Mialla on tapana jumpata kotona käsipainoilla ja muilla välineillä. Kuva: iStock
Mialla on tapana jumpata kotona käsipainoilla ja muilla välineillä. Kuva: iStock

Viisikymppinen Mia on elämänsä aikana ollut ahkera aktiiviliikkuja, totaalisohvaperuna ja maltillinen kuntoilija. ”On totta, että liikunta auttaa moneen asiaan.”

2010-luvun alussa nelikymppinen Mia oli todellinen aktiiviliikkuja. 

– Minulla oli personal trainer, ja kävin salilla ja ryhmäliikunnassa. Lisäksi tein kotitreenejä verkkovalmennusten avulla. Poljin esimerkiksi crosstrainerilla intervalleja parvekkeella, hän kertoo.

Jumppaamisen ja pumppaamisen lisäksi Mia oli hurahtanut myös juoksemiseen. Hän muistaa edelleen, miten mahtavalta saavutukselta tuntui ensimmäinen kokonaan juostu kympin lenkki.

”Ensimmäisen vuoden ajan istuin iltaisin sohvalla.”

Sitten tuli totaalipysähdys.

Mian aktiivinen liikuntaharrastus loppui kuin seinään, kun hänen miehensä kuoli äkillisesti vain 43-vuotiaana vuonna 2012. Massiivinen sydänkohtaus vei miehen kesken koiranulkoilutuslenkin. 

– Sen jälkeen keskityin selviämiseen, lukioikäisen tyttäremme tukemiseen ja päivittäiseen arjen pyörittämiseen, Mia kertoo.

Villasukkia ja telkkaria

Vuoteen pieniä koiralenkkejä merkittävämpi liikunta ei tullut mieleenkään.

– Ensimmäisen vuoden ajan istuin iltaisin sohvalla, kudoin villasukkia ja katsoin telkkaria. Meillä oli hyvä naapuri, joka otti koiramme hoitoon välillä, koska tiesi tilanteen, Mia sanoo.

Erityisesti koiran ulkoiluttaminen jännitti Miaa. Hän mietti lastaan, joka oli menettänyt isänsä.

– Ajattelin, mitä jos minullekin käy jotakin. 

Vieläkään Mia ei lähde yksin koiran kanssa pitkälle lenkille eikä ulkoiluta koiraa sinä kellonaikana, jona mies kuoli. 

Uudestaan liikkeelle

Vaikka Mia, nyt 50, ei enää ole aivan sellainen liikuntahirmu kuin vuosia sitten, hän on löytänyt liikunnan elämäänsä uudelleen.

Sysäys takaisin liikkeelle tuli, kun Mia tutustui nykyiseen mieheensä vuonna 2014. Uusi seurustelukumppani oli tottunut kuntoilemaan joka päivä, ja liikunta alkoi poltella Miaakin viimeistään siinä vaiheessa, kun pariskunta muutti yhteen. 

Nykyään pariskunta liikkuu yhtä aikaa – mutta kodin eri kerroksissa. 

– Mieheni on vuosien ajan tottunut tekemään treeninsä yksin. Meillä on painonnostopenkki yläkerrassa, ja kun sieltä alkaa kuulua kolinaa, tulee tunne, että nyt pitäisi itsekin päästä tekemään, Mia kertoo.

Hän on palannut verkkovalmennusten pariin ja treenaa kotona verkko-ohjeiden sekä vanhojen personal trainerilta saatujen neuvojen avulla. Välineinä on muun muassa käsipainot, jumppapallo ja foam roller.

”Kävely on niin aliarvostettua.”

Kun kelit paranevat, vanha juoksuharrastuskin saattaa elpyä.

Toisen ihmisen – tässä tapauksessa puolison – tuki on Mialle paras motivaatio pysyä liikkeessä. 

– Minulle on edelleen tärkeää, että lähdemme yhdessä kävelylle koiran kanssa. Kävely on niin aliarvostettua. Ei tarvita mitään rehkimistä, vaan yhdessäoloa ja kävelyä.

Jumien välttelyä

Myös musiikki tuo Mialle liikuntamotivaatiota. 

– Musiikki on henkireikäni. Edellisessä asunnossa minulla oli seitsemän kaiutinta, joista kuunteluin Spotifya, Mia sanoo.

Treenatessaan hän soittaa menevää musiikkia, josta tuntee saavansa energiaa treeniin. 

Sekin kannustaa liikkumaan, että ilman liikuntaa keho menee Mian kokemuksen mukaan jumiin. 

– Estän liikunnalla rangan jumiutumiset, joita minulla oli kahden liikkumattoman vuoden aikana. Teen päätetyötä, ja työpäivän jälkeen on ihana päästä lattialle foam rollerin kanssa. 

Pikkuhiljaa hyvä tulee

Vaikka Mia on nykyään melko aktiivinen liikkuja, hänen mielestään paras keino nousta sohvan pohjalta on edetä pikkuhiljaa. Hyvä tapa aloittaa liikunta on vaikkapa korttelin ympäri kävely tai kotona venyttely. 

– Itselleen pitää antaa aikaa. Jos kokee tuollaisen rajun kokemuksen, se helpottaa ajan kanssa, hän toteaa kokemastaan menetyksestä.

Mia pyrkii ajattelemaan, että se, mikä on tapahtunut, on tapahtunut. 

– Ei auta muu kuin mennä päivä kerrallaan eteenpäin. On totta, että liikunta auttaa moneen asiaan. 

Mia on yksi Me Naisten Mimmit liikkuu! -haasteen yli 5 000 osallistujasta. Tule mukaan liikkumaan!

Astma ei ole este kovallekaan treenaamiselle, todistaa fysioterapeuttiopiskelija Tea Ahonen, 41. 

”Kolme vuotta sitten huomasin, että minun oli vaikea hengittää lenkillä. Kurkussani oli kuristava tunne ja rintakehääni painoi. Hengitys oli raskasta eikä meinannut tasaantua mäkijuoksun jälkeen. Olin juossut yksitoista vuotta ja treenasin neljästä kuuteen kertaan viikossa, joten ymmärsin nopeasti, että jokin on vialla. Lääkäri diagnosoi oireeni keskivaikeaksi astmaksi.

Kun luulin, että joudun luopumaan juoksusta, sydäntäni ahdisti ja oloni oli haikea. Olen aina rakastanut juoksemista. Se on paras tapa saada päivän liikunta-annos. Kun jalat ovat kevyet ja askel nousee, juoksu antaa vapauden tunteen. Flow-tilassa tunnen, että voisin juosta loputtomasti.

Lopettamisen sijaan päätin, että opettelen kuuntelemaan kehoani ja löydän oikean tavan juosta. Kun astmaani lopulta löytyi sopiva lääkitys ja hengitystieni rauhoittuvat, lähdin taas lenkille.

”En ota turhia riskejä. Jos oloni ei ole hyvä, en treenaa.”

Kannan kännykkää ja astmapiippua aina mukanani vyölaukussa tai juoksurepussa. Jos unohdan ne, minun on käännyttävä takaisin. Jos hengittäminen alkaa tuntua hankalalta, otan lääkettä ja juoksen loppumatkan rauhallisemmin tai kävelen. Puoli tuntia ennen kovaa treeniä otan avaavan lääkkeen.

Lääkärini on onneksi ollut alusta saakka motivoiva ja korostanut, että voin jatkaa liikkumista. Ainoastaan pakkasella juoksen sisällä juoksumatolla, koska kylmässä ja kosteassa saan helpoiten oireita.

Nykyään tiedän pikaisesti, koska kannattaa hidastaa: jos juoksu ei kulje tai hengitykseni muuttuu pinnalliseksi. En ota turhia riskejä. Jos oloni ei ole hyvä, en treenaa.

Kesäkuussa juoksin Rukalla 82 kilometriä ongelmitta. Piippu kulki mukanani repussa. Otin suorituksen aikana useamman kerran lääkettä. Olin luvannut itselleni, että jos keuhkoni alkaisivat oireilla, jättäisin leikin kesken. Terveys on tärkeintä.

Kun pääsin 15 tunnin jälkeen maaliin, fiilikseni oli sanoinkuvaamaton. Tein sen! Astmani voi paremmin, kun liikun. Rasitus tekee sopivassa määrin keuhkoilleni vain hyvää.”

Joka kymmenes suomalainen kärsii astmasta

  • Astma oireilee usein yskänä ja hengenahdistuksena, ja hoitamattomana se altistaa toistuville hengitystietulehduksille. 
  • Äärimmäisen harvat sairaudet ovat sellaisia, joihin liikunta ei auttaisi. Yleislääketieteen erikoislääkäri Jaakko Halosen mukaan liikunnan hyödyt ovat kiistattomia myös astmapotilaille. 
  • Kestävyysurheilu vähentää keuhkoputkien limakalvojen tulehtumisalttiutta. Ennen harrastuksen aloittamista on kuitenkin aina mietittävä ammattilaisen kanssa, kuinka laji sopii osaksi astman hoitoa. Kannattaa aloittaa kuitenkin varovasti, ja astmapiippua on aina pidettävä mukana.

 

Fysioterapeutin mukaan pelottelu jalkojen supinaatiolla ja ylipronaatiolla on turhaa. – Yksikään juoksukenkä ei ehkäise vammoja ja vaivoja.

Vanhat juoksukengät ovat tulleet tiensä päähän, ja uudet pitäisi ostaa. Kaupat ovat vaihtoehtoja väärällään, mutta ennen ostopäätöstä on liuta kysymyksiä, joihin pitäisi osata vastata: Millaisia matkoja juoksen? Millaisella alustalla? Ja se kaikkein vaikein: Millaista tukea jalkapohja tarvitsee?  

Tähän mennessä on ajateltu, että lenkkeilijän pitäisi olla tietoinen oman jalkansa pronaatioista ja supinaatioista.

Suomen Urheilufysioterapeutit ry:n puheenjohtaja ja urheilufysioterapeutti (sert.) OMT Peter Halénin mukaan huolet ylipronaatiosta ja supinaatiosta voi melkeinpä unohtaa. Sekä juoksu- että vapaa-ajan kengät kannattaa valita hänen mukaansa ihan muiden asioiden kuin juoksuaskeleen tekemän kenkäkuluman perusteella.

– Ei kannata haaskata aikaa sellaiseen. Ihmisiä, juoksijoita ja askellustyylejä on niin paljon erilaisia, että ei kannata kengän pohjaa tuijottamalla yrittää päätellä mitään omista vaivoista. Se on turhaa, Halén sanoo.

Millainen askel, sellainen kenkä?

Ylipronaatio tarkoittaa, että juoksuaskel on sisäänpäin kääntyvä, jolloin kengät kuluisivat erityisesti sisäsyrjien alueelta. Supinaatiossa puolestaan askeleen paino ohjautuu ulkosyrjälle, ja kenkä kuluu sen alueelta. Molempien on katsottu aiheuttavan erilaisia jalkojen ongelmia juoksijalle.

Tavoitteena on perinteisesti pidetty sitä, että kumpaakaan ei olisi liikaa eikä liian vähän, vaan jalka osuisi tasaisesti maahan ja painopiste olisi suunnilleen keskellä jalkaa.

Kenkien tietynlaisesta kulumisesta ei voi päätellä, että askeleessa tai jaloissa olisi ongelmia.

Halénin mukaan kenkien ylipronaatioon ja supinaatioon liittyvää tietoa sovelletaan nykyään uudemmalla tavalla. Muihin asioihin, kuten jalkojen lihaksien voimakkuuteen, keskittyminen on huomattavasti tärkeämpää, jos haluaa ehkäistä juoksuvammoja.

– Kenkien tietynlaisesta kulumisesta ei voi päätellä, että askeleessa tai jaloissa olisi ongelmia. Myös sen ajatuksen voi hylätä, että juoksukengät ehkäisisivät joitain juoksuvammoja ja -vaivoja. Yksikään kenkä ei sitä ole koskaan tehnyt, Halén sanoo.

Mihin kenkäostoksilla sitten kannattaa kiinnittää huomiota?

– Kun menee ostamaan juoksukenkiä, tärkeintä on, että väri miellyttää. Sitten kengät laitetaan jalkaan. Jos ne 5–10 minuutin testaamisen jälkeen tuntuvat yhä mukavilta ja miellyttävät silmää, kengät ovat hyvät, Halén summaa.