Kodin Kuvalehti
Suorittamisesta voi opetella pois pienin askelin.
Suorittamisesta voi opetella pois pienin askelin.

Voimme ajautua suorittamaan elämää velvollisuudentunnosta, miellyttämisenhalusta tai siksi, että vertaamme itseämme jatkuvasti muihin. Psykologi listasi keinot, joilla voi vapautua suorituskeskeisyydestä.

Elämän tahti on kiivastunut: töitä pitäisi tehdä yhä enemmän ja yhä nopeammin, ja monien mielestä myös vapaa-aika pitäisi käyttää jotenkin merkityksellisesti ja hyödyllisiä asioita tekemällä.

Niin kauan kuin elämänilo ja tekemisen tasapaino säilyvät, kaikki on hyvin. Jos ihminen sen sijaan ajautuu suorittamaan elämäänsä ja tekemään asioita velvollisuudentunnosta, hyvinvointi kärsii ja hän voi pahimmillaan jopa uupua.

Suorituskeskeisyydestä poisoppiminen ei ole niitä helpoimpia tehtäviä. Elämänlaatua kuitenkin lisäisi, jos ohjelmoitua aikaa olisi vähemmän ja luppoaikaa enemmän, sanoo psykologi, psykoterapeutti Minna Martin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Miten sitten voisi opetella pois ylisuorittamisesta ja oppia kohtuullistamaan elämää? Lue asiantuntijan vinkit.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

1. Aloita pienin askelin.

Niin kuin missä tahansa muussakin elämänmuutoksessa, kuten vaikkapa painonhallinnassa, tärkeintä on aloittaa vähitellen, pienin askelin.

– Mieti, mikä olisi se pienin mahdollinen muutos, jolla voisit vähentää suorituskeskeisyyttä arkielämässäsi, kehottaa Martin.

Olisiko se vaikka se, että et enää lukisikaan työsähköposteja kotona iltaisin? Tai lukisit niistä vain ensimmäisen?

2. Hyväksy epätäydellisyys.

Meistä jokainen epäonnistuu lähes päivittäin. Jos et jonain päivänä jaksakaan painaa täysillä, se ei ole maailmanloppu. Olet ihana itsesi myös väsyneenä ja heikkona.

Riittää, kun vain yrittää.

Unohda sanonnat kuten ”Riittää, kun yrität parhaasi”. Ei aina tarvitse yrittää parastansa. Riittää, kun vain yrittää, sanoo Martin.

– Ei elämässä jaeta ylimääräisiä palkintoja siitä, että olet koko elämäsi yrittänyt ja väsyttänyt itsesi ja saanut omat ihmissuhteesi ihan retuperälle turhalla ponnistelemisella.

3. Elä arvojesi mukaista elämää.

Hyvä elämä tuntuu sellaiselta, että olet sopusoinnussa omien syvimpien arvojesi kanssa. Pohdi, minkälaisen elämän haluaisit elää ja ala elää sitä tässä ja nyt. Älä lykkää mielekkäitä asioita aikaan, joka alkaa ”sitten kun”.

Ihmisellä on lupa muuttaa mielensä ja tuottaa pettymyksiä.

Haluatko lukea enemmän kirjoja? Viettää enemmän aikaa puolisosi tai ystäviesi kanssa? Jätä yksi viikkosiivous välistä ja vie ystäväsi kahville.

4. Muuta mieltä ja tuota pettymyksiä.

Suorittaminen kumpuaa usein miellyttämisenhalusta ja tarpeesta tulla nähdyksi. Yksi tärkeimpiä oppeja on kuitenkin opetella sanomaan ei, muistuttaa Martin.

– Ihmisellä on lupa muuttaa mielensä ja lupa tuottaa pettymyksiä toisille ihmisille. Taivas ei romahda niskaan, jos ilmoitatkin toiselle, että en pysty, en jaksa, en halua.

5. Lopeta vertailu.

Monet elävät elämäänsä kuin näyteikkunassa – ikään kuin ikkunan toisella puolella olisi joku katselija, jolle omaa elämää esitellään. Samalla mietitään, miltä omat teot näyttävät ulospäin.

Se mikä sopii ystävällesi, ei välttämättä sovi sinulle.

– Harva meistä on niin kiinnostava henkilö, jonka tekemisiä joku seuraa koko ajan. Jos raportoisimme hieman vähemmän elämästämme kahvihuoneissa ja somessa, emme altistuisi niin paljon kommentoinnille ja meillä olisi paljon enemmän mielenrauhaa, sanoo Martin.

Löydä oman tekemisesi ja olemisesi tasapaino. Se mikä sopii ystävällesi tai kollegallesi, ei välttämättä sovi sinulle. Neljän viikon loman voi viettää ”vain” mökillä syöden, lukien ja auringonlaskuja katsellen.

Monien ihmisten olisi hyvä harjoitella vain olemista.
Monien ihmisten olisi hyvä harjoitella vain olemista.

6. Suojele itseäsi.

Mieti, mitkä asiat elämässäsi lietsovat suorituskeskeisyyttäsi. Kun katselet toisten ihmisten päivityksiä Facebookista, provosoiko se sinut kilpajuoksuun heidän kanssaan?

Opettele suojaamaan itsesi turhalta informaatiolta – varsinkin sellaiselta, joka ruokkii turhaa kilpailua ja suorittamista. Entäpä jos et enää vilkuilisi puhelintasi iltakahdeksan jälkeen?

7. Ole tavis.

Moni pelkää suotta sitä, että olisi keskinkertainen. Useimmiten tavallisuus kuitenkin riittää työelämässä, opiskelussa, parisuhteessa ja ystävien kanssa.

– Juuri keskinkertaisuutta pitäisi harjoitella – sitä, että on keskinkertainen ja keskeneräinen. Tavallinen pulliainen on useimmiten onnellinen, koska hänen ei tarvitse yliyrittää koko ajan, sanoo Martin.

8. Anna hauvojen ja vauvojen opettaa.

Monien ihmisten olisi hyvä harjoitella vain olemista, sanoo Martin. Olemisen hyviä opettajia ovat kissat, koirat ja vauvat.

– Ei vauva mieti, että nytpä ryhdyn opettelemaan pinsettiotetta ja kyljelle kääntymistä. Pienenä me kaikki olemme osanneet vain olla, ihmetellä ja nauttia olemassaolosta.

9. Vietä aikaa ystävien kanssa.

Kun lähdet muuttamaan sisäistä arvomaailmaasi ja opettelemaan myötätuntoa ja armollisuutta itseäsi kohtaan, tarvitset siihen tukea.

Antaudu keskusteluihin ystävien ja muiden läheisten kanssa. Kenties opit heiltä uudenlaista suhteellisuutta elämään. Jos omat tukiverkostot eivät riitä, saatavilla on myös ammattiapua.

Tämä on Kodin Kuvalehden artikkeli, joka on julkaistu menaiset.fissä. Lisää Kodin Kuvalehden juttuja löydät osoitteesta menaiset.fi/kodinkuvalehti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla