Kyykkää, tai itke ja kyykkää! Joskus on tullut törmättyä personal traineriin, jonka paikka olisi enemmänkin merijalkaväen erikoisvalmiusjoukoissa kuin kuntosalilla. Kuva: iStock
Kyykkää, tai itke ja kyykkää! Joskus on tullut törmättyä personal traineriin, jonka paikka olisi enemmänkin merijalkaväen erikoisvalmiusjoukoissa kuin kuntosalilla. Kuva: iStock

Useimmat liikunta-alan ammattilaiset ovat mukavia, asiantuntevia ja kannustavia. Toiset taas eivät ole. Tavalliset naiset kertovat kunto-ohjaajista, jotka todella jäivät mieleen.

Tanssitissuttelija

”Kävin aikoinani tanssitunneilla yksityisessä balettikoulussa Helsingissä. Opettajatar oli ikääntynyt tanssinharrastaja, joka antoi pianistille rytmin takomalla lattiaa pitkällä puukepillään. Kepillä saattoi myös napauttaa tanssijaa takapuolelle, jos asento tangolla löystyi. Opettajan ällöttävin tapa oli kuitenkin naukkailla rohkaisuryyppyjä kesken tunnin. Opettaja toi aina käsilaukkunsa mukaan tanssisaliin, ja toisinaan Jallu-pullo pilkisti kassin suusta kaikkien nähtäville. Rakkaus balettiin ei onneksi hiipunut, mutta vaihdoin tanssikoulua nopeasti.”

Orjapiiskuri

”Kaverini, vahvasti ylipainoinen tyyppi, halusi hoikistua ja palkkasi personal trainerin. Pt:llä ei tuntunut olevan mitään käsitystä siitä, millainen muutosprojekti olisi tälle asiakkaalle realistinen. Kaverin illat olivat aiemmin sujuneet pizzan ja baarihyppelyn merkeissä, ja liikunta oli hänelle kirosana. Pt löi tiskiin kunto-ohjelman, johon kuului viisi kertaa viikossa hikirääkkiä lenkkipoluilla ja salilla, aamutreenejä ennen auringonnousua tyhjällä vatsalla sekä hyperterveellinen kitudieetti lisäravinteineen ja proteiinipirtelöineen. Kaveri jaksoi projektia vajaat kaksi kuukautta silkalla apinanraivolla ja kiroillen karmeaa uutta elämäänsä. Sen päätteeksi hän oli laihtunut kymmenen kiloa, mutta tuli siihen tulokseen, ettei homma ollut sen arvoista. Uusi elämä ei tuntunut omalta. Kaveri hylkäsi masentuneena koko projektin, pt:n ja liikunnan. Hän lihoi parissa kuukaudessa kilot takaisin korkojen kanssa.”

”Camoon everybody!”

Mr. Kielimies

”Eräällä turkulaisella salilla oli aikanaan mieleenpainuva spinningohjaaja. Umpisuomalainen mies ehkä kuvitteli olevansa jollain Miamin kuumimmalla spinningtunnilla ja huuteli polkemisen lomassa englanniksi erilaisia kannustushuutoja. Ehkä jonkun polkimet sotkivat kovempaa, kun herra hihkui ”Camoon everybody!”, mutta itse pidin vähemmän karismaattisista jumppaohjaajista.”

Syyllistäjä

”Pelottavimpia ovat ne kelpo kuntosaliammattilaiset, jotka on koulutettu suostuttelemaan ihmisiä jatkamaan salin jäsenyyttä. Minullakin oli vuoden verran kannatusjäsenyys läheiselle salille, kun en vain onnistunut lopettamaan joululahjaksi saamaani ilmaista kuukautta siihen kuukauteen. Se pt, jolle yritin sanoa kuukauden jälkeen, että tämä oli nyt tässä ja palauttaa kulkulupaa, sai homman vaikuttamaan siltä, että en ymmärrä omaa parastani enkä toimi reilun pelin hengen mukaan. Ei auttanut muu kuin myöntyä ja maksaa. Olihan hän tietty oikeassa ainakin siinä ensimmäisessä kohdassa.”

”Pelkäätsä, että sun meikit leviää, jos hikoilet?”

Besserwisser

”Vähän päälle kolmikymppisenä perheenäitinä sain lihaskuntoherätyksen. Ensimmäinen työpaikan kautta löytynyt ohjaaja oli mukava ja kannustava tyyppi, joka teki hyvän, aloittelijalle sopivan saliohjelman. Sain muutamassa kuukaudessa tuplattua pikkuruiset aloituspainoni ja kasvatettua lihaskuntoani (ja itsetuntoani) niin, että uusi ohjelma alkoi olla ajankohtainen. Tässä välissä työpaikan yhteistyöohjaaja oli vaihtunut. Uusi oli parikymppinen, ylimielinen kundi, shampoomainokselta näyttävä lihaskimppu, joka ensi töikseen naureskeli ivallisesti heikolle ravintotietämykselleni ja dumasi siihen mennessä tuskalla saavuttamani painot ja toistot. ”Pelkäätsä, että sun meikit leviää, jos hikoilet? Ei tänne tulla leikkimään prinsessaa, tää on SALI!” Lannistuin tapaamisesta niin paljon, että koko saliharrastus jäi tauolle pariksi vuodeksi. Oli sellainen olo, että mitä sinne mennä turhaan itseään häpäisemään.”

Joogabarbi

”Eräs joogaohjaajani oli aikaisemmin työskennellyt myös mallina eri puolilla maailmaa eikä todellakaan pitänyt tietoa vakan alla. Kuvankauniilla naisella oli pitkät jalat, mikrosortsit ja toppi sekä tinkimätön asenne. Kun tälle joogatunnille saapui, luvassa ei ollut rentoilua. Ohjaajalla oli ilmiömäinen kyky yhdistää joogaan aerobic-maailmasta tuttu jaksaa jaksaa jaksaa! -asenne. Jos oli vähällä väsähtää ja lopettaa asanan kesken, kohosi ohjaajan ääni falsettiin: ”Kestät vielä hetken!” Ja auta armias, jos satuit tekemään jonkin liikkeen väärin, sinusta tuli hetkessä varoittava esimerkki koko ryhmälle. ”Ei noin, ei noin, ei noin!” psyykkasi ohjaaja kaikkien kuullen, kunnes häpäisty joogaaja hätäpäissään löysi oikean tekniikan. Ohjauksesta siinä ei oikein voinut puhua, pelottelusta pikemminkin.”

"Ei tänne ole vettä juomaan tultu, takaisin riviin!"

Fullmetaljacket

”Olen tanssillisen ja pehmeän liikunnan ystävä, mutta kerran erehdyin bodycombat-tunnille. Meitä oli paikalla ehkä viisi ihmistä, mutta silti ohjaaja käytti jumalattoman kovalle säädettyä headset-mikrofonia, johon huusi koko tunnin täysillä. Jumppa oli karmein hikirääkki, jota olen eläissäni kokenut. Ohjaaja oli ottanut armeijateeman tosissaan: hänen paikkansa olisi tosiaan ollut enemmänkin merijalkaväessä kuin ryhmäliikuntatunnilla. Puolivälissä tuntia olin vähällä pökertyä ja menin hörppäämään vettä pullosta. "Ei tänne ole vettä juomaan tultu, takaisin riviin!" nainen karjui. Potkunyrkkeilyosiossa hän käski meitä mäiskimään jotain kuvitteellista ihmistä tappomeiningillä. Se oli ensimmäinen ja viimeinen kertani bodycombatissa ja ainoa kerta, kun on tehnyt mieli lähteä pois kesken tunnin. Kärsin loppuun, mutta palasin sitten suosiolla zumban ja hot pilateksen pariin."

Astma ei ole este kovallekaan treenaamiselle, todistaa fysioterapeuttiopiskelija Tea Ahonen, 41. 

”Kolme vuotta sitten huomasin, että minun oli vaikea hengittää lenkillä. Kurkussani oli kuristava tunne ja rintakehääni painoi. Hengitys oli raskasta eikä meinannut tasaantua mäkijuoksun jälkeen. Olin juossut yksitoista vuotta ja treenasin neljästä kuuteen kertaan viikossa, joten ymmärsin nopeasti, että jokin on vialla. Lääkäri diagnosoi oireeni keskivaikeaksi astmaksi.

Kun luulin, että joudun luopumaan juoksusta, sydäntäni ahdisti ja oloni oli haikea. Olen aina rakastanut juoksemista. Se on paras tapa saada päivän liikunta-annos. Kun jalat ovat kevyet ja askel nousee, juoksu antaa vapauden tunteen. Flow-tilassa tunnen, että voisin juosta loputtomasti.

Lopettamisen sijaan päätin, että opettelen kuuntelemaan kehoani ja löydän oikean tavan juosta. Kun astmaani lopulta löytyi sopiva lääkitys ja hengitystieni rauhoittuvat, lähdin taas lenkille.

”En ota turhia riskejä. Jos oloni ei ole hyvä, en treenaa.”

Kannan kännykkää ja astmapiippua aina mukanani vyölaukussa tai juoksurepussa. Jos unohdan ne, minun on käännyttävä takaisin. Jos hengittäminen alkaa tuntua hankalalta, otan lääkettä ja juoksen loppumatkan rauhallisemmin tai kävelen. Puoli tuntia ennen kovaa treeniä otan avaavan lääkkeen.

Lääkärini on onneksi ollut alusta saakka motivoiva ja korostanut, että voin jatkaa liikkumista. Ainoastaan pakkasella juoksen sisällä juoksumatolla, koska kylmässä ja kosteassa saan helpoiten oireita.

Nykyään tiedän pikaisesti, koska kannattaa hidastaa: jos juoksu ei kulje tai hengitykseni muuttuu pinnalliseksi. En ota turhia riskejä. Jos oloni ei ole hyvä, en treenaa.

Kesäkuussa juoksin Rukalla 82 kilometriä ongelmitta. Piippu kulki mukanani repussa. Otin suorituksen aikana useamman kerran lääkettä. Olin luvannut itselleni, että jos keuhkoni alkaisivat oireilla, jättäisin leikin kesken. Terveys on tärkeintä.

Kun pääsin 15 tunnin jälkeen maaliin, fiilikseni oli sanoinkuvaamaton. Tein sen! Astmani voi paremmin, kun liikun. Rasitus tekee sopivassa määrin keuhkoilleni vain hyvää.”

Joka kymmenes suomalainen kärsii astmasta

  • Astma oireilee usein yskänä ja hengenahdistuksena, ja hoitamattomana se altistaa toistuville hengitystietulehduksille. 
  • Äärimmäisen harvat sairaudet ovat sellaisia, joihin liikunta ei auttaisi. Yleislääketieteen erikoislääkäri Jaakko Halosen mukaan liikunnan hyödyt ovat kiistattomia myös astmapotilaille. 
  • Kestävyysurheilu vähentää keuhkoputkien limakalvojen tulehtumisalttiutta. Ennen harrastuksen aloittamista on kuitenkin aina mietittävä ammattilaisen kanssa, kuinka laji sopii osaksi astman hoitoa. Kannattaa aloittaa kuitenkin varovasti, ja astmapiippua on aina pidettävä mukana.

 

Fysioterapeutin mukaan pelottelu jalkojen supinaatiolla ja ylipronaatiolla on turhaa. – Yksikään juoksukenkä ei ehkäise vammoja ja vaivoja.

Vanhat juoksukengät ovat tulleet tiensä päähän, ja uudet pitäisi ostaa. Kaupat ovat vaihtoehtoja väärällään, mutta ennen ostopäätöstä on liuta kysymyksiä, joihin pitäisi osata vastata: Millaisia matkoja juoksen? Millaisella alustalla? Ja se kaikkein vaikein: Millaista tukea jalkapohja tarvitsee?  

Tähän mennessä on ajateltu, että lenkkeilijän pitäisi olla tietoinen oman jalkansa pronaatioista ja supinaatioista.

Suomen Urheilufysioterapeutit ry:n puheenjohtaja ja urheilufysioterapeutti (sert.) OMT Peter Halénin mukaan huolet ylipronaatiosta ja supinaatiosta voi melkeinpä unohtaa. Sekä juoksu- että vapaa-ajan kengät kannattaa valita hänen mukaansa ihan muiden asioiden kuin juoksuaskeleen tekemän kenkäkuluman perusteella.

– Ei kannata haaskata aikaa sellaiseen. Ihmisiä, juoksijoita ja askellustyylejä on niin paljon erilaisia, että ei kannata kengän pohjaa tuijottamalla yrittää päätellä mitään omista vaivoista. Se on turhaa, Halén sanoo.

Millainen askel, sellainen kenkä?

Ylipronaatio tarkoittaa, että juoksuaskel on sisäänpäin kääntyvä, jolloin kengät kuluisivat erityisesti sisäsyrjien alueelta. Supinaatiossa puolestaan askeleen paino ohjautuu ulkosyrjälle, ja kenkä kuluu sen alueelta. Molempien on katsottu aiheuttavan erilaisia jalkojen ongelmia juoksijalle.

Tavoitteena on perinteisesti pidetty sitä, että kumpaakaan ei olisi liikaa eikä liian vähän, vaan jalka osuisi tasaisesti maahan ja painopiste olisi suunnilleen keskellä jalkaa.

Kenkien tietynlaisesta kulumisesta ei voi päätellä, että askeleessa tai jaloissa olisi ongelmia.

Halénin mukaan kenkien ylipronaatioon ja supinaatioon liittyvää tietoa sovelletaan nykyään uudemmalla tavalla. Muihin asioihin, kuten jalkojen lihaksien voimakkuuteen, keskittyminen on huomattavasti tärkeämpää, jos haluaa ehkäistä juoksuvammoja.

– Kenkien tietynlaisesta kulumisesta ei voi päätellä, että askeleessa tai jaloissa olisi ongelmia. Myös sen ajatuksen voi hylätä, että juoksukengät ehkäisisivät joitain juoksuvammoja ja -vaivoja. Yksikään kenkä ei sitä ole koskaan tehnyt, Halén sanoo.

Mihin kenkäostoksilla sitten kannattaa kiinnittää huomiota?

– Kun menee ostamaan juoksukenkiä, tärkeintä on, että väri miellyttää. Sitten kengät laitetaan jalkaan. Jos ne 5–10 minuutin testaamisen jälkeen tuntuvat yhä mukavilta ja miellyttävät silmää, kengät ovat hyvät, Halén summaa.