Taas se sai ylennyksen! Miksi sillä aina on noin kauniit vaatteet? Kateuden tunnustaminen on kivuliasta, mutta se voi opettaa paljon itsestä ja omista arvoista.

Minä en ole koskaan ollut kateellinen! Olen sanonut näin monta kertaa, vähän ylpeillenkin. Olen palvottu kuopus, joka on saanut osakseen paljon rakkautta ja voinut porskuttaa menemään ilman tarvetta vertailla itseään muihin.

Sitten istahdin viettämään iltaa vanhojen opiskelukavereideni kanssa. Tapaamme harvoin, mutta aina on hauskaa. Nyt tunnelma oli jotenkin jäykkä. Kaikki puhuivat töistään. Suurin osa oli kivunnut esimiesasemaan tai tehnyt jotain muuta hohdokasta, niin puheista tulkitsin. Itse istuin melkein koko illan hiljaa.

Kotiin ajaessani päätin, etten enää koskaan mene näihin tapaamisiin. Kotona kiukku alkoi hiljalleen laantua, mutta olo oli edelleen outo, jotenkin ontto. Olinko kateellinen? Häpesinkö työtäni tavallisena toimittajana? Enkö ole mielestäni saanut tarpeeksi aikaan?

Kateus katsoo lähelle

Tarkistin sanakirjasta: "Kateus on mielentila, joka merkitsee toisen paremmuuden, menestyksen tai muun sellaisen aiheuttamaa vihan, mitättömyyden, kykenemättömyyden tai harminsekaisen pahansuopeuden tunnetta." Totta, tunsin itseni juuri silloin mitättömäksi, mutta olinko todella siirtänyt inhon itsestäni kavereihini?

Tutkija Susanna Lundellin mielestä kokemukseni on tyylipuhdas esimerkki kateudesta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Ensin etsit syytä itsesi ulkopuolelta, kavereistasi. Vasta hetken päästä pystyit kääntämään katseen itseesi, mikä tietysti on aina hyvä asia.

Kateuteen liittyy vahvasti häpeä, onhan se yksi seitsemästä kuolemansynnistä. Silti kateus on Lundellin mielestä tunne, jota jokainen kokee jossain elämänsä vaiheessa. Emme voi olla vertailematta itseämme muihin.

Lundell on tutkinut erityisesti työelämässä ilmenevää kateutta, mutta kateuden kohteet ovat samat aina ja kaikkialla: asiat, joita itsellä ei ole. Kadehdimme yleensä melko läheisiä ja suurin piirtein samanlaisessa yhteiskunnallisessa asemassa olevia ihmisiä, kuten sisaruksia, ystäviä, naapureita ja työkavereita. Harva tavallinen tallaaja kadehtii vaikkapa kuninkaallisia tai suuria maailmantähtiä.

– Se, että kadehdimme toisen onnea, tekee kateudesta hävettävää. Kateutta pelätään erityisesti siksi, että siihen voi liittyä halu mitätöidä tai jopa tuhota kateuden kohde. Silloin on tietysti kyse jo patologisesta kateudesta. Kadehtija ei yleensä tunnista omaa kateuttaan vaan näkee sen sijaan kadehditun kielteisessä valossa.

Kateudessa voi silti olla myös jotain hyvää.

– Jo se, että tunnistit oudon tunteesi kateudeksi, on askel eteenpäin. Kateus kertoo, mikä sinulle on tärkeää. Se voi myös panna pohtimaan, haluatko todella itse samaa, mitä toiselta kadehdit, esimerkiksi esimiesasemaa. Voit kysyä itseltäsi, oletko vaikkapa kartellut työn hakemista siksi, ettet kestäisi epäonnistumisesta seuraavia kateudentunteita, Lundell sanoo.

Naapurin ärsyttävä karjaonni

Kateus voi toimia ponnahduslautana omiin tavoitteisiin vain silloin, jos on valmis ponnistelemaan ja jopa tekemään uhrauksia tavoitteensa eteen.

– Länsimaiset kulttuurit, joissa yhteiskunta perustuu paljon kilpailuun, mahdollistavat varmasti hieman avoimemman kateuden, Lundell toteaa.

Silti kateudesta ei olla ylpeitä missään kulttuurissa. Tosin pari sataa vuotta sitten kateudesta puhuttiin avoimemmin, ainakin kansanperinteen arkistoaineistojen valossa.

– Suomalainen kateus näkyy vahvana sananlaskuissa, uskomuksissa, arvoituksissa ja tarinoissa. Se on selvästi ollut inspiroiva aihe, sanoo Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistotutkija Juha Nirkko.

Kateus koetaan usein onnen vastinpariksi.

–  Ennen ajateltiin, että onnen määrä maailmassa on vakio. Siksi onnea piti joko vaalia tai varastaa. Siksi kateus kaikessa ikävyydessään ei ehkä ollut niin peiteltyä kuin nykyään.

Jotain ajatuksesta, että onnen määrä on vakio, sisältyy myös nykyiseen länsimaiseen kateuskäsitykseen.

Susanna Lundellin mukaan kadehdimme edelleen usein menestystä ja materiaa, sillä myös ympäristö syöttää meille jatkuvasti kuvaa menestyneiden elämän makeudesta. Harva kadehtii vaikkapa jonkun ihmisen hyväsydämisyyttä tai hyviä hermoja.

Ontto tunne kuuluu asiaan

Entä mitä minulle tapahtui, kun tunnistin onton oloni kateudeksi? Tulin vähän surulliseksi. Hetken katsoin omaa työuraani toisten silmin. Se näytti jotenkin säälittävältä. Tämäkin tuntui oudolta, ei yhtään itseltäni. Oliko minun ryhdyttävä miettimään, enkö tehnytkään sitä mitä halusin?

– Kateuden tunne korostuu, kun oma elämä ei tyydytä. Ehkä sinulla on nyt jonkinlainen itsetutkiskelun paikka, aika miettiä, mitä oikeasti haluat elämältäsi. Kateus voi olla reitti sinne, sanoo itsetutkiskelusta ja henkisestä kasvusta luennoiva psykologi Heli Heiskanen.

Mutta miksi kateus tuntuu niin pahalta, jopa kauheammalta kuin pistävä vihan tunne?

– Sen pitääkin tuntua ikävältä, jotta se jättäisi muistijäljen. Kun kohtaa oman kateuden tunteensa kaikessa raadollisuudessaan ja käy sen syyt läpi, herää myötätunto toisia kohtaan.

Heiskasen mielestä kateuden tunteen kohtaamisesta voi oppia paljon muutakin kuin vain sen, että asiat eivät ole hyvin. Jos kateuden aihe osoittautuu omaksi haaveeksi, on mietittävä, voisiko haaveen toteuttaa. Jos ei, on pysähdyttävä katsomaan ympärilleen.

– Kukaan ei voi saada kaikkea. Siksi pitää hakea elämäänsä itselle tärkeitä asioita. Kannattaa miettiä, mitä hyvää elämässä nyt on. Kenties omassa työssä on enemmän mielekkyyttä ja vähemmän stressiä kuin vaativassa työssä olisi, ja vapaa-aikaakin jää enemmän.

Kiitollisuus suojaa kateudelta

Kun ihminen on tyytyväinen itseensä ja elämäänsä, vertailu muihin haalenee. Se on helppo tunnistaa omista onnenhetkistä – niissä vertailu muihin unohtuu.

Mitä herkemmässä elämänvaiheessa ihminen on, sitä alttiimpi hän on kateudentunteille. Murrosikä, lasten saanti tai lapsettomuus, erot ja potkut ovat muutoskohtia, joissa moni kokee ainakin hetkellistä huonommuutta. Samoin eläkkeelle jääminen. Ikääntyvä työntekijä voi kadehtia eläkkeelle päässeitä kollegoitaan, kun itse vielä pyristelee työelämän organisaatiomuutoksissa. Eläkeläiselle töissä porskuttavien arki voi puolestaan näyttäytyä merkityksellisenä.

– Muutoksiin liittyy aina monenlaisia tunteita, itsetutkiskelua ja surua. Jos näitä tunteita ei käy itsensä kanssa läpi, tunteet voivat kääntyä kateudeksi muunlaista elämäntilannetta tai -tapaa kohtaan, Heli Heiskanen sanoo.

Kateus on siis usein monenlaisten tunteiden summa ja kertoo aina jotain oleellista meistä itsestämme.

– Ennen kaikkea kateuden kohteet kertovat omaa tarinaansa meidän arvoistamme, tutkija Susanna Lundell huomauttaa.

Tunnistan myös tämän arvopähkäilyn. Päädyin nimittäin pari päivää opiskelijakaveri-illan jälkeen kirjoittamaan paperille, mitä teen, mitä minulla on ja mitä haluan. Se oli vaikeaa. Vähän yllättäen löysin paljon enemmän asioita kahteen ensimmäiseen kohtaan. En halunnutkaan oikeastaan juuri mitään uutta elämääni. Halusin pitää kiinni siitä, mitä minulla jo oli.

Kateuden tunnistaminen avaa Lundellin ja Heiskasen mielestä mahdollisuuden elämänmuutokseen ja henkiseen kasvuun.

– Kun kateusajatuksia käy itsensä kanssa läpi ja alkaa materiaalisen hyvän sijaan kehittää itseään, voi sisäistää hyviä asioita itseensä. Ja henkinen pääoma on sellaista, jota kukaan ei voi ottaa pois. Se on kateuden ulkopuolella. Kiitollinen, onnellinen ihminen ei koskaan myrkyty kateudesta.

Tämä on ET Terveys -lehden artikkeli, joka on julkaistu menaiset.fi:ssä

Lisää ET terveyden juttuja löydät osoitteesta menaiset.fi/etterveys.


 

Sisältö jatkuu mainoksen alla