Kodin Kuvalehti
 Itkeminen kertoo siitä, että pystyy tuntemaan jotain niin suurta, että se liikuttaa. Kuva: Shutterstock
Itkeminen kertoo siitä, että pystyy tuntemaan jotain niin suurta, että se liikuttaa. Kuva: Shutterstock

Ihminen, joka liikuttuu herkästi, kokee syvästi elämää. Siksi kyyneleitä ei kannata nolostella.

Tanssikoulun esitys alkaa. Lapsi tulee lavalle taitavana ja iloisena. Ylpeys ja onni valtaavat mielen. Silmät kostuvat, pala nousee kurkkuun ja rintaa puristaa. Alkaa itkettää. Taas.

Töissä harmin kyyneleet kihoavat silmiin, kun asiakas vastaa tylysti. Kotona itkettävät lattialle jääneet sukat ja niistä noussut riita. Kun kaveri kertoo erostaan, myötätunnon kyyneleet valuvat pitkin poskia.

Olenko liian herkkä, kun itken paljon?

Sisältö jatkuu mainoksen alla

”On arveltu, että murheisiin liittyvä stressi ikään kuin valuu meistä ulos kyyneltemme mukana.”

Et, lohduttaa psykologi, psykoterapeutti Kati Raikamo. Hän kertoo, että itkulla on tarkoituksensa: se oikeasti helpottaa oloa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Kyyneleistä on mitattu stressihormonia ja muita hormoneja. On arveltu, että murheisiin liittyvä stressi ikään kuin valuu meistä ulos kyyneltemme mukana, ja huolet pienenevät, Raikamo sanoo.

Sitä paitsi itkeminen kertoo tunteista. Siitä, että pystyy tuntemaan jotain niin suurta, että se liikuttaa.

– Liikuttunut ihminen kokee syvästi elämää.


Itke, kun itkettää

Joskus oma tai toisen itku kuitenkin hävettää. Se on Raikamon mukaan ihan ymmärrettävää. Syy häpeän tunteeseen löytyy historiastamme.

– Meillä on ihannoitu sitä, että hallitsee itseään ja varsinkin tunteitaan. Ajatellaan, että ihminen on vahva, jos mikään ei kosketa.

Häpeän tunne voi tulla myös siitä, miten itkuumme on aiemmin suhtauduttu. Miten vanhempasi käyttäytyivät, kun itkit?

Saa itkeä, kun itkettää. Tunteilla on alku, keskikohta ja loppu.

Suomessa on ollut viime vuosikymmeniin asti tavallista kasvattaa lapsi niin sanotulla Siperia opettaa -tyylillä. Usein jo pienelle lapselle sanotaan, että älä itke, tämä ei ole itkun asia.

– Esimerkiksi koulukiusattua saatetaan neuvoa, ettei kannata näyttää harmiaan, jotta kiusaaja ei saa lisää vettä myllyyn. Miksei ihminen saa näyttää, että satuttaminen sattuu? Raikamo kysyy.

Hän neuvoo, että saa itkeä, kun itkettää: Tunteilla on alku, keskikohta ja loppu. Kun kohtaa tunteen, se menee nopeammin ohi. Kahvilassa, bussissa ja työpaikallakin saa itkeä.

– Jos on esimerkiksi kokenut menetyksen, ei surua tarvitse jättää kotiin, jotta voisi lähteä taas töihin.

Itkemisen synnyttämään häpeäntunteeseen voi auttaa sama kuin jännittämiseen: kun asiasta puhuu, olo helpottaa. Jos omat kyyneleet hävettävät, kannattaa sanoa vaikka, että minua nyt vähän itkettää tai että kylläpäs nyt liikuttaa.


Joskus voi pidätellä

Joskus vaikkapa töissä voi tuntua turvallisemmalta pidättää itkua kuin antaa sen tulla. Raikamon mielestä sellaisessa tilanteessa voi ajatella, että palaa asiaan myöhemmin. Itkeä voi vaikka illalla, kun avautuu tilanteesta puolisolle tai ystävälle.

Tunne kannattaa joka tapauksessa kohdata, eikä sysätä sitä kokonaan syrjään.

Kyyneleitä voi pidätellä siten, että suuntaa huo­mion muihin asioihin. Jos pelkää, että kyyneleet estävät lapsen tanssiesityksen näkemisen, voi aluksi keskittyä hetken vaikka kameraan ja ottaa muutaman kuvan. Silloin pystyy ehkä katsomaan loppuesityksen ilman itkua.

Huomion voi suunnata toisaalle ihan pienilläkin asioilla. Joskus esimerkiksi käsien yhteen puristaminen tai itsensä koskettaminen käsivarteen auttaa.

– Se on ikään kuin läsnäoloharjoitus, Raikamo sanoo.

Ei ole olemassa oikeaa tai väärää itkuherkkyyttä.

Myös toisinpäin voi olla. Entä jos haluaa itkun pidättämisen sijaan opetella itkemään?

– Ensin voi miettiä, mistä johtuu, ettei anna itselleen lupaa itkeä. Onko kotona kielletty itkemästä? Sitten kannattaa alkaa tunnistaa tilanteet, joissa liikuttuu. Silloin voi tietoisesti sanoa itselleen, että tämä on ok, saan liikuttua. Seuraavaksi voi pysähtyä tarkkailemaan, miltä itkun merkit itsessä tuntuvat. Miltä rinnassa tuntuu? Kostuvatko silmät?”

Ihmisten luonteet ovat erilaisia. Toisia itkettää herkemmin kuin toisia. Ei ole olemassa oikeaa tai väärää itkuherkkyyttä.

– Mutta jos itkee herkästi, tietää ainakin aistivansa herkästi elämää.

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 4/2018.

Sisältö jatkuu mainoksen alla