Pikkulapsiarki kuormitti Miraa niin paljon, että hän pelkäsi lyövänsä esikoistaan. Asiantuntija uskoo, että koronatilanteen asettamat vaatimukset näkyvät aggressiona joissain sellaisissakin naisissa, jotka eivät ole ennen olleet väkivaltaisia. Siksi ehkäisevän väkivaltatyön palveluita on poikkeustilanteessa laajennettu.

Ääni oli käheä, ja kurkku poltteli kipeänä. Miran (nimi muutettu) morkkis oli karmea. Hän oli raivostunut kolmevuotiaalle lapselleen, kun tämä ei nukahtanutkaan päiväunille. Karjunut ja komentanut nukkumaan. Uuvutti niin paljon.

Niin oli käynyt viime aikoina yhä useammin.

– Eihän se tietenkään mitään auttanut. Vieläkin itkettää, kun muistelen niitä hetkiä, Mira sanoo nyt, viitisen vuotta myöhemmin.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Mira oli tuolloin 35-vuotias kahden lapsen äiti. Esikoinen oli tuolloin vahvassa tahtoiässä ja kuopus vastikään syntynyt. Kädet olisivat olleet täynnä pelkästään vauvan kanssa, mutta esikoinenkin tarvitsi äitiä tauotta. Uuden tilanteen asettamat vaatimukset tuntuivat kohtuuttomilta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Väsymys oli jatkuvaa ja esikoisen päiväunet ainoa mahdollisuus edes hetken rauhaan. Mira oli niin lopen väsynyt, että ainoan lepohetken menettäminen tuntui suorastaan sietämättömältä.

– Tuntui, etten riitä. En päässyt hengittämään ulos ja sisään, vaan minun piti mennä tehtävästä toiseen, enkä saanut ajatella edes yhtä ajatusta rauhassa.

Mira alkoi tuntea esikoistaan kohtaan niin voimakasta raivoa ja vihaa, ettei ollut koskaan ennen kokenut vastaavaa. Ensimmäistä kertaa elämässään hän pelkäsi menettävänsä kontrollin, kun oli vihainen.

– Säikähdin, miten äiti voi tuntea näin omaa lastaan kohtaan. Pelkästään tunteet olivat minulle hirveän vaikea ja satuttava paikka. Ne ahdistivat ja pelottivat minua. Pohdin, hermostunko joku kerta niin paljon, että lyön lastani, tukistan tai käyn jollain muulla tavalla käsiksi.

Mira tunsi, ettei hänen olisi edes kuulunut saada lapsia, eikä hän sovellu äidiksi. Hän yritti puhua vihan tunteistaan ja niiden herättämästä syvästä syyllisyydestä neuvolassa sekä puolisonsa ja ystäviensä kanssa, mutta ei kokenut tulevansa kuulluksi. Tuntui, että hänen tunteitaan vähäteltiin.

– Neuvolassa asia kohdattiin käytännön tasolla ja järjestettiin perhetyöntekijä välillä avuksi, jotta saisin levätä. Mutta tunteet aika lailla torjuttiin. Sanottiin, että se on ihan normaalia.

Mira paini tunteidensa ja pelkojensa kanssa useamman kuukauden. Pelot väkivaltaiseksi ryhtymisestä eivät koskaan käyneet toteen, mutta piinasivat jatkuvasti.

”Neuvolasta järjestettiin perhetyöntekijä välillä avuksi, mutta tunteet torjuttiin.”

Lopulta Mira kirjoitti Google-hakuun sanat nainen ja väkivalta. Hakutuloksissa tuli vastaan asiantuntijajärjestö Maria Akatemia, joka tekee ehkäisevää väkivaltatyötä nimenomaan naisten parissa. Mira päätti soittaa sinne.

– Siinä vaiheessa asia oli jo niin pinnassa, että ensin vain itkin. Sieltä sanottiin heti, että olen soittanut oikeaan paikkaan. Se oli iso helpotus.

Koronatilanne kuormittaa ja nostaa vihan pintaan

Mira sanoo, että Maria Akatemia oli ensimmäinen paikka, jossa hänet nähtiin kokonaisena ja tilanteeseen suhtauduttiin yhtä vakavasti kuin hän sen itse koki. Hän sai järjestöltä apua tunteidensa käsittelyyn ja hallintaan ensin yksilökeskusteluista ja vertaistukiryhmästä. Niiden jälkeen hän päätti vielä jatkaa yksilöterapiaa kaksi vuotta omakustanteisesti.

Mira kokee, että on oppinut käsittelemään aggressiotaan. Samalla tuskallinen syyllisyys on helpottanut. Hän on ymmärtänyt, että kaikki tunteet kuuluvat äitiyteen, ja pääsee sen ansiosta helpommin yli raivon hetkistä. Siksi ne on nykyään helpompi käsitellä lastenkin kanssa. Pyytää anteeksi, jos on tiuskinut.

