonen muistuttaa.

– Rohkea ei ole se, joka ei pelkää, vaan se, joka uskaltaa toimia pelosta huolimatta.

Jos ihminen joutuu vasten tahtoaan tai painostettuna kohtaamaan pelkäämänsä asian, pelko voi pikemminkin voimistua kuin helpottua.

Aina ei vain uskalla. Joskus pelko on niin voimakasta, että se lamaa toimintakyvyn, vaikka todellista vaaraa ei järjellä ajatellen ole. Silloin voi olla syytä ryhtyä opettelemaan irti pelosta.

– Opettelun pitää lähteä pelkääjän omasta tarpeesta ja halusta ja sen on tapahduttava hänen omilla ehdoillaan, Tanja Hirvonen tähdentää.

Jos ihminen joutuu vasten tahtoaan tai painostettuna kohtaamaan pelkäämänsä asian, pelko saattaa pikemminkin voimistua kuin helpottua.


”Hei, minähän selvisin!”

Niin kuin pelon syntymiseen, myös siitä vapautumiseen tarvitaan kolme tekijää.

Yksi: konkreettista harjoittelua pikkuhiljaa. Paino sanalla pikkuhiljaa.

– Kävele vaikka aivan lyhyt pätkä pimeää polkua tai käy iltalenkillä ystävän kanssa. Kun saat turvallisia kokemuksia, uskallat paremmin tehdä pelottavaa asiaa uudestaan, Tanja Hirvonen kertoo.

Kaksi: läheisen ihmisen tuki. Läheinen voi rohkaista pelkääjää muistuttamalla, miten hyvä ja kykenevä tämä on. Hän on selvittänyt elämässään jo monta vaikeaa asiaa. Hän pystyy kyllä selättämään myös pimeänpelon.

Kolme: pelon kohteeseen liittyvät kauhukuvitelmat korvautuvat vähitellen neutraaleilla tai positiivisilla mielikuvilla. Sellaisia alkaa tulla, kun pelkääjä saa kokemuksia siitä, että uskaltaa toimia pelosta huolimatta. Hei, minähän selvisin!

Joskus pimeänpelko voi hävitä aivan yllättäen, kun onnistuu ratkaisemaan jonkin muun vaikean asian elämässään.

– Uusien mielikuvien syntymistä auttaa, kun ryhtyy kiinnittämään huomiota hyviin asioihin sen sijaan, että koko ajan tarkkailisi mahdollista pelon aiheuttajaa. Kas, mökillä pimeän huussimatkan varrella kimmeltääkin kiiltomatoja! Pimeän metsän yllä on kirkas tähtitaivas! Kylläpä kuu loistaa kauniisti!

Joskus pimeänpelko voi hävitä aivan yllättäen, kun onnistuu ratkaisemaan jonkin muun vaikean asian elämässään. Tanja Hirvosella on kokemusta tästäkin.

– Pelkäsin autolla ajamista niin, etten koskenut rattiin kymmeneen vuoteen. Sitten aloin harjoitella ajamista uudelleen puolisoni rohkaisemana – ja onnistuin. Samanaikaisesti minulta hävisi voimakas pimeänpelko, joka oli seurannut minua lapsesta asti.

Lisääntynyt itsevarmuus ja uudenlainen luottamus omaan toimintakykyyn auttoivat, vaikka kaksi pelkoa eivät liittyneet mitenkään toisiinsa.


Parasta mielenterveyttä

Milloin pimeänpelko sitten halvaannuttaa elämää niin paljon, että sen taltuttamiseen tarvitaan asiantuntijan apua?

Tanja Hirvosen mukaan se on tarpeen viimeistään silloin, jos ajatukset alkavat pyöriä yksinomaan pelon ympärillä. Valtavasti energiaa kuluu hukkaan, jos mieli keskittyy vain välttelemään pelon kohdetta.

– Apua kannattaa hakea aikaisemminkin, jos alkaa tuntua, että omat keinot on kokeiltu ja kaipaisi rohkaisua ja jäsentelyapua.

Kaikilla ei ole läheisiä, jotka osaisivat asennoitua pelkoon lempeällä ja armollisella tavalla.

Hirvonen tietää, ettei kaikilla ole läheisiä, jotka osaisivat asennoitua pelkoon lempeällä ja armollisella tavalla. Silloin voi olla parempikin käydä työterveyspsykologilla tai jonkun muun terveysalan ihmisen vastaanotolla.

– Meidät on kaikki koulutettu kohtaamaan ihmiset niine asioineen, millä he luoksemme tulevat. Rohkaisemaan, kannustamaan ja etsimään keinoja auttaa.

Hirvosen mielestä pimeänpelon voi hyvin ottaa esille tavallisellakin lääkärin vastaanotolla.

– Kyllähän se vaikuttaa myös fyysiseen terveyteen, jos ihminen ei uskalla liikkua kotoaan iltaisin. Kun elämää rajoittavat pelot saa haltuun, se on myös fyysisten terveysongelmien ennaltaehkäisyä.

Riittää, että pelko talttuu sen verran, ettei se enää lamaa toimintakykyä.

Ja kaiken jälkeen pimeänpelosta ei välttämättä koskaan pääse kokonaan irti. Ei edes tarvitse. Riittää, että pelko talttuu sen verran, ettei se enää lamaa toimintakykyä. Sen kanssa pystyy elämään.

– Tällaisten ristiriitojen sietäminen ja niiden kanssa pärjääminen on parasta mielenterveyttä. Pelot ovat osa ihmisenä olemista.

Tämä on Kodin Kuvalehden artikkeli, joka on julkaistu menaiset.fissä. Lisää Kodin Kuvalehden juttuja löydät osoitteesta menaiset.fi/kodinkuvalehti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla