Oikea melontaote alkaa löytyä alle tunnin treenailulla. Kuvat: Katri Lehtola
Oikea melontaote alkaa löytyä alle tunnin treenailulla. Kuvat: Katri Lehtola

Kapua kanoottiin ja melo hartiajumit unohduksiin! Tämän mieltä hellivän lajin oppii kuka tahansa.

Aloitetaan tärkeimmästä: 30-kiloinen kanootti pitäisi saada veteen. Intiaanikanootti eli kanadalaiskanootti asetetaan pienen kuljetuskärryn päälle ja viedään rantaan. Kahdestaan kanootin jaksaisi kantaakin, mutta helpompi näin. Kanootti lasketaan veteen kylki edellä, ja kyytiin kavutaan kuin soutuveneeseen.

Sitten liikkeelle! Espoon Eskimot ry:n puheenjohtaja Leena Arpiainen tarkkailee kanootin peräpäässä asentoa ja liikkeitä. 

– Kun kyynärpäät pitää koko ajan suunnilleen samassa asennossa, meloja käyttää selän suuria lihaksia, ja kun mela on sopivan pituinen, ei hartioita tarvitse nostaa.

Melonnasta voi tehdä itselleen joko vapaa-ajan puuhan, hartiajumien helpottajan tai ihan kunnollisen liikuntaharrastuksen. Alkuun pääsee helposti: ei tarvitse kuin hypätä kanootin kyytiin ja opetella perusmelontatekniikka. 

Yksin harjoittelu on hankalaa. Myös tekniikka menee helposti vikaan. Kannattaakin treenata melontaa osaavan kaverin kanssa tai mennä kurssille. 

Helpointa on aloittaa kahden hengen intiaanikanootilla.

– Keulassa ei tarvitse kuin meloa eteenpäin. Perässä oleva ohjaa, Arpiainen sanoo.

Kaksikko on kätevä myös siksi, että tilaa on paljon ja kanootti on melko vakaa.

”Keulassa ei tarvitse kuin meloa eteenpäin. Perässä oleva ohjaa.”

Arpiaisen mukaan tavaraa voi ottaa mukaan ihan reippaasti. Myös asentoa on helppo vaihtaa, mikä lisää mukavuutta ja tasaa rasitusta. Liikuntaesteinen voi mennä kanoottiin pyörätuolin kanssa. Mukaan mahtuvat myös lapset tai koira.

– Polvillaan voi olla, mutta seisomaan ei saa nousta. Vaikka kanootti ei helposti kaadu, seisoessa voi käydä huonosti.

Jos sattuu kaatumaan, helpointa on uida kanootin kanssa rantaan. Kursseilla myös opetetaan, miten vedestä pääsee takaisin kanootin kyytiin.

Tällä reissulla pysytään onneksi kuivana. Alle tunnin treenailun aikana oikea ote ja asento alkavat löytyä. Sitten vain vauhdilla eteenpäin!

Kuin kauhoisi lusikalla hiekkaa

Leena Arpiainen neuvoo, miten aloittelija pääse kaksikkointiaanikanootin melonnassa alkuun.

  1. Tartu toisella kädellä melan päädyssä olevaan kahvaan ja toisella varteen lähellä lapaa. Mela upotetaan veteen mahdollisimman pystysuorassa. Koko lavan pitää mennä veden pinnan alle.

  2. Kun mela on vedessä, veto tehdään tasaisesti taaksepäin. Liikkeen tulee olla samansuuntainen veneen keskilinjan kanssa, ei kaarevaa reunaa pitkin. Siten mela liikkuu kanootin kanssa samassa linjassa eikä kanootti ala kääntyä.


     

  3. Kun mela on viety taakse, käsiä ei tarvitse nostaa ylös vaan melan voi tuoda poikittain syliin. Sen jälkeen mela viedään jälleen pystysuorasti veteen, ja liike alkaa alusta.

  4. Kun tekniikka on hallussa, sitä kanootin puolta, jolla meloo, ei pitäisi tarvita koko ajan vaihtaa. Kanootin saa helpoiten käännettyä, kun vetoliikkeessä ei melokaan keskilinjan suuntaisesti vaan poikittain kanootin kylkeä eli itseä kohti.

Astma ei ole este kovallekaan treenaamiselle, todistaa fysioterapeuttiopiskelija Tea Ahonen, 41. 

”Kolme vuotta sitten huomasin, että minun oli vaikea hengittää lenkillä. Kurkussani oli kuristava tunne ja rintakehääni painoi. Hengitys oli raskasta eikä meinannut tasaantua mäkijuoksun jälkeen. Olin juossut yksitoista vuotta ja treenasin neljästä kuuteen kertaan viikossa, joten ymmärsin nopeasti, että jokin on vialla. Lääkäri diagnosoi oireeni keskivaikeaksi astmaksi.

Kun luulin, että joudun luopumaan juoksusta, sydäntäni ahdisti ja oloni oli haikea. Olen aina rakastanut juoksemista. Se on paras tapa saada päivän liikunta-annos. Kun jalat ovat kevyet ja askel nousee, juoksu antaa vapauden tunteen. Flow-tilassa tunnen, että voisin juosta loputtomasti.

Lopettamisen sijaan päätin, että opettelen kuuntelemaan kehoani ja löydän oikean tavan juosta. Kun astmaani lopulta löytyi sopiva lääkitys ja hengitystieni rauhoittuvat, lähdin taas lenkille.

”En ota turhia riskejä. Jos oloni ei ole hyvä, en treenaa.”

Kannan kännykkää ja astmapiippua aina mukanani vyölaukussa tai juoksurepussa. Jos unohdan ne, minun on käännyttävä takaisin. Jos hengittäminen alkaa tuntua hankalalta, otan lääkettä ja juoksen loppumatkan rauhallisemmin tai kävelen. Puoli tuntia ennen kovaa treeniä otan avaavan lääkkeen.

Lääkärini on onneksi ollut alusta saakka motivoiva ja korostanut, että voin jatkaa liikkumista. Ainoastaan pakkasella juoksen sisällä juoksumatolla, koska kylmässä ja kosteassa saan helpoiten oireita.

Nykyään tiedän pikaisesti, koska kannattaa hidastaa: jos juoksu ei kulje tai hengitykseni muuttuu pinnalliseksi. En ota turhia riskejä. Jos oloni ei ole hyvä, en treenaa.

Kesäkuussa juoksin Rukalla 82 kilometriä ongelmitta. Piippu kulki mukanani repussa. Otin suorituksen aikana useamman kerran lääkettä. Olin luvannut itselleni, että jos keuhkoni alkaisivat oireilla, jättäisin leikin kesken. Terveys on tärkeintä.

Kun pääsin 15 tunnin jälkeen maaliin, fiilikseni oli sanoinkuvaamaton. Tein sen! Astmani voi paremmin, kun liikun. Rasitus tekee sopivassa määrin keuhkoilleni vain hyvää.”

Joka kymmenes suomalainen kärsii astmasta

  • Astma oireilee usein yskänä ja hengenahdistuksena, ja hoitamattomana se altistaa toistuville hengitystietulehduksille. 
  • Äärimmäisen harvat sairaudet ovat sellaisia, joihin liikunta ei auttaisi. Yleislääketieteen erikoislääkäri Jaakko Halosen mukaan liikunnan hyödyt ovat kiistattomia myös astmapotilaille. 
  • Kestävyysurheilu vähentää keuhkoputkien limakalvojen tulehtumisalttiutta. Ennen harrastuksen aloittamista on kuitenkin aina mietittävä ammattilaisen kanssa, kuinka laji sopii osaksi astman hoitoa. Kannattaa aloittaa kuitenkin varovasti, ja astmapiippua on aina pidettävä mukana.

 

Fysioterapeutin mukaan pelottelu jalkojen supinaatiolla ja ylipronaatiolla on turhaa. – Yksikään juoksukenkä ei ehkäise vammoja ja vaivoja.

Vanhat juoksukengät ovat tulleet tiensä päähän, ja uudet pitäisi ostaa. Kaupat ovat vaihtoehtoja väärällään, mutta ennen ostopäätöstä on liuta kysymyksiä, joihin pitäisi osata vastata: Millaisia matkoja juoksen? Millaisella alustalla? Ja se kaikkein vaikein: Millaista tukea jalkapohja tarvitsee?  

Tähän mennessä on ajateltu, että lenkkeilijän pitäisi olla tietoinen oman jalkansa pronaatioista ja supinaatioista.

Suomen Urheilufysioterapeutit ry:n puheenjohtaja ja urheilufysioterapeutti (sert.) OMT Peter Halénin mukaan huolet ylipronaatiosta ja supinaatiosta voi melkeinpä unohtaa. Sekä juoksu- että vapaa-ajan kengät kannattaa valita hänen mukaansa ihan muiden asioiden kuin juoksuaskeleen tekemän kenkäkuluman perusteella.

– Ei kannata haaskata aikaa sellaiseen. Ihmisiä, juoksijoita ja askellustyylejä on niin paljon erilaisia, että ei kannata kengän pohjaa tuijottamalla yrittää päätellä mitään omista vaivoista. Se on turhaa, Halén sanoo.

Millainen askel, sellainen kenkä?

Ylipronaatio tarkoittaa, että juoksuaskel on sisäänpäin kääntyvä, jolloin kengät kuluisivat erityisesti sisäsyrjien alueelta. Supinaatiossa puolestaan askeleen paino ohjautuu ulkosyrjälle, ja kenkä kuluu sen alueelta. Molempien on katsottu aiheuttavan erilaisia jalkojen ongelmia juoksijalle.

Tavoitteena on perinteisesti pidetty sitä, että kumpaakaan ei olisi liikaa eikä liian vähän, vaan jalka osuisi tasaisesti maahan ja painopiste olisi suunnilleen keskellä jalkaa.

Kenkien tietynlaisesta kulumisesta ei voi päätellä, että askeleessa tai jaloissa olisi ongelmia.

Halénin mukaan kenkien ylipronaatioon ja supinaatioon liittyvää tietoa sovelletaan nykyään uudemmalla tavalla. Muihin asioihin, kuten jalkojen lihaksien voimakkuuteen, keskittyminen on huomattavasti tärkeämpää, jos haluaa ehkäistä juoksuvammoja.

– Kenkien tietynlaisesta kulumisesta ei voi päätellä, että askeleessa tai jaloissa olisi ongelmia. Myös sen ajatuksen voi hylätä, että juoksukengät ehkäisisivät joitain juoksuvammoja ja -vaivoja. Yksikään kenkä ei sitä ole koskaan tehnyt, Halén sanoo.

Mihin kenkäostoksilla sitten kannattaa kiinnittää huomiota?

– Kun menee ostamaan juoksukenkiä, tärkeintä on, että väri miellyttää. Sitten kengät laitetaan jalkaan. Jos ne 5–10 minuutin testaamisen jälkeen tuntuvat yhä mukavilta ja miellyttävät silmää, kengät ovat hyvät, Halén summaa.