Meidän Perhe
Aggressio tunteena ei ole paha, vaan kuuluu ihmisyyteen, Heli Pruuki sanoo. Kuva: Jani Laukkanen
Aggressio tunteena ei ole paha, vaan kuuluu ihmisyyteen, Heli Pruuki sanoo. Kuva: Jani Laukkanen

Aggressivisuus tunteena kuuluu ihmisyyteen. Se kertoo siitä, että on paha olla.

– On ihan mielettömän iso juttu saada kiinni tunteistaan raivon ja vihan alla. Silloin voi ymmärtää, että minullahan on paha olla, tässä on kyse ihan muusta kuin että olisin kauhea raivoakka, sanoo pariterapeutti ja perhepsykoterapeutti Heli Pruuki.

Tunteet vihan ja raivon alla johtuvat käsittelemättömistä asioista: vaikkapa lapsuuden perheen vaikeuksista, nuoruuden vaikeista kokemuksista tai jostain muusta traumaattisesta tapahtumasta elämässä. Kukaan ei ole voinut valita omaa historiaansa tai sitä, millaisen mallin on saanut vanhemmuudesta. Lähes kaikki vanhemmat tarkoittavat lapsilleen vain hyvää, mutta kaikki eivät pysty siihen.

– Naisten, varsinkin äitien aggressiivisuudesta vaikeneminen on ongelma, Pruuki sanoo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Raivoava äiti on sietämätön ajatus

Äitiyteen liitetään vastuuta ja hoivaa: hellä äiti huolehtii avuttomasta lapsesta. Se, että äitiyteen liittyy myös jotakin tuhoavaa ja väkivaltaista, on sietämätön ajatus. Silti sitäkin äideissä on – eikä se tarkoita, ettei rakastaisi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Raivon, häpeän, yksinäisyyden, välinpitämättömyyden ja uupumuksen kätkeminen ylläpitää harhaa äitiyteen sopivista tunteista. Juuri siksi niistä pitää puhua: naisen raivon tunnistaminen ja tunnustaminen auttaa äitejä myös hakemaan apua ja muuttamaan käyttäytymismallejaan.

Aggressiivisuudesta tulee ensimmäiseksi mieleen fyysinen väkivalta, mitä se ei aina ole. Aggressio voi näkyä esimerkiksi puhetavassa.

Äitien kielletyt tunteet ovat perinteisesti jotain, mikä on pitänyt piilottaa.

– Moni saattaa ajatella, ettei koskaan käyttäydy lastaan kohtaan vihamielisesti: kysyn vaan, missä se vanhempi on? Jo pelkällä katseellaankin voi välittää monia tunteita, Pruuki sanoo.

Jokaiselle on tuttu tilanne, jossa tulee möläyttäneeksi, koska ei ehdi harkita sanomisiaan tai on itse valtavan väsynyt. Vihaisuus voi näkyä myös negatiivisena perussävynä kotona, kun parisuhde hiertää tai töissä on stressaavaa. Se voi olla sättimistä, jatkuvaa kieltämistä, uhkailua, kiristämistä tai rajoittamista.

– Saatetaan jopa ajatella, että jos ”kielletyistä” tunteista puhuu ääneen, se johtaa lapsen huostaanottoon. Nuo tunteet ovat perinteisesti jotain, mikä on pitänyt piilottaa ja painaa alas – ne ovat olleet vaarallisia, Pruuki sanoo.

Vihan takana on uupumusta ja riittämättömyyttä

Mistä nuo vihan tunteet sitten johtuvat? Maria-Akatemian naisenväkivalta.fi-hankkeessa kuvaillaan näin: ”Äitinä joutuu kohtaamaan omassa lapsessaan niitä inhimillisiä puolia, joita on vaikea hyväksyä ja sietää itsessään. Lapsen käyttäytyminen herättää siis juuri niitä alueita äidin tunne-elämässä, joissa on pakkautuneena omassa lapsuudessa kiellettyä ja käsittelemätöntä aggressiota, pettymyksiä ja vihaa. Siten aikuisen naisen lapsuudessa koetut asiat voivat suoraan heijastua omiin lapsiin ja purkautua kontrolloimattomana väkivaltana heitä kohtaan.”

Raskaus ja äidiksi tulo ravisuttelevat naisen mieltä ja ruumista ydintä myöten. Lapsen saamiseen liitetään onnea ja kiitollisuutta, mutta tosielämässä se myös kuormittaa. Tunteet voivat heilahdella laidasta laitaan, Pruuki kuvailee kirjassa Vihainen nainen – hyvä, paha aggressio.

Totta: voi olla vaikea tuntea vain onnea ja kiitollisuutta, jos oksentaa yhdeksän kuukautta tai saa osakseen vaikean ja traumaattisen synnytyksen. Vauva saattaakin itkeä läpi vuorokauden kuukausi toisensa jälkeen, samalla kun itse yrittää selvitä kipeistä ja vuotavista rinnoista ja oman vartalon muutoksista.

”Jokainen uuvuksissa oleva äiti on joskus vahingoittanut lastaan omalla käytöksellään.”

Kukaan ei raivostu muuten vaan

Äitiys on myös täynnä huolta, kamppailua oman seksuaalisuuden kanssa, kompromisseja työelämässä. Monelle äitiys tuo mukanaan tunteen vapauden menetyksestä. Joskus näistä tunteista syntyy vihaa omaa lasta kohtaan, mikä aiheuttaa syyllisyyttä ja lisää aggressiota.

– Sellaista uuvuksissa olevaa äitiä ei olekaan, joka ei olisi joskus vahingoittanut lastaan omalla käytöksellään, Pruuki summaa.

Pruuki kertoo esimerkistä, jonka näki kaupassa: Äiti motkottaa lapsilleen leluhyllyllä taukoamatta. Älä tee niin! Varo sitä? Nyt kyllä lopetat! Älä nyt ainakaan… Lapset äidin ympärillä olivat todella rasittuneen näköisiä.

– Ehkä äiti etukäteen oletti lasten käyttäytyvän huonosti, ja siksi opasti käskevään ja marisevaan sävyyn. Ei äiti tarkoittanut mitään pahaa, ei tietenkään. Hän varmasti itse ajatteli käyttäytyvänsä oikein ja kasvattavansa lapsiaan käyttäytymään kunnolla. Tapahtuma saattoi olla päivän odotettu kohokohta leluhyllyineen, mutta muuttuikin aggressiiviseksi kiteymäksi, koska äiti ehkä koki olevansa täysin loppuun ajettu. Kivasta kauppareissusta tuli raskas keikka kaikille, Pruuki kuvailee.

Viha on suojatunne, jonka takana voi olla riittämättömyyttä tai pettymystä omaan elämään tai kumppaniin. 

Kun raivo nousee pintaan isona vihapuuskana tai räjähdyksenä, purkauksen alla on paljon pahaa oloa, häpeää ja tuskaa: kukaan ei raivostu tai suutu muuten vain. Usein silti se viimeinen asia, josta raivo nousee, on pieni juttu. Vaikka kaatunut maitolasi tai väsyneenä kiukutteleva lapsi.

– Viha on suojatunne – se, joka suojaa murskaantumiselta, kauhulta, pelolta, hädältä ja tuskalta. Takana voi olla riittämättömyyttä tai yksinäisyyttä, pettymystä omaan elämään tai kumppaniin. Ja sitten samaan aikaan pitäisi riittää lapsille, Pruuki sanoo.

Kun on ymmärtänyt, mistä omat aggressiiviset tunteet kumpuavat, seuraava askel Pruukin mukaan on miettiä, mitä tarvitsee, jotta voisi voida paremmin. Ja on valtavan tärkeää hakea apua. Naisen käyttämä väkivalta saattaa aiheuttaa niin isoa häpeää tekijässään ja lähipiirissä, että siihen on valtava kynnys puuttua tai hakea apua.

Jos pelkää käyvänsä lapsiin käsiksi tai käyttävänsä fyysistä väkivaltaa, voi ottaa yhteyttä vaikka Naisen väkivalta -sivuston chattiin.

– On syvästi vastuullista hakea itselleen apua, sitä ei tarvitse hävetä.

Pruuki muistuttaa, että myös itselleen pitää pystyä antamaan anteeksi.

– Me voimme oppia ja opimmekin kaikissa elämän vaiheessa. Emme ole koskaan valmiita. Asioita voi yleensä aina korjata, sillä vanhemmuus on matka.

Tulivuori-harjoitus

Tämä harjoitus auttaa sinua ymmärtämään, mitä tunteita vihasi alla on.

  1. Piirrä paperille suuri, paperin täyttämä tulivuori.
  2. Kirjoita tultasyöksevän osan lähelle sana 'viha'. Palauta mieleesi tilanteita, joissa olet ollut todella vihainen. Kirjoita, mitä muita tunnetiloja pystyt muistamaan kokeneesi.
  3. Siirry ajatuksissasi tulivuoren syvempään ja laajempaan osaan. Kirjoita sinne erilaisia tunteita, jotka ovat suuttumisen ja vihan selittäviä tekijöitä kuten turvattomuus, yksinäisyys, katkeruus, hylkääminen, pelko, turhautuminen, suru, ahdistus, häpeä, syyllisyys...
  4. Kun kuva on valmis, katsele sitä ja ole tietoinen, miltä kehossasi tuntuu. Omaa vihaa voi ymmärtää paljon selkeämmin, kun huomaa, että sille on paljon syviä, inhimillisiä taustoja ja syitä: ihminen lopulta reagoi, kun on joutunut kantamaan tätä valtavaa tunnekuormaa.
  5. Katsele tulivuoren sisällä olevia tunteita ja palauta mieleesi myös tunteisiin liittyviä tarpeitasi. Mitä olisit tarvinnut noina hetkinä? Mitä jäit vaille?

Lähde: Heli Pruuki ja Terhi Ketola-Huttunen: Vihainen nainen – hyvä, paha aggressio 

Sisältö jatkuu mainoksen alla