Telinevoimistelu, uinti, hiihto – siinä kouluaikaisten inhokkilajien kova kärki. Onneksi kaikista lajeista voi innostua aikuisena uudestaan, tietävät Mimmit liikkuu! -haasteen osallistujat.

Ihana, kamala koululiikunta. Kysyimme Me Naisten liikuntaporukassa, Mimmit liikkuu! -yhteisössä, miten koululiikunta on vaikuttanut myöhempään elämään.

Kymmenien vastausten perusteella voi todeta, että koululiikunnassa kiitämme liikuntalajien monipuolista kirjoa sekä kannustavia opettajia, ja moitimme – no, aika montaa asiaa. 

Esimerkiksi vertailu joutaisi todellakin romukoppaan liikunnasta.

”Ihan liian monta vuotta meni niin, etten liikkunut oikeastaan yhtään, koska se kammo liikuntaa kohtaan oli niin kova. Jotenkin yhdistin liikkumiseen sen ahdistavan tunteen ja häpeän, joka oli tullut tutuksi siellä liikuntatunneilla”, yksi vastaajista muistelee.

Kuulostavatko nämä koululiikuntamuistot tutuilta?

1. Vanha kunnon hiihtotrauma

Kummasti sekä pito että luisto ovat olleet tuntemattomia käsitteitä useimmissa perus- ja kansakouluissa.

”Alakoulussa hiihto oli ainoa laji, jota harrastettiin marraskuusta huhtikuuhun. Muistan, kuinka aina lipsui tai luistoa ei ollut lainkaan. Hiihto ei ole kuulunut lempilajeihini sen koommin.”

”Koulun hiihdosta on jäänyt ikuiset traumat lajia kohtaan! Siellä pakkasessa varpaat jäässä harjoiteltiin jotain käännöksiä ja auraamista mäessä. Olin aina niin jäässä ettei varpaissa ollut mitään tuntoa ja tästä johtuen en ole aikuisena halunnut hiihtää!”
 


2. Kannustava opettaja

Hyvän liikunnanopettajan opit kantavat pitkälle myöhempään elämään.

”Maastojuoksussa kisailtiin leikkimielisesti. Sen johdosta juoksen tänäkin päivänä omaksi iloksi hupikisoja, kuten Pullukka Run. Koululiikunta on aina ollut parasta! Kiitos siitä opettajille.”

”Meillä oli vielä 90-luvulla mahtava pieni ’maalaiskoulu’, jossa tytötkin saivat pelata mitä vain, ja mehän pelasimme. Fudista, pesistä, korista, sählyä, ringetteä. Oli myös vapaaehtoisia hiihto-, luistelu- ja pyöräilykisoja. Itsellä ala-asteen opet kannusti aloittamaan jalkapalloilun joukkueessa, ja harrastinkin sitä noin 7 vuotta.”

”Yläasteella kohdalle sattui ihan mahtava liikkaope. Se kertoi suoraan, että jos ei koskaan ui, ei voi saada kiitettävää, mutta antoi käydä lenkillä uimisen sijaan. Sillä oli diabetes, mutta saatiin upeaa esimerkkiä, kun se hiihti ja sanoi vaan, että jos löydetään se pyörtyneenä, on vyölaukussa hunajaa tms. ensiapua, mitä pitää antaa. Itse ainakin sain siitä sisua. Lihaskuntotestissä sai kiroilla, jos se auttaa.”

”Liikunnan riemu löytyi paljon paljon koululiikunnan jälkeen.”

3. Kaameat kuperkeikat

Telinevoimistelu lienee yksi kaikkien aikojen kammotuimmista koululiinunnan muodoista.

”Olin hidas ja kankea – ja se telinevoimistelu, hui olkoon kuinka niitä telineitä pelkäsin! Liikunnan riemu löytyi paljon paljon koululiikunnan jälkeen.”

”En aikoinaan uskaltanut tehdä kuperkeikkaa, koska se vain tuntui luonnottomalta. Siitäkös käytiin kehityskeskusteluja... Enkä uskalla vieläkään sitä tehdä, ehkä jonain päivänä!”

