Hiihto on koululiikuntaklassikko. Kuva: Sanoma-arkisto
Hiihto on koululiikuntaklassikko. Kuva: Sanoma-arkisto

Telinevoimistelu, uinti, hiihto – siinä kouluaikaisten inhokkilajien kova kärki. Onneksi kaikista lajeista voi innostua aikuisena uudestaan, tietävät Mimmit liikkuu! -haasteen osallistujat.

Ihana, kamala koululiikunta. Kysyimme Me Naisten liikuntaporukassa, Mimmit liikkuu! -yhteisössä, miten koululiikunta on vaikuttanut myöhempään elämään.

Kymmenien vastausten perusteella voi todeta, että koululiikunnassa kiitämme liikuntalajien monipuolista kirjoa sekä kannustavia opettajia, ja moitimme – no, aika montaa asiaa. 

Esimerkiksi vertailu joutaisi todellakin romukoppaan liikunnasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

”Ihan liian monta vuotta meni niin, etten liikkunut oikeastaan yhtään, koska se kammo liikuntaa kohtaan oli niin kova. Jotenkin yhdistin liikkumiseen sen ahdistavan tunteen ja häpeän, joka oli tullut tutuksi siellä liikuntatunneilla”, yksi vastaajista muistelee.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kuulostavatko nämä koululiikuntamuistot tutuilta?

1. Vanha kunnon hiihtotrauma

Kummasti sekä pito että luisto ovat olleet tuntemattomia käsitteitä useimmissa perus- ja kansakouluissa.

”Alakoulussa hiihto oli ainoa laji, jota harrastettiin marraskuusta huhtikuuhun. Muistan, kuinka aina lipsui tai luistoa ei ollut lainkaan. Hiihto ei ole kuulunut lempilajeihini sen koommin.”

”Koulun hiihdosta on jäänyt ikuiset traumat lajia kohtaan! Siellä pakkasessa varpaat jäässä harjoiteltiin jotain käännöksiä ja auraamista mäessä. Olin aina niin jäässä ettei varpaissa ollut mitään tuntoa ja tästä johtuen en ole aikuisena halunnut hiihtää!”
 


2. Kannustava opettaja

Hyvän liikunnanopettajan opit kantavat pitkälle myöhempään elämään.

”Maastojuoksussa kisailtiin leikkimielisesti. Sen johdosta juoksen tänäkin päivänä omaksi iloksi hupikisoja, kuten Pullukka Run. Koululiikunta on aina ollut parasta! Kiitos siitä opettajille.”

”Meillä oli vielä 90-luvulla mahtava pieni ’maalaiskoulu’, jossa tytötkin saivat pelata mitä vain, ja mehän pelasimme. Fudista, pesistä, korista, sählyä, ringetteä. Oli myös vapaaehtoisia hiihto-, luistelu- ja pyöräilykisoja. Itsellä ala-asteen opet kannusti aloittamaan jalkapalloilun joukkueessa, ja harrastinkin sitä noin 7 vuotta.”

”Yläasteella kohdalle sattui ihan mahtava liikkaope. Se kertoi suoraan, että jos ei koskaan ui, ei voi saada kiitettävää, mutta antoi käydä lenkillä uimisen sijaan. Sillä oli diabetes, mutta saatiin upeaa esimerkkiä, kun se hiihti ja sanoi vaan, että jos löydetään se pyörtyneenä, on vyölaukussa hunajaa tms. ensiapua, mitä pitää antaa. Itse ainakin sain siitä sisua. Lihaskuntotestissä sai kiroilla, jos se auttaa.”

”Liikunnan riemu löytyi paljon paljon koululiikunnan jälkeen.”

3. Kaameat kuperkeikat

Telinevoimistelu lienee yksi kaikkien aikojen kammotuimmista koululiinunnan muodoista.

”Olin hidas ja kankea – ja se telinevoimistelu, hui olkoon kuinka niitä telineitä pelkäsin! Liikunnan riemu löytyi paljon paljon koululiikunnan jälkeen.”

”En aikoinaan uskaltanut tehdä kuperkeikkaa, koska se vain tuntui luonnottomalta. Siitäkös käytiin kehityskeskusteluja... Enkä uskalla vieläkään sitä tehdä, ehkä jonain päivänä!”

”Kutosluokalla liikunnanopettajaksi tuli nainen, joka rakasti telinevoimistelua. Sitä tehtiin sitten suurinpiirtein koko vuosi. En pystyny tekemään mitään, kun en ollut yhtään ketterä tai taipuisa, oma keho nolotti ja pelkäsin, että putoan jostain telineeltä ja hajotan itseni lopullisesti. Se oli aivan kamalaa.”

4. Mahtava monipuolisuus

Jos jotakin koululiikunnassa rakastamme, niin sitä, että se tarjosi mahdollisuuden tutustua erilaisiin lajeihin.

”Pidin koululiikunnan monipuolisuudesta. Pääsi kokeilemaan uusia lajeja ja pelaaman semmoisia lajeja joita muuten ei olisi päässyt.”

”Mukavin muisto on lukioajoilta jolloin rohmusin kaikki vapaavalintaiset kurssit. Pääsin ekaa kertaa elämässäni kokeilemaan moniakin uusia urheilulajeja. Niistä varmasti on tullut rohkeutta mennä vielä näin aikuisenakin uutta ja tuntematonta päin.”

”Koululiikunnalla iso merkitys eri lajeihin tutustumisessa. Olen pieneltä paikkakunnalta, jossa joka lajia ei ole mahdollista harrastuksissa kokeilla. En ole ahkera liikkumaan, mutta koululiikunnasta on jäänyt positiivinen asenne ryhmälajeja kohtaan.”

5. Kyykyttävä liikkamaikka

Liikuntataitojen ja jopa ulkonäön arvostelu on monelle valitettavan tuttua liikuntatunneilta. Julmaa kommenttia on tullut paitsi muilta oppilailta, joskus myös opettajalta.

”Yläkoulun opettaja oli vihainen ja ylenkatseinen. Hän muun muassa haukkui heikkoja oppilaita liikunnallisten kanssa ja arvosteli tyttöjen ulkonäköä julmasti. Astma oli asennevika ja yskä merkki tupakoinnista.”

”Aina oli erilaisia mittauksia käynnissä, kuka hyppää pisimmälle, kuka on notkein, kuka tekee mitäkin paremmin kuin muut.”

6. Liikuntatunti, mikä oiva tekosyy kiusaamiseen

Erityisesti takavuosina suosittu tapa jakaa joukkueet antamalla liikunnallisten valita tiiminsä on ollut omiaan tuottamaan kamalia liikuntamuistoja. 

”Koululiikunta oli oiva väline koulukiusaamiseen. Milloin tuli palloa ’vahingossa’ suoraan päin naamaa ja milloin jätettiin pesäpallon joukkueita jaettaessa viimeiseksi. Minulla ei ole hyviä muistoja koululiikunnasta, ja liikun tänäkin päivänä mieluummin yksin kuin joukkueessa. Vasta aikuisena yritän oppia nauttimaan liikunnasta.”

”Koululiikunnasta ei ole hyviä muistoja. Hoikat, kauniit ja liikunnalliset tytöt pitivät yhtä, ja minä jäin ulkopuolelle. Muutama vuosi sitten uskaltauduin spinningiin ja kuntosalille. Tykkäsin kovasti eikä kukaan katsellut tai arvioinut tekemisiäni.”

7. Mittaaminen, mitä järkeä?

Ainakin menneinä vuosina koulujen liikuntatunneilla testattiin ahkerasti kaikkea mahdollista Cooperin testistä eteentaivutukseen. Se, mitä varten testitulosdataa oikein piti kerätä, on jäänyt useimmille meistä hämärän peittoon. 

”Yläasteen vuosittaiset testit tuntuivat järjettömiltä kunnon mittareilta sukkulajuoksuineen ja koukkukäsiriipuntoineen, kun näitä ei koskaan mitenkään treenattu, vaan vedettiin vain läpi arvostelutarkoituksessa.” 

”Aina oli erilaisia mittauksia käynnissä, kuka hyppää pisimmälle, kuka on notkein, kuka tekee mitäkin paremmin kuin muut.”

8. Tamburiinin tahtiin

Nykyisessä peruskoulussa ei enää voimistella tamburiinin soiton tahdissa. Kyseisen liikuntalajin kokeneiden muistista tamburiinin ääni ei kuitenkaan ikinä pyyhkiydy.

”Traumoja, tamburiini se ei unohdu koskaan.”

Erilaisista liikuntatraumoista huolimatta hyviäkin uutisia on. Moni nimittäin kertoo löytäneensä liikunnan ilon aikuisena – osa jopa siitä lajista, jota koululaisena niin kovin inhosi. 

”Koululiikunta oli ihan kammottavaa, ja hiihtoa kohtaan sain erityiset traumat yläasteella. Jos joku olisi sanonut, että joskus vielä hiihdät omasta halustasi ja nautit siitä, niin en olisi uskonut. Mutta nyt 28 vuotta myöhemmin se on totta.”

Kysely

Mikä oli inhokkilajisi koulussa?

Hiihto.
Hiihto.
24.5%
Pidin kaikista lajeista.
Pidin kaikista lajeista.
17.5%
Voimistelu.
Voimistelu.
17.2%
Pesäpallo.
Pesäpallo.
15.1%
Uinti.
Uinti.
11.8%
Joku muu.
Joku muu.
7.2%
Lentopallo.
Lentopallo.
6.3%
Ääniä yhteensä: 330
1960-luvun koululainen

Olin koulussa ja tietenkin vieläkin lyhin. Sitten aina ensimmäisenä varsahyppyä sinisessä voimistelupuvussa likaisen juhlasalin nurkasta toiseen tamburiinin tahdissa, inhoan voimistelua vieläkin 70-kymppisenä! Ja tamburiinin ääntä!!!
Maalaiskoulussa opettajat olivat luokattoman surkeita eivätkä itsekään osanneet. Meille ei koskaan opetettu kunnolla minkään pelin sääntöjä ym. Eikä mitään tekniikoita. Pesäpallon ja muun valintaprosessi oli kaikille alentavaa. Telinevoimistelu mielestäni on vaarallista, kun sekä opettaja että oppilaat olivat/ovat osaamattomia.
Koululiikuntaa inhosin sydämestäni ja vieläkin muistan pahalla.
Onneksi opin uimaan uimakoulussa ja se on rakas harrastukseni edelleen. Samoin kävely, koska juoksu on jo kielletty.
Toivottavasti ajat ovat muuttuneet.

Pallo

  Kauheaahan se oli.  Joukkuepelien tarkoitus on olla niissä huono, jotta joukkue"toverit" voivat sitten huutaa koska aiheutit häviön, opettaja voi kompata että niinhän se on, miten joku voi olla noin läski ja kömpelö, ja lopuksi voidaan heittää tahallaanvahingossa pallolla naamaan. Lopuksi lisänöyryytystä pukuhuoneessa. Teininä kyllästyin kiusaamiseen ja aloin harrastaa taistelulajeja -en odottanut hetkeäkään etteikö se olisi kamalaa, mutta arvelin väkivallan harjoittelun valvotusti auttavan välttämään freelancepohjalta järjestettyä. Olipa aika hämmästys kun omalla ajalla harjoitetuissa lajeissa, vaikka niissä olisi julkilausuttuna tarkoituksena heittää toisia seinään niin kovaa kuin voi, ei satu puoliksikaan niin pahasti kuin koulun ystävällisessä korismatsissa. Valmentaja on siitä kiinnostunutkin että varmasti ei satu, ja sparrauskaverit huolehtivat omista tuloksistaan eikä toisten.

  Liikunta maistuu, joukkuelajeja en harrasta enkä aio harrastaa. Jos saisin päättää, koululaisille jaettaisiin liikuntaseteli jonka saisi käyttää haluamaansa lajiin -meno on aika erilainen kuntosalilla jonka ohjaaja haluaa pitää työnsä eli saada oppilaat nauttimaan ja kehittymään, kuin koulussa jossa sadismiin taipuvaisella maikalla, jos sellainen sattuu, on täysi vapaus toteuttaa itseään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla