Sport
Maria on kiitollinen siitä, että jaksoi jatkaa, vaikka alussa tuntui pahalta.
Maria on kiitollinen siitä, että jaksoi jatkaa, vaikka alussa tuntui pahalta.

Isoin oppi oli ymmärtää, että kehitystä tapahtuu vain hieman epämukavia asioita tekemällä. On luotettava siihen, että ponnistelu palkitaan.

Reilut kaksi vuotta sitten Maria Ukkolinin yhdeksänvuotias tytär otti äidistään kuvan. Se pysäytti. 

”Kauhistuin. Vaikka oloni oli oikein hyvä, näytin kuvassa väsyneeltä ja surulliselta. Klikkailin siltä istumalta itselleni nettivalmennuksen, joka sisälsi aloittelijan ruoka- ja treeniohjeet.”

Maria kuskaili kyllä tytärtään liikuntaharrastuksiin, mutta oma liikunta oli lähinnä koiran lenkittämistä. Työpäivät kuluivat istuessa, ja työmatkat hän kulki autolla. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

”Aloin noudattaa nettivalmennuksen treeniohjeita orjallisesti. Reippaammat kävelylenkit kolmesti viikossa sujuivat kivasti, mutta kotona omalla painolla tehtävät lihaskuntotreenit tuntuivat kauheilta. Peruskyykky sai reidet heti jumiin, ja punnertaminen oli vaikeaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Muutaman kerran viikossa Maria pakotti itsensä olkkarin lattialle tekemään 45 minuutin treenin. Motivaatiosta huolimatta hikoilu, hengästyminen ja liikkeiden raskaus tuntuivat alkuun pahoilta.

Vaatekaappi uuteen uskoon

Hyvin pian Maria kuitenkin huomasi, että jokainen kerta sujui edellistä helpommin. Paikat eivät kipeytyneet, ja toistomääriä pystyi lisäämään vaivatta. Maria ymmärsi, että kehitystä tapahtuu vain hieman epämukavia asioita tekemällä. Hän osti kahvakuulia, joilla sai nostettua harjoitusten tehoa.

Puolessa vuodessa paino tippui 20 kiloa ja vaatekappi alkoi mennä uusiksi.

”Parasta olivat reippaus ja pirteys, jotka liikunta toi mukanaan. Työpäivän jälkeen jaksoin tehdä muutakin kuin pakolliset kotityöt. Lähipiiri kuvaili minua ihan muuttuneeksi ihmiseksi. Jopa pomoni huikkasi minun olevan paljon energisemmän ja iloisemman oloinen”, Maria kuvailee.

Kunnon kohottua hikoilu alkoi tuntua mukavalta, joten Maria uskaltautui Training For Warriors -alkeiskurssille. Kovaa treenaaminen kiehtoi, ja porukan kannustus ja itsensä ylittäminen treeneissä tuntuivat huikeilta. Paino tippui vielä kymmenen kiloa lisää.

Hiljattain aikataulutettu liikunta jäi, sillä Mira halusi viettää eron jälkeen mahdollisimman paljon aikaa tyttärensä kanssa. Sen sijaan hän opetteli käymään salilla, koska sinne voi livahtaa sopivan paikan tullen. Hyvällä ilmalla salille lähteminen on joskus vaikeaa, silloin Mira valitsee reippaan kävelylenkin, porrasjuoksun tai kahvakuulailun kotona.

”En stressaa, vaikka tavoite tehdä pari aerobista ja muutama lihaskuntaharjoitus viikossa ei aina toteutuisi. Pääasia, että pidän itseni liikkeessä jotenkin. Siitä tulee niin hyvä fiilis.”

Sisältö jatkuu mainoksen alla