”Kutosluokalla liikunnanopettajaksi tuli nainen, joka rakasti telinevoimistelua. Sitä tehtiin sitten suurinpiirtein koko vuosi. En pystyny tekemään mitään, kun en ollut yhtään ketterä tai taipuisa, oma keho nolotti ja pelkäsin, että putoan jostain telineeltä ja hajotan itseni lopullisesti. Se oli aivan kamalaa.”

4. Mahtava monipuolisuus

Jos jotakin koululiikunnassa rakastamme, niin sitä, että se tarjosi mahdollisuuden tutustua erilaisiin lajeihin.

”Pidin koululiikunnan monipuolisuudesta. Pääsi kokeilemaan uusia lajeja ja pelaaman semmoisia lajeja joita muuten ei olisi päässyt.”

”Mukavin muisto on lukioajoilta jolloin rohmusin kaikki vapaavalintaiset kurssit. Pääsin ekaa kertaa elämässäni kokeilemaan moniakin uusia urheilulajeja. Niistä varmasti on tullut rohkeutta mennä vielä näin aikuisenakin uutta ja tuntematonta päin.”

”Koululiikunnalla iso merkitys eri lajeihin tutustumisessa. Olen pieneltä paikkakunnalta, jossa joka lajia ei ole mahdollista harrastuksissa kokeilla. En ole ahkera liikkumaan, mutta koululiikunnasta on jäänyt positiivinen asenne ryhmälajeja kohtaan.”

5. Kyykyttävä liikkamaikka

Liikuntataitojen ja jopa ulkonäön arvostelu on monelle valitettavan tuttua liikuntatunneilta. Julmaa kommenttia on tullut paitsi muilta oppilailta, joskus myös opettajalta.

”Yläkoulun opettaja oli vihainen ja ylenkatseinen. Hän muun muassa haukkui heikkoja oppilaita liikunnallisten kanssa ja arvosteli tyttöjen ulkonäköä julmasti. Astma oli asennevika ja yskä merkki tupakoinnista.”

”Aina oli erilaisia mittauksia käynnissä, kuka hyppää pisimmälle, kuka on notkein, kuka tekee mitäkin paremmin kuin muut.”

6. Liikuntatunti, mikä oiva tekosyy kiusaamiseen

Erityisesti takavuosina suosittu tapa jakaa joukkueet antamalla liikunnallisten valita tiiminsä on ollut omiaan tuottamaan kamalia liikuntamuistoja. 

”Koululiikunta oli oiva väline koulukiusaamiseen. Milloin tuli palloa ’vahingossa’ suoraan päin naamaa ja milloin jätettiin pesäpallon joukkueita jaettaessa viimeiseksi. Minulla ei ole hyviä muistoja koululiikunnasta, ja liikun tänäkin päivänä mieluummin yksin kuin joukkueessa. Vasta aikuisena yritän oppia nauttimaan liikunnasta.”

”Koululiikunnasta ei ole hyviä muistoja. Hoikat, kauniit ja liikunnalliset tytöt pitivät yhtä, ja minä jäin ulkopuolelle. Muutama vuosi sitten uskaltauduin spinningiin ja kuntosalille. Tykkäsin kovasti eikä kukaan katsellut tai arvioinut tekemisiäni.”

7. Mittaaminen, mitä järkeä?

Ainakin menneinä vuosina koulujen liikuntatunneilla testattiin ahkerasti kaikkea mahdollista Cooperin testistä eteentaivutukseen. Se, mitä varten testitulosdataa oikein piti kerätä, on jäänyt useimmille meistä hämärän peittoon. 

”Yläasteen vuosittaiset testit tuntuivat järjettömiltä kunnon mittareilta sukkulajuoksuineen ja koukkukäsiriipuntoineen, kun näitä ei koskaan mitenkään treenattu, vaan vedettiin vain läpi arvostelutarkoituksessa.” 

”Aina oli erilaisia mittauksia käynnissä, kuka hyppää pisimmälle, kuka on notkein, kuka tekee mitäkin paremmin kuin muut.”

8. Tamburiinin tahtiin

Nykyisessä peruskoulussa ei enää voimistella tamburiinin soiton tahdissa. Kyseisen liikuntalajin kokeneiden muistista tamburiinin ääni ei kuitenkaan ikinä pyyhkiydy.

”Traumoja, tamburiini se ei unohdu koskaan.”

Erilaisista liikuntatraumoista huolimatta hyviäkin uutisia on. Moni nimittäin kertoo löytäneensä liikunnan ilon aikuisena – osa jopa siitä lajista, jota koululaisena niin kovin inhosi. 

”Koululiikunta oli ihan kammottavaa, ja hiihtoa kohtaan sain erityiset traumat yläasteella. Jos joku olisi sanonut, että joskus vielä hiihdät omasta halustasi ja nautit siitä, niin en olisi uskonut. Mutta nyt 28 vuotta myöhemmin se on totta.”

Kysely

Mikä oli inhokkilajisi koulussa?

Hiihto.
Hiihto.
24.5%
Pidin kaikista lajeista.
Pidin kaikista lajeista.
17.5%
Voimistelu.
Voimistelu.
17.2%
Pesäpallo.
Pesäpallo.
15.1%
Uinti.
Uinti.
11.8%
Joku muu.
Joku muu.
7.2%
Lentopallo.
Lentopallo.
6.3%
Ääniä yhteensä: 330

Astma ei ole este kovallekaan treenaamiselle, todistaa fysioterapeuttiopiskelija Tea Ahonen, 41. 

”Kolme vuotta sitten huomasin, että minun oli vaikea hengittää lenkillä. Kurkussani oli kuristava tunne ja rintakehääni painoi. Hengitys oli raskasta eikä meinannut tasaantua mäkijuoksun jälkeen. Olin juossut yksitoista vuotta ja treenasin neljästä kuuteen kertaan viikossa, joten ymmärsin nopeasti, että jokin on vialla. Lääkäri diagnosoi oireeni keskivaikeaksi astmaksi.

Kun luulin, että joudun luopumaan juoksusta, sydäntäni ahdisti ja oloni oli haikea. Olen aina rakastanut juoksemista. Se on paras tapa saada päivän liikunta-annos. Kun jalat ovat kevyet ja askel nousee, juoksu antaa vapauden tunteen. Flow-tilassa tunnen, että voisin juosta loputtomasti.

Lopettamisen sijaan päätin, että opettelen kuuntelemaan kehoani ja löydän oikean tavan juosta. Kun astmaani lopulta löytyi sopiva lääkitys ja hengitystieni rauhoittuvat, lähdin taas lenkille.

”En ota turhia riskejä. Jos oloni ei ole hyvä, en treenaa.”

Kannan kännykkää ja astmapiippua aina mukanani vyölaukussa tai juoksurepussa. Jos unohdan ne, minun on käännyttävä takaisin. Jos hengittäminen alkaa tuntua hankalalta, otan lääkettä ja juoksen loppumatkan rauhallisemmin tai kävelen. Puoli tuntia ennen kovaa treeniä otan avaavan lääkkeen.

Lääkärini on onneksi ollut alusta saakka motivoiva ja korostanut, että voin jatkaa liikkumista. Ainoastaan pakkasella juoksen sisällä juoksumatolla, koska kylmässä ja kosteassa saan helpoiten oireita.

Nykyään tiedän pikaisesti, koska kannattaa hidastaa: jos juoksu ei kulje tai hengitykseni muuttuu pinnalliseksi. En ota turhia riskejä. Jos oloni ei ole hyvä, en treenaa.

Kesäkuussa juoksin Rukalla 82 kilometriä ongelmitta. Piippu kulki mukanani repussa. Otin suorituksen aikana useamman kerran lääkettä. Olin luvannut itselleni, että jos keuhkoni alkaisivat oireilla, jättäisin leikin kesken. Terveys on tärkeintä.

Kun pääsin 15 tunnin jälkeen maaliin, fiilikseni oli sanoinkuvaamaton. Tein sen! Astmani voi paremmin, kun liikun. Rasitus tekee sopivassa määrin keuhkoilleni vain hyvää.”

Joka kymmenes suomalainen kärsii astmasta

  • Astma oireilee usein yskänä ja hengenahdistuksena, ja hoitamattomana se altistaa toistuville hengitystietulehduksille. 
  • Äärimmäisen harvat sairaudet ovat sellaisia, joihin liikunta ei auttaisi. Yleislääketieteen erikoislääkäri Jaakko Halosen mukaan liikunnan hyödyt ovat kiistattomia myös astmapotilaille. 
  • Kestävyysurheilu vähentää keuhkoputkien limakalvojen tulehtumisalttiutta. Ennen harrastuksen aloittamista on kuitenkin aina mietittävä ammattilaisen kanssa, kuinka laji sopii osaksi astman hoitoa. Kannattaa aloittaa kuitenkin varovasti, ja astmapiippua on aina pidettävä mukana.

 

Fysioterapeutin mukaan pelottelu jalkojen supinaatiolla ja ylipronaatiolla on turhaa. – Yksikään juoksukenkä ei ehkäise vammoja ja vaivoja.

Vanhat juoksukengät ovat tulleet tiensä päähän, ja uudet pitäisi ostaa. Kaupat ovat vaihtoehtoja väärällään, mutta ennen ostopäätöstä on liuta kysymyksiä, joihin pitäisi osata vastata: Millaisia matkoja juoksen? Millaisella alustalla? Ja se kaikkein vaikein: Millaista tukea jalkapohja tarvitsee?  

Tähän mennessä on ajateltu, että lenkkeilijän pitäisi olla tietoinen oman jalkansa pronaatioista ja supinaatioista.

Suomen Urheilufysioterapeutit ry:n puheenjohtaja ja urheilufysioterapeutti (sert.) OMT Peter Halénin mukaan huolet ylipronaatiosta ja supinaatiosta voi melkeinpä unohtaa. Sekä juoksu- että vapaa-ajan kengät kannattaa valita hänen mukaansa ihan muiden asioiden kuin juoksuaskeleen tekemän kenkäkuluman perusteella.

– Ei kannata haaskata aikaa sellaiseen. Ihmisiä, juoksijoita ja askellustyylejä on niin paljon erilaisia, että ei kannata kengän pohjaa tuijottamalla yrittää päätellä mitään omista vaivoista. Se on turhaa, Halén sanoo.

Millainen askel, sellainen kenkä?

Ylipronaatio tarkoittaa, että juoksuaskel on sisäänpäin kääntyvä, jolloin kengät kuluisivat erityisesti sisäsyrjien alueelta. Supinaatiossa puolestaan askeleen paino ohjautuu ulkosyrjälle, ja kenkä kuluu sen alueelta. Molempien on katsottu aiheuttavan erilaisia jalkojen ongelmia juoksijalle.

Tavoitteena on perinteisesti pidetty sitä, että kumpaakaan ei olisi liikaa eikä liian vähän, vaan jalka osuisi tasaisesti maahan ja painopiste olisi suunnilleen keskellä jalkaa.

Kenkien tietynlaisesta kulumisesta ei voi päätellä, että askeleessa tai jaloissa olisi ongelmia.

Halénin mukaan kenkien ylipronaatioon ja supinaatioon liittyvää tietoa sovelletaan nykyään uudemmalla tavalla. Muihin asioihin, kuten jalkojen lihaksien voimakkuuteen, keskittyminen on huomattavasti tärkeämpää, jos haluaa ehkäistä juoksuvammoja.

– Kenkien tietynlaisesta kulumisesta ei voi päätellä, että askeleessa tai jaloissa olisi ongelmia. Myös sen ajatuksen voi hylätä, että juoksukengät ehkäisisivät joitain juoksuvammoja ja -vaivoja. Yksikään kenkä ei sitä ole koskaan tehnyt, Halén sanoo.

Mihin kenkäostoksilla sitten kannattaa kiinnittää huomiota?

– Kun menee ostamaan juoksukenkiä, tärkeintä on, että väri miellyttää. Sitten kengät laitetaan jalkaan. Jos ne 5–10 minuutin testaamisen jälkeen tuntuvat yhä mukavilta ja miellyttävät silmää, kengät ovat hyvät, Halén summaa.