Näyttää varsin rauhalliselta, mutta näkisitpä polskinnan pinnan alla. Kuva: Shutterstock
Näyttää varsin rauhalliselta, mutta näkisitpä polskinnan pinnan alla. Kuva: Shutterstock

Saatko kehuja töissä ja ihailua ystäviltäsi, mutta silti sinusta tuntuu, että pakka leviää käsiin hetkenä minä hyvänsä? Siinä tapauksessa sinun kannattaa lukea tämä juttu.

Menestyt urallasi, sinulla on ihana koti ja perhe, jota rakastat. Kaikki on päällisin puolin hyvin. Kun joku kysyy, mitä kuuluu, vastaat automaattisesti ”hyvää” – mitä muutakaan, eihän elämässäsi ole mitään vialla? Paitsi, että oikeasti sinua ahdistaa.

Työelämän vaatimukset stressaavat ja tuntuu, että selviydyt töistäsi vain venyttämällä päivää. Aikaa ei ikinä riitä tarpeeksi lapsille, saati sitten parisuhteelle. Edellisestä siivouspäivästäkin on mielestäsi jo aivan liian kauan. Kuulostaako tutulta?

Sinulla saattaa olla duck syndrome, suomalaisittain ”ankkasyndrooma”. Kuvittele ankka, joka lipuu pitkin tyyntä vedenpintaa. Näyttää levolliselta, eikö vain? Kurkistus pinnan alle kuitenkin paljastaisi, kuinka vauhdikkaasti lintu joutuu polskimaan pysyäkseen pinnalla ja päästäkseen eteenpäin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Termi on syntynyt Stanfordin yliopistossa ja kuvaa alun perin sen erinomaisiin tuloksiin pyrkiviä opiskelijoita. Kuten ankat, opiskelijatkin näyttävät ulospäin rauhallisilta, mutta todellisuudessa menestyminen vaatii hurjasti ponnisteluja, mikä tekee heistä stressaantuneita. Stanfordin kaltaisissa huippuopinahjoissa ei kuitenkaan ole sosiaalisesti hyväksyttävää näyttää epäonnistumisen pelkoa ja huolta pärjäämisestä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Niinpä jokainen pitää yllä kulissia, että kaikki sujuu kuin vettä vain, mikä puolestaan lisää paineita lumipalloefektin tavoin.

Opiskelijoiden kovat menestyspaineet kuulostavat tutuilta Suomessakin. Viime aikoina on esimerkiksi uutisoitu, kuinka jo lukioikäiset kärsivät liian suurista paineista ja niistä seuraavasta uupumuksesta

Psykiatri Samantha Boardman kertoo Marie Clairessa, että yliarvioimme systemaattisesti sen, kuinka onnellisia muut ovat. Tämä johtuu siitä, että mielikuvamme muista perustuvat asioihin, joita näemme sosiaalisessa mediassa tai muissa sosiaalisissa tilanteissa. Tällöin meiltä jää näkemättä, mitä muut ihmiset oikeasti kokevat ja tuntevat sisimmässään.

Moni julkkis, esimerkiksi ex-missi Lola Odusoga ja laulaja Evelina, onkin kritisoinut somen ulkonäkökeskeisyyttä. Toisaalta somen sisältövirta on aivan yhtä tarkkaan suodatettua myös muiden asioiden osalta: jaamme ja katselemme kauniita sisustuskuvia, kuohuvalla kippistelyä ystävien kanssa ja veden kielelle herauttavia ruoka-annoksia. Vaikka tiedämme, että kyseessä on vain pieni, valikoitu osa todellisuutta, voi se arkielämän kiireessä toisinaan unohtua.

Ankkasyndroomassa ongelman ydin ei olekaan vaikeuksissa, joita kohtaa saavuttaakseen tavoittelemansa, vaan siinä, että yrittää piilottaa nämä vaikeudet muilta. Kun kaikki yrittävät piilottaa omat vaikeutensa, vaikuttaa helposti siltä, että on yksin omiensa kanssa.

Siispä pari pientä muistutusta lienee tässäkin yhteydessä paikallaan:

1. Kaikki ei aina ole sitä, miltä ulospäin näyttää.

2. Jokaisella on oma taakkansa kannettavanaan.

3. Puhu! Voi olla, ettet suinkaan ole yksin ongelmiesi kanssa. Joka tapauksessa säästät piilotteluun kuluvat voimavarat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla