Kuvat
Milka Alanen
Sopiva lääkitys on ollut avainasemassa siinä, että Ella on voinut viimeiset kolme vuotta selvästi paremmin: ”Kun mieli tasoittui, jatkuva kuoleman toivominenkin loppui.”
Sopiva lääkitys on ollut avainasemassa siinä, että Ella on voinut viimeiset kolme vuotta selvästi paremmin: ”Kun mieli tasoittui, jatkuva kuoleman toivominenkin loppui.”

Ella Virta hautoi itsemurha-ajatuksia teini-iästä lähtien. Nyt kolme vuotta sopivan lääkityksen löytymisen jälkeen elämä tuntuu ehdottomasti elämisen arvoiselta.

En kestä enää. En saa henkeä. Nyt minä sekoan.

Ella tuijotti seinää ja tunsi käsiensä puutuvan. Mielessä risteilevät tunteet ja ajatukset sekoittuivat ahdistavaksi kaaokseksi. Pää tuntui täyttyvän huudoista, eikä Ella enää pysynyt oman mielensä perässä. 

Pilaan lasteni elämän. En pysty pitämään kenestäkään huolta. Hajoan pieniksi sirpaleiksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Päänsisäinen sekasorto oli musertava, ja hän tunsi, ettei hänellä olisi kuin yksi vaihtoehto: kuolema.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kun Ella otti lääkkeet käteensä, tuska tuntui lievenevän. Oli huojentavaa ajatella, että kaikki olisi pian ohi.

Teini-iän tuska

Vihtiläinen Ella Virta, 45, on ollut hyvin lähellä itsemurhaa kolmesti. Kaksi kertaa tilanne on rauennut, kun paikalle on tullut toinen ihminen. Kolmannella Ella on lopulta itse soittanut apua.

– Niinä hetkinä minulle on tullut mieleen lapseni. Voisinko sittenkin saada jotain apua, olisiko jokin mahdollisuus? Kai elämänhalu on lopulta ihmisessä syvällä, Ella pohtii.

Ella on hautonut itsemurhaa vuosikausia. Ensimmäisen kerran hän muistaa toivoneensa kuolemaa 16-vuotiaana. Isän yrityksen tehtyä konkurssin perheellä oli taloudellisesti tiukkaa. Ella oli niin huolissaan ja väsynyt, että harkitsi hetken itsemurhaa ihan vakavissaan.

Synkimmät ajatukset helpottivat, kun Ella alkoi seurustella. Huoli konkurssin myötä masentuneesta isästä ei kuitenkaan koskaan loppunut.

Jopa kaikkein synkimpinä hetkinä Ellalle on tullut mieleen lapsensa: ”Halu olla hyvä äiti pitää minut koko ajan paremmassa kunnossa. Se on johtotähteni.”
Jopa kaikkein synkimpinä hetkinä Ellalle on tullut mieleen lapsensa: ”Halu olla hyvä äiti pitää minut koko ajan paremmassa kunnossa. Se on johtotähteni.”

Nuorena aikuisena Ellalla oli selkeitä masennuskausia. Muutkin huomasivat, kuinka hän vetäytyi omiin oloihinsa.

– Vetosin opiskelukiireisiin, vaikka oikeasti en saanut mitään aikaan.

Ella pysyi kuitenkin mukana tahdissa tekemällä välillä sitäkin enemmän. Opintopisteitä ropisi ja harrastuksia saattoi olla kolmekin päivässä. Välillä opiskelijan rahat kuluivat juhliessa kuin huomaamatta. Ajoittainen hurja vauhti hirvitti äitiä, mutta se ei hidastanut Ellan menoa.

Surusta nousi voima

Tammikuussa 2001 Ella päätyi ensimmäisen kerran hoitoon. Hänellä todettiin masennus, joka isällä oli diagnosoitu jo aiemmin.

Vain puoli vuotta myöhemmin isä kuoli äkillisesti keuhkoveritulppaan. Se oli Ellalle kova paikka, mutta kaiken surun ja järkytyksen keskellä hän koki myös erikoisen sisuuntumisen.

– Ajattelin, että minä en halua kuolla onnettomana, haluan nauttia elämästä. Mietin, että sitten kun minulla on lapsia, haluan näyttää heille, ettei elämä nujerra, vaan kaikesta selvitään.

Se ajatus on kantanut Ellaa synkimpinä hetkinä vielä vuosia myöhemminkin.

– Muistan sen aina. Vaikka olisin itse missä kunnossa tahansa, en saa siirtää omaa tuskaani lapsille.

Pimeät vuodet

Ellalle kaikkein synkimmät vuodet ovat ajoittuneet lasten syntymien jälkeiseen aikaan. Esikoinen syntyi 2004. Ella oli työskennellyt sosiaalityöntekijänä nuorisopsykiatrian osastolla. Kun töihin paluun aika tammikuussa 2006 koitti, hän oli lopen uupunut.

Vanhemmat eivät olleet vauvan tulon jälkeen juuri nukkuneet, ja töihin paluun jälkeen Ella ei saanut levättyä enää lainkaan. Mieliala vaihteli laidasta toiseen.

– Se oli todella ahdistavaa. Tuntui, etten kestä tällaista oloa yhtään. Että haluan vain kuolla.

Itsemurha alkoi olla Ellan mielessä lähes päivittäin, mutta hän ei pystynyt puhumaan ajatuksistaan kenellekään, edes miehelleen.

”Tunnen olevani käännekohdassa. Olen tarvinnut sairauden pyörittelyä, mutta nyt haluan tehdä jotain muuta.”
”Tunnen olevani käännekohdassa. Olen tarvinnut sairauden pyörittelyä, mutta nyt haluan tehdä jotain muuta.”

Toive kuolemasta oli selkeämpi kuin koskaan.

– Aiemmin elämänhaluttomuudessa oli kyse enemmän toivottomuudesta. Siihen ei vielä liittynyt suunnitelmallisuutta tai pelkoa siitä, että tekisin itselleni jotain.

Rajua mielialanvaihtelua oli vaikeampi kestää kuin tasaista masennusta. Yhtenä hetkenä Ella saattoi ostella tolkuttomasti lastenvaatteita ja astioita, seuraavana törsääminen ei olisi tullut mieleenkään. Hän uskoo, että itsemurha-ajatukset johtuivat osaksi siitä, että omaa poukkoilevaa mieltä oli vaikea ymmärtää.

Sekava olo purkautui heikkohermoisuutena.

– Minun oli kamalan vaikea keskittyä. En jaksanut samalla tavalla kuin muut ja räyhäsin jatkuvasti kaikesta. Pahinta oli, että tunsin olevani haitaksi lapselleni.

Raskaasta syyllisyydestä tuli pysyvä seuralainen.

– Niin kauan, kun olin yksin, tuntemukseni olivat vaikuttaneet vain minuun. Olin voinut olla itsekäs ja ajatella, että minulla on nyt paha olo, enkä kestä tätä elämää. Lasten myötä tulee valtava vastuun tunne.

– Tunsin syyllisyyttä siitä, että olin niin kamala. Ajattelin, että olisi lapselleni parempi, jos olisin kuollut. Se on tosi lohduton tunne.

Kamppailua kuolemaa vastaan

Vaikka itsemurha-ajatukset eivät väistyneet, Ella sinnitteli töissä kuukausia ennen kuin jäi ensimmäisen kerran sairauslomalle. Sen jälkeen hän oli välillä hetken poissa, välillä töissä ja sitten taas poissa.

Uupumusta pyrittiin helpottamaan yhdessä työnantajan kanssa ensin lyhennetyllä työviikolla ja sitten myös lyhyemmillä työpäivillä. Vähitellen kävi ilmi, että Ella tarvitsi pidemmän sairausloman. Niinpä määräaikaista työsopimusta ei hänen omasta toiveestaan enää jatkettu.

Samoihin aikoihin aloitettiin lääkityksen lisäksi pari vuotta kestänyt psykoterapia. Sieltä Ella sai välineitä synkkien ajatustensa käsittelemiseen.

– Vaikka elämä oli raskasta, sain purkaa sitä terapeutin kanssa joka viikko.

Uupumuksesta, ahdistuksesta ja Ellan vaativuudesta puhuttiin paljon, mutta itsemurha-ajatuksistaan hän ei vieläkään kertonut. Vähitellen ne kuitenkin jäivät pois terapian ja levon myötä.

Sitten Ella alkoi odottaa kaksosia ja jätti pois lääkityksen ja loppuvaiheessa myös terapian. Hän oli väsynyt, mutta halusi silti tehdä määräaikaisen työpätkän ennen kuin oli aika jäädä äitiyslomalle.

”Minua pelotti lähteä ulos ovesta, koska pelkäsin tekeväni itselleni jotain. Mitä jos tulisi sellainen hetki, etten enää vain kestä?”

Kaksosten syntymän jälkeen kuolema hiipi takaisin mieleen kuin varkain. Kolme kuukautta myöhemmin, alkuvuodesta 2011, masennuslääkitys aloitettiin uudelleen.

Lääkityksestä ja muusta hoidosta huolimatta paha olo jatkui. Mieli poukkoili taas ja itsemurha-ajatukset vaivasivat jatkuvasti. Ella pelkäsi, että viettäisi loppuelämänsä toivoen kuolemaa.

– Minua pelotti lähteä ulos ovesta, koska pelkäsin tekeväni itselleni jotain. Mitä jos tulisi sellainen hetki, etten enää vain kestä? Mitä jos vaikka hyppäisin jostain?

Ystävyyssuhteet jäivät ja jopa ruokakaupassa käyminen tuntui liian pelottavalta. 

Lopulta kävi ilmi, että koko ajan oli hoidettu väärää sairautta.

Sinuiksi sairauden kanssa

Kaksisuuntainen mielialahäiriö. Se luki lääkärinlausunnossa vuodenvaihteessa 2012–2013. Vaikka ajatus kaksisuuntaisen mielialahäiriön mahdollisuudesta oli ensimmäisen kerran käväissyt Ellan mielessä jo opiskeluaikoina, tietoa oli alkuun vaikea hyväksyä. Hän oli aiemmin nähnyt työssään häiriötä sairastavia potilaita.

– Minulle oli tullut vastaan todella rankkoja tapauksia. Olin ajatellut, että mikä muu sairaus tahansa.

Nyt Ellan vointi on ollut huomattavasti parempi jo kolmisen vuotta, sopivan lääkityksen löytymisestä asti. Se oli ratkaisevaa voinnin paranemiselle.

– Ilman lääkitystä en ikinä olisi saanut mielialaa tasaiseksi. Kun mieli tasoittui, jatkuva kuoleman toivominenkin loppui.

Oikean diagnoosin myötä moni asia sai selityksensä, esimerkiksi se, miksi tarkka rahankäyttäjä välillä tuhlasi niin, että luottotiedot menivät. Vasta diagnoosin jälkeen Ella uskalsi kertoa talousvaikeuksista miehelleen ja sen jälkeen vähitellen myös aiemmista itsemurha-ajatuksistaan. Nykyisin he voivat puhua mistä vain.

Parantumattoman sairauden hyväksyminen vei kuitenkin aikansa sekä Ellalta että hänen mieheltään.

– Minulle on ollut tärkeää opetella sairauden kanssa elämistä ja sen kanssa sinuiksi tulemista.

Ella toivoo, että rohkaisee tarinallaan muita puhumaan avoimemmin itsemurhaan liittyen.
Ella toivoo, että rohkaisee tarinallaan muita puhumaan avoimemmin itsemurhaan liittyen.

Kun vointi tasaantui, Ella alkoi kirjoittaa kokemuksistaan blogia. Tärkeää vertaistukea hän sai kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavien yhdistyksestä. Myös keskusteluavulla on ollut suuri merkitys.

– Itsemurha-ajatukset olivat kaikkein häpeällisin asia sanoa ääneen. Pelkäsin pitkään lääkärinkin suhtautumista. Sitä, ettei asiaan tartuta tai sitä vähätellään.

– Siksi peräänkuulutan vahvasti, että hoitohenkilökunnan pitäisi vain jaksaa kysyä itsemurha-ajatuksista toistamiseen. 

Ella haluaa omalla tarinallaan antaa kasvot sille, miten yleisiä itsemurha-ajatukset ovat ja rohkaista kertomaan niistä.

Hän haluaisi myös muuttaa käsityksiä itsemurhasta.

– Itsemurhaa ajatellaan helposti itsekkäänä tekona. Siinä vaiheessa, kun ihminen on sen äärellä, se on kuitenkin epätoivoinen, vääristynyt ajatus siitä, että muuta mahdollisuutta ei ole.

Katse eteenpäin

Toiveet kuolemasta eivät enää varjosta Ellan elämää. Mieliala aaltoilee edelleen, mutta vaihtelu on huomattavasti aiempaa vähäisempää ja eri tuntemukset on helpompi tunnistaa. Mieskin on oppinut sairaudesta ja on Ellalle suunnaton tuki.

– Pystyn hyvin elämään mielialan vaihteluiden mukaan. Tiedän, että ne menevät aikanaan ohi.

Ella on nykyisin työkyvyttömyyseläkkeellä. Työelämästä luopuminen tuotti alkuun surua, mutta nyt hän on oppinut näkemään tilanteen hyvät puolet.

– Minulla ei ole ikinä kiire mihinkään, ja voin olla lapsilleni läsnä. Halu olla hyvä äiti pitää minut koko ajan paremmassa kunnossa. Se on johtotähteni.

”Vaikka sairaus on osa elämää, sen ei tarvitse määrittää kaikkea.”

Nyt katseen uskaltaa kääntää jo eteenpäinkin. Liikunnasta on taas tullut osa arkea, ihmisten näkeminen on alkanut vähitellen tuntua uuvuttavan sijaan virkistävältä ajatukselta, ja tulevaisuudensuunnitelmiakin on. Seuraavaksi Ella haaveilee hankkivansa koiran.

– Tunnen olevani käännekohdassa. Olen tarvinnut sairauden pyörittelyä, mutta nyt haluan tehdä jotain muuta. Vaikka sairaus on osa elämää, sen ei tarvitse määrittää kaikkea.

Nyt Ella uskoo voimakkaasti isänsä kuolemasta seuranneeseen ajatukseen. Elämä on ehdottomasti elämisen arvoista.

Apua ja tukea

Itsemurhien ehkäisypäivää vietetään 10.9.2019. 

18 prosenttia suomalaisista on joskus ajatellut tekevänsä itsemurhan.

Jos sinulla on itsemurha-ajatuksia, kerro niistä luotettavalle taholle, läheiselle tai ammattilaiselle.

Jos epäilet, että toisella on itsemurha-ajatuksia, kysy asiasta suoraan. Suhtaudu rauhallisesti ja pyydä kertomaan lisää. Ohjaa tarvittaessa avun piiriin.

Apua ja tukea itsemurha-ajatusten kanssa:

  • Kriisipuhelin (09 2525 0111) arkisin kello 9.00–7.00 ja viikonloppuisin kello 15.00–7.00.
  • Kriisikeskukset ympäri Suomen tarjoavat kriisi- ja keskusteluapua ilman lähetettä ja maksutta.
  • Itsemurhien ehkäisykeskus Helsingissä ja Kuopiossa tarjoaa kriisiapua itsemurhaa yrittäneille.
  • Sekasin-chat 10–29-vuotiaille nuorille on auki arkisin klo 9–24 ja viikonloppuisin klo 15–24.
  • Paikkakunnan terveysasemat
  • Koulu- ja työterveyshuolto

Jos tarvitset kiireellistä apua, hakeudu sairaalan päivystykseen.

Jos tarvitset kiireellistä apua hätätilanteessa, soita yleiseen hätänumeroon 112.

Sisältö jatkuu mainoksen alla