– Kaikki eivät pidä lapselle huutamista vääränä, mutta minä pidän usein toistuvaa huutamista henkisenä väkivaltana, jota on syytä pysähtyä miettimään. En halua tuomita ketään, koska jokainen vanhempi joskus huutaa lapselleen, mutta se ei saa olla normaali ja hyväksyttävä tapa kasvattaa, Mira miettii.

Hän kertoo, että vihan tunteella on tapana näyttäytyä korkean kuormituksen hetkissä: silloin, kun on nukkunut huonosti ja tuntee, että lapsilta tulee liikaa vaatimuksia. Viimeisimpänä haasteita on asettanut koronatilanne.

Sekä Mira että hänen puolisonsa ovat tehneet töitä osin etänä, osin työpaikalta käsin. Kotona ovat olleet myös nyt päiväkoti- ja alakouluikäiset lapset.

– Varsinaisen työn lisäksi on joutunut olemaan opettaja, päiväkodin hoitaja, koulun keittäjä ja siivooja. Huomaa, että on tosi väsynyt ja ärtyneempi kuin normaalisti. Se, että poikkeustilan takia pitää varoa ja kiinnittää huomiota sellaisiin asioihin, joita yleensä ei tarvitse miettiä, vie voimia.

Mira ei ole ainoa, jonka hermot poikkeustilanne on saanut kiristymään.

– Uskon, että oma aggressio ja viha ovat korona-aikana nostaneet päätään sellaisillakin ihmisillä, joilla ei aiemmin ole ollut haasteita niiden kanssa, sanoo ehkäisevän väkivaltatyön asiantuntija Emma Laine Maria Akatemialta.

Maria Akatemian chat-palvelussa on korona-aikana ollut runsaasti asiakkaita, mutta tukipuhelinpäivystykseen yhteydenottoja on tullut hieman tavallista vähemmän. Laine ei kuitenkaan usko, että vähentyneet puhelinyhteydenotot tarkoittaisivat, että avuntarve on vähentynyt.

– Puhelin ei varmaankaan ole koronan aikana ollut paras mahdollinen väline. Koska kaikki ovat kotona, yhteyden ottaminen soittamalla on haastavampaa. Muutoinkaan avun hakeminen ei välttämättä tule ensisijaisesti mieleen, kun on muitakin kuormitustekijöitä.

Järjestössä arvellaankin, että avuntarve tulee näkymään kunnolla vasta viiveellä, kun tilanne alkaa hieman tasaantua. Väkivaltatyön päivystysaikoja on kuitenkin laajennettu jo nyt, jotta mahdollisimman moni saisi avun jo poikkeusaikana.


Jos huoli herää, on aika hakea apua

Emma Laine sanoo, että korona-aikana yhteyttä ovat ottaneet pääasiassa uudet asiakkaat. Moni hakee apua jo ennen kuin mitään fyysistä ehtii tapahtua.

Yhteydenottojen taustalla on ollut hyvin samankaltaisia asioita kuin muulloinkin. Väkivaltaisuus tai sen pelko liittyyvät tyypillisesti tilanteisiin, joissa omat voimavarat ovat koetuksella. Silloin ärsytyskynnys laskee, ja haastavia tilanteita on vaikeampi sietää.

– Väsymys, kuormittuneisuus ja yksinäisyys kuuluvat asiakkaiden arjessa. Äideillä on nyt paljon väsymystä ja kuormitusta, kun on monia eri tarpeita vastattavana. Yksinäisyys on nostanut päätään, kun normaalit tukiverkostot ovat pois käytöstä. Ei voi esimerkiksi käyttää isovanhempia apuna lastenhoidossa ja perhekahvilat ja muut ovat kiinni. Tietysti koronatilanne voi vaikuttaa myös talouteen, Laine kertoo.

Vaikka viha ja aggressio sinällään ovat luonnollisia, terveitä tunteita, jokaisella on vastuu siitä, millaiseen toimintaan ne johtavat. Apua on tärkeää hakea silloin, jos on itse huolissaan tilanteesta tai huomaa läheisten reagoivan omaan suuttumukseen.

– Kyse ei ole siitä, että ei saisi suuttua, olla vihainen tai ärtynyt, koska jokainen ihminen suuttuu varmasti joskus. Mutta jos huomaa, että tunne johtaa toimintaan, joka satuttaa itseä tai toista, tai pelkää, ettei se ole omassa hallinnassa, on tärkeää pysähtyä. Silloin tulisi peilata mielellään jonkun kanssa, mistä on kysymys ja mitä voisi tehdä, ettei tilanne etene pidemmälle.

Avun hakeminen on tärkeää, vaikka haasteet liittyisivät selkeästi poikkeukselliseen tilanteeseen.

Laine sanoo, että jo oman väkivaltaisuuden tiedostaminen on iso asia. Sen jälkeen voi tarkastella, miten oma historia vaikuttaa: Miten vihan tunteisiin on suhtauduttu, ja onko saanut apua siihen, miten käsitellä niitä rakentavasti?

Tiedostaminen auttaa myös tunnistamaan, millaisissa tilanteissa tunteet kiehuvat yli, ja ennakoimaan niitä. Omaa arkeaan voi tarkastella, ja kiinnittää huomiota siihen, tulevatko omatkin tarpeet huomioiduiksi. Kuormitukselle tulee olla vastapainoa.


Nainenkin saa suuttua

Miraa tiedostaminen ja tilanteiden tunnistaminen on auttanut.

– Olen oivaltanut, että sain kasvatuksen, jossa tytön pitää olla kiltti ja helppo. Konflikteja tulee välttää viimeiseen asti, eikä saa olla vihainen tai puolustaa itseään. Jos sisäinen pikkutyttöni ei ole saanut lupaa kokea vihaa, niin sillä ei ole työkaluja aggression hallintaan.

Mira kokee, että tunteista tuli helpommin hallittavia sen myötä, kun hän ymmärsi, mistä ne kumpuavat.

Nykyisin Mira tunnistaa hetket, joissa tunteet kuumenevat. Silloin hän kertoo lapsilleen, miltä hänestä tuntuu. Hän voi esimerkiksi pyytää lapsia keskittymään ruoanlaiton tai puhelun ajan omiin puuhiinsa, jotta hän pystyy keskittymään käsillä olevaan asiaan. Silloin Mira ehdottaa, että jutellaan vasta sitten, kun äiti on saanut ruoan valmiiksi.

– Olen ajatellut, että lapsetkin ehkä oppivat, kun sanoitan tilanteet heille. Ei aikuisen tarvitse olla koko ajan saatavilla, vaikka olisikin paikalla. Annan itselleni luvan syventyä välillä omiin juttuihini.

Mira on oppinut muutoinkin, kuinka tärkeää on, että hän pitää omasta jaksamisestaan huolta. Nykyisin hän jakaa enenmmän vastuuta miehelleen ja ottaa aikaa myös itselleen.

– Uhrautuminen, jota naiset helposti tekevät, ei ole oikeasti lastenkaan etu.

Omien rajojen pitäminen ei edelleenkään ole helppoa. Syyllisyys nousee yhä välillä esiin, mutta enää se ei lamaannuta.

– Jos olen ollut napakka tai puolustanut itseäni, saatan miettiä monta päivää jälkikäteen, olinko ihan törkeä, mutta nyt jo tajuan järjen tasolla, etten ole tehnyt mitään väärää.

”Jos nainen on vihainen, pyöritellään silmiä ja sanotaan, että muija on hysteerinen. Jos mies on vihainen, ajatellaan, että hän on tosissaan.”

Mira kannustaa aggression kanssa kipuilevia naisia hakeutumaan avun piiriin ja puhumaan tuntemuksistaan ääneen. Hän uskoo, että avoimuus rohkaisee muitakin puhumaan, jolloin yhä harvempi jää yksin tunteidensa kanssa.

– Viimeksi tänään yksi ystävä soitti minulle raivon tunteidensa äärellä ja purki oloaan.

Miran mielestä on hienoa, että ystävä uskalsi kertoa tunteistaan. Hän kokee, että naisen viha on yhteiskunnassa tabu.

– Jos nainen on vihainen tai raivostunut jostakin, pyöritellään silmiä ja sanotaan, että tuo muija on hysteerinen, tai sillä on menkat tai vaihdevuodet tulossa. Jos mies on vihainen, ajatellaan, että hän on nyt tosissaan, Mira miettii.

– Mielestäni nimenomaan tukahdutetut raivon ja vihan tunteet ovat niitä, jotka johtavat ylilyönteihin. Mielestäni viha, joka sallitaan, ei johda väkivallan tekoihin, vaan tunne, jolle ei ole lupaa ja josta ei löydä ulospääsyä.

Mira ajattelee, että vaikka jokainen on vastuussa omasta toiminnastaan, tarvitaan muutosta myös yhteiskunnallisella tasolla. Paitsi asenteissa, myös käytännön asioissa: siinä, miten lastenhoitoon ja arjen pyörittämiseen liittyvät tehtävät jakaantuvat perheissä, ja miten äitiysvapaa vaikuttaa naisen asemaan työelämässä.

– Naisten tekemälle työlle tarvitaan lisää arvostusta. Jotta naiset eivät olisi nurkkaan ahdistettuina, on heidän vastuullaan kurottaa kätensä sieltä, mutta tarvitsemme myös heitä, jotka ojennettuihin käsiin tarttuvat ja vetävät pois nurkasta.

Apua vihaan ja väkivaltaisuuteen

Maria Akatemia tarjoaa maksutonta keskusteluapua ja tukipalvelua naisille, jotka käyttävät tai pelkäävät käyttävänsä väkivaltaa lähisuhteissaan:

Avoin linja -puhelinpäivystys 09 7562 2260. Katso päivystysajat täältä.

Naisenväkivalta.fi-chat

15–28-vuotiaille naisille tarkoitettu Keijunvarjo.fi-chat

Sisältö jatkuu mainoksen alla