Hiertääkö mielessä ongelma, jota et oikein osaa pukea sanoiksi? Ota avuksi sakset ja kasa lehtiä ja kokeile kollaasitekniikkaa. Ratkaisu voi löytyä kuin huomaamatta. Tekniikkaa käytetään apuna myös terapiassa.

Kuka on se oikea? Miksi on niin vaikeaa? Do You Really Want To Hurt Me?

Vaaleanpunaiselle pahville on teipattu lappuja, joissa lukee kysymyksiä. Ne on napattu laulujen sanoista. Valitsemme fiilispohjalta omat lappusemme. Sormiini osuu teksti Where Do Broken Hearts Go?

Ei aavistustakaan, minne särkyneet sydämet menevät, mutta nyt minun pitäisi vastata tuohon kysymykseen – ei sanoilla, vaan tekemällä kollaasi.

Kollaasi on tekniikka, jossa erilaisia materiaaleja yhdistetään liimaamalla niitä samaan teokseen.

Siis mikä kollaasi? Se on tekniikka, jossa erilaisia materiaaleja yhdistetään liimaamalla niitä samaan teokseen.

Helsinkiläisen kerrostalon kivijalassa alkaa kuulua kahina, kun selaamme lehtiä. Yhdeksän käsiparia repii, leikkaa ja liimaa. Tai tavallaan yksitoista, sillä myös kollaasityöpajan vetäjät Aino ja Aliisa Ahtiainen sommittelevat ohimennen kuvia yhteen samalla, kun neuvovat osallistujia.

– Varoitus: tähän voi jäädä koukkuun niin pahasti, että alkaa kantaa käsilaukussa pieniä saksia ja katselee aina lehtiä sillä silmällä, Aino huikkaa.

Aino ja Aliisa ovat sisarukset kollaasityöpajoja järjestävän Collage Club Helsingin takana. Aino on art director, Aliisa muotitieteiden maisteri ja punavuorelaisen luovan työtilan perustaja.

Kollaasi taas on tekniikka, jossa erilaisia materiaaleja yhdistetään liimaamalla niitä samaan teokseen.

Kumpikin Ahtiainen tunnustautuu kollaasien tekemisen faniksi. Aino miettii, että kollaasien tekeminen on tarinankerrontaa: kun kaksi kuvaa laittaa yhteen, ne muodostavat väkisinkin tarinan. Sekin koukuttaa, miten hajottamalla ja repimällä voi luoda jotain uutta.

Työpajoissa on aina jokin teema, jonka perusteella osallistujat kollaaseja tekevät. Tänä iltana teemana on rakkauden kesä. Se selittää lappusten sydäntä raastavat kysymykset ja taustalla pauhaavat rakkauslaulut.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Lähtötaso saa olla nolla

Pahvi, sakset, liima, vanha aikakauslehti. Yksinkertaisimmillaan kollaasi syntyy näistä aineksista. Ehkä juuri siinä piilee kollaasien taika.

– Kollaasitekniikasta ei tarvitse ottaa mitään paineita. Jäljen ei tarvitse olla täydellistä, eikä kollaasin tekemiseen ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa, Aino kannustaa vasta-alkajaa.

– Mitään ei tarvitse osata etukäteen, ei piirtää tai luoda silmukoita puikoille, Aliisa jatkaa.

Osa meistä työpajaan osallistujista on epämukavuus­alueellaan jo pelkän pahvin ja saksien kanssa, osa taas kuin kotonaan Aliisan työhuoneen taiteilijantarvikkeiden keskellä.

– Olen viimeksi askarrellut jotain ehkä teininä lukiossa, sen jälkeen en mitään, en edes synttärikortteja. Tulin tänne, koska halusin päästä tekemään jotain luovaa. Olen niin sanotussa tylsässä toimistoduunissa, Jenni Ylinen naurahtaa.

Hänen kollaasinsa kysymys on Isn't She Lovely?. Ylinen on laskeutunut pahveineen ja paperisilppuineen pöydän äärestä lattialle. Pahville alkaa hahmottua kokonaisuus, jossa näkyy onnellisen näköisiä naisia, tsemppaavia lauseita ja puuterisia sävyjä.

Tiina Paavolan lapussa lukee Who's That Girl?.

– Pidän siitä, että kollaasia lähdetään tekemään jonkin ajatuksen pohjalta. Se inspiroi, mutta kuitenkin on aika vapaat kädet tehdä.

Paavola on vaatetusartesaani, joka valmistuu ensi vuoden keväänä käsityönopettajaksi. Käsillä tekeminen ja askartelu eivät siis ole hänelle vieraita juttuja.

– Tykkään käydä tällaisissa työpajoissa. Niistä saa ­inspiraatiota ja pysyy mukana uusissa jutuissa. Näitä oppeja voi viedä mukanaan opettajana koulutunneillekin.

Minulla oli kuvaamataidon tunnilla peukalo keskellä kämmentä. Sitä peukaloa alkaa syyhyttää, kun vilkuilen sivusilmällä muiden töitä. Mietin särkyneitä sydämiä ja huomaan kuin vahingossa repineeni lehdistä läjän tummia sävyjä, kuihtuneita kukkia ja surullisia kasvoja.

Kollaasi auttaa oivaltamaan

Kollaasin tekeminen on mukavaa ja rauhoittavaa käsillä tekemistä. Sitä käytetään myös kuvataideterapiassa siinä missä esimerkiksi piirtämistä tai maalaamistakin.

Moni nauttii tällaisesta ilmaisutavasta, kertoo ratkaisukeskeinen kuvataideterapeutti SFA, työnohjaaja Hanna Paatero.

– Kun kollaasiin etsii kuvia esimerkiksi lehdistä, saa apua siihen, miten jotakin mielessä liikkuvaa asiaa voisi kuvata, Paatero sanoo.

Ratkaisukeskeisessä kuvataideterapiassa asiakas voi tehdä esimerkiksi kuvan joko ongelmastaan ja unelmakuvan, jossa ongelma on jo ratkaistu. Kuvista keskustellaan, ja asiakas alkaa itse rakentaa terapeutin avulla konkreettisia askelia kohti ratkaisua.

Kuvan tekeminen voi auttaa niitä, joille ongelmista puhuminen on vaikeaa. Joitakin aiheita voi olla helpompi lähestyä kuvan kuin sanojen kautta.

– Oleellista ei ole se, osaako piirtää tai maalata. Jos asiakkaalle on helpointa kuvata sitä, mitä päässä liikkuu kuulakärkikynällä ja tikku-ukoilla, niin siitä vaan, Paatero rohkaisee.

Kollaasitekniikka on matalan kynnyksen tapa lähestyä kuvan tekemistä.

– Sillä voidaan ohittaa piirtämiseen liittyviä pelkoja. Asiakkaan kiinnostuksen mukaan kollaasiin voi yhdistää muita kuvataiteen tekniikoita, omia valokuvia tai vaikka tekstiä, Paatero kertoo.

Ensin terapeutti pyytää asiakasta keräämään kuvia ja materiaaleja kollaasia varten joko yhdessä sovitusta aiheesta tai aivan vapaasti. Asiakas sommittelee kuvat paperille haluamallaan tavalla ja käyttää halutessaan myös muita tekniikoita. Terapeutti on läsnä ja käytettävissä, mutta ei puutu työhön tai tee siitä tulkintoja. Asiakas saa itse päättää, haluaako hän keskustella samalla kun tekee kollaasia.

Kun kuva on valmis, asiakas saa kertoa mitä kuvassa on ja mitä merkityksiä siihen liittyy. Terapeutti kuuntelee ja esittää kysymyksiä.

– Mitä tunteita koit tehdessäsi kuvaa? Mitä ajattelet nyt, kun katsot valmista kuvaa? Mitä voimavaroja näet kuvassa? Millä muutoksen polulla olet?, Paatero listaa esimerkkikysymyksiä.

Terapiassa tehty kuva saa ihmisen usein oivaltamaan jotain.

– Moni näkee tekemässään kuvassa jotain, mitä ei olisi muuten keksinyt. Joskus ongelman ratkaisu paistaa kuvasta – että kun muutan tuota asiaa, saan ongelmani pienenemään.

Paatero kertoo kuvitteellisen esimerkin, miten kollaasi voi terapiassa auttaa.

Nainen kärsii epämääräisestä ahdistuksesta. Sen syy on epäselvä, mutta liittyy jotenkin naisen elämäntilanteeseen.

Terapeutti pyytää häntä sommittelemaan paperille kuvia ja lyhyitä tekstejä, jotka kuvaavat hänen tämänhetkistä elämäänsä. Terapeutti pyytää kiinnittämään huomiota esimerkiksi asioiden mittasuhteisiin ja siihen, miten paljon ne vievät aikaa ja energiaa.

Kun kuva on valmis ja nainen kertoo siitä, huomataan, että työtä kuvaava osio herättää naisessa paljon tunteita. Keskustelussa terapeutin kanssa huomataan, että naisella on ongelmia työparinsa kanssa, ja se ahdistaa. Vapaa-aikaa kuvaavasta osiosta taas löytyy paljon toteutumattomia unelmia.

Kollaasin tekemisestä voi olla hyötyä, vaikka sen tekisi yksin kotona.

Sitten terapeutti pyytää naista kokoamaan uuden kuvan, jossa elämä on sellaista kuin hän haluaisi. Uudessa kollaasissa on mukana iloa tuottavia asioita, kuten matkustelua, ja ongelma työparin kanssa on helpottanut. Yhdessä terapeutin kanssa nainen miettii konkreettisia askeleita, joiden avulla hän voisi itse edistää kuvissa näkyviä muutoksia.

Paatero kertoo, että kollaasin tekemisestä voi olla hyötyä, vaikka sen tekisi yksin kotona.

– Se voi tuoda itselle julki, mitä mielessä liikkuu. Jos haluaa käsitellä jotain yksittäistä ongelmaa, kollaasin tekeminen voi auttaa. Mutta jos taustalla on isompia ongelmia, kannattaa luottaa terapeutin keskusteluapuun, Paatero suosittelee.

Hengähdyshetki ja lupa haaveilla

Kollaasit ovat juuri nyt suosittu juttu. Jos selaat nipun lehtiä, törmäät varmasti kollaasitekniikalla tehtyihin kuvituksiin. Mikään uusi juttu kollaasit eivät kuitenkaan ole. Jo suunnilleen sata vuotta sitten Picasso yhdisti työssään kangasta, sanomalehteä ja köyttä – eli käytti kollaasitekniikkaa.

Collage Club Helsingillä on ulkomaanserkkuja aina Englannista El Salvadoriin. Kaikenlainen käsillä tekeminen on suosittua kiireisen elämän vastapainoksi, niin myös kollaasit.

Paitsi että Ahtiaisten klubi on luovaa tekemistä, on se myös hengähdyshetki digimaailmasta ja siitä, että nenän edessä on aina jokin räplättävä laite.

– Käsillä tekeminen on nyt trendikästä. Monet osallistujat ovat sanoneet, että täällä myös vapautuu, Aliisa sanoo.

– Kollaasien tekeminen onnistuu ilman tietokonetta tai sitä, että pitäisi googlata jotain. Tekemiseen käytetään sitä, mitä on saatavilla. Kun tekemiseen keskittyy rauhassa pitkän ajan, pääsee flow-tilaan, Aino lisää.

Jään vähän koukkuun paperin repimiseen. Siitä lähtevä ääni on oudon rentouttava. Niin on myös lehtien selaaminen. Kääntelen sivuja puolivaloilla, kunnes alitajunta käskee pysähtymään jonkin kuvan ääreen ja nappaamaan sen talteen.

Nauru ja säheltäminen ovat vaimenneet. Kuulu hiljaista jutustelua, Aliisa kiertää antamassa vinkkejä niitä haluaville. Joku hyräilee taustalla soivan rakkauslaulun tahtiin. Tilanne on jopa vähän harras.

Mieleen tulee vuosien takaa hetki, kun istuin myös pöydän ääressä keskittyneen porukan kanssa ja leikkasin lehdistä kuvia, jotka sopivat yhteen ajatusteni kanssa. Silloin askartelimme aarrekarttaa.

Aarrekartat, joita kutsutaan myös unelmakartoiksi, muistuttavat kollaaseja: pahville liimataan lehdistä leikattuja kuvia ja sanoja, jotka kuvastavat haaveittesi elämää. Kun laitat valmiin aarrekartan paikalle, josta näet sen usein, alat alitajuisesti tavoitella unelmiasi.

Viime aikoina on ollut ehkä trendikkäämpää puhua affirmoinnista. Se tarkoittaa sitä, että kun omaa unelmaansa ajattelee niin kuin se olisi jo toteutunut, unelma pikkuhiljaa muuttuu todeksi.

Aliisa Ahtiainen kertoo, että heidän klubillaan ei tehdä aarrekarttoja. Niiden tekemiseen on aivan omat sääntönsä. Kuvien yhdistely kuitenkin auttaa tuomaan esiin tunteita ja synnyttää ideoita. Kollaasia tehdessä voi haaveilla ja pohtia.

– Toiveesi visualisointi tekee siitä konkreettisemman. Jos vaikka haluaisit rakastua, tässä työpajassa on lupa pohtia asiaa kollaasin kautta, Aino sanoo.

Lopputulos: levollinen olo

Kolmen tunnin työpaja alkaa lähetä loppuaan. Joku tarttuu liimapuikkoon vasta nyt ja lyö lukkoon, mihin kollaasissa asettuu rehevä puutarha, mihin talojen katot. Toinen liimaa koko komeuden päälle utuisen harson leivinpaperia muistuttavasta skissipaperista.

Jenni Ylinen kiikuttaa työnsä ulos kadulle ja pirskottelee sen päälle viimeiseksi silaukseksi valkoista maalia.

– Minua jännitti tulla tänne yksin, mutta täällä oli luonteva jutella muiden kanssa. Nyt on rentoutunut olo, Ylinen sanoo.

Tiina Paavola miettii, miten mahtavaa oli rauhoittua tekemään pariksi tunniksi yhtä asiaa. Työpäivän ja työpajan välissä hän oli kiitänyt hoitamassa asioita, mutta nyt pulssi on laskenut.

– Olo on rauhoittunut ja levollinen. Tämä vei vain muutaman tunnin mutta antoi paljon, Paavola sanoo.

En ole vilkaissutkaan puhelinta koko työpajan aikana. Tekisi mieli vielä jatkaa sormien sotkemista liimaan ja leikata rei'ittimellä lehdistä lisää sadepisaroita. Mieli on raukea ja vähän ylpeäkin: minäkin, kuvaamataitohaasteinen, sain jotain aikaiseksi!

Ahtiaiset teippaavat valmiita töitä seinälle. Ne ovat kuin pieniä fantasiamaailmoja tai unien kohtauksia –kalat voivat uida taivaassa, nainen itkeä helmiä ja päässä kasvaa kimpullinen pioneja.

– Musta tuntuu, että tiedän, miten ihmismieli toimii, joku kuiskaa.

Me Naiset
Kuvat
Susanna Kekkonen