Hyvä terveys
Kuva: Shutterstock. Kuvan henkilö ei liity juttuun.
Kuva: Shutterstock. Kuvan henkilö ei liity juttuun.

Psykologi Mikael Saarinen kertoo, onko sairaudesta järkevä puhua muille.

Kysymys:

Sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja olen ollut yli kymmenen vuotta työkyvytön. Sairauteni ei lähipiirini mukaan näy minusta mitenkään. Ongelmani on, miten sairaudestani pitäisi puhua vieraille. Psykiatrini suosittaa avoimuutta.

Kuitenkin ne ihmiset joille olen avautunut eivät ole osanneet suhtautua. Sukuni tietää ja piiskaa minua kohti akateemisia suoritteita, vaikka juuri se lisää ahdistusta. Haaveilen kokemusasiantuntijakoulutuksesta. Silloin pääsisin kertomaan esimerkiksi hoitohenkilöstölle, että olen tosi tavallinen ihminen, en ryyppää, ei ole rikosrekisteriä. Ja kaltaisiani on monta.

Saanko koskaan hyväksyntää tällaisena?

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Nimimerkki: Kulissit pystyssä

Sisältö jatkuu mainoksen alla

 

Vastaus:

Kannattaako omasta psykiatrisesta diagnoosista kertoa muille ihmisille? Asia on puitu viime aikoina vakuutuksiin ja työnhakuun liittyen. Ne ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten pieni ruksi lomakkeessa voi vaikuttaa hetkellisesti koko elämään. Mutta onneksi ei mitenkään lopullisesti.

Monet ihmiset tulevat psykoterapiaan mukanaan sairaskertomuksensa. Itse kerron olevani kiinnostuneempi asiakkaan omasta kokemuksesta ja toiveista kuin sairaskertomuksista. Kokemusmaailma kun välittyy varsin huonosti lääketieteellisistä lausunnoista. Ihminen kun ei ole yhtä kuin diagnoosinsa.

Diabetes tai kaksisuuntainen mielialahäiriö kertoo lähinnä kulttuurimme yrityksestä ymmärtää sairautta ja tarjolla olevista hoitokeinoistamme. Pelkän kehollisuuden näkökulmasta ihmiselämä pelkistyy varsin mekanistiseksi. Tästä aiheesta on kirjoittanut paljon filosofi Lauri Rauhala, jonka kirjoja (esim. Ihmiskäsitys ihmistyössä) ja artikkeleita (Filosofin näkemys mielitaudin myytistä) voin suositella.

Se mitä päätämme kertoa itsestämme vieraille, ei liity siihen, onko meillä jotain sairautta tai ei. Kysymys on ennen kaikkea luottamuksellisen suhteen muodostumisen säännöistä. Harva meistä esittäytyy kertomalla suonikohjuistaan. Miksi pitäisi avata keskustelu kertomalla mielialahäiriöstä? Luottamuksen rakentuessa voi toki syventää keskusteluja, mutta omat ongelmat ovat huono lähtökohta tutustumiseen.

Tuot myös esiin sukulaistesi vaatimukset. Sinun tulisi tehdä akateemisia opintoja eikä jäädä paikoilleen. Sinulla on kuitenkin muita suunnitelmia: kokemusasiantuntijaksi ryhtymisen. En näe mitään syytä, miksi tämä ei olisi täysin hyväksyttävää. Tärkeintä on, että se on oma valintasi ja tuottaa sinulle iloa ja tyydytystä. Toivottavasti et myöskään itse ole kriittinen valintojasi ja elämäntilannettasi kohtaan. Jos näin on, niin suosittelen sinulle hyväksyntä- tai anteeksiantoharjoituksia. Niitä löytyy runsaasti googlaamalla.

Kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä on kirjoittanut värikkäästi näyttelijä Stephen Fry kirjoissaan Koppava kloppi ja Fryn aikakirjat (S&S 2013 ja 2014). Hän tuo esille sen, että vakavissa mielialahäiriöissäkään kyse ei ole vain aivokemiasta ja että häiriöstä huolimatta voi elää arvokasta elämää. Elokuvissa käsitellään mielenterveysongelmia varsin mustavalkoisesti ja ilottomasti. Poikkeus tähän on sarja Isänmaan puolesta, jossa päähenkilö toimii salaisen palvelun agenttina huolimatta kaksisuuntaisuudestaan.


Näin eteenpäin

  • Lue kirjasuositukseni tai katso aiheeseen liittyvä elokuva tai sarja.
  • Keskustele lukemastasi tai katsomastasi jonkun ystäväsi kanssa.
  • Harjoita itsemyötätuntoa ja hyväksymistä alkuun kuurina ja sitten päivärutiinina.
  • Nauti elämästäsi ja valinnoistasi.

Mikael Saarinen

psykologi ja psykoterapeutti

Kysy psykologilta

Hyvän terveyden psykologit Sanna Aulankoski ja Mikael Saarinen vastaavat lukijoiden kysymyksiin. Voit lähettää kysymyksesti tästä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla