Kuvat
Shutterstock
IPC-hoidossa ei pyritä ratkaisemaan kaikkia elämän aikana olleita ongelmia, vaan keskitytään lähimenneisyydessä tapahtuneisiin asioihin.
IPC-hoidossa ei pyritä ratkaisemaan kaikkia elämän aikana olleita ongelmia, vaan keskitytään lähimenneisyydessä tapahtuneisiin asioihin.

Huono uutinen on se, että kaikille ei ole tarjolla pitkäkestoista terapiaa. Hyvä uutinen on puolestaan se, että kaikki eivät sitä välttämättä edes tarvitse. Uusi väitöstutkimus osoittaa, että lyhytkestoisesta IPC-hoidosta voi olla iso apu masentuneelle.

Masennuksesta on tullut kansantauti, sillä joka viides suomalainen sairastuu masennukseen elämänsä aikana. Psykoterapeuteista on kova pula, eikä pitkäkestoista terapiaa ole tarjolla kaikille. Tämä on tällä hetkellä tilanne Suomessa. Kuulostaa melko lohduttomalta.

Mutta toivoakin on. Sen osoittaa psykologian lisensiaatti Jarmo Kontusen tuore väitöstutkimus. Sen mukaan lyhytkestoisesta, ihmissuhteisiin keskittyvästä hoidosta voi olla merkittävä apu masennuspotilaille.

Erityisen hyviä tuloksia on saatu Kontusen väitöstutkimuksen mukaan IPC-hoidosta eli interpersonaalisesta ohjannasta (Interpersonal Counselling).
IPC-hoidossa masentuneen auttaminen perustuu hänen ihmissuhteidensa toimivuuteen. Hoitoa voidaan antaa perusterveydenhuollossa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

”60 prosenttia oli täysin toipunut vuoden seurannan jälkeen.”

Kontusen tutkimuksessa hoitoa antoivat psykiatriset sairaanhoitajat, jotka tapasivat potilaitaan seitsemän kertaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Noin 60 prosenttia IPC-hoidoissa olleista potilaista oli täysin toipunut vuoden seurannan jälkeen, Jarmo Kontunen kertoo.

Seitsemän hoitokertaa kuulostaa melko vähältä – ja tulokset siihen nähden lupaavilta.

– Vaikka käyntikertoja oli vain seitsemän, hoitojakso oli hyvin tiivis. Jokainen potilas tapasi psykiatrisen sairaanhoitajan kerran viikossa, ja ongelmiin paneuduttiin huolella. Lisäksi lääkäri oli hoidossa tiiviisti mukana, Kontunen selittää hyviä tuloksia.

Kontusen mukaan toipumisessa merkittäviä tekijöitä olivat myös potilaiden sosiaaliset suhteet.

– Kaikilla toipuneilla oli elämässään tarjolla sosiaalista tukea – heillä oli sitä valmiiksi tarjolla tai sitten se oli herätettävissä. He pystyivät käsittelemään ongelmiaan läheistensä kanssa, Kontunen kertoo.
 


Jarmo Kontunen on psykologian lisensiaatti ja psykoterapian erikoispsykologi (vaativa erityistaso).

Kaikki eivät tarvitse pitkäkestoista terapiaa

Ristiriitoja puolison tai muiden perheenjäsenten kanssa. Vaikeita ihmissuhteita työpaikalla ja työuupumusta. Suuria elämänmuutoksia, kuten synnytyksen jälkeinen masennus ja opiskelemaan lähtö. Vakava sairastuminen. Yksinäisyys. Läheisen kuolema.

Nämä olivat väitöstutkimukseen osallistuneiden yleisimpiä masennuksen laukaisijoita. 

”Keskeinen kysymys ei ole se, mikä on vikana, vaan se, mitä ihmiselle on tapahtunut.”

– IPC-hoidossa oleellista on se, että ei yritetä ratkaista kaikkia elämän aikana olleita ongelmia, vaan keskitytään keskeiseen ongelmaan. Keskeinen kysymys ei ole se, mikä on vikana, vaan se, mitä ihmiselle on tapahtunut. Fokus on lähimenneisyyden tapahtumissa. Kun keskeinen ongelma on selvitetty, potilaan kanssa yritetään miettiä, miten hän saisi voimia ja miten hän voisi viedä ratkaisukeinoja omaan elämäänsä. 

Kontunen korostaa, että IPC-hoito on vain yksi menetelmä, josta voi olla hyötyä masennuspotilaille.

– Kaikille ei ole tarjolla pitkäkestoista terapiaa, mutta toisaalta kaikki eivät sitä myöskään tarvitse. Väitöstutkimukseni osoittaa, että meillä on perusterveydenhuollossa sellaista osaamista, että voisimme auttaa yhä useampia ihmisiä. IPC-hoitoa voisivat antaa esimerkiksi sairaanhoitajat, terveydenhoitajat, psykologit ja terveyskeskuslääkärit, Korhonen sanoo.

Väitöstutkimus

  • Jarmo Kontusen väitöstutkimuksessa seurattiin 40 ihmistä, jotka hakeutuivat ensimmäistä kertaa hoitoon masennuksen takia. 
  • Potilaiden oireita arvioitiin ennen hoidon aloitusta, sen lopussa ja 12 kuukauden jälkiseurannassa. Lisäksi hoitoprosesseja seurattiin terapiaistuntojen ääninauhoista ja jälkihaastatteluissa.
  • Potilaat olivat iältään 20–65-vuotiaita.
  • Jokaisella oli diagnoosi joko lievästä tai keskivaikeasta masennuksesta.
  • IPC-ryhmään osallistuneista 45 prosentilla oli masennuslääkitys, 55 prosentilla masennuslääkitystä ei ollut.

Jarmo Kontusen väitöstutkimuksen voit lukea täältä